end of an era

Nyt se loppui. Minua itketti. Voiko enää kauniimpia sanoja kuulla. "Minä tykkään sinusta. Tämä on ollut mukavaa. Olet hyvä ihminen. Kiltti, hyväntahtoinen."

Kuinka hyvin kahdessa vuodessa ehtikään tutustua, kuinka lähelle hän minua pääsi, kuinka näki sen, mitä jotkut eivät ole nähneet pidemmässäkään ajassa. Hän toivotti minulle onnea, kaikkea hyvää ja halasi. Minä annoin hänelle kodinonnen. Kai siinä molemmat olimme tippa linssissä.

Hyvät ihmiset näkevät toisen hyvyyden, hän rohkaisi. Hän oli kuin äiti, jota minulla ei koskaan ole ollut.

Minä luulen olevani valmis astumaan taas yhden askeleen elämässä eteenpäin. Ihan itse. Rohkeasti.

Minua itkettää, mutta se on hyvää itkua. Ja nykyään minä herään onnellisena. Vapaana, itsellisenä ja onnellisena. Kuinka paljon elämä onkaan muuttunut.