EasyCommunication vol. 26

Turva.

Sitä me kaikki haemme, opiskeluiden kautta saavutetusta vakituisesta työpaikasta, uskonnosta, yhteiskunnasta, läheisistämme, ihmissuhteistamme, kaikkialta. Janoamme turvallisuutta niin paljon, että olemme valmiit uhraamaan kaiken muun turvallisuuden alttarille. Hyväksymme äärimmäisetkin keinot turvallisuuden saavuttamiseksi.

Ja kuitenkin: Ainoa todellinen turvallisuuden tunne tulee ihmisestä itsestään.

Olemme kateellisia niille, jotka eivät osaa / halua pelätä turvallisuutensa tai tulevaisuutensa puolesta. Pidämme heitä taivaanrannan maalareina, pöhköinä, lyhytkatseisina ja vastuuttomina. ”Mutta entä jos sattuu jotakin, oletko ajatellut sitä?”, kysymme, ja tunnemme mielihyvää, mikäli saamme heidät mietteliäiksi.

Ja kuitenkin: Jos jotain sattuu, ei asian etukäteinen pelkääminen helpota tilannetta yhtään.

Ihmiset säästävät rahaa ”pahan päivän varalle”. Itse en ole ymmärtänyt asiaa siksikään, että ”pahan päivän” mahdollisesti koittaessa raha on todennäköisesti viimeinen mielessäni oleva asia. Se, onko pankkitililläni sata vai kymmenen tuhatta euroa, ei vaikuta omaan turvallisuudentunteeseeni mitenkään, pikemminkin päinvastoin: Jos pankkikortillani olisi miljoonan kate, en todennäköisesti uskaltaisi liikkua koskaan missään.

Oman päivittäisen turvallisuudentunteen monet saavuttavat välttämällä ”arjen turvallisuusriskejä”: ei kävellä tutusta poikkeavaa reittiä työpaikalle, ei mennä uuteen lounasravintolaan syömään, ei päästetä lapsia harrastuksien mukana matkoille, ei luonnollisesti itsekään tutustuta uusiin ihmisiin, ei yleensäkään tehdä spontaaneja ratkaisuja, ei hymyillä ventovieraille, eieiei. Mennään töistä suoraan kotiin katsomaan televisiota, turvallisesti omassa kodissa!

Ja kuitenkin: Elit turvallisesti tai vaarallisesti, et selviä elämästä hengissä.