Blogi

Nyt se loppui. Minua itketti. Voiko enää kauniimpia sanoja kuulla. "Minä tykkään sinusta. Tämä on ollut mukavaa. Olet hyvä ihminen. Kiltti, hyväntahtoinen."

Kuinka hyvin kahdessa vuodessa ehtikään tutustua, kuinka lähelle hän minua pääsi, kuinka näki sen, mitä jotkut eivät ole nähneet pidemmässäkään ajassa. Hän toivotti minulle onnea, kaikkea hyvää ja halasi. Minä annoin hänelle kodinonnen. Kai siinä molemmat olimme tippa linssissä.

Hyvät ihmiset näkevät toisen hyvyyden, hän rohkaisi. Hän oli kuin äiti, jota minulla ei koskaan ole ollut.

Minä luulen olevani valmis astumaan taas yhden askeleen elämässä eteenpäin. Ihan itse. Rohkeasti.

Minua itkettää, mutta se on hyvää itkua. Ja nykyään minä herään onnellisena. Vapaana, itsellisenä ja onnellisena. Kuinka paljon elämä onkaan muuttunut.

Juoksin ympäri Lontoota pakoon sitä tanssilattialla perään liimaantunutta ulkomaanelävää, joka ei sanomisesta huolimatta uskonut, etten ole kiinnostunut. Avulias kainalo pelasti. "Sä olet sellainen valloittava." Sanoi enkeliksi, vaikka minä nauroin, että riippuu perspektiivistä - toisille olen helvetin enkeli. Söpöstelyä. Otettiin rannalla aurinkoa ja käytiin ajelulla. Ja sai olla hiljaa. Se oli musiikkia korville. Ei aina jaksa puhua, eikä kuunnella. Joskus sitä haluaa vain olla. Se oli mukavaa - vain olla. Rauhassa. Rauhallinen seikkailu.

Se on sitten syksy päätellen näistä merkeistä. Flunssaa ja väsymystä liikkeellä. Parin viikon semiflunssa, eikä rauta enää nouse. Vaan eipä noussut kuumekaan, eikä tullut nuha eikä yskä, mutta ei tässä täysikuntoinenkaan ole ollut.

Värit alkavat pikkuhiljaa hehkua, lehdet putoilla. Lokit ovat taas matkallaan. Tekisi mieleni metsään ja sieneen.

Taas on eräs aikakausi elämästä loppumaisillaan. Se herkistää. Mutta olen oppinut luopumaan ja tekemään surutyötä. Aikansa kutakin ja kohti uusia haasteita. Ei pettymyksiä, vaan onnistumisen kokemuksia.

Niin monia syitä olla kiitollinen, niin monia ihmisiä. Monia ilonaiheita ja hyviä hetkiä. Kuinka heitä osaisin kiittää, vai onko aina tarvetta ääneen sanomiseen? Ehkä tarjoan heille syysillallisen. Ehkä lähetän vain terveiseni hymyn kera sinne jonnekin - kunnes taas tavataan.

Kotona on kiva mittailla tiluksia, vaikkei väsymykseltään mitään muuta saisikaan koko päivänä aikaiseksi, ja mikäpä täällä on ollessa. Tosin töllöstä on vierotusoireita, mutta sitä voi paikkailla kylästelemällä.

Nykyaika <3 Netistä voi tilata kaikkea mahdollista: televisiot, imurit, pölypussit, kissanraapimapuut, -hiekat ja -ruuat. Mahtavaa. Kohta ei tarvitse poistua kotoa enää ollenkaan.

Vuosipäivän kunniaksi leffailta mukavassa seurassa ja mässyä. Dc: villasukat, etiketti: ei vittuilua, ei haukkumista, vaan mukavaa olemista.

Leffana U-käännös helvettiin, mutta minä teinkin U-käännöksen helvetistä pois.

Vuosi sitten melkein tein elämäni suurimman virheen, mutta puolisen vuotta sitten tein korjausliikkeen, jota en ole päivääkään, en hetkeäkään katunut.

Välillä sen aina tajuaa, kuinka mukavaa nyt on, kuinka helppoa on. Tällaistako se elämä onkin? - Tällaista. :)

Aina voi onnistua oman elämänsä Strömsössä. Aina.

Kiirettä pitää niin ettei töihin tahdo ehtiä. Koti alkaa muotoutua ja hahmottua tavaroiden löytäessä omat paikkansa. Kissanpuu on kaadettu. Hetkellisesti olen töllötön, nopeita päätöksiä ja uutta odotellessa uudelle tv-tasolle. Sisustussilmä toimii, taso oli kuin olikin samaa sarjaa vaatekaappien kanssa. Vanhukset vierailivat ja pakastin on taas pullollaan herkkuja. On hirvenjauhelihaa ja filettä, puolukoita sekä kampsuja syöty pitkästä aikaa.

"Katotaan Suomen peli ja käydään yhdellä kaljalla"=rairai humppaa Lontoossa tappiin asti ja sata valkovenäläistä! (suom. huom.)

Lamput asennettu, kakkukahvit tarjottu, jalista katsottu kisastudiossa ja iltapalaksi veistelty kuivaa lihaa.

Astianpesukone <3
Uudet verhot, kaikki 9 kpl <3
Työhuone <3
Ympäristö <3
Elämä <3