Nenä muistaa

  • EasyLiving77

Aki Sirkesalo lauloi "iho muistaa". Väitän toista.

Ihmisen haujuaisti ei evoluution ansiosta ole enää vahvimipia tai tärkeimpiä aistejamme. Tai niin meille ainakin opetetaan. Kuitenkin yllättävän monessa tilanteessa kuljemme nenämme viitoittamaa tietä.

Hän haistoi tilanteen oikein. Haistan palaneen käryä. Mitähän toi täällä nuuskii? Haista paska! Usein viittaamme hajuaistiin silloinkin, kun tarkoitamme jotain muuta havainnointikanavaa.

Minulla on erinomainen kasvomuisti. Jos olen kerran jutellut ihmisen kanssa, muistan hänet lopun ikääni. Mutta näkömuistiin ei liity kovin vahvaa tunnetta, se on melko mekaaninen toiminto.

Sen sijaan tunnistan joitakin ihmisiä hajusta. Taisiis tuoksusta. Äiti, isä, siinä ensimmäiset hajumuistini. Väitän tunnistavani äitini mistä tahansa joukosta nenälläni.

Samoin muita läheisiä ihmisiä: Ensimmäisen tyttöystävän tuoksu, lukioaikaisia luokkakavereita, hetkellinen ihastus.

Tiedetään, että ihminen tekee nenällään monia päätöksiä, joita hän ei edes tiedosta tekevänsä. Haistamme niin sanotusti alitajuisesti asioita. Valitsemme kumppanimme hajuaistin turvin.

Ongelma onkin, että manipuloimme toisiamme parfyymeilla. Peitämme ominaistuoksujamme, verhoudumme vierasperäisiin tuoksuihin, harhautamme hajulla. Lyhytaikainen jekutus onnistuukin, mutta loppujen lopuksi vieraan tai väärän hajuviestin levittäminen kalahtaa omaan klyyvariin.

Haisevaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia

EasyLiving77

15.8.2008 12:13

Toisinaan tekisi mieli sanoa kaverille, että vaihda nyt hyvä mies / nainen parfyymia, haiset pahalle!
Mutta ei niin kuitenkaan kehtaa tehdä.

Siinä sitten vaan hengitellään suun kautta ja ihmetellään.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

15.8.2008 14:03

Niin se on pakko olla. Ihmisen omat feromonit ilmeisesti blendaa enemmän tai vähemmän onnistuneesti erilaisten tuoksujen kanssa.

Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa jengi käyttää ihan erilaisia tuoksuja kuin Euroopassa.

Siinä olis muuten hyvä bisnesidea: Tuoksukonsultti! Sellainen tyyppi, joka ensin haistelisi ihmisen ja sitten kertoisi, mitkä hajut sopivat, ja ennen kaikkea, mitkä eivät missään tapauksessa tule kyseeseen.

Kaikenmaailman viinin- ja kahvinhaistelijoitahan jo on. Tahdomme tuoksukonsultin! Valtakunta tuoksukonsultista!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

15.8.2008 14:31

Pitää vissiin pistää kioski pydeen ;)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:56

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus