Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Elämän tärkeitä asioita 2  1

Uni- sitä en ole juurikaan saanut kahteen päivään ja helpotusta ei ole luvassa. Silloin ei todellakaan halua että kukaan tulee sammuttamaan valoja sen päivän ekan vajaat viisi minuuttia kestäneen saunahetken kohdalla tai tallustelee lumisilla saappailla pitkin sitä käytävää mitä pitkin olisi tarkoitus kävellä pois sieltä saunasta.

Ruoka- Sen suhteen ei juurikaan ole ollut vaihtoehtoja kun kauppaan ei ole ehtinyt ja jääkaapsissa oli eiliselle päivättyä jauhelihaa ja huomisen jälkeen jonnekin päivättyjä broilerin koipireisiä.

Ei sillä eteikö ruokaa olisi ollut sekä määrällisesti että laadullisesti tarpeeksi, mutta kun ei meinaa ehtiä edes syödä.

Aivot- jos ne eivät saa levätä niin kunnollista aivotoimintaa on turha odottaa. Eilen oli sen verran ikävien uutisten päivä enää puuttui että pari asiakasta olisi kuollut päivän mittaan. Yksi nainen itki ja lähti ilmeisesti joko baariin hakemaan lohtua tai tekee kohta samoin kuten minä viime vuonna.

Jos aivot toimivat niin silloin esimerkiksi sääennusteesta saa enemmän irti. Sanoin jo useammallekin ihmiselle että tämän viikon alusta tulee todella rankka, mutta nuo eiliset lisätyöt siihen päälle niin ei tosiaankaan ehtinyt suunnitella miten tämän päivän töistä voisi selvitä. Onneksi sain apua, mutta se ei kuitenkaan auttanut yhdessä kohteessa asiakkaita nousemaan autollaan aamulla ekana aurattua ja jo hieman loskaantunutta mäkeä. Siihen olisi auttanut auton aivojen uudelleeenohjelmmointi eli nappula missä lukee "ESP off" tai jotain siihen suuntaan. Peugeot henkilöautossa kun auton reaktio pieneenkin loskaluistoon on se että leikataan moottorista tehoa silloinkin kun tasakaasulla eteneminen onnistuisi ihan turvallisesti tai kierroksia olisi hyvä vähän lisätä.

Tietysti tuohon pieneen nyppylään... No olisin mennyt siitä samoissa olosuhteissa omalla autollani jopa niillä 18 vuotta vanhoilla kitkarenkailla. Seuraavan mäen nousu olisi onnistunut ehkä lumiketjuilla.


TM tänään tai eilen  1

Lumiauran nerokas lisälaite... Kaikkea soopaa sitä kirjoitetaankin, mutta onneksi kaiken maailman tietäjiä on liikkeellä idässä ja lännessä.

"Sitä ei muutama vuosi sitten osannut kuvitella kuinka monenlaisia säästöjä syntyi kun aurauksia yksityistettiin."
Kilpauluttaminen= eka talvi + 1500, toinen + 2500, kolmas + 7500 siitäkin huolimatta että lunta oli todella vähän ja harvoin. Tästä talvesta pikkutie tuskin selviää alle 10000 € kustannuksilla siitäkin huolimatta että lunta on tähän mennessä ollut pahillaan 22 cm

"– Aura ei kulu kun sitä ei lasketa aivan katuun saakka."
Aura kuluu silloinkin kun se liukuu jäällä, lulemella tai polanteella. Oikein säädetty lumiaura kulkee paino pääosin jalaksilla. Polanneterät on sitten asia erikseen. Kulumisen nopeus taas riippuu monesta asiasta. Jos lumi/jää on puhdasta niin se ei tietenkään kuluta yhtä paljon kuin hiekalla kyllästetty jää/lumi / paljaaksi ajettu jäinen (hiekkatie)/ tie.

Sitten oleellista on vielä se missä kunnossa se tie on kesäkunnossapidon jäljiltä. Jos se on samanlaista kuravelliä ja pomppuista paskaa kuin täälläkin oli ennen jäätymistä ja tiestä töröttää kiviä ja kaivojen kansia niin parempi odottaa että pääsee tasaista polannetta pitkin.

"– Polttoainetta säästyy kun inhottavaa vastusta on vähemmän."
Mitä vähemmän lunta työnnetään väkisin mukana/polannetta revitään irti sitä vähemmän on vastusta ja polttoainette kuluu vähemmän. Varsinkin nuo etuaurat vaativat toimiakseen nopeutta että aura heittäisi kunnolla.

"– Aurauskaluston renkaat kuluvat vähemmän."

Rengas kuluu varsinkin silloin jos se luistaa. Jos ei ole kuluttavaa kitkaa niin silloin ei kuluminenkaan ole kovin voimakasta

"– Kadun pinta on paremmin suojattuna lumella ja jäällä."

Pitää tasan paikkansa. Esimerkiksi Aulangontielle toivoisi tasaista polannetta niin ei tarvitsisi pelätä rikkovansa vanteita. Niin ikään auratessa aina vaan parempi jos tiesso olisi muutama senttimetri lunta/jäätä niin ei sit ekan suojasään tullessa aura haukkaa monen senttimetrin siivua tielle kesällä kylvetystä sorasta, murskeesta, hiekasta, sepelistä ja renkaista irroneesta savesta.

"Toivottavasti kuitenkin näillä urakoitsijoilla pelaa edes laskutus että kelpaa huristella."

Joillain pelaa ja toisilla ei. Ei se huristeleminen mitään herkkua ole ja aika harva kotimainen firma lumityöillä pystyssä pysyy tai rikastuu.

Kyllä lumiauroihin Suomessakin saa vaikka mitä lisälaitteita ja sen lisäksi on täälläkin käytetään lumilinkojakin. Se on sit eri juttu kuka lumiauraa ohjaa ja viitsiikö käännellä auraa/perälevyä/lisäläppää keskn ajon.


Vieraassa sängyssä ja 6851 siirtoa myöhemmin  1

Olen selkeästi harventanut ja vähentänyt kirjoittamista. Välillä tekstiä tulisi ja asiaakin olisi, mutta näköjään kun vähänkään iskee nuhaa ja kuumetta niin ei sit riitä energiaa mihinkään ylimääräiseen. Pakkanen ja pouta ovat tuoneet onneksi helpotusta.

Olen myös tämän nenäliinoja tuhlaavan jakson aikana pelannut tietokoneella vakiopeleihin kuuluvaa Spider pasianassia. Pitkäaikaisin tyttöystäväni ei koskaan omin avuin läpi vaikeinta tasoa.

Varmaan siihenkin on saatavilla vertaistukea, mutta koskapa peli ei mielestäni kovin vaikea ole kun vaan tarkoituksena on saada kahden pakan kortit oikeaan järjestykseen niin kyse on älystä ja sitkeydestä.

Viime viikolla kaverini suostui viimein ottamaan apua vastaan. Olin tarjonnut sitä jo siinä vaiheessa kun kävi ilmi että joutuu muuttamaan, mutta se tuli ajankohtaiseksi vasta siinä vaiheessa kun heidän sänkynsä alkoi tulla tiensä päähän ja näytti että olivat menossa kohti lattialla nukkumista.

Eli lähes perinteeksi muodostuneen Burger King reissun sijaan stoppina oli iso huonekaluliike. Siellä myyjä väitti ettei mikään sänky kestä hyppiä päällä, minä väitin vastaan, koska oma sänkyni sen kyllä kestää.

En katsonut kelloa tai muista ulkoa kuinka monta sänkyä kaverini tutki huolelleisesti, mutta se kuvien perusteella netistä poimittu valikoitui mukaan, 2 erilaista sälepohjaa, patjakiila ym ja mitä nyt sitten nuoripari tarvitsikaan.

Mutta sitten se ongelmien vyyhti eli toimimattomat takaovet, ja huonekalun kasaaminen... Tuskin olen koskaan noin kauan aikaa viettänyt muun kuin oman/tyttöystäväni sängyssä tai sen osien parissa.

Isoja osia oli 2 laatikollista, keskipalkki ilman laatikkoa ja 2 pussillista ruuveja, kiinnikkeitä ja vastinkappaleita. Osat olivat kyllä hämmästyttävän mittatarkkoja ja siinä vaiheessa kun otimme kolmisteen ristimittaa se oli yhden millimetrin tarkkuudessa.

Mut kasaan saatiin kun meitä oli kolme. Yksin tai kaksin tuo olisi ollut tuskien taival kasata hyvilläkin puristimilla ja perustyökaluilla. Siis ainakin siten ettei tule kolhuja/murtumia.

Kotiin päästyäni noin vuorokautta myöhemmin arvelin että pelaan pasianssin kun ei nukuta. Uni tuli kyllä kaksikin kertaa ja vasta sitten 6851 siirtoa myöhemmin se viimeinenkin maa meni oikeaan pinoon.

Vuosia sitten kun aika usein pelasin pasiannsia tietokoneella junassa/lentokoneessa niin totesin että jos saa 2 tyhjää ruutua jossain vaiheessa peliä niin maita saa poistettua ja peli menee siitä varmasti läpi.

Tuossakin se kaksi onnistui ja kolmekin tyhjää ruutu, mutta aina tuli seinä vastaan tai joko maasta puuttui yksi kortti tai samoja kortteja kuten seiskoja, kakkosia, kutosia ja ässsiä oli monta päällekäin pinossa ja piilokortteja jäi valtava määrä.

Tuo siis vaati 2, 3 ja lopulta 4 tyhjää ruutua ja vasta sitten oli mahdollisuus poistaa kortteja.

Olin siis jo eilen ja melkei toissapäivänä saanut poistettua yhden tai kaksi maata jossain järjestyksessä, mutta mikään ei viitannut että olisi toivoakaan saada kaikki.

Mut joo. Elämä on sikäli kuin pasianssia että se pieni yhden kortin siirto pelin alussa voi vaatia tuon 6850 muuta kun sattuma heittää päälle uusia epämieluisia kortteja.

Tässä tapauksessa sovelsin parisuhdeoppaan "tee päinvastoin menelmää" eli pelasin tasan päinvastoin kuin yleensä. Vasta se johti fanfaarien soimiseen.

Eli jos tapanasi on kesken ruokailun viestitellä jonkun eksän kanssa koita seuraavalla kerralla pistää se puhelin kiinni, nauttia ystäväsi seurasta ja siitä ruuasta ja jälkiruuasta jonka eteen se toinen on kenties käyttänyt ilman hyydytysaikoja 4 tuntia omaa aikaansa.


Kun huoltokirjan kuva syttyy  1

Viime viikko oli vähän ikävä. Töihin mennessä torstaina katkesi pakoputkin ja perjantaina lähestulkoon samassa kohtaa tietä katosivat moottorista tehot

Pakoputki ei siis kestänyt edes 5000 tunnin lukemaan asti ja yhteispaineruiskutuksen eka iso vika iski tuntimäärällä 4977. Pakoputken osasi itse liittää väliaikaisesti, mutta mitä tehdä siinä vaiheessa kun moottori vikatilaan? Vaihdoin ensin polttoainesuodattimet n 20 h etuajassa huoltoväliin nähden,mutta ajan puolesta ihan ok hetkellä. Ei auttanut. No monitoiminäytölle osasin hakea vikakoodin ja moista koodia ei löytynyt netistä ainakaan mun taidoillani. Se kenties löytyisi rekisteröitymisen kautta, mutta kun toinen traktori on jo kannentiivisteremontissa paikallisessa Valtra korjaamossa niin ajoin sinne sit kysymään neuvoja.

No vikakoodi viittasi polttoaineen paineen arvoihin ja en ulkoa muista mitä sanamuotoa siinä käytettiin. Vanha ja kokenut asentaja sen sijaan neuvoi ensin tutkimaan paineanturin liittimen ja sen perään tarkistamaan ettei ylipaineventtiilissä ole roskia. Ilmeisesti vanhemmiten korkeapainepumpusta irtoaa metallia.

Liitin oli hienossa kunnossa, joten sit vaan purkamaan kiskon toista päätä. Siellä se vika sit olikin eli pieni rautalankamainen pala metallia pystyssä ja siis tukkimassa pientä reikää. Niin pieni ettei siitä saanut kiinni kärkipihdeillä. Pinseteillä sai otteen ja sen perään sit vaan pihdellä kiinni ja vetämään se lastu ulos.

Vastaavalla tavalla meni kerran kaivinkoneen hydrauliikka voimattomaksi ja siellä ei ollut kuin murto-osa tuosta roskasta.

Muuta murhetta oli katsatuksen jäljiltä. Auto on ilmeiseti valmistettu jo 1998, minä ostin sen 1999 ja ta 2000 syksyllä se sai nykyiset kilpensä Suomen liikenteeseen.

Katsastusmies löysi ruostevaurion ja kiitokset hänelle siitä. Vielä tyytyväisempi olisin jos tuo vaurio olisi löytynyt jo aikaisemmin, mutta tulipahan nyt sit tuotakin autoa ekan kerran hitsattua.

En ole oikein tyyväinen auton helmalevikkeisiin ja lokasuojiin johtuen niiden muotoilusta Sekä edessä että takan on mielestäni turhia kurankeräyspokkauksia ja taas toisaalta pienellä vaivalla pahimmat kiveniskupaikat olisi jo tehtaalla voitu suojata jollakin tavalla.

Kaavtittuani kotelon sisältä varmaan puolisen litraa kuraa aloin ihmettelemään miten sitä voi olla siellä niin paljon. En ole vastausta keksinyt vieläkään, mutta veikkaan että osansa on sillä että hiekkatielle on kylvetty yhden tietyn firman soraa ja se ei tahdo kovettua vaan näillä sademäärillä tiellä on sata päivää vuodessa liejukerros- siihen kun veilä lisätään suolaa niin jo alkaa vaurioita tulla.

No toisaalta- Jos tänä vuonna ostetuista uusista autoista jokainen olisi ajossa ja noin hyvässä kunnossa vuonna 2038 niin aika monta autotehdasta olisi vaikeuksissa.

Toki varmasti niitäkin autoja on joiden kunto on vielä parempi kiitos vahvemman sinkityksen tai sen että niillä ei ole ajettu suolatuilla teillä ympäri vuoden tai ylipäätään koskaan missään muualla kuin kuivalla asfaltilla.


Voihan Nordea ja Yagmur sentään  1

Luin tuossa muutamastakin lähteestä miten toimittajaa oli kohdeltu pankissa. Olin muutama vuosi sitten töissä yhdellä kyseisen firman rahoituspuolen ihmisellä ja päätin samalla että jää ainakin se konttori käymättä jos joskus on tarvis lainata rahaa.

En liene niitä maailman suvaitsevaisimpia ihmisiä, mutta pikkuisen ryhtiä tarvis saada pankkiin ja piiskaa sille joka joka edes vitsailee että täällä töitä tekevän ja tänne veronsa maksavan pitäisi muuttaa täältä takaisin jonnekin diktaattorin mielivaltasesti hallitsemaan takapajulaan.

No tuo nyt on melkoinen provokaatio jo sinällään sillä nimen perusteella arvelisin että Yagmur olisi kotoisin Turkista ja sehän on periaatteessa vanha sivistysvaltio siinä misää Kreikka tai Italiakin.

Mitä taas tulee Suomessa tapaamiini turkkilaisiin niin valtaosa heistä on töissä. On yksi parhaista laatta/lattiamiehistä ja monta ravintolatyöntekijää, on kiertäviä mattokauppiaita jne. Heillä tuntuu olevan yritteliäisyyttä enemmän kuin mistään muusta kaukomaasta Suomeen tulleilla tai no Kiina ja Thaimaa nyt varmaan pääsevät tasoihin.

Toki itsekin toivotin kiinalaisen ravintolan henkilökunnalle turvallista kotimatkaa kun ravintolan ovessa oli tiedote että sulkevat muutamaksi viikoksi. Hienoa että ihmiset muistavat juurensa ja käyvät kotimaassaan.

Toki nykyaikana tapahtuu kaikkea mahdollista ja kotiin tai työpaikalle saattaa ilmaantua valepoliiseja, oikeita poliiseja ja kaiken maailman huijareita löytyy kauppaamassa generaattoreita, pimeäkiikareita ja kiinalaisia halpatyökaluja pitkin parkkipaikkoja.

Näin ollen tuohon surulliseen ja toivottavasti vähintäänkin julkiseen anteeksipyyntöön ja kirjalliseen varoitukseen johtaneeseen asiakaspalvelutapahtumaan täytyy puuttua ja ohjeistaa.

Sen käytöksen perusteella mitä luin niin vaikutti siltä että pankissa oltiin jo pelkästään nimen perusteella niskakarvat pystyssä ja kun kyseessä oli ilmeisesti iso summa, muttei mitään Sunny Car Center miljoonia niin pelkona oli että myönnetty laina menee ihan jonnekin muualle kuin asunnon hankkimiseen. Valitettavasti niinkin voi käydä, on käynyt ja tulee käymään jatkossakin.

Eli että rahoille olisi riittävä vakuus pankin mielestä on niille oltava konkreettinen kohde. Mikäli Suomessa ei ole mitään siteitä voi toimia SCC tyyliin, lainata miljoonia ja häipyä lain ulottumattomiin ja syytellä sitten muita kun rahanpesuepäilyt paljastuvat.

Rahan lähteen ja rahan kohteen selvittäminen on suurissa summissa oleellista, mutta en minäkään kotimaiseen vähemmistöön kuuluvaa taksiautoilijaa jättänyt autoinensa ojaan vaan vedin tielle että saa jatkaa töitään mahdollisimman pian.

Mitä sitten tulee ylipäätään ulkomaalaisten kiinteistökauppoihin Suomessa niin niitä olisi pitänyt rajoittaa lakiteitse ja rajusti ainakin viimeiset 100 vuotta. Rajoittaa niin paljon että se tuntuu kenties kiinteistöjen hintoja laskevasti joillakin alueilla ja kohteita jäisi oikeasti myymättä tai kuntien/valtion/pankkien haltuun.

Eli jos kohde on sopiva, mutta epäilys siitä että kaikki ei ole siltä miltä näyttää niin kylmästi vaan että ilmoitus että asuntolaina myönnetään, mutta talo/asunto tulee olemaan pankin omaisuutta kunnes se on kokonaan maksettu ja/tai siinä on asuttu tietty aika ja maksettu tietty prosenttiosuus.

Moinenhan voisi olla ihan hyvä malli muutenkin, koska jos asuntolainaa on paljon, pankki on yleensä ongelmatilanteessa suurin velkoja ja ainakin muuttotappioalueella ulosottoviraston huutokauppaan menevissä kohteissa tuntuu olevan sellaisia polkuhintoja että kukaan ei tunnu pitävän asukkaiden ja vanhojen kalliilla rahalla ja kovalla työllä rakennettujen kiinteistöjen puolta häätöä ja purkupalloa vastaan.

Sitten ihmetellään asuntopulaa, tyhjiä rakennuksia...

Esim eilen katsoin varmasti aikoinaan (oman kunnan koulu nykyaikana yli 10 000 000 €) miljoonia maksanutta koulua Mäntyluodossa lähtöhintana 200 000€. Toki ylläpitokustannukset ovat varmasti valtavia, mutta kun noiden uusien ja uusien määräysten mukaisten rakennusten tekeminen maksaa moninkertaisesti ja niiden ylläpito ei välttämättä ole yhtään sen edullisempaa pitkällä tähtäimellä siitäkin huolimatta että vanhaan nähden lämmityskuluissa olisi huomattava ero.

Vanhoille kiinteistöille pitäisi vaan saada ja keksiä käyttöä ja pitää ne kunnossa. Uutta pitäisi rakentaa harkiten.

Jossain pohjoisen kunnassa oli suljettua kyläkoulua ylläpidetty yhdistyksen voimin ja päästy siihen pisteeseen että koulu on jälleen osa kouluverkkoa, mutta toisen kunnan järjestelmässä. Kun nyt täälläkin tajuttaisiin että opettaja on helpompi siirtää oppilasryhmän luokse kyläkouluun kuin kerätä ne kaikki syrjäkylien oppilaat suurkouluun.

Samoin sitten kun on ihmetelty Pisa tulosten laskemista- kyllä itselläkin tulokset laskivat ja motivaatio opiskeluun kun koulumatkaan menikin vartin sijaan pitkälti toista tuntia aamuin illoin. Silloin ne jotka pääsevä kouluunsa alta vartissa kävellen menevät tuloksissa ohi, lepäävät enemmän ja ehtivät harrastaa viikossa 10-20 tuntia enemmän. Se tuntuu.


Ruuhkaa irtokarkkihyllyllä  1

Ei tänään tehnyt mieli tehdä mitään. Kauppaan oli silti tarkoitus mennä ja poimia yksi mies matkalta joululauluja laulamasta kotiinsa vietäväksi.

Kaupassa oli jo hyllyt pullollaan kinkkua. Jauhelihan löytäminen oli siirtynyt toiselle puolen käytävää.

Etikka ja neilikat olivat ainoat varsinaiset puutteet tähän erään, mutta toki olisi voinut oikein ostoslistankin tehdä jos olisi vaan ehtinyt.

Kun kokolailla kaikki oli kasassa niin otis stopin irtokarkkihyllyn kohdalle. Ei siinä mitään ihmeellistä, mutta se kuinka paljon väkeä sinne ehti tulla ja mennäkin sillä välin kun yritin etsiä liitulakuja. Kaikkialla muualla kaupassa oli todella väljää, mutta minä ja kuusi muuta irtokarkkihyllyn ääressä tarkoitti että välillä työnsin ostoskärryä kauemmas hyllystä ja odotin kauha toisessa ja karkkipussi toisessa kädessä vuoroani. Mihinkään ei ollut siis kiire.

Kassakin mainosti viereistä vapaata kassaa, mutta niin kiire tai hätä ei ollut tällä kertaa. Itse asiassa ajoitus oli täydellinen kun juuri kirkon risteyksen kohdalle päästyäni oli matkustaja noin kolmen metrin päässä alaportista ja pääsi kävelemään heti auton ympäri kyytiin.


Melkein ostoskärryillä jyrätty sinitakkinen kaunotar  1

Tänään oli taas niitä päiviä kun olisi mieluummin ollut jossain muualla, muussa seurassa ja tehnyt jotain muuta. Ei sillä etteikö MF 35 traktorin ilmaaminen ja polttoaineuotojen korjaaminen olisi ollut mielekästä työtä vaan kun sen joutui tekemään aluksi pihalla lumen päällä.

On jo todettu että edes papin traktori ei kulke pelkällä pyhällä hengellä ja nyt tiedetään ettei kulje myöskään pelkällä pakkasnesteellä.

