Blogi

Sähköpostisuma selvitetty. Muutamiin tärkeimpiin vastattu. Lyöty lukkoon muutamia tärkeitä päivämääriä tälle keväälle. Etsitty aikatauluja ja karttoja. Varattu hotelli. Pyydetty lausuntoja ja tutkittu hakuohjeita. Täytetty käsittämätön nettisovellus. Tehty poverpointteja. Kirjoitettu ja viilattu. Välissä putkahti ilmoille pari aforismiakin. Juteltu toverin kanssa lounaalla matkakuulumisista ja kysytty Tärkeää Neuvoa - aina välillä sitä vain kaipaa toista mielipidettä. Käyty aamusalilla ja iltavuoro lähenee loppuaan.

Mutta milloin sitä oppisi vaatimaan itseltään vähemmän, milloin oppisi tyytymään vähempiin vaatimuksiin, eikä aina käyttäisi sanaa pitäisi, pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. - Enemmän, paremmin, korkeammalle, voimakkaammin. - Milloin sitä oppisi ottamaan rennommin. Itse asiassa olen sitä juuri harjoitellut - matkallakin olin vain tietoisesti välittämättä. Mutta paljon on vielä opittava. Kuinka paradoksaalista. Miten oppia enemmän välittämään vähemmän. Miten harjoitella lisää rentoutumista. Miten oppia paremmin tekemään vähemmän, jopa huonommin. Ei vaatia liikaa vaan tietää, että on tehnyt riittävästi. Riittävän paljon, riittävän hyvin, jopa liikaakin. Miten nähdä kirkkaana mielessään, että vähemmän vaivan näkeminen tuottaa paremman tuloksen.

Tein tänään(kin) paaaljon asioita, työtä.

Ja miten muistaa se kaikki, kun itkee tyynyynsä yömyöhällä pelkästä jännityksestä ja pelkää, ettei ole tehnyt tarpeeksi.

Kukkuu. Eipä nyt näytä normalisoituvan tämä unirytmi. Voi jetlaaki Kukutaan sitten pitkin yötä ja huomenna varmaan kaduttaa työmaan kutsuessa.

Taas hieman matkustusta, kotimaanmatkustusta, sillä työmaa odottaa. Tällä kertaa toimisto sijaitsee jo niin tutuksi muodostuneessa junassa. Maisemat ovat kauniit, surrealistisen kauniit; lumiset aavat maisemat sinisenä hetkenä. Sademetsästä lumen kuuraamaan metsään ja lumi narskuu askelten alla. Kuumasta ja kosteasta kylmään ja kuivaan. Iho ja limakalvot tykkäsi tropiikin kosteudesta. Kotiin päästyäni teki mieli lisää kotoisia ruokia ja päätin tehdä marjakiisseliä.

Huh huh. Olipahan reissu. Nyt jo toista päivää jetlaagissa.

Hieman epärealistisen toiveikkaana jaksamisestani laitoin kellon soimaan aamulla puoli yhdeksältä, mutta täysin tokkuraisena suljin hälytyksen ihmetellen missä oikein olen ja jatkoin unia yli kahteentoista. Silloinkin olisi vielä voinut jatkaa unia, mutta oli pakko herätä huollattamaan kynnet. Unenpöppörössä auringon ja lumen häikäistessä silmiä taapersin viiden tuuman talvisaappaissani lumijääpottupellossa luottokynsistuodiolleni. Ihmettelin ja pyöriskelin hetken ympyrää. Mihin ihmeeseen kynsistudio on kadonnut? Jatkoin matkaa eteenpäin toiseen kynsipaikkaan ja sain kuin sainkin ajan puolen tunnin päähän. Toikkaroin eteenpäin, vitunlumijääpellossa, aamulattelle odottelemaan. Ihme ja kumma, ettei muuten ole nälkä kahden viikon possuilun jälkeen, ei edes aamupalan verran nälkä. Kynsipoika oli sairaan nopea ja teki superhienot siniset kynnet valko-glitterhopeisin koristein tunnissa. Sitten nilkat muljahtellen takaisin kotiin ja matkan varrelta löytyi kuin löytyikin paikoillaan oleva kynsistudio. Hämmästykseni oli melkoinen. Oliko kynsistudio hetken jossakin aika-avaruusjatkumon hukkapiilossa vai olenko minä vain aivan jetlaakista sekaisin? Olokin on kuin kuu-ukolla, tai michelinmiehellä, taas pakkautuneena kaikkiin talvivaatteisiin.

Pyykkikone on pyörinyt kohta neljä kertaa. Olenko muuten maininnut, että pyykkikone on maailman paras keksintö. Heti sen jälkeen tulee pyykinkuivauskone.

Nyt pitää saada pannaria. Se näyttää ihan hassulta kuunpinnan muodostelmaröykkiöltä kumpareineen. Jokainen pannarini on erilainen. Pitäisi ihan kuvata niitä ja näitä kynsiä, kun tuli niin hienot taas; tummansiniset valkoisin ja hopeaglitterisin koristeluin.

Aamu/päivä

Jänskättää, pyörin väkkärää, enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Tätäkö se matkakuume on. Ainakin krooninen matkallehinku minulla on. Haluaisin nähdä kaiken! Ehkä tällä reissulla, kahdessa viikossa, kerrankin ehdin rentoutuakin, enkä vain ympäriinsä haluten nähdä kaiken, kun nyt kerrankin on mahdollista ja pääsee.

Vai oliko se matkakuumetta, kun eilen kivikovaa jälkiuunileipää leikatessa leikkasin melkein peukalon irti. Veri valui ja melkein kyyneleetkin, kun iski pelko siitä, ettei nyt pääsekään uimaan Karibianmereen. Onneksi tuhot eivät olleetkaan niin vakavat kuin ensinkäkemältä veren määrästä pääteltynä vaikutti. Minä haluan uimaan! vaikka en yleensä mikään uimamaisteri olekaan, niin nyt haluan.

Läksiäisiksi suomiruokaa: perunamuusia ja maksaa. Ettei ainakaan ihan heti iske koti-ikävä.

Ilta/yö

Raskasta tämä reissuun lähtö. Ihan kuin olisi isompikin perhe lähdössä matkoille. Jos nyt menisi nukkumaan, ehtisi nukkua jopa neljä tuntia ennen herätyskellon soittoa. Mutta minä juon nyt kamomillateetä ja syön iltapalaa. Eipähän tarvitse sitten syödä aamupalaa, eikä siihen aikaan nyt muutenkaan ole nälkä. Toivottavasti kaikki on nyt mukana, ainakin passi ja lompakko - sen hammasharjankin saa paikan päältä tarvittaessa!

Pikkuhiljaa pakkailua ja valmistautumista. Se alkaa iskeä tajuntaan; se on todellista, niin uskomatonta kuin se onkin. Niin sitä taas vain mennään!

Kissat vietiin hoitoon ja ikävä meinasi tulla. Olenkohan koskaan ollut niistä erossa yli kahta viikkoa?

Enää kaksi yötä lähtöön. Tosin tuskin sitä toistakaan nukutaan. Onko tämä sitä matkakuumetta? Vai mitä ne sellaiset kuumeet on: vauvakuume, matkakuume?

Hyvää viidettä vuotta.

Shoppailua kerrakseen taas. Päätin saada vedenkestäviä meikkejä ja sävyttävää päivävoidetta aurinkosuojakertoimella. Niitähän piti sitten saada. Yleensä ostan kaiken alennusmyynneistä ja kerään aarrelaatikkooni, mutta nyt sorruin ostamaan niin täysihintaista merkkituotetta, että hirvittää.

Ihanan kallista ihanalle. Sillä elämä on sen arvoista.

***

Pieneksi vastineeksi sain uuden langattoman hiiren, sillä entisen elämänlanka katkesi.

4 vuotismerkkipäivä 4.1.

Tuntuu kuin kyseessä olisi ollut pikemminkin neljätoistavuotispäivä, tai neljäkymmentävuotispäivä. Tai ainakin jo vuodesta 1996 vuoden 2006 sijaan.

Kesän, ja päivän, kunniaksi uusi tukka kiharoilla.

Juhlaruokana kotiintuotua thaimaasta. Yllättävästi kasvisten puute oli korjattu perunalla. Ei sitä nyt ihan niin suomalaiseen makuun tarvitsisi tehdä. Hyvää oli soosit kuitenkin. Ehkä tuo paikka pitänee käydä tarkastamassa paikan päällä, tuossa vieressä kun on, ennen lopullista tuomiota.

Suomessa on nyt niin kaunista, että melkein harmittaa lähteä ulkomaille. Tämä on ollut paras talvi vuosiin. Pidän kunnon pakkasesta, en siitä lumiloskapaskakelistä, jota on enimmäkseen tarjolla. Maisemat ovat pukeutuneet valkoiseen, puut kauniin lumihuurteiset. Mutta toisaalta tiedossa on valkoisia hiekkarantoja, joten en pistä pahakseni, en lainkaan.

Lueskelin matkaoppaan vinkkejä Karibiasta ja samalla miettien, että totta tosiaan, kaikki nämä maat ovat tuttuja. Isot Antillit Kuuba, Jamaika, Hispaniola (Haitin valtio ja Dominikaaninen tasavalta) ja Puerto Rico. Pienistä antilleista Antigua ja Barbuda, Bahama, Barbados, Dominica, Grenada, Trinidad ja Tobago, St. Vincent ja Grenadiinit sekä muutama muu (ja lisäksi vielä muille valtioille yhä kuuluvat saaret). Mistäköhän? Lienee taustalla penkkiurheiluharrastukseni. Näistä maista on paljon pikajuoksijoita.

Eikä luvassa ole vain valkoisia hiekkarantoja:

- The shifting sands on sheltered beaches come in impossible hues, from sugar white and salmon pink to coffee brown and charcoal black. While some islands shimmer just above sea level, others jut out like verdant icebergs.

- Tastes like chicken: A regionwide delicacy called ‘mountain chicken’ is no kind of fowl, but is actually a crapaud, a local species of frog with unusually large (and delicious) legs.

- Mango a go-go: There are at least 12 kinds of mango widely sold through the Caribbean. That is at least twelve reasons to go.

Lähtis hakemaan uuden kesätukan. Sillä onpas tulossa kesä nyt talven keskelle.