Oho.

Muutettuani syyskuun loppupuolella tarkistin fillarin läpi ennen ensimmäisiä pyöräilykilometrejä uudella paikkakunnalla. Sen koomin en ole tehnyt kulkupelille mitään, vaikka olen jo monta kertaa ylämäki-alamäki-työmatkaani fillaroidessa ajatellut, että jarrut pitää huoltaa. Vaikka talvisydän on ollut vähäluminen, ei loskakeli ole houkutellut pyöräilemään ja vähien fillarointikertojen vuoksi jarruremontti on jäänyt tekemättä.

Tänään päätin reippaan kävelyn sijaan tehdä pikkasen pitemmän fillarilenkin ja ennen sitä katsoa ne jarrut ainakin väliaikaisesti parempaan kondikseen. Takajarrussa oli säätövaraa vielä vähintään kesään saakka, mutta edessä palat näyttivät aika kulahtaneilta. Totesin silti, että kestävät kyllä vielä lenkin ja toisenkin.
Jostain kumman syystä etujarrun säädettyäni katse siirtyi haarukkaa alas ja - VoiHerraIsä&VeliPuoliKuu!! Kauhukseni huomasin, että vasemmalta puolelta puuttui akselin päästä mutteri, joka pitää rattaan kiinni etuhaarukassa... ja milloin lie omille teilleen lähtenyt?
Eipä tarvinnut paljonkaan mielikuvitusta härnätä, kun näin itseni rullaamassa Rautatienkatua tai Uudenmaankadun vieressä kulkevaa kevyenliikenteenväylää alas ja maalasin mieleeni kuvia tilanteesta, jossa mukulakiviosuudella ratas pomppaa irti haarukasta ja minä lennän pitkällä, komealla kaarella ainakin 17 m (ellei satu eteen pysäyttävää pylvästä).

Koska varaosaa ei pakista löytynyt, lähdin hyvillä mielin ja hymyillen räntäsateeseen. Jatkossa tarkistan pyöräni aina ennen ajoon lähtöä. Siis ihan AINA.