Talonmaalaushommat on niin jees. Varsinkin tohjolla olkapäällä, ai kun nautinnollista kaapia vanhoja maaleja poijes teräsharjalla kun oikea käsi ei nouse alkuunkaan. Kerrankin kaipaan jotain äitini piirrettä, se kun on kakskätinen. Hienomotoriikka vasurilla vähän hakusessa, matelen kun etana talon seinustaa pitkin, ja isukki parka joutuu kiipeilee huonoilla jaloillaan tikkaille, kun musta ei yllättäen oo heiluu ykskätisenä katonrajassa.
Ja kaikesta huolimatta mulla on hyvä olla, oisko se sitten landella olo, isän kanssa yhdessä puuhailu tai tädin lihapatojen antimet, mutta oon mitä parhaimmilla fiiliksillä. Noh, tietty se vamman aiheuttaja eli rakas rugby ja hyvä henkilökohtanen suoritus pelissä voi vaikuttaa myöskin. Oli vaan niin mahtavaa heilua kansainvälisessä turnauksessa, tuli taas uutta potkua peliin ja ryhti koheni silkasta ylpeydestä ainakin muutaman asteen.
Ai mikä täti siellä Tukholmassa sattu silmään.. Irkuilla oli semmonen pelaaja että pois alta risut ja männynkävyt, kun se rytisteli läpi kentän. Pitää ihan vakavasti miettiä, että josko en haluaiskaan Esmeralda Weatherwaxiks Esmeralda Weatherwaxin paikalle, vaan Laura Nicholiksi. Uskomaton nainen, multa jäi kirjaimellisesti suu auki kun sitä toljotin. Mutta se on varmaan pelannut nuoresta pitäen, mikä ei täällä pohjolan perukoilla oo ees mahollista.. Silti, mulla on uus idoli.