Tulivat torstai-iltana, MaalaisHerkku ja Narttu. Valtasivat välittömästi asujaimiston ja valitsivat itselleen omat paikkansa. Toisin sanoen minulle jäi nojatuoli. Nukkumaan pääsin järjestelyjen jälkeen omaan vuoteeseen.
Näin yöllä kauniin, eroottisen unen ja mietin aamulla, että näinkö olen herkkä? Heti jos joku tuhisee vieressä, on elimistö valmiustilassa ja anteliaana? Päivä meni unen johdosta vähän haikeissa merkeissä ja taisin tulla pikkuisen provosoituneeksikin parista sanasta, mutta kestin kuin nainen. Kävin mielialashoppaamassa esimieheni pakottamana ja ostin elämäni ensimmäiset Levikset.
Iltapäivällä töistä tullessani naapurin noin 9-vuotias tyttö huuteli partsilta, että "moi, Salanen Ovi!" Siitä tuli kiva fiilis, vaikka en oikein tiedä miksi. Kotona katselin uutta farkkupersettäni peilistä ja join sille lasin Jim Barry The Lodge Hill Shirazia. Päätin viedä Levikset totutusajolle ja lähteä shoppaamaan tarpeellista tavaraa.. Lihan himot unohtaakseni tuhlasin lisää hankkimalla mustat, pitkät nahkahansikkaat, pari siistiä kauluspaitaa, kahdet irtoripset ja mustan hammasharjan. Ja luumujäätelöä, joka jaettiin tyttöjen kesken.
εïз
Kirjoitettaessa soi Metallica - The God That Failed
2 kommenttia
CatchMe
8.11.2008 16:46
<3 peRse <3
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:53
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin