Ostin (Ph)armaalleni uudenvuodenlahjaksi rakettipaketin. Kissoille vehnänorasta. Tykkäsivät kovasti. Karvaukkeli on vähän mököttänyt minulle, ilmeisesti se osoittaa mieltään, kun olen ollut niin paljon pois viime aikoina. Syötiin perunasalaattia ja nakkeja - kissatkin sai yhden. Aattona on tarjolla simpukoita, lohta ja mätiä, jossakin muodossa. Juomana skumppaa ja valkkaria.
10:38:26 [xxx] hoo on kylla hassun pieni, niinku tonttu ... semmonen hellyyttava, ihana
Vihdoin Kallionkodossa. <3
En ole nukkunut yli kahteen viikkoon kunnolla. Ehkä tänä yönä kainalossa asia korjaantuu. Väsyttää.
***
Aamusaunalla aloitettiin ja yön vietin raiteilla. Junamatka sujui rattoisasti vanhan ystävän kanssa kuulumisia vaihtaen. Asiaa, ei pintaa.
Herään keskellä yötä kesken unien. Näin painajaista, johon sekoittui lapsuuden ja nuoruuden ihmisiä ja tapahtumia. Tämä on ollut taas raskas viikko, kuten aina. Muistojen tulva on välillä valtava, eivätkä ne kaikki ole hyviä. Eivät läheskään kaikki.
En saanut enää unta. Niin tuttu tunne. Ajatusten salamointia. Tauotta. Ei hetken rauhaa. On pakko tehdä jotakin tai lamaannun ajatusten alle. Tukahdun, vaan en nuku, sillä pääni on täynnä, eikä minun tarvitse edes juoda.
Mitä se on, kun mikään ei jää käsittelemättä vaan kaikki on mielessä yhtä aikaa?
On pakko kirjoittaa.
Minä ymmärrän luomisen pakon ja taiteilijan tuskan. Minä olen sen ymmärtänyt. Minun on kanavoitava tämä johonkin. Kanavoitava tämä pois itsestäni vaikka keskellä yötä ja valvottava suden hetkeni. Minun on pakko tai lamaannun sen musertavuuden alle. Minun on pakko luoda ajatukseni sanoiksi ja kirjoittaa ne ylös. Ne ovat jo siinä muodossa. Vaativat tulla ulos.
Minä tiedän, mitä on luomisen tuska. Minä ymmärrän, mitä on luomisen pakko. Minä tiedän sen nyt.
Yritin sanallistaa sitä sanomalla, että se on dialogia päässäni, jota yritän kertoa jollekulle, en tiedä kenelle. Se on sanoitusta päässäni, kertomusta päässäni, se on dialogia ei-kenenkään – mutta silti kaikkien kanssa. Se on tarina, joka haluaa ulos. Se on tarina, jonka on tultava ulos. Se on tarina, joka on kirjoitettava, vaikka sitä ei koskaan kukaan lukisikaan.
Unettomista öistä, niistä on toiset tehty. Kauneudesta, viisaudesta, herkkyydestä.
***
Kiitokseksi Tuntemattomalle lukijalleni. Kyllä, minä olen miettinyt sitä. Lapsena. Mutta minä jätin kirjoittamisen yli kymmeneksi vuodeksi. Nyt minun on kirjoitettava yli kymmenen vuotta.
***
En ole tähän blogiin paljon tällaista kirjoittanut, sattuneesta syystä. Siksi perustinkin toisen blogin toisaalle, toisenlaiselle tekstille.
Menipä viikko nopeasti. Viimeistä yötä Lapissa.
Kuvaprojekti on vielä kesken. Ehkä aamulla ehtisi vielä saunoakin talon sydämessä.
Kävin hiihtämässä. Oli poroja, kaksi korppia ja tikka. Hautuumaalla paloivat vielä kynttilät. Kävin saunassa ja syötiin hirven päätä. Katseltiin vanhoja valokuvia, kuten tehtävänantoon kuului. Ensi kerralla voisi mennä katselemaan vanhoja kotipaikkoja, tehdä kiertoajelu isovanhempien nuoruuteen - vielä kun voi.
***
00:39:24 [xxx] onko se joku lappalaisen kirous kun herää hirvenpää sängyssä? *miets*
00:41:37 [pikkuhoo] xxx ei ku sillon tuumattas, että haa! ruokaa!
00:41:44 [xxx] hehe :D
00:41:55 [xxx] aamiainen sänkyyn?
00:43:00 [xxx] lappalainen siis pärjäisi mafioosojen kanssa, hevosenpää sängyssä tulkittaisiin ystävälliseksi ruokalahjaksi
Toim.huom. Lappilainen, taiga-metsäläinen.
***
Minä lähden metsästä, mutta metsä ei lähde minusta. Minä lähdetän metsän minusta. Metsä on juurtunut syvään, mutta minä juurin sen pois, juuri juurelta. Metsän ote on syvä ja se maistuu mullalta. Metsän ote tukahduttaa, neulaset pistelevät, pihka tahmaa.
Joskus minä haluan pois tästä metsien maasta. Sinne, missä ei ole puita. Sinne, missä voin hengittää vapaasti. Missä näen kauas ja on vihreää. Missä elämän vesi virtaa.
Täällä vesi on hapanta. Suonsilmäkkeestä. Täällä tummat puut kaatuvat päälle. Mutta metsä ei lähde minusta, vaikka minä lähden metsästä. Metsäläiseksi olen syntynyt. Metsäläisenä osa minusta pysyy, juurtuneena, parkkiintuneena. Kaarnana minussa, vaikka veistäisin siitä laivan.
Kinkkua, rosollia, naurislaatikkoa, porkkanalaatikkoa, sinappisilliä, hirven kieltä, lohta, rieskaa, paikallista hyvää ruisleipää, riisipuuroa, kanelikahvia, glögiä, joulutorttuja, pipareita, luumurahkaa, hieman suklaatakin. Kaiken kruunaavaa kuivaa lihaa ja madetta... Ei jaksa syödä enää, ei, vaikka mieli tekisikin.
Joulukinkku korkattu, joululauluja laulettu ja pimeyttä valaisee askelten alla narskuva lumi.
Hyvää joulua toisille rakkaille täältä toisaalta sinne toisaalle.
Erilainen joulu osa II. - Odottelen osaa III.
Ylösnousu: 200 euroa.
Netti toimii mummolassakin.
Tein naurislaatikkoa ja huomenna vuorossa rosolli.
Joulupossuilu tuli aloitettua jo ensimmäisenä päivänä.
Huomenna saa ehkä jo kinkkuakin.
Sataa lunta ja pihakuusissa loistavat valot.
***
Herkkyys on kaunis asia.
Variaatioita ja mielikuvituksen lentoa.
Kauniista asioista, hyvistä asioista.
Tietoista valikoivaa muistia.
Mielikuvaharjoittelua!
Rankka viikko takana. 5/7 jos jonkin sortin illanistujaisia. Maanantai oli rankin työn puolesta, mutta siitäkin selvisin hengissä - hienosti. Pisteet itselleni. Ja kiitokset tukijoille. Torstaina vielä vedin vähän työjuttuja kasaan ja suunnittelin ensi vuoden. Voin olla ylpeä itsestäni ja tästä syksystä. Olen ollut ahkera, oppinut paljon ja tehnyt töitä kuin pieni eläin - vähän jo liiankin kanssa.
Nyt junassa matkalla mummoolaan. Ja pienelle nenänvalkaisukuurille. Tekniikka pelaa. Eväänä pitsaa ja irtokarkkia. Väsyttää. Kissoja ikävä jo nyt. Ne ovat olleet niin paljon kalliokodissa tänä syksynä, että kaipuuttaa.
