Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2013.
Seuraava

Ulkoistetut nigerialaiskirjeet  1

Ilmeisesti Kiinassakin on herätty puhelinhuijausten maailmaan. Isäni oli erehtynyt yrittämään vastata ja vieläpä soittaa takaisin jonnekin huonoa englantia puhuvalle jonka suuntanumero oli Kiinaan. Näin ollen hänelle lienee odotettavissa taas kerran kallis puhelinlasku.

Kun hän sitten itse tajusi mitä oli tehnyt ja tarkisti suuntanumeron luettelosta tarkistin oliko muita vastaavia soittoja tullut. No olihan niitä ja ihan samasta numerostakin ainakin kymmenille ellei sadoille ihmisille/yrityksille.

Olisikohan nigerialaiskirjetehtailijat muuttaneet Aasian puolelle halvemman työvoiman perässä.

Halpaa oli täänään myös punakoneen korjaukseen käytetty työvoima. En parempaakaan keksinyt niin otin töpselin pois seinästä ja purin käyttöpaneelin irralleen rungosta. Sitten mittailin aikani ja totesin kytkimen vialliseksi. Aika helppo todeta kun kytkimeen meni kolme johtoa ja asentoja niin ikään kolme.

Juotin sitten yhden johdon irti ja heti perään kiinni viereiseen nastaan. Sit vaan kone kasaan ja heti helpotti. Kaikki hienoudet on nyt pois pelistä, mutta pellin hitsaaminen helpottui huomattavasti.

Konehan on jo ikivanha, joten käyttöohjeen lukemisesta on jo aikaa.

Toinen lokasuoja on nyt sit restauroitu paikkaamisen osalta. Kaipaa hiontaa ja maalia.


Palapeli  1

Piti hakea putkikelan levitin seuraavaa työmaata varten. Haaveeksi jäi tämän viikonlopun osalta. Lähinnä siksi kun tarvis mennä joko traktorilla tai maastoautolla ja perävaunun kanssa. Maasturin toinen lokasuoja oli vielä ensimmäistäkin pahempi. Sentään yhden ruuvin sai irti ehjänä.

Sekä irrallinen osa että auton puoli kaipaa paljon uutta peltiä kiitos ruostehautomoiden joita myös levikkeiksi kutsutaan. Noiden turhien levikkeiden sijaan olisi kannattanut isvestoida muvisiin sisälokareihin ja ruostesuojaukseen uutena.

Hitsauskone taas ei ole ehjä. Siinä on joku piirilevy pistoolissa ja jumpperointi pro/joku muu. Jumpperoinnilla ei ollut mitään merkitystä toimintaan. Joko itse koneen piirilevy on vioittunut tai joku valintakytkin on mennyt kappaleiksi. Olkoon vika mikä hyvänsä niin 4T moodi on aina päällä ja se ei oikein sovellu ohuen autopellin hitsaukseen.

Eihän se kytkin kovin kummoinen ole, mutta pahassa paikassa.


Antaa kuivua  1

Päivä oli perin tylsä. 0,6 mm lanka tuottaa edelleen ongelmia, mutta eiliseen verrattuna räkiminen alkoi hiljalleen muistuttaa etäisesti hitsaamista. Jotain häikkää koneessa kuitenkin on kun välillä lankaa tulee urakkavauhtia ja välillä ei ollenkaan. Spiraali voi olla liian väljä ja suutinpäässäkin on pientä toleranssiheittoa. Vika on kuitenkin sähköinen ja ihan uutta että välillä lanka rullautuu syöttörullien ympärille kuin alumiinilanka konsanaan.

Lokari on sentään sisälokasuojan osalta kasassa. Luultavasti korjauksessa käytetty levy on peräisin jostain parakin vessasta tai käytetystä työstökoneesta. Rutussa se oli ainakin. Rosterin laittaminen noin vanhaan autoon ei välttämättä ole mikään kovin hyvä juttu. Todennäköisesti liitoskohtaan muodostuu nopeasti syöpyvä sähköpari. Jos sen saa hyvin maalattua, massattua/muutenkin suojattua niin kestää ainakin sen mitä muu sisälökasuoja.


Ei vielä silppuritavaraa  1

Osuvasti ruokailun yhteydessä TV:ssä oli menossa megasilppurin rakentaminen. Valtava mylly jolla isokin henkilöauto menee pieneksi silpuksi.

En ole kauhaesti tilannut tavaraa verkkokaupasta, enkä koskaan ulkomailta. Nyt on kuitenkin tilaus menossa kaukomaille kun vanhaan autoon ei kotomaasta uutta osaa enää löytynyt.

Löytyy tai ei niin tuo auto kyllä kestää vielä monta vuotta, vaikka varmasti hitsaustakin tulee tarvitsemaan.


Töistä kaupoille  1

Ilmeisesti autopeltikorjaus ei ole tällä paikkakunnalla yleistä. Kun ei 0,6 mm langalle löytynyt M8 kierteellä olevia suuttimia niin silloin niitä ei ole varmaan kukaan rarvinnut. Tietty sekin että auton peltejä harvemmin hitsataan isolla lankahitsauskoneella, mut kun koneen mukana tuli kuitenkin rullat 0,6 langalle niin kai niitä suuttimiakin jostain löytyy.

Jos ei löydy niin sit tälläkin kertaa hitsataan piraattiadabterilla.

Kaupoilla on joku ihmeen muuttobuumi.


Synkät ruostelöydöt  1

Tarvii kohta tilata UAZ lokasuojat ja ruveta niistä vääntämään Toyotan osia. Vanhempiin osia löytyy ja nuorempiin, mutta tuo on ilmeisesti ollut tekniikaltaan niin luja myös ulkomailla ettei vieläkään ole alettu purkamaan suuria määriä- tai sitten alkaa olla jo paalattuja.

Kai tässä hitsaamaan joutuu, mut se on vaan haastavaa kun maalikerrokset ovat peltiä paksumpia terveessäkin kohdassa.


Purkuun  1

Työnantajan auto on kuulemma ollut katsastusmiehen mukaan erinomaisessa kunnossa- no on varmasti moottorin, rungon ja voimansiirron osalta. Kakkosvaihteen synkronointi saattaa kylmänä vähän rasahtaa.

Kuitenkin kun autolla on ikää ja valmistusmaa on Japani niin ruoste raiskaa. Siihen nähden että mitään kohtaa ei ole hitsattu ja vuosimalli on 1990 kori on kestänyt kohtuullisesti, mutta ei se mikään erinomainen ole jos lokasuojasta pääsee roiskeläpän yläpuolelta nyrkillä läpi.

Kaksi kerrosta maalia ja maalikerrokset pitävät koossa ruostehiutaleita.


En minä ole täällä töissä  1

Arvioiko kukaan keikkojen äänentoistoa. Jos ei niin ilmeisesti viidellä pytyllä käyvä V8 kuulostaa humalaisen korvaan hyvältä kun vaan ääntä on määrällisesti tarpeeksi.

Vaarini joka on nyt ollut manan majoilla monta vuotta ei ollut musiikki-ihmisiä, eikä kummoinen korjaamaan mitään kirveenvartta hienomekaanisempaa ja senkin korjaus oli lähinnä uuden tekeminen ja terään sovittaminen. Serkkupojalla oli silloin Chevrolet classic- vaari sit vaan totesi korvakuulolta "ei tuo mikään kasi ole kun käy kerran kuudella". Serkkuni ei sitä ensin uskonut, mutta seuraavan kerran kun sitä autoa seuraavan kerran näin ja kuulin niin jo oli muuttunut ääni kellossa.

Sytytystulppien vaihdon yhteydessä serkku itsekin tullut samaan tulokseen, vaihtanut parit tulpanjohdot.

Mitä taas äänentoistoon tulee niin ihmettelen missä ne eiliset laitteen ja ääniosaaminen olivat Basic Elementin ja Pandoran keikkojen aikaan. Ääntä oli sekä määrällisesti että laadullisesti hyvin. Toki studiossa tai jossain autotallissakin tehty tallenne on lähtökohtaisesti puhtaampi kuin hiljaisenkin keikkayleisön edestä poimittu. Kummankin saa kuulostamaan paskalta kun tekniikka ei toimi tai yksinkertaisesti säädöt on pielessä.

Ainakin koti- ja autostereoissa jopa minä kuulen milloin tehokesto/kyky tuottaa puhdasta signaalia loppuu.

Ilmeisesti ei pidä jutella liian pitkään henkilökunnan kanssa- ei edes sen kauniskasvoisen ja upehiuksisen naisihmisen kanssa kun siitä viiden minuutin päästä joku ihan vieras alkoi kysellä jotain valojen säätämisestä. Mistäs minä tiedän kun en ole siellä töissä.


Piikkipyörät  1

En ole koskaan ostanut nastarenkaita. En omaan autoon, enkä kenellekkään muullekaan. Toki olen nastarenkailla ajanut, mutta tänään pääsin testaamaan tuttavan jäärata-autoa. Tehoahan siinä ei ollut kuin noin 130 heppaa ja varsin lyhyelle ja mutkaiselle radalle vakioauton vaihdelaatikosta sopi ainoastaan kakkonen näin ollen myös oikea käsi sai koko ajan veivata rattia.

Hienosti se kulki ja muutaman kierroksen jälkeen alkoi jo vähän luottaakin piikkipyörien pitoon.

Harmi vaan ettei jääratoja oikein enää ole. Ihan siviiliautokin olisi noilla renkailla todella hauska tai itse asiassa jopa vähän pienemmillä piikeillä.


Seuraava