Kovinhan se muistutti talvidieseliä, mutta moottoriöljyyn osuessaan muutti mustan harmaaksi.

Sen operaation perään poistuin ruokakauppaan. Täytin ostoskärryä ja jossain maitojen ja Citymarketin valtavan sispsivalikoman nurkalla meinasin ajaa ostoskärryillä suoraan päin kaunista vaaleaa naista joka kantoi oikeassa kädessään ostokoria. Näytti tutulta, mutta en osaa sanoa mistä yhteydestä.

Siinä väistöliikeen yhteydessä unohdin mitä olin menossa hakemaan, kävin leipäosastolla asti ja palasin samaiselle kohdalle juuttuakseni juttelemaan asiakkaan kanssa. Siis oman asiakkaan joka oli kaupassa ostamassa ruokaa.

No ruokakerma oli viimeinen puute ostoslistattoman ostosreissun tarpeista ja lähdin sitten kassaa kohti. Kassa oli mielestäni vapaa ja sitten yht äkkiä se samainen sinitakkinen nainen meni ohitseni kassasta läpi väärään suuntaan ja mietin että mahtaako olla kaupassa töissä. Siinä vaiheessa kun melkein olin saanut ostokseni hihalta pois tuli nainen taas jälleen kassalle.

Voi olla että kyseessä oli puhdas sattuma tai sitten kyseessä oli myymäläetsivä joka tuskin valmisti ostoksistaan bataattilaatikoita, lihamakaronilaatikkoa, bataattimakaronilaatikkoa ja lasagnea lähes puoleen yöhön saakka kuten minä.

Kohta saa laittaa seuraavan erä laatikoita pakastimeen ja pohtia sit huomenna lanttujen ja punajuurien käyttökohdetta. Kotimaiset tomaatit olivat vuodenaikaan nähden suhteellisen edullisia. Se on hyvä asia jos vaan tuottajakin on saanut käyvän hinnan kasvihuoneidensa tuotteista. Hämmästyttävä kasvi sitäpaitsi tuo tomaatti:

Minulla on vieläkin pöydällä kypsymässä lähes kymmenen tomaattia. Ne on siis kerätty kasvihuoneesta jo kuukausia sitten aivan vihreinä.


Tyttö pulassa  1

Viikonloppu alkoi automatkalla. Se tosin pysähtyi kolmanteen risteykseen kun edessäni ollut ajoneuvo rikkoutui. Takana oli sata metriä autojonoa siinä vaiheessa kun saimme työnnettyä tytön ohjastaman avolava Polariksen ajolinjalta sivuun.

Onneksi siinä oli vinssi ja akussa virtaa + vinssin kaukosäädin kyydissä mukana niin hinaaminen ei ollut kovin vaikeaa. Muutenkin oli helppo hinata kun hinausmatkaa oli vain muutamia satoja metrejä.

Ei saanut edes hinata ihan kotipihaan asti, mutta parempi näin niin mitään muuta ei hajonnut ja pääsin hyvissä ajoin matkaan.

Kiire oli taas toisaalta turhaa kun vastaanottopäässä oltiinkin ylitöissä.

Seuraavana iltana oli ohjelmassa Burleskia. Se ehkä saa jonkun miehen halut heräämään vaan ei tällä kertaa minun. Sen sijaan takaamme poistettiin yksi häirikkö, viereeni rikoittiin lasi ja häiriinnyin kun edessä istuneen naisen olkain oli kääntynyt nurin.

Melkoisen hyvää viihdettä se Burleski oli näin ainakin ekan katselukerran kokemuksella.


Mopolla 233 km/h  1

Muistelin joskus lukeneeni nopeusennätyksiä. Silloin muistaakseni mopolla se oli 162 km/h. Se mopo oli todennäköisesti kaksisylinterinen, nelitahtinen ja polttoaineena oli bensiini.

Tuo nykyinen ennätysksen haltija onkin sitten aika kaukana noista kaduilla rullaavista mukavasti pystyssä ajattavista skoottereista.

Ilmeisesti moisen nopeuden saavuttamiseksi on käytetty umpinaista katetta tai koria ettei kuljettaja aiheuttaisi liikaa ilmanvastusta.

Mutta millä sitä tehoa on saatu niin hurjasti... Muistelen että kun 125 cc 2-T pyörärä olivat parhaimmillaan niille luvattiin 28-40 hevosvoimaa ja jollen ihan väärin muista niin silloin nopeimmat kulkivat 158-180+ km/h tehtaan jäljiltä 98/99 oktaanisella pumppubensalla Suomesssa ja ilmeisesti niissä oli vielä parantamisen varaa.

Oletan että tuossa 230+ km/h kulkevassa mopossa on ahdin ja polttoineena jotain muuta kuin tavallista 95E10 bensiiniä, mutta millä sitä tehoa on otettu niin paljon että moisiin nopeuksiin on mahdollista päästä. Onko kyseessä ahdettu nelitahtinen vaiko peräti turbolla piristetty kaksitahtinen.

Turboahdettua kaksitahtistahan pidettiin mahdottomana toteuttaa mopon mittakaavassa. Suuria ahdettuja 2-T dieseleitä toki maailmalla on ja niitä on tietääkseni valmistettu myös Suomessa.

Nykyään kuitenkin on olemassa pieniä turboja. Jopa pienissä henkilöautoissa käytettävät turbot alkavat olla niin pieniä että kun mopon moottorin vain saisi käymään useampia tuhansia kierroksia minuutissa ja polttoaineen kulutuksessa ei olisi tarvetta pihistellä, voisi henkilöauton turbon saada pyörimään mopon koneella.

Olisin suuresti epäillyt jos minulle mopoiässä olisi joku kirkkain silmin väittänyt että mopoihinkin tulevat polttoaineen ruiskutuslaitteet. Se on kuitenkin jo tapahtunut ja saattaa olla että on tapahtunut myös suorasuihkutuksen tuleminen.

Se taas tarkoittaa että siitä pienestä palotilasta ja iskutilavuudesta voidaan ottaa melkoisia litratehoja kun vaan jäähdytys pelaa ja materiaalit on valittu oikein.

Kiihdytysajosssa/nopeusajossa moottorin ei tarviste kestää satoja tuhansia kilometrejä, mutta onko sit tulevaisuuden superpyörä 150 kuutioinen turboahdettu, painaa alle 100 kg josta akkua 30 kg ja käyttökelpoinen matkanopeus 250 km/h

Jos kyseessä vaikkapa Yamaha YZF 150 + turbo se olisi noin 22-35 hevosvoimaa. Jos 50 kuutiosta on puristettu 40 hevosvoimaa jo vuosia sitten niin tulevaisuudessa 150 kuutiota tarkoittaisi yli 120 hevosvoimaa eli samaa suuruusluokkaa kuin nykyiset 600 cc luokan parhaat.

Niin ikään jos sitä pientä moottoriä pystyisi säätämään puristussuhteen ja iskutilavuuden osalta siinä missä voidaan jo nykyäänkin säätää ilmaan ja polttoineen määrää, sylinterin hengitystä ja sytytyshetkeä (ainakin niitä)- pienikin määrä polttoainetta riittäisi pitkälle.

Nykyiset autot ovat koko ajan tulossa turvallisemmiksi, mutta millä hintaa? Kun paino tuplataan, turvavarusteiden määrä nelinkertaistetaan ja käytetään muutenkin erityisen lujia ja arvokkaita materiaaleja tulee jossain kohtaa raja vastaan.

Se raja tarkoittaa rakenteen äärimmäistä keveyttä ja herkkyyttä pienellekin korroosiolle, muodonmuutokselle tai valmistusvirheelle.

Eli on odotettavissa että ajoneuvojen käyttöikä lyhenee. Se on sitä jo nyt jos ajatellaan vaikkapa ihan vaan perus Golf 5 1.6 - alta 150 000 km mittarissa, moottorin vikavalo palaa, keskuslukitus ei toimi ja ainakin jälkimmäinen johtuunee siinäkin yksilössä johdinten ja eristeiden kulumisesta.

Edellisen sukupolven Golffin edustajalla vastaavassa autossa lähes 400 000 km, mutta yhtään sähköjärjestelmän osaa ei ole tarvinnut korjata. Toki polttimoita ja sytytystulppia on tarvinnut uusia.

Eikä tarvitse mennä edes niin kauas. Kotona on ikivanhat stereot. Kajarien johdoista toiset ovat alkuperäiset ja pelaavat hyvin. Toiset on ostettu muistaakseni 2012 ja niistä toinen alkaa olla ihan kevoton. Sähköä kyllä menee läpi, mutta sen verran paljon häviöitä että pienellä voimakkuudella kuunteleminen ei onnistu ollenkaan.

Ehkä Suomessa voitataisiin rakentaa edes kuorma-autoja joilla voisi ajella 5 miljoonaa kilometriä ennen romutusta. Se tosin tarkoittaa melkoisia haasteita maalaamiseen ja ruostesuojaukseen, mutta parempi sekin kuin paaliin puolen -1,5 miljoonan kilometrin jälkeen.


Kädet noessa, kunnanvaltuutettu joka yrittää savustaa ulos  1

Olen tänään ollut tilanteessa johon en soisi kenenkään joutuvan. Tilanne jatkuu edelleen ja se ei ilmeisesti laukea muuten kuin vaihtamalla asuinpaikkaa. Parasta tietysti olisi jos valtuutettu muuttaisi saunattomaan asuntoon ja toiselle paikkakunnalle.

Olen siis lähikuukausina ollut vähemmän kotikunnan alueella kuin kai kertaakaan sitten vuoden 2003.

Viime viikolla olin huolissani siitä onko nouhooja tilattu/käynyt. Olin siitä huolissani myös keskiviikkoisessa asuntonäytössä toisella paikakkunnalla ja tiedustelin asiaa kiinteistönvälittäjältä siellä ja tällä suunnalla puhelimitse kyseisen kiinteistön omistajalta, koska mielestäni hormi veti todella huonosti

Vastaus oli että joo, kunnanvaltuutettu on tilannut. Siihen viittasivat myös jäljet lumessa.

Asuntonäyttöreissulta palattuani ja käytyäni töissä menin sit lämmittämään saunaa ja nuohoamisista huolimatta veto oli huono, savua alkoi tulla kiukaasta ulos, joskin myös hormista. Pelti oli auki, puut olivat kuivia, sytykettä oli oikea määrä.

Korvausilmaa pitäisi tulla ovien alta ja kun ei kunnolla vetänyt raotin lähintä tuuletusikkunaa. Ei auttanut paitsi siihen että näki mitä oli tekemässä.

Arvelin että käyt tarkistamassa hormin nuohousluukut ja sieltä paljastuivat puhtaat hormit kuten kuuluukin nuohoojan käynnin jäljiltä. Seuraavaksi kiipesin katolle tarkistamaan ettei piipun päässä ollut linnunpesää, puuta, tulppaa tai suojapeltiä. Savua tuli, mutta huonosti.

Kun sitten kiuas oli seuraavana päivänä eli tänään jäähtynyt, tyhjensin vesisäiliön, poistin kiuaskivet ja avasin ylemmän hormiliitoksen. Mitään poikkeavaa ei näkynyt. Pienemmistä nuohousluukuista työnsin hieman tuhkaa alas tulipesään, mutta nekin kanavat olivat sen verran auki ettei niillä ollut merkitystä vedon puuttumiseen.

Viimeiseksi otin kiukaan irti seinästä. Kiukaan ja hormin yhdistävän liitosputetken sisällä oli ahtaammalla osalla tukkeena metallinen säilykepurkki. Siis sellainen missä täysinäisenä tyypillisesti myydään 400g hernekeittoa tai vaikkapa herkkusieniä tai tomaattimurskaa.

Joku satuihin uskova voisi väittää sen menneen sinne tulipesästä itsestään, mutta se ei kiukaan savukanavien muotoilun johdosta ole mahdollista niin että purkki ja kiuas säilyisivät ehjinä. Niin ikään kuka nyt niin tyhmä olisi että yrittäisi polttaa peltipurkkia kiukassa. Purkissa oli jopa kansi sisäpuolella pohjaa vasten irtonaisena, joten oli perin selvää että se on laitettu sinne tahallaan.

Näin oli siis toiminut Hattulalainen kunnavaltuuston istuva jäsen nuohoojan käynnin jälkeen.

No kun sitten tuo typeryys paljastui koitin järkeillä että miksi joku menee tukkimaan kiukaan ja hormin välisen putken jos ei ole tarkoitus tappaa saunojia tai aiheuttaa harmia ja vahinkoa.

Toisen suunnan eli paloilman saannin kuristamisen olisin vielä ymmärtänyt, koska lähestulkoon kaikki tuon valmistajan kiukaat ottavat paloilmansa kiukaan takaa ja sytytyksen ajaksi voi raottaa luukkua tai avata tuhkalaatikkoa.

Olen siis joskus 1997-1998 välillä leiriolosuhteissa muun metallin puutteessa muotoillut säilykepurkista telttakaminaan läpän jotta kiuas ei polttaisi niin kauhealla vauhdilla ja palaisi kuumana. Oikea osa siis puuttui ja otin toki mallia naapuriteltan kaminasta ja se toimi.

Minua harmittaa jokainen ilta kun ei pääse saunaan. Harmitusta voi toki pienentää jos saa viereen kuuman naisen lämmittämään, mutta se ei silti korvaa varsinkaan puulämmitteisen saunan rauhoittavaa vaikutusta.

Olenko siis saunahullu- no vähintään saunafani ja olen jopa lämmittänyt saunan saunaterapeutille.

Onko kyseessä kateus, katkeruus vai joku muu syy. Puuttuuko ymmärrystä fysiikasta ja kemiasta sen verran että mieluummin tehdään vahinkoa muille.