Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2012.

Rehtorin keikkuva palli  1

Tervetuloa tasa-arvon maailmaan. On pieni kunta ja haussa hyvä virka. Hyvä veli järjestelmän mukaisesti valitaan rehtoriksi mies jolla on naispuolista hakijaa selvästi heikommat meriitit ja pätevyys.

Noin periaatteessahan tuo olisi mennyt läpi ja niin olisi käynytkin, mutta joku yksityishenkilö valitti ja koko vaali kumottiin. Kysymys kuuluukin miten alkujaan pääsi noin käymään. Eikö voisi olettaa että kunnan virkamiehet osaavat lukea, vai oliko kenties naispuolisen hakijan hakemus tehty ruotsiksi.

Päiväohjelmassa oli lumitöitä, luvassa unettomia öitä

Bunkkerista hain haarukkavaunun kotiin.Harvoin olen iloinnut siitä että joku työkalu on lumihangessa noutohetkellä, mutta tänään iloitsin. Vältyin noto/ylämäkeen raahaus operaatiolta.

Minä osaan tankata- samaa ei voi sanoa yhdestä lähisukulaisesta. Siitäkin huolimatta että osaan niin kävin palvelutankkauksessa ekaa kertaa sitten vuoden 2000. Tankki täyteen V-poweria. Ei muuta merkitystä, mutta mietityttää tuleeko tankkiin vettä ja kestävätkö bensaletkut 95 E 10 + kovan pakkasen.- Eberi ainakin yski.

Kysyin sit onko tankannut vanhaa kuplaa- no ei ollut, eikä osannut sanoa mistä kohtaa kuplan tankinkorkki löytyy. Ei tosin tiennyt vaarikaan joskus ajalle ennen kuin ajokortin sain, vaikka harmaa kupla ollut sillä monta vuotta.


Vähäpukeisia hikisiä naisia  1

Eilen illalla tuli puhelu, jonka seurauksena meni melkein kaikki pasmat sekasin. Ei siis ollut mikään väärään numeroon soittanut seksityöläinen vaan urheiluseuran edustaja.

Vähän empien suostuin menemään toimitsemaan naisten 2. div salibändyä, viimeksi oli sentään maajoukkuetason ottelussa vastaava pyyntö. Tällä kertaa näköäalat oli kuitenkin paremmat. Vähän empien kun arvelin että voisi olla parempaakin seuraa ja tekemistä luvassa tälle päivälle.

No tänään aamulla tuli sit pari puhelua jotka todistivat olettamani oikeaksi, Naapuri toki tarvi apua ja vanha koulukaveri herätti aamulla perkele kun saanut nukutuksi just vajaat 4 tuntia. Polttopuut jäi viemättä.

Mutta loppujen lopuksi tilanne se jotta pääsin ajoissa toimitsijapöydän ääreen ja hetimiten toisen joukkueen kapteeni oli suojalaseineen täysi kymppi.

Ennen toista tai kolmatta sisäänlyöntiä totesin "Toisella puollella on suojalasit hyvin edustettuina". Hyvä kun sain lauseen loppuun niin suojalasivaltaiselta puolelta lähti hyvä veto ja suojalasitonta päätä päin ilmeisesti mustan silmän arvoisesti.

Kellon käyttö meni heikosti, mutta ei vaikuttanut lopputulokseen. Jäähypenkkiä kahdesti kuluttanut nainen sai pasmani hetkeksi niin sekaisin että kello seisoi. Kymppi oli varsinainen tuhlaaja, tuli omat pelit mieleen. Ainakin 7 kertaa hyvässä paikassa ja kahdesti tyhjä maali edessä. Viimeisellä minuutilla ei ollut edes maalivahtia ja silti ohi.

Viihdearvosta vastasivat toisilleen nokittelevat ja ihan harvinaisen hyvin ja tasapuolisesti tuomineet tuomarit- kiitettävä arvosana heille molemmille.


Tuulen viemää  1

Arvelin että tänääs saisi ladata sekä omia että koneen akkuja rauhassa. Yöllä voisi sitten ajaa vaikka Tampereelle tai lähikaupunkiin.

Latautuminen alkoi hyvin, tulta pesään ja kottikärryllinen odottamaan auringonlaskua.

Juuri kun arvelin että pääsisi sulattelemaan lounasta kaikessa rauhassa piti suorittaa eläkeläiskuljetus fysioterapiaan. Samalla tyhjättyä säästöpossun ja kolikot pussista. 70 ja risat kolikoita€

Paluumatkalla arvelin ehtiväni poiketa bunkkerissa, mutta onneksi lähdin samoin tein autolle. Puhelin soi ja pitikin sitten samoin tein lähteä auttamaan neitoa hädässä. Tällä kertaa selvisin ilman taluttamista ja sydämmentytyksiä kun ongelmana oli vain kylmästä kärsinyt auto. -29 ja tuuli käy järven ja pellon yli.

Juuri kun pääsin pihaan heräsi korealainen ja hurautettiin sillä sit muutamat kaupat ja tultiin jouset pohjassa takaisin. Mukava olla pelkkänä nosto- ja kantoapuna. Harmi vaan että sitä tuskin naapuri uskoi kun meidät kaupalta pongasi. Päivä siirtyi historiaan ja laturi sulamaan.

Oi puhelin, miksi en pistänyt sitä kiinni... Toisaalta teki mieli ajella katselemaan ympärilleen. Tuli siis pyyntö talkoohommiin. Tunti tai kaksi ja olisin varmaan kieltäytynyt, mutta koskapa kyseessä on naisurheilua ja eturivin paikat on parhaat niin suostuin pitkin hampain.


Tulipelti  1

Eilen vähän vaiheeseen jäänyt tulipelti meni tänään uusiksi. Voi olla että uusi rakenne värähtelee, mutta ainakaan koeajon aikana mitään sivuääniä ei ollut.

Oli huoltoluukku kokoa A 4. Se on edelleen ihan käyttökelpoinen, mutta nyt pystyy myös purkamaan tuipellin yläosan erikseen, jolloin 4 pulttia poistamalla lähtee sekä houltoluukku että tulipellin yläosa. se että joutuuko avaamaan 4, 6 vai 11 pulttia on sivuseikka. Nyt tarvittavat 4 on hyvin esillä ja huoltoluukun 2 vanhoilla paikoillaan

Jos tulipellin yläosasta tekisi vain kiskoilla paikoilleen pudotettavan tai suurentaisi huoltoluukkua. Saranointi tai sitten katkaistava pystypalkki- kumma etteivät osaa kantata. Itse päädyin katkaisemiseen ja kahteen hitsattuun korvakkeeseen. Näin tulipelti on edelleen umpinainen vaikka siitä 1.6 mm välistä lähtikin.

Pienet parannukset vie karmean paljon aikaa, mutta aika usein säästävät aikaa ja hermoja tulevina työpäivinä.


Ensihoitoa  1

82 tuntia mittarissa ja aika kurkistaa mitä konepellin alta löytyy. No mitsuhan sieltä löytyi. Moottoriöljyn tyhjennysventtiili on onneton lirpake, jonka saa auki ilman työkaluja. Siihen se helppo huollettavuus sitten loppuukin.

Ensimmäisen sukupolven lyhytperäkone eli kaikki osat on vaan survottu puolisen metriä lyhyempään tilaan.

Moottoriöljynsuodatin muutti aika paljon muotoaan ennen kuin irtosi- vielä niukasti helpon puolella, järjettömän lujaa vaan väännetty kiinni.

Esisuodatin on hassu pötkylä jossa on monta osaa, on vesianturi, tyhjennyshana, käsipumppu, polttoaineen lämmitin ja läpinäkyvä muovinen pohja. Tiukassa oli sekin, mutta voi jessus noita ohjeita. Käsketään tyhjentää hanasta. Hanasta lähtevä letku on sidottu nippusiteellä panssarin yläpuolelle ja niin ettei normaaleilla sivuleikkureilla pääse vapauttamaan, hana ei pyöri tarpeeksi kun letku hannaa vastaan ja kun letkun vapauttaa lorahtaa suodattimellinen panssareiden yläpuolelle koteloon.

Sit kun viimein esisuodattimen saa rutussa irti pitää se säälittävä muovikuppi saada ehjänä irti. Jos talvella menee tuo tukkoon työmaalla niin varmaan murtuu jos on likikään yhtä kiinni kuin tänään.

Sitten herkkupala viimeiseksi. Kun öljynsuodattimelta on polttoainesuodattimelle matkaa kokonaista 30 cm on jälkimmäisen vaihtamiseksi purettava tulipelti ja että sen saa irti vähän muutakin. Tietysti vielä lujempaa kiinni kuin edelliset ja ahtaimmassa paikassa. En silti jättänyt vaihtatta.

Kasaamaan en ruvennut, koska tulipellille tarvii tehdä jotain. Todella harmi että tehdasuudessa koneessa tulipellin huoltoluukku on 10 cm liian kapea tai tulipellin pystykannake huonossa kohtaa. Kyllä ne lämpimässä tallissa saa purettua ja kasattua vaan huonosti käy jossain korvessa talvella


Lumivapaa  1

Nyt pääsee sit 1000 nokialaista takaisin luontoon- ei sinänsä mikään yllätys kun juuri eilen taas kerran blogimerkinnässä totesin työpaikkojen valuvan ulkomaille.

Tässä voisi toki kokeilla Kiinan tai Venäjän mallia: Se menee seuraavasti- perustetaan tehdasta varten ihan oma kaupunki. Sinne sit houkutellaan työvoimaa joille maksetaan ehkä 1/10 osa Suomen palkkatasosta kuukaudessa ja töitä tehdään siinä 80 tuntia viikossa tahdilla.

Millä ihmiset saadaan pysymään töissä- no sillä että tehtaan vieressä on kaikki tarvittava. Asuminen on edullista, seuraa löytyy omasta ikäluokasta, on puoskarit, kaupat ja jonkinlainen kulkuyhteys kerran pari vuodessa. Rahaa tulee vähän, mutta jää silti elämiseen, säästöön ja lähetettäväksi sukulaisille.

Suomessa metsä- puu - ja paperiteollisuudessa on ollut sama idea sillä erotuksella että työvoiman kustannukset on vahvojen ja lakkoherkkien liittojen myötävaikutuksella nousseet kilpailukyvyttömiksi- Ei siis puhuta pelkästään Pertti ja Pirkko perusduunareista vaan myös johtajista. Näin on saatu teollisuutta sinne missä on raaka-ainetta ja nostettua jalostusastetta kotimaisella työllä.

Ennen sanottiin että sitten kun on miljoona markaa tilillä ja talo maksettu voi lopettaa työt ja elää koroilla hautaan saakka. Nyt sit monessakin firmassa johtoryhmälle ladotaan kymmenen tai sadan (satojen) duunarin edestä palkkaa vallan ja vastuun lisäksi.

Eilisen ahkeroinnin jäljilta katselin kauhuissani taivaalta putoilevia haituvia. Onneksi niitä tuli vain muutama hassu.

145 odotti tallissa yhäkin jäisenä monin paikoin. Kun keli on tämä ja teräs pakkasen puolella niin sen kyllä huomaa.

Korealaiset on ilmeisen pienikätisiä kun tutustuu tuonkin härvelin huollettavuuteen. Öljyt mene ongelmitta, mutta ei sit ole voineet polttoainesuodattimen jalkaa laittaa muualle kuin tulipellin tolpan kohdalle. Kyseessä on toki CR moottori, joten lyhyestä putkesta irotoaa vähemmän paskaa- kysymys vaan kuuluuki millä ilveellä uuden suodattimen saa paikalleen puhtaana.

Hiljaista on kun paalutuskoneen ääni kuuluu ainakin kymmenen kilometrin päästä.


Käynnistysvaikeuksia 3  1

Aamu valkeni sakean lumipyryn saattelmana. Forecan ennuste osui vaihteeksi ihan tunnilleen ja pyryn perään alkoi työt.

Luntahan tuli varsin vähän ja tuo määrä oli sellainen minimiannos että ylipäätään kannattaa laittaa koneita käyntiin.

Toinen Korean kone sentään reagoi virtalukkoon, piippaili, näytti mittarit ja hehkutti- pyörikin jopa startilla vaan ei lähtenyt käyntiin. Josko sen huomenna laittaisi laturiin.

Eilen ladattu kone meni tänään talliin ihan ongelmitta.


Veromatematiikkaa  1

Yleensä verotuksesta ja verotoimiston toiminnasta on vain valittamista- no nyt täytyy vaihteeksi kehua:

Kun en kolmellakaan yrityksellä saanut vuosi-ilmoitusta jätettyä sähköisesti pistin tukipyynnön menemään.

Heti maanantaina puhelin soi ja ilmoitusvalvonnasta löytyivät kaikki kaipaamani vastaukset.

Palkan tuplaaminen verotuksessa oli siis onnistunut koska paperisen ilmoituksen jo mentyä tehtiin veroilmoitus ja palkkasummassa oli eroa muistaakseni 50 €. "lukukelvoton" oli ollut optiseen lukuun mennyt kaavake- liekö sit kastunut postissa tai jotain. Se oli kuitenkin syötetty jotenkin manuaalisesti, mutta samaan aikaan oli virhe paikallistettu ja lähetetty vuosi-ilmoituksessa annettujen tietojen korjaaminen.

No ne oli sit poikenneet sen noin 50 € ja silloin järjestelmä summaa ne automaattisesti. Sit oijoittiin ja taas kyseltiin, kunnes lopulta käytiin verotoimistossa palkkalaskelman kanssa kysymässä miten tuollainen kreikkalainen virkamiespalkka saadaan mun tililleni.

Kuulemma liki jokainen kausiveroilmoituksia antanut toivoo ja pyytää että verotili-palvelu koostaisi vuosi-ilmoituksen automaattisesti. Se voisi vieläpä tehdä sitä koko ajan samalla kuin syötetään kuukausi-ilmoituksia- jotta jos vaikka yrittäjä kuolee tai firma kaatuu niin tiedot ei olisi koko vuodelta hukassa.

Tukipyyntö oli käsitelty hyvin perusteellisesti, vaikkei viestini sävy ollut ehkä kaikkein asiallisin. Mutta nyt kun tietää tuon niin josko tänä vuonna ei tarvisi käydä viime vuoden palkkojen takia verotoimistossa henkilökohtaisesti. Kerroin siis jo tukipyynnössä että jos en tiedä mistä palkan tuplaus tulee niin en pysty sitä tänäkään vuonna korjaamaan.

No vero-ohjelma huomaa vuositasolla 50 € virheen, mutta vasta nyt aletaan olla huolissaan kun tuonnin arvo on niin ja niin paljon suurempi kuin viennin- No pakko ollakin kun kaupasta saat tosiaan hakea löytääksesi muutakin kotimaista kuin ruokaa ja ehkä paperia.

Ulkomailla taas saat oikein kaivaa koko megamarketin että löydät niin ikään jotain muutakin suomalaista kuin ruokaa.

Josta siis yksinkertaiseen yhtälöön- että ulkomailta voisi löytyä edes suomalaista ruokaa tarvii palata maa- ja elintarviketeollisuudessa ajalle ennen EU-tukia, tuottaa ruokaa reilusti yli oman tarpeen ja myydä sitä sitten vaikka Koreaan tai antaa vaihdossa vaikka vankityövoimalla hakattuihin katukiviin.

Jos metsä- puu- paperi- metalli- ja elektroniikkateollisuus sekä laivanrakennus valuu ulkomaille niin paljon sitä saa maksalaatikkoa Venäjälle myydä että saa edes kansanauton verran valuuttaa.

Sit kun sen auton saa irti niin muuttaa sen kulutuksen venäläisestä öljystä maksalaatikoiksi ja voiks niin se on valtava määrä vuodessa ja joka vuosi. Muuhan valtavaan alijäämään ei auta kuin se että kaikki paskimmatkin työt tehdään Suomessa suomalaisin voimin eikä tuoteta heikkolaatuisia kertakäyttötuotteita halpamaista.


Käynnistysvaikeuksia 2  1

Miten saa vaikeuksia- no ainakin siten että jättää päävirrat päälle, sisävalon automaatti-asennolle, oven raolleen ja parkkeeraa koneen pihaan. Mittarissa 72 tuntia ja virta-avaimesta ei tapahtunut yhtään mitään. Kiitoksia ja hyvää lomaa vaan sinne etelän lämpöön.

Osasi sentään ennen lähtöä neuvoa kilpailvan firman kaveria ettei jätä konettaan mihinkään korpeen- 2 viikkoa sitten alkaneet käynnistysyritykset jatkui tänäänkin tulokettomina.

Johtopäätös: uudet koneet on paskoja talvella. Hankintahinnaltaan kalliimpi Komatsu 138 on edelleen hengettämänä maastossa. Korealainen "halpakopio" taas starttasi parin tunnin latauksen päätteksi kuin palmun alta.

Nyt voisi kokeilla onko maasturin akuissa henkeä, surauttaa hiihtämään ja tankkaamaan.

Hiihtäminen oli ankea kokemus. Ensimmäiset 4 kilometriä tuntui kuin olisi ollut pelkkää pitovoidetta koko pohjan pituudelta. Lopun pitkässä laskussa ei sentään vauhtia joutunut lykkimään. Silti 6.5 km meni, muttei vapaalla ollut toivoakaan.


Käynnistysvaikeuksia  1

15 W 40 öljyt, kylmä talli, -24 - -27 yölämpötilat, eikä ihan uusi eikä ihan täysi akku. 1 1/2 tuntia roikassa, mutta ei lähtenyt käyntiin keskellä päivää.

Vaati puoli tuntia kaasupolttimen kanssa, kuumailmapuhallinta ja näköjään Komatsun elvytyksessä kärsinyttä boosterilaturia. Boosteri ei toimi vaikka laturi lataa.

Siitä sit lastaus ja töihin. Pieni homma sunnuntain ratoksi eli maalämpöpumpun nosto bunkkeriin. Neljä pitkää nostliinaa, haarukkavaunu, 3 sidontaliinaa ja asiakkaan tekemä ramppi. Katosta törröttävään ilmastointiputkeen asti meni kivuttomasti, sit putki pois välistä, metri etenemää, putki takas ja haarukkavaunu toiselle puolelle konetta. Sit pääsikin lähtemään kolistelemaan kotiin ja saunan lämmitykseen.

Äänestyskin oli tänään ja näköjään hyvällä prosentilla tuolla äänestyspaikalla, yritetty on, muttei kumpikaan noista kahdesta ehkä ole sitä mitä tarvitaan. Arpa kävi nyt toiselle. Mut kysykää kun ulkomailla käytte: onko parempi että presidentti on suhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa vai että on tarpeeksi vanha siippansa vanhemmaksi tai teoreettisesti isovanhemmaksi? Oli vastaus kumpi hyvänsä niin Ahtisaari asetti riman korkealle siinä mitä tehdä kautensa jälkeen. Halonen taas siinä kuinka suosittu voi olla. Nyt on uusi aikakausi ja vaikea uskoa parempaan huomiseen.