Paha kiertoon?

  • hokkupii

Joidenkin ihmisten maailmankatsomus jaksaa ihmetyttää. Tiedäthän, se asenne, jossa toisille tullaan purkamaan omaa pahaa oloa muiden kustannuksella. Enkä nyt tarkoita niitä ihmisiä, jotka suoraan tulevat kertomaan omasta pahasta olostaan tai ongelmistaan. Sellaisia ihmisiä olen aina ymmärtänyt ja pyrkinyt auttamaan kykyni mukaan. Mutta että sellaiset ihmiset, jotka jakavat omaa pahaa oloaan ns. anonyymisti jakavat pahaa oloaan toisille ilkeilemällä ja vittuilemalla, muka niin kuin muut ihmiset eivät sitä huomaisi, huomaisi heidän omaa pahaa oloaan. Kyllä, se pahan olon purkaminen, oman vitutuksen ja ahdistuksen purkaminen huomataan. Ei siihen tarvi olla kummoinenkaan ihminen, että sellaisen huomaa. Se vain on niin säälittävää, että melkein jo oikeasti käy sääli sellaisia ihmisiä, joilla menee omassa elämässään niin huonosti. Ihmisiä, jotka leveilevät omalla olollaan, olotilallaan, rahoillaan, jotka kuitenkin ovat omassa surkeudessaan niin surkeita, että täytyy päteä sillä ja nostaa se jatkuvasti esiin. Osoittaa omaa taloudellista eriomaisuuttaan vaikkapa muihin verrattuna, vaikka oma sisäinen olo mammonasta tms. ns. hyvästä huolimatta on kurja. Niin kurja, että sen näkevät muutkin ihan siihen pintaan asti. Sillä nämä ihmiset eivät yleensäkään pysty pitämään pahaa oloa sisällään, vaan se pistetään jakoon. Kun itsellä on paha olo, se pistetään kiertoon. Näitä ihmisiä minä en ole koskaan ymmärtänyt.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:49

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus