-Jules-

Vaateostoksilla käyminen on mulle kidutusta puhtaimmillaan. En kykene ymmärtämään, miten niin monet naiset oikeasti nauttii siitä touhusta. Se, että pitää plärätä rivi toisensa perään rättejä, änkeytyä pieneen koppiin riisuutumaan ja kiskomaan niitä pintakäsittelyaineella tönkkösuolattuja lumppuja niskaansa ja pulittaa koko lystistä vaatteen valmistuskuluihin verrattuna moninkertainen summa, ei jotenkin kategorisoidu mun pikku nystyröissäni huviksi.

Pääsin toissapäivänä läpi peräti yhden pastellihirvityksillä täytetyn putiikin, kun olin jo valmis lähtemään kotiin. Viihdyin kyseisessä kaupassa varmaan alle kaksi minuuttia, mutta siinäkin oli jo riittämiin. Epätoivoista olotilaani ryyditti kuitenkin vankka muistijälki siitä, miltä vaatekaappini sisältö aamuisin näyttää: tyhjältä. Ei ole laittaa puhdasta t-paitaa päälle edes viikon jokaisena päivänä. Ei muuta kun seuraavaan rääsymarkettiin hammasta purren.

Mielentila oli siis jo valmiiksi otollinen murhille, kun rakas synnyttäjäni soittaa. Miten se riivatun nainen osaakin valita poikkeuksetta lätinöilleen niin epäsopivan ajan kuin mahdollista! Kuuliaisena lapsosena vastasin kuitenkin, kun mielessä on edelleen se kerta, kun en naikkosen puheluihin vastannut pariin viikkoon ja sitten olikin jo poliisit ovella tarkistamassa, josko sitä vielä hengittelin omin avuin.

Kuuntelin siis akan lätinää varmaan puoli tuntia, kunnes armoitettu eukko