(otsikon saa jokainen lukea ihan miten haluaa ja parhaaksi kokee)
Kiitos tästä päivästä ja eilisestä myös (taisin unohtaa eilen lähettää terveiset sinne päin, vaikka kirkkojen ohi vaelsinkin tuntemattomaan).
Ennen sitä ehti kuitenkin tapahtua yhtä sun toista. Pipit houkutteli minut huippuhuonoon seuraan; MIB riisti minut raasti kotoa (kotikonnuilta luokseni hermolomalle saapunut ystävä suorastaan työnsi vauhtia) vaikka hangoittelin vastaan.. ihan hirveästi. Matkalla huomasin että kiireessä unohdin jotain oleellista, mutta ehkä asian korjaamiseen on vielä joskus tilaisuus.
Vastaanotto Tokoissa oli lämpöinen ja joukko iloinen! Leccaren punkkuhuikkien (kaksi!) ja Hetki_Ikuisuuden tarjoaman siiderin (yhden!) jälkeen olin siinä kunnossa, että vonStackelbaum katsoi aiheelliseksi taluttaa minut Tokoinrannaasta Oivaan.. Ei siis ihme, että en koko iltana löytänyt vessasta ulos ensiyrittämällä.
En edes yritä kuvailla hauskuuden määrää Oivassa, mutta mainittakoon, että jälleen tuli sivullisten ei-cityläis-uhrien avulla todistettua, että kyllä mies on helppo ja naisen käsilaukku vaarallinen ase.
Vaikka juhlakalu jättäytyikin jatkoilta, osattiin me ihan itsekin pitää ilo melkolailla ylimmillään. Jo matka Rocksiin jäi (varmaan myös taksikuskin) mieleen, saati sitten paikan päällä vietetyt siiderinsumuiset hetket.. Harmi, etten Mayaa nähnyt. No, ensi kerralla sitten ;D
Aamuyö meni uuden ja vanhan rakennustaiteen ihailuun ja ruutuviivahyppelyharjoituksiin. Aamulla maailman tärkeimmiltä asioilta tuntui, että olin saanut pörröpääni yöksi tuulen- ja sateensuojaan ja että tarjolla oli lämmintä munaa.
Cityläiset pitää huolen omistaan - mii laiks <3
Kirjoitettaessa soi Enrique Iglesias - Maybe you were right
3 kommenttia
vonStackelbaum
25.8.2008 07:34
City on ystäväsi, ei ainoastaan huonoina päivinä, myös hyvinä hetkinä.
Vastaa kommenttiin
Pipit
26.8.2008 03:23
Vähän myöhässä luen blogiasi, mutta miksi jättää noin hurmaava nainen pois hyvistä bileistä? >;D
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:56
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin