EasyFlashes-5

  • EasyLiving77

Kaverini soitti pitkästä aikaa. Kyseli kuulumisia. Tai oli kyselevinään. Oikeasti halusi vaan brassailla. He ovat nyt ostaneet uuden saatanan kalliin helvetin hienon talon Espoosta, vaimokin sai just uuden kovapalkkaisen duunin ja perheen esikoinen pääsi johonkin superälykkäiden lasten yksityiseen ympärivuorokautiseen hoitopaikkaan. Lopuksi kehui tehneensä juuri 70-tuntisen työviikon. Kutsui kylään. Valitteli etten ehtinyt käymään siellä edellisessäkään talossa Kirkkonummella.

Vastasin, että itsehän en muuttaisi Espooseen (Kirkkonummesta puhumattakaan) mistään hinnasta. Jo pelkkiin työmatkoihin kuluvan ajan voi käyttää järkevämminkin. Tunsin pääseväni vauhtiin, joten annoin mennä. Mitä järkeä on ensin ostaa iso talo jostain fucking Espoosta ja sitten valittaa, ettei kukaan käy kylässä? Mitäs muuttivat sinne. Itse en ainakaan tule, elleivät tule hakemaan. Ehken sittenkään. Kysyin, että näkeekö ne vaimonsa kanssa edes viikonloppuisin, kun kaveri itsekin suhaa työhommiensa kanssa ympäri maailmaa? Sitten sanoin, että jos mulla olis lapsia, niin viettäisin niiden kanssa aikaa töihin uppoutumisen sijaan. Ja että tota menoa ne kasvattaa vaan uutta psykopaattisukupolvea, jolla on kaikki pelit ja vehkeet, huippukoulutus, mutta tunneäly pyöreä nolla. Eläisivät eikä vaan suorittaisi koko ajan.

Suuttui perkele.

2 kommenttia

EasyLiving77

7.9.2007 18:59

Näinhän se on.

Ja vaikka tämä kirjoitukseni onkin fiktiivinen, niin ei se kuitenkaan ole niin kaukana todellisuudesta.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 11:16

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus