Blogi

Ihan aluksi täytyy kiittää pikaviestikommenteista, jotka tämän match blogin johdosta olen saanut. On ollut mukava(kin) huomata, että jotkut mätsäilijät ovat nähneet vaivaa ja kurkistaneet hieman profiilin taakse.

Sitten hommiin.

Mikä ihmeen vapaa-aika (VAh)? Vuodessa on n. 260 arkipäivää. Jos on ansainnut täyden loman, voidaan työpäiviä laskea (arkipyhät pois lukien) olevan kutakuinkin 230. Jos työaika on 8 h / pv, kertyy työtunteja vuodessa 1840. Tuosta ajasta saamme jonkinlaisen korvauksen työnantajalta, joka täten määrää mitä teemme viitenä päivänä viikossa kahdeksan tunnin ajan.
Aikuinen tarvitsee unta keskimäärin 7 h / vrk, eli vuodessa 2555 tuntia. Kun vuoden tuntimäärästä vähennetään työnantajalle kuuluva aika ja nukkumiseen tuhlatut tunnit saadaan selvitettyä meille kuuluvan vapaa-ajan määrä: VAh=8760-(1840+2555) => VAh=4365, eli meillä on vuosittain vapaa-aikaa 181,975 vuorokautta eli 25,98 viikkoa.. puoli vuotta.

Tästä ajasta voimme itse päättää.

Matkustaminen? Päämäärää tärkeämpää on matkalla oleminen. Vaatimattomankin matkan suunnittelu ja järjesteleminen tuottaa minulle suurta nautintoa. Matkustamisesta, maista, kaupungeista, näkymistä, tuoksuista ja ihmisistä unelmoiminenkin on ihanaa. Pidän yllätyksellisyydestä myös matkustamisen suhteen, joten pinkkiin paperiin valmiiksi pakattu, toisten suunnittelema ja aikatauluttama biitsi- tai kuttuuriunelma ei sovi minulle. Yksin kulkemalla voi parhaiten erkaantua siitä, minkä taakseen jättää. Ja oppia. Kaksin kulkemalla oppii matkakumppanista viikossa enemmän kuin kuukausien aikana kotona.

Kulttuuri? Ei lian korkeaa, mutta ei helppoakaan. Sopivasti mielikuvitusta ruokkivaa ja kysymyksiä herättävää. Sykähdyttävää. Mieluummin jotain sellaista, joka perustuu hetkeen, kuin sellaista, jonka ääreen voi palata.

Urheilu? Ah! Kaukalo, kehä, areena.. Oman suosikin kannustaminen, kiihkeä tunnelma, adrenaliinin tuoksu! Tai kesä, ohikiitävä maisema, hikipisarat ylähuulella, hyvä flow. Tai hiljainen metsä, tuulen kuiske ja mäntykankaan tuoksu. Pitkospuut vaelluskengän anturan alla.
En ole urheiluhullu, mutta osaan nauttia liikunnasta sekä katsomossa, että itse toimien. Kokeilen uutta ja etsin itseäni. Ja kaveria retkilleni.

Opiskeleminen? Elämänkoulussa en ole valmis koskaan ja niin kuuluu ollakin. Haluan oppia uutta, haastaa itseni, mutta en silti kurota mahdottomuuden kuilun yli. Välillä on hyvä pysähtyä tarkastelemaan oppimaansa ja pohtia onko suunta oikea. On tärkeää osata seisahtaa lepäämään, mutta yhtä tärkeää on jatkaa matkaa.

Juhliminen? Joskus olen juhlinut enemmänkin, mutta nyt se tuntuu muiden asioiden rinnalla toisarvoiselta. Juhliminen on kivaa, kunhan se ei ole itsetarkoitus. Minulle juhla voi olla pari lasia viiniä miellyttävän seuralaisen kanssa mukavassa miljöössä, huolella ja rakkaudella ystäväpiirissä valmistettu ja nautittu päivällinen, mutta myös party-party-baila-baila sopivalla hetkellä ja kivassa seurassa.

Maailman parantaminen? En voi sanoa maailman parantamisen kuuluvan harrastuksiini. En politikoi, enkä osallistu aktiivisesti vapaaehtoistyöhön (ellei verenluovutusta 4 krt / v. ja rahan pois antamista lasketa). Ei minusta taida olla hyväntekijäksi.

Match profiilissa pyydetään valitsemaan annetusta listasta kolme itseä parhaiten kuvaavaa harrastusta ja samalla kolme asiaa, joita toivoisi deittimatch-kumppanilla olevan. Listalla ovat lukeminen, elokuvien katselu, viini- ja ruokaharrastus, musisointi, kaverit, netti, järjestötoiminta, bailaaminen, yksilölajit, joukkuelajit ja taide.
Kun omalta listalta jätetään mahdottomat ja epämiellyttävät pois, jää jäljelle lukeminen, elokuvien katselu, viini- ja ruokaharrastus, kaverit, netti, yksilölajit ja taide. Top kolmonen on hankala.. lukeminen ja leffat tuntuvat yhtä kiinnostavilta, viini- ja ruokaharrastus on mukana, samoin yksilölajit. Ilmeisesti en osaa joko päättää tai laskea?
Jos bailaaminen jätetään pois laskuista, saa deittimatch-kumppani tehdä puolestani mitä lystää.

Nyt olen tullut tien päähän tämän aiheen käsittelyssä. Minulle tämä muutaman päivän pohdiskelu oli tavallaan puhdistava asia ja paljon ajatuksia jäi kirjoittamatta tänne blogiin, sillä koin ne liian yksityisiksi tai hassuiksi (joillekin jopa nauroin ääneen).
Nämä merkinnät eivät paljasta minusta koko totuutta, mutta rehellinen olen ollut.
Lainatakseni erästä allekirjoitusta Tämän teoksen henkilöt ovat täysin kuvitteellisia. Heidän nimillään, teoillaan ja kokemillaan asioilla ei ole
minkäänlaista yhteyttä todellisiin ihmisiin, ei eläviin eikä kuolleisiin, muutoin kuin aivan sattumalta.

Tänään puhutaan seksistä. Kaikki citylukutaitoiset tietävät mitä on seksi, joten en lainaa tässä yhteydessä edes määrittelyä Wikipediasta (jossa muuten hakusana seksi ohjaa sivulle seksuaalinen kanssakäyminen), vaan elän hyvässä uskossa ja luotan siihen, että todella tiedät mistä on kyse. Ellet tiedä (tai edes epäilet), suosittelen siirtymistä sopivammalle sivustolle.

Seksi ja rakkaus kuuluvat yhteen? Parhaimmillaan kyllä, mutta eivät suinkaan välttämättä. Seksiä voi olla ilman rakkautta (syviä tunteita) ja päin vastoin. Etenkin päinvastoin. Voin olla väärässä, mutta väitän, että naisihmiselle tunteet (tai ainakin mielentila, fiilis) ovat aika tärkeä osa hyvää seksiä ja kiintymys seksikumppaniin avaa ihan uusia ulottuvuuksia suhteen fyysiseen puoleen.

Kokeilunhalu kuuluu hyvään seksiin? Ensin pitäisi määritellä kokeilunhalu. Onko se sitä, että saadakseen tyydytyksen ja voidakseen rankata seksin hyväksi (erinomaisesta tai loistavasta puhumattakaan) täytyy joka kerta olla kokea jotain uutta ja erilaista? Onko kokeilunhalu sitä, että kaikki ruumiinaukot on käytävä läpi, jotta voi tuntea saaneensa? Onko se sitä, että iho ei riitä, vaan mukana on oltava ostoskärryllinen rekvisiittaa, jotta voi onnistua?
Vai voisiko kokeilunhalu olla sitä, että haluaa oppia tuntemaan omasta ja toisen kehosta jokaisen neliösentin, että antaa jokaiselle aistille mahdollisuuden osallistua? Minun kokeilunhaluni taitaa olla aika vaatimattomalla tasolla, enkä edes pyri ylempään oppimäärään. Nautin yksinkertaisista asioista - niiden tuottamisesta ja saamisesta, mutta.. en voi kieltää, etteikö joskus tekisi mieli ylittää raja. Oma raja.

100-prosenttisen hetero? Sanovat, että jokainen heteroseksuaaliksi aikuiseksi kasvanut kansalainen on joskus elämänsä aikana vähintään silmänräpäyksen ajan miettinyt aktiivisesti miltä se tuntuisi (väittävät myös, että kiivaimmin väittävät vastaan ne, jotka pelkäävät ajatuksen johtavan tekoihin). Minäkin olen mietintöni läpi käynyt ja päätynyt siihen lopputulemaan, että ei minusta L-positiivista saa tekemälläkään. Missä sitten menee 100 % raja? Siinäkö, että on joskus "hairahtanut"? Vai siinä, että silloin tällöin ajattelee asiaa? Kuika suuren siivun prosenteista syö se, että katselee esim. kesäisin mielellään myös omaa sukupuoltaan olevia, kauniita ihmisiä?
Niin kauan kuin toista ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa, on asia OK, mutta jos kumppani alkaa (omasta mielestään) häiritsevissä määrin haikailla samaa sukupuolta olevien perään, lienee peli ihan yhtä selvä kuin heterotapauksessakin.

Seksiä joka päivä? Todennäköisesti aluksi joka päivä tai aina kun tavataan. Muutaman kuukauden kuluttua 1-2 päivää viikossa jää väliin ja parin vuoden kuluttua ollaan "seksiä 2-3 kertaa viikossa" tilanteessa. Ei se määrä, vaan laatu.

Seksikumppaniin kyllästyy nopeasti? Jos kyllästyy, niin saatelkoot itsensä ulos.

Paljon seksikumppaneita? Tässä iässä en enää kehtaa väittää, että yksi. Kolmekaan ei enää riitä. Mieluummin molemmin puolin jokunen hyvälaatuinen kokemus takana - tietääpä sitten mitä tahtoo.

Hyvä sängyssä? Kuka sen päättää? Olen itselleni paras, se riittää minulle. Ja kuka nainen haluaa huonon tai keskinkertainen rakastajan?

Valot päällä? Kaikki käy, mutta kyllä takkatuli tai kynttilän valo voittaa loisteputket ja energialamput. Auringonpaiste on toisaalta oikein kiva. Siis ei mielellään aina säkkipimeässä.

Nopeasti syttyvä? Viimeistään silloin, kun löytää ON/OFF kytkimen. Eikä minulla sitäpaitsi ole joka päivä aikaa tuntikausien seremonioihin.

Monta kertaa peräkkäin? Ehkä alkuhuumassa, mutta tavallisesti kerta riittää. Tunnin päästä voi tietysti kysyä mielipidettä uudelleen.

Seksi on hyvä puheenaihe? Seksistä on hyvä puhua vaikka vähän väkisinkin, mutta noista keskusteluista voi myös nauttia monella tapaa.

Noniin. Siitäs saitte. Taidan ennen unen tuloa siirtyä hetkeksi Paulo Coelhon seuraan ja kuunnella jotain rauhoittavaa musiikkia.

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Tänään tarkastellaan Cityn match-profiilin seuraavaa kohtaa, eli olemusta.

Ensimmäinen ajatukseni termistä olemus on henkilön ulkoinen olemus, se miltä toinen näyttää (joko tissit on huudettu?). Koska ajatukseni päivän blogimerkinnän aiheen syvimmästä olemuksesta olivat hieman ristiriidassa alkuperäisen vertailukohteen "ajatuksen" kanssa, kävin ennen kirjoittamista haukkaamassa vähän happea. Tunnin lenkki meni kasaripoppia MD:ltä huudattaessa ja pohtiessa hieman noita piirteitä, joilla Cityssä määritetään omaa ja sen toisen henkilön olemusta.

Wikipediassa (kuinkas muuten?) olemus selitetään mm. näin: "olemus (lat. essentia) tarkoittaa metafysiikassa sitä ominaisuutta tai ominaisuusjoukkoa, joka tekee jostakin oliosta tai substanssista sen, mitä se pohjimmiltaan on, ja joka sillä on välttämättä oltava ollakseen olemassa. Vastakohtana ovat aksidentaaliset ominaisuudet, jotka substanssilla on kontingentisti, ja joita ilman se voisi olla olemassa.
Terminä olemusta on käytetty ennen kaikkea aristoteelisessa ja skolastisessa perinteessä. Esimerkiksi ihmisen olemus on tällöin yhdistetty sieluun. Nykyfilosofiassa varsinkin eksistentialismi tunnetaan ajatuksesta ”olemassaolo edeltää olemusta” – sen mukaan ihmisellä ole ole ulkoa annettua ennalta määrättyä olemusta."

Huh! Aika syvällistä. Cityn matchissa olemusta kuvataan määrein huoliteltu, hallitseva, vetovoimainen, villi, itsevarma, seksikäs, hermostunut, asiallinen, aistillinen, rento ja valpas. Kyse ei siis liene ulkoisesta olemuksesta, kuten ennen noihin määreisiin uudemman kerran tutustuessa ajattelin, vaan nimenomaan jostain jota ei ole "ulkoa annettu".

Ja sitten itse asiaan, eli itsetutkiskeluun...

Huoliteltu? Tarvittaessa oikeinkin paljon, mutta ulkoisesti enimmäkseen varmaan huomiotaherättämättömän keskitasoisen huoliteltu (poliitikon vikaa?). Jos huomioon otetaan myös puhe ja käyttäytyminen, niin silloin voin ehkä sanoa, että nousen hitusen keskitason yläpuolelle. Mitä mieheen tulee, niin jotakuinkin huoliteltu täytyy olla. Mielellään harkitusti myös ulkoisesti.

Hallitseva? Töissä, kyllä. Kotona mieluummin kevyesti tasa-arvon puolella. Pidän parisuhteessa ehdottomasti parempana joustavaa asioista keskustelua, kompromisseja ja vuorottelua kuin vallantavoittelua tai toisen tahtoon taipumista. Samaa odotan myös vastapuolelta.

Vetovoimainen? En tunne (enkä tunnusta) olevani olemukseltani mitenkään erityisen vetovoimainen. Jos todella olisin vetovoimainen, jakaisin jonotusnumeroita?
Entäs se toinen osapuoli sitten? Jonkinlaista vetovoimaa tarvitaan ainakin alkuvaiheessa - tuntuu hassulta ajatellakaan, että kiinnittäisi huomiota ihmiseen, jolla ei ole minkäänlaista vetovoimaa. Vetovoima taitaakin olla kahden kauppa? Olisiko jotain sukua sille kuuluisalle ihmisten väliselle kemialle?

Villi? I'm nor weird. I'm gifted. Jos julkinen hassuttelu vielä 40-vuotiaana on villiä, niin kai sitten. Ja jos sen hassuttelun aikoo kestää (siihen yhtymisestä puhumattakaan), on sen toisenkin parasta olla jollain tasolla villikko. Rasavilli pikkupoika aikuisen miehen saappaissa.

Itsevarma? Pohjimmiltani taidan olla, mutta välillä peili heijastaa kuvaa, johon en oli ihan tyytyväinen ja silloin myös itsevarmuus kärsii. Työelämässä tunnen olevani varma päätöksissäni enkä pelkää ottaa vastaan haasteita. Yksityiselämän puolella otan pari taka-askelta. Katselen hiljaa sivummalta ja harkitsen. Joissakin tilanteissa ehkä jopa pelkään ja ujostelen hieman. En tiedä.
Mies voi olla hyvinkin itsevarma ilman että se häiritsee minua, mutta rajansa kaikella. Kun itsevarmuus on ensimmäinen asia, jonka toisessa huomaa, alkaa se minun tapauksessani käätyä itseään vastaan. Ei sekoiteta itsevarmuutta itsekkyyteen.

Seksikäs? Riippuu kuun asennosta, heijastuksista, tilanteesta; ajasta ja paikasta. Olen tuntenut olevani seksikäs kevättalvisessa tukkimetsässä, tyhjentäessäni hevostallintaustaa traktorin peräkärryyn, kylpiessäni puoliunessa paahteisessa auringossa ilman rihman kiertämää, kotona, töissä.. Mutta fiilis (jota olemus huokuu) voi olla pois silmänräpäyksessä.
Mies on seksikkäimmillään tehdessään jotain. Kirjoittaessaan, patojen ääressä, puhuessaan puhelimessa nojaten parvekkeen kaiteeseen. Kyllä miehen tulee olla seksikäs, mutta valitettavasti (tai onnekseni?) miehen seksikkyys on minun katseessani, mielikuvituksessani.

Hermostunut? En todellakaan ole. Jokin aika sitten töissä tapahtui jotain, joka sai lähes monet ihmiset hermoromahduksen partaalle. Istuin pomoani vastapäätä ja sanoin, että "nyt vituttaa ihan tosissaan". Hän katsoi minuun hetken ja vastasi "Miten voit olla noin tyyni? Olet niin rauhallinen, että ihan pelottaa." Jälkeenpäin mietin asiaa hetken ja tajusin, että en ole ehkä koskaan, ikinä raivostunut oikein toden teolla (olen kyllä purkanut raivoa ja kiukkua, mutta en "itse tilanteessa"). Olen kohdannut pettymyksiä ja minua on kusetettu, mutta vanha neuvo - laske kymmeneen, hengitä syvään, rauhoitu.. ja toimi vasta sitten - on auttanut minua.
En siedä hermoilijoita ympärilläni, he säteilevät negatiivista energiaa. No worries, no hurry.

Asiallinen? Jos pitäisi valita näistä ominaisuuksista kolme kuvaamaan omaa olemustani, niin asiallinen olisi mukana. Olen kai syntynyt asiallisena, mutta osaan myös jättää sen puolen itsestäni narikkaan jos tarve vaatii (ks. kohta villi).
Pidän siitä, että vastapuoli osaa olla asiallinen. Nyky-yhteiskunnassa kun ei oikein tule toimeen pelkällä paskanpuhumisella ja typerällä läpänheitolla. Niille on aikansa ja paikkansa.

Aistillinen? Ky'yllä. Voisin tässä jakaa suuren salaisuuden, mutta jätän sen tekemättä, sillä se voisi olla jo liikaa. Sanotaan ny vain, että miehen tulee ymmärtää mitä aistillisuus on ja miten sitä voi hyödyntää.

Rento? Jep. Jäykistelijät älköön vaivautuko :D

Valpas? Ilmeisesti en ole ollut kyllin valpas, sillä jos olisin ollut valppaampi, olisin nähnyt merkit aiemmin ja osannut tulkita niitä paremmin. Ehkä opin. Vielä on aikaa.
Tiettyä valppautta odotan myös ihmiseltä, johon haluan tutustua paremmin, mutta se ei sunkaan ole mikään määräävä tekijä.

Voi elämä.

Ja nyt illan leffan pariin.

Kun arvomaailma on saatu kohdalleen, on luonteen vuoro. Pääsiäisen pehmittämä pääni ei kykene määrittelemään luonnetta yhtään Wikipediaa paremmin, eli jos tuohon Internetin tietoteokseen on uskomista, niin luonne eli luonto tarkoittaa jollekin asialle tai ilmiölle ominaisia merkittäviä toiminnallisia piirteitä, jotka pysyvät eri tilanteissa sekä tietoisen tai tuntevan olennon, kuten ihmisen tai eläimen käytöksen ja mielentilan yksilöllisiä piirteitä. Edelleen sama lähde kertoo, että luonnetta voidaan kuvata karkeasti joko hyväksi tai pahaksi, mutta kuvailuun on kuitenkin paljon hienovaraisempaa termistöä.

Mitä enemmän toisen kanssa on tekemisissä, sitä tärkeämmäksi ominaisuudeksi muodostuu luonne. Jos on tavannut uuden ihmisen vasta pari kertaa ja aina nk. normaaleissa olosuhteissa, ei tämän luonteesta vielä voi tehdä kovinkaan syvällisiä päätelmiä - käyttäytymistä voi säädellä, luonnetta ei.

Cityn match mittaa luonteenpiirteitä kiltti, herkkä, ulospäinsuuntautunut, energinen, kriittinen ja huomaavainen asteikolla 1-5, jossa 1 ei pidä lainkaan paikkaansa ja 5 pitää täysin paikkansa. Lisäksi profiililomakkeen täyttäjää pyydetään valitsemaan kolme luonteenpiirrettä, jotka kuvaavat parhaiten itseä ja kolme sellaista piirrettä, joita toivoo toiselta. Valittavina ovat iloisuus, kärsimättömyys, puheliaisuus, ujous, suorapuheisuus, rauhallisuus, piikikkyys, uteliaisuus, nenäkkyys ja älykkyys.
Nyt kun noita luonteenpiirteitä katsoo luettelona, hymyilyttää ihan ääneen. Millaisen kuvan nuo piirteet voivat antaa ihmisestä? Mitä ne minusta kertovat? Let us see...

Kiltti? Voisin väittää olevani kiltti, mutta en liian kiltti. Ehkä olen kiltti tarvittaessa ja tavallista kiltimpi omaa etuani tavoitellessa? Hetken sanaa maisteltuani yritän muodostaa kuvan vitosella kiltistä miehestä.. enkä ole ihan tyytyväinen lopputulokseen. Jos kiltin vastakohta on tuhma, niin *hmmm* voisi olla hyvä, että henkilöstä löytyy molemmat puolet tasapainossa.

Herkkä? Jos herkkyyttä mitataan häissä tai hautajaisissa itkemisellä, myötähäpeän tuntemisella tai luonnon taideteoksista nauttimisella, niin tunnustan olevani herkkä. Sentimentaalinen en kuitenkaan ole. En heittäydy hysteeriseksi oikeastaan missään tilanteessa. Veri ja suolenpätkät eivät kiehdo (ihmisen sisälmyksiin en ole vielä tutustunut, mutta eläinten anatomia on sitäkin tutumpaa), mutta uskon selviäväni tiukastakin paikasta.
En halua olla miestä "kovempi", mutta (ellei ihan ääripäähän mennä) mieluummin mies, joka joskus itkee, kuin tyyppi joka ei kykene tuntemaan mitään.

Ulospäinsuuntautunut? Noin 8 h vuorokaudessa olen ekstrovertti, mutta sen jälkeen on kiva viettää aikaa enemmän hissukseen. Kun töissä tapaa ihmisiä ja puhuu sekä puhelimessa että face-to-face, on vapaa-aikana hyvä saada olla hiljaakin. Miehen pitää olla sopivasti siltä väliltä ja mielellään useimmiten samaan aikaan.

Energinen? Ruokittuna, kyllä :). Luulen olevani keskivertoenerginen, eli normaali, tavis. Välillä saan inspiraation ja silloin pistän tuulemaan. Joskus sitä inspiraatiota joutuu hakemaan tovin, että saa edes roskiksen vietyä pihalle.
Joku voisi tulla tasoittamaan nuo välit (ja viemään sen roskiksen). En jaksaisi elämää ikiliikkujan kanssa, eli mieluummin ehkä rauhallisempaa sorttia, kiitos.

Kriittinen? Pakko myöntää olevani. En ole vielä huomannut, että kriittisyydestä olisi ollut mitään haittaa, kunhan se ei ole yhtäaikaisesti negatiivista, ulkoa tulevaa ja minuun kohdistuvaa. Itsekritiikki on välillä aavistuksen liiallista, mutta toisaalta joissain tilanteissa voisin tarkastella tekemisiäni hieman tarkemmin.
Koska itse olen aika kriittinen, en odota samaa mieheltä. Mikä olisikaan kamalampaa, kuin kaksi kriittistä persoonaa päättämässä jostain asiasta.. Huh!

Huomaavainen? Erittäin. Ja odotan sitä myös vastapuolelta. Huomaavaisuus on opittavissa oleva piirre ja ellei kansalainen ole aikuisikään mennessä viitsinyt nähdä vaivaa opetella huomaavaisuuden alkeita, niin I'll pass.

Entäs sitten ne kolme asiaa? Karsitaan ensin pois piirteet, joita en itsessäni ollenkaan tunnista tai jotka eivät ainakaan ole vahvoja, eli pois minusta kärsimättömyys, ujous, piikikkyys ja nenäkkyys. Jäljelle jää kuusi, eli iloisuus, puheliaisuus, suorapuheisuus, rauhallisuus, uteliaisuus ja älykkyys. Jos noista täytyy valita kolme kuvaamaan omaa persoonaani, niin vahvimmat ovat iloisuus, suorapuheisuus ja älykkyys.

Mieskään ei saa olla kärsimätön (minua voi joutua joskus odottamaan), ujo (saatan tehdä aloitteen, mutta sitten pallo on heitetty - vai miten se menikään?), piikikäs (haluaako joku piikikkään kumppanin?) tai liian nenäkäs (minutkin voi saada raivon partaalle).
Miehen tulee olla
- sen verran älykäs, ettei kaikkea tarvitse vääntää rautalangasta
- suorapuheinen, mutta samalla sanojaan harkitseva
- puhelias ja hyvä kuuntelemaan
- jotakuinkin iloinen ja huumorintajuinenkin
- utelias ja uusista asioista sopivasti innostuva sekä
- rauhallinen (jos ääripäänä on "aadeehoodee")

Siinäkö se sitten on, unelmaluonne? Tuskin. Ihan hyvä alku profiilille, mutta ei noilla kovin pitkälle pötkitä. Pakoonkaan =)

Ulkona paistaa pääsiäisaurinko.

Mietin tuossa viimeaikaisia match -tuloksia (niitä 100 % luotettavia, lähes suomalaiseen graniittiin hakattuja) katsellessani, että millä tasolla mätsikone ihmisten yhteensopivuutta oikein mittaa. Otetaan tarkasteltavaksi vaikka arvot.

Uskon Jumalaan? Joo, mutta minulla on ihan "oma uskontoni" ja vaikka papereissa lukee ev.lut., en voisi kuvitellakaan olevani kirkkouskovainen. Tiukka ateisti tai kiihkomuslimi (huom. edellä mainitut ovat vain esimerkkejä) voisi saada minut voimaan pahoin, mutta muuten uskonasiat eivät minua paljonkaan hetkauta niin kauan kun ne eivät tunge arkeen.

Raha on minulle tärkeä? On toki. Rahalla saa tiettyä turvallisuutta ja omalla tavallaan hyvän elämän, mutta kun se ei riitä. Olen jopa joskus haaveillut askeettisesta elämästä jossain korpien kuiskinnan keskellä, mutta ehkä se ei sittenkään ole ihan sitä mitä tavoittelen.
Tai miksei? Mielenkiintoinen, hyvinpalkattu etätyö, jota voisi tehdä aamu- ja iltalypsyn välissä ja vaikka 3-4 kertaa vuodessa karata säästetyillä palkkatuloilla jonnekin lämpimään. Mutta kuka ne vuohet sitten lypsää?
Ei ole ihan sama, mitä kumppani rahasta ajattelee. Jos raha "vitosella" tärkeää, voisi kuvitella että kyseinen henkilö on viimeisen päälle materialisti ja että rahan tekemiseen käytetään kaikki liikenevät resurssit. Ehei. Mieluummin vähän vähemmän rahaa ja enemmän rakkautta. Paitsi tietysti jos sitä rahaa sattuu vaan vahingossa olemaan / tulemaan :).

Kannatan kuolemantuomiota? En kannata. Maailmassa on tuhansia, kymmeniä tuhansia rikollisia, jotka ovat tehneet hirvittäviä tekoja, mutta joita ei koskaan saada ihmiskunnan tuomittaviksi. Muutamien tappamien (edes esimerkkinä muille) ei auta, onhan se jo nähty. Toki rikollisten hyysääminen laitoksissa maksaa, mutta maksetaan me paskemmistakin asioista? Jos lähtisimme jakamaan kuolemantuomioita, voisi samantien laillistaa ylikansoitettujen maiden miesten ja naisten sterilisaation, eutanasian ja lopettaa itsestään huolehtimaan kykenemättömien (esim. köyhät, vanhukset, alkoholistit, narkomaanit, orvot) auttamisen?
Kuolemantuomion kannattaminen ei kuitenkaan liene asia, josta tarvitsee keskustella päivittäin tai edes viikoittain, eli siinä mielessä minulle ei ole mitään merkitystä sillä, mitä toinen kuolemantuomiosta ajattelee. MUTTA jos pitäisi katsella aamiaispöydässä ääripäätä, fanaattista taistelijaa, joka löytää tapettavia jokaisesta iltapäivälehdestä, niin nou thänks.

Mies voi jäädä koti-isäksi? Miksipä ei. Tosin omat lapseni olen jo tainnut tehsä, joten asialla ei ole minulle merkitystä.. Ellei se mies aio jäädä koti-isäksi toisen naisen lapsille?

Luonnontila ja globaali eriarvoisuus huolestuttaa. Kyllä vaan, mutta en kahlitse itseni valaanpyyntialukseen tai ikihonkaan. Teen sen, mitä arjessa voin, eli lajittelen, ostan (joskus) ekologisesti, ajan fillarilla ja käytän julkisia, sammutan valot, irrotan laturin verkosta käytön jälkeen. Tuen Unicefin työtä (lapsilisä ja lapset ja aids -ohjelma) ja kierrätän lahjoittamalla tarpeettoman tavaran yleishyödyllisille yhteisöille.
Tässä asiassa kumppanin tulee olla jotakuinkin samoilla linjoilla, sillä todennäköisesti jokapäiväinen latureista ja valoista nalkuttaminen kävisi hermoille(ni). Auto taas on toinen juttu. Jos matkustajia on kaksi tai useampia voi omalla autolla olla järkevämpää ja/tai edullisempaa matkustaa kuin julkisilla (ainakin kotimaan hinnat huomioiden).

Suomi on maailman paras maa? On ja ei ole. Mittareita on lukematon määrä, mutta kyllä vaaka Suomen puolelle tässä asiassa asettuu. Ellei näin olisi, miksi vielä täällä hengailisin? Eikö olisi järkevämpää muuttaa sinne, missä asiat ovat niin helvetin hyvin?

Hyvä koulutus on tärkeä? On. Mitä sitten on hyvä koulutus? Mieluummin väittäisin, että "hyvä sivistyksen taso on tärkeä", sillä olen tavannut useita ihmisiä, jotka ovat nippanappa selvinneet peruskoulusta, mutta joilla on hyvä työpaikka ja jotka ovat fiksuja (älykkäitäkin), osaavat keskustella perustelleen mielipiteensä, ovat iinnostuneita siitä, mitä ympärillä tapahtuu, käyttäytyvät asiallisesti.. Yliopisto ei ole laadun tae.

Kannabis tulisi laillistaa? No, ei. Pössytelkööt salaa ne, ketkä sitä haluavat harrastaa.

Lapset on tehtävä avioliitossa? Ei kai? On hyvä, että lapsilla on molemmat vanhemmat, mutta miksi avioliitossa? Eihän avioliitto takaa rakastavia vanhempia, hyvää lapsuutta - tai mitään muutakaan?

Suomessa on liian hyvä sosiaaliturva? Jaa'a. Varmaan vaiken väittämistä. Olen itse päässyt nauttimaan suomalaisesta sosiaaliturvasta jo monta kertaa syntymäni ja tämän päivän välillä. Entä jos sitä ei olisi? Entä jos maksaisimme alle 10 % veroa ja samalla joutuisimme kustantamaan lastemme syntymän (äitiysneuvolakäynnit, synnytys, rokotukset, lastenneuvolat), päivähoidon ja peruskoulun? Entä jos ei olisi vanhempainlomaa, lapsilisää, kotihoidontukea.. Ihan vaan näin aluksi. Sitten voidaan alkaa miettiä terveydenhuoltoa yleensä, koulutusta, työllistämiseen liittyviä kysymyksiä.. Ei ole liian hyvä.

Elämän tarkoitus on suvun jatkaminen? Ei (vaikka sitä on kyllä hyvä harjoitella - paljon). Kaikkihan tietävät, että elämän tarkoitus on 42.

Nuo Cityn Matchissä esitetyt väittämät eivät mielestäni kuvaa esimerkiksi omaa arvomaailmaani kovinkaan hyvin, sillä voisin lähes kaikkiin vastata klikkaamalla sen keskimmäisen nappulan molemmille. Eihän "ihan sama mulle" tyyliset vastaukset kerro mitään muuta kuin että kansalainen ei ole miettinyt asiaa eikä näin ollen omaa mielipidettä.
Kaikkiin asioihin ei todennäköisesti kenelläkään ole mielipidettä, joka ei voisi jonkin verran heilahtaa suuntaan tai toiseen, mutta arvoista puhuttaessa on mielestäni kyse asioista, jotka ovat aika stabiileja.

No, taitaa olla aika mennä korjaamaan nuo omat arvoni kohdalleen edellisen mätsielikin jälkeen. Aika hurjilta näyttivät, kun kävin nuo väittämät sieltä kopioimassa :)

.. nautiskellessa (kolme kuppia?) lueskelin blogeja ja mm. Jatulin (.. Tuuletin petivaatteet ja tamppasin sijauspatjat + peitot. Imuroin ja moppasin .. Pesin pesuhuoneen ja saunan..) ja Getsomen (.. rosmariini, valkosipuli, valkopippuri ja merisuola .. Seuraavaksi pashan tekoon ..) kirjoitukset pistivät miettimään taas kerran itseyttä, ykseyttä ja ihania viikonloppuja, jolloin voin tehdä juuri niitä asioita, joita haluan - ilman, että kukaan odottaa missään saati että itse odottaisin ketään.

Aavistus negaatioita ilmassa? Nääh.. Tässä mitään miestyövoimaa tarvita! Lähden pihalle nauttimaan paisteesta ja fillaroin moiset ajatukset kauas, kauas..

Viime yönä jäi uni jälleen vähemmälle (ennen kuin aamukuuden jälkeen nukahdin uudestaan pariksi tunniksi iltayön parituntisen setin täydennykseksi) ja oli aikaa lukea ja kirjoittaa. Olen psyykannut itseäni, piiskannut ryhtymään toimeen eräässä asiassa ja tuon kaiken itsenivahvistamisen seurauksena syntyi muutama rivi muistiinpanoja, joiden ensisijainen tarkoitus on toimia ohjeistuksena omalla tiellä, mutta ehkä sinäkin voit saada niistä irti jotain.

Päämäärä

Jotta jonkin asian haluaminen voisi muuttua todeksi, on ensin asetettava tavoite. Määrittele projekti; tee suunnitelma, jossa on kuvattuna tavoite, aikataulu johon voit sitoutua sekä budjetti – olipa kyse sitten taloudellisesta tai henkisestä panostuksesta.
Jos tavoite tuntuu mielestäsi liian kaukaiselta saavutettavaksi, aseta jo tässä vaiheessa itsellesi selkeät välitavoitteet ja realistinen aikataulu niiden saavuttamiseksi. Muista kuitenkin alusta pitäen mikä on päämääräsi.

Reitti ja keinot

Lähes kaikki pyrkimykset vaativat meiltä jonkinlaisen henkilökohtaisen panoksen. Sijoitus voi olla materialistinen, aikaperusteinen tai ”kunnia-asia”. Tee itsellesi selväksi omat mahdollisuutesi ja jos tarvitset tavoitteen saavuttamiseksi ulkopuolista apua, selvitä mistä ja millä tavalla sinun on mahdollista saada sitä.
Ottaessasi vastaan itsellesi asettamasi ison haasteen, on siitä hyvä keskustella läheisten kanssa, jotta he voivat olla tukenasi matkan varrella.

Aseta välitavoitteita

Pysähdy nauttimaan asioiden saavuttamisesta. Huipulle pääseminen on päätavoitteesi ja sinun on muistettava se joka hetki, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että et voisi matkaa tehdessäsi katsella ympärillesi, huomata uusia asioita ja seisahtua toisinaan nauttimaan siitä mitä olet jo saavuttanut. Tiedosta kuitenkin, että päämäärään päästäksesi sinun on jatkettava matkaa.

Selvitä riskit ja opi tuntemaan ne

Riittävän läheltä katsoen vaarat muuttuvat vaarattomammiksi, hallituiksi ja vihollinen on vaarattomin silloin kun pidät sen lähelläsi. Tunne kilpailijasi ja haastajasi. Vain hallitut riskit ovat järkeviä. Muista myös, että negatiivisessa mielentilassa (esim. väsyneenä tai vihaisena) tehdyt päätökset on tuomittu epäonnistumaan.

Valmistaudu takaiskuihin

Mitä isommasta tavoitteesta on kyse, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joudut matkan varrella toteamaan, että et ole osannut huomioida kaikkia yksityiskohtia sen tavoittelemisessa tai että olosuhteet ja / tai asiaintilat ovat muuttuneet. Ehkä kohtaat yllättäviä esteitä tielläsi ja joudut etsimään uusia mahdollisuuksia? Kun olet valmistautunut ongelmiin, on niistä selviäminen helpompaa ja ne tuntuvat jopa kuuluvan suunnitelmaan.

Kysy neuvoa konkareilta

Kuuntele niitä, jotka ovat jo taivaltaneet samaa tietä. Maailmassa ei ole valloittamatonta vuorta ja jokainen kiipeilijä voi opettaa toiselle jotain. Ole rohkea, kysy neuvoa. Kuuntele ja ota opiksesi. Näin voit välttää virheitä, joita muut ovat tehneet puolestasi ja toisaalta huomata jotain, joka ilman vuorovaikutusta voisi jäädä huomaamatta.
Tutustu ihmisiin (sosiaalisista taidoista on aina hyötyä). Tapaa oikeita henkilöitä, niitä jotka voivat antaa sinulle jotain. Keskustele. Kerro suunnitelmistasi ja mielipiteistäsi. Älä ensikädessä tyrmää sinulle annettuja neuvoja, vaan mieti miten niiden mukaan toimiminen voisi vaikuttaa omaan matkaasi – älä kuitenkaan tuhlaa aikaa kokeiluihin, joilla ei tunnu olevan tulevaisuutta.

Kunnioita kehoasi

Älä yliarvioi ruumiillisia kykyjäsi. Voit nousta huipulle vain jos pidät huolta itsestäsi. Sinulla on koko elämä aikaa (huomioi se jo suunnitteluvaiheessa), joten älä vaadi keholtasi liikaa. Hyvässä fyysisessä kunnossa pystyt parempiin suorituksiin kaikilla elämän osa-alueilla. Jos kiiruhdat liian nopeasti, väsyt etkä jaksa keskittyä oleelliseen. Jos taas matelet, myöhästyt junasta. Kuuntele kehoasi, tunne omat rajasi ja toimi niiden mukaisesti.

Kunnioita mieltäsi

Helli henkistä pääomaasi ja noudata arvojasi. Älä piiskaa itseäsi toistellen ”minä pystyn siihen” – tiedät sen muutenkin. Jokainen hetki kohti päämäärääsi on askel henkisen kasvun tiellä. Anna ajatuksillesi elintilaa, ruoki niitä uusilla virikkeillä (musiikki, kirjallisuus, keskustelut), päästä ne koskettamaan taivasta. Pakkomielteet eivät auta sinua matkalla tavoitteeseesi, vaan herättävät sisimmässäsi kielteisiä ajatuksia ja vievät ilon matkan tekemisestä. Ei ole myöskään hyvä käyttää negatiivisia vahvistuksia, kuten ”se on vaikeampaa kuin luulin”, sillä ne heikentävät tahtoasi.

Iloitse saavutuksestasi

Mikä hyvänsä tavoitteesi onkin (uusi työ, auto, kumppani, opiskelupaikka, tutkinto, matka, voltin oppiminen...), muista iloita sen saavuttamisesta. Palkitse itsesi tavalla joka sinulle on ominaista – laula, tanssi, matkusta, vietä aikaa läheistesi kanssa. Olet saavuttanut unelmasi ja nyt on aika juhlia sitä, että se, mikä joskus oli vain kaukainen haave, on nyt osa elämääsi.

Hyödynnä itsestäsi löytämäsi voimavarat

Matkalla päämäärääsi olet oppinut itsestäsi paljon. Olet löytänyt itsestäsi piirteitä ja voimavaroja, joita et ole tiennyt olevan olemassa. Älä heitä arvokkaita resurssejasi hukkaan, vaan mieti miten voit hyödyntää niitä jatkossakin.. mikä on seuraava päämääräsi?

Opeta

Monet ihmiset ympärilläsi ovat ihaillen seuranneet voittokulkuasi. Kerro heille miten teit sen. Rohkaise esimerkilläsi ”se kaikki on mahdollista, minäkin onnistuin!” Opeta työkavereitasi ja ystäviäsi. Ei ole häpeä tunnustaa onnistuneensa.

Kyse ei ole ulkoavaruuden olioista, jotka invaasiollaan budoaariini olisivat aiheuttaneet pahennusta - tai mitään muutakaan. Nyt puhutaan yksinkertaisesti ruuasta.

Kokeileva keittiöni törmäsi kyseiseen ruokalajiin tovi sitten ja repäisi mielenkiintoisen ohjeen talteen. Eilen tulin torjuneeksi yksinäisyyden tunnetta siivoilemalla, pesemällä pyykkiä (Terry Pratchettin ohella), järjestelemällä keittiöön muodostuvia paperikasoja ja (edellisestä johtuen) kokkaamalla.

Kaapista löytyi kaikki tarvittava, eli syrnikit (n. 15 kpl)

250 g maitorahkaa
2-3 kananmunaa (käytin kaksi)
1 dl vehnäjauhoja (ensi kerralla teen gluteenittomana, kun sattuu niitäkin olemaan)
0,5 dl sokeria (muotohuolena käytin vastaavan määrän Hermesetas -liuosta)
1 tl vaniljasokeria (ehkä se vanilliinikin käy?)
1/4 tl suolaa

Kuumenna rasva (ohukais)pannulla ja annostele taikinaa n. 0,5 dl / lettu. Paista paksuhkot letut miedolla lämmöllä molemmin puolin pinnaltaan kullanruskeiksi ja tarjoa syrnikit esimerkiksi tuoreiden marjojen ja vaniljakastikkeen tai vaahterasiirapin ja jäätelön tai maapähkinävoin ja kermavaahdon kera tai ... ihan vaikka sellaisenaan.

Taikinan voi vallan mainiosti tehdä illalla kaksinkertaisena ja valmistaa ensimmäisen satsin iltateen seuraksi ja paistella toisesta aamiaispöydän herkut!

Nyt on koettu sekin.

Kaikki alkaa siitä, että koolle kutsutaan hassusti epäyhteensopivansopiva tuvallinen aikuisia naisia ja läjätään olohuoneen pöytä (ne osat, joita ei vielä ole valloitettu syömingeillä ja juomingeilla) täyteen naistenlehtiä.

Seuraavaksi asetetaan tavoitteet. Ne voivat olla pieniä (rastat) tai vähän isompia (punainen Audi) tai todella isoja (rikas mies, joka ostaa lahjaksi kartanon, kun ei tiedä rintaliivien kokoa).

Sitten selataan. TUNTIKAUSIA. Selataan, luetaan juttuja, nauretaan, esitellään upeita ja hassuja kuvia (kuten esim. J. Sillanpää joogaamassa valkoisissa kalsareissa), nauretaan lisää, saksitaan ja selataan.

Välillä hörpätään vähän valkkaria, punkkua tai erittäin kuivaa sidukkaa ja napsitaan muutama cashewpähkinä tai kirsikkatomaatti, köllötellään lattialle läjätyillä tyynyillä ja puhutaan elämästä. Niistä isoista asioista.. ja todetaan, että sattumaa ei ole.

Jossain vaiheessa (väsyttää jo ihan helvetisti) kaikki lehdet on käyty läpi ja tulee liiman vuoro. Kuvat, sanat, numerot - kaikki, mikä kuljettaa tavoitteisiin, liimataan joko kirjaan tai esimerkiksi kartongille.
Lopuksi taideteoksia tunnustellaan, punnitaan ja arvioidaan. Katsotaan tekijää ja aarrekarttaa. Pohditaan viekö tekele perille vai johtaako sivuraiteille (sinne sen EI pitäisi viedä).

En löytänyt omaan karttaani paria merkittävää kuvaa, eli joudun kai piirtämään ne. Itseasiassa tänään oli muutenkin huono aarteenetsintäpäivä, sillä olin väsynyt ja ehkä hieman ärtynyt. Mutta se on jo toinen juttu (kolmas juttu on se, että tein tänään itselleni hyvin; aloitin LC:n, treenasin pilatesta ja kävin puntilla, teetin itselleni pikamanikyyrin, kävin solkussa ja sain intialaista päänhierontaa).

Luulen, että nyt on parasta jatkaa äksässä. Huomenna on oltava vedossa, sillä suunnittelen tapaavani ihan lähiaikoina elämäni miehen (siis nro. kakkosen, sillä ykkösen tapasin jo v. -84, eikä hänen paikkaansa vie kukaan :D) ja se hetki voi tulla vastaan jo aamun koitteessa.

Valkoinen, vielä kurttunahkainen pentu kaivautuu tuhisten kainaloon ja etenee vaaleanpunainen, kostea nenä nuuskuttaen kohti kaulaa. Pienet, neulanterävät hampaat tarraavat korvalehteen ja torujen jälkeen kohtaan hailakansinisten silmien kysyvän katseen... "Ai et tykkää vai?"

Näin joku aika sitten niin elävän unen koiranpennusta, että olen viimeaikoina hiljalleen taipumassa. Rotukin on valmiiksi mietitty - haluan amerikan pit bull terrierin. Valkoisen, kevytlinjaisen nartun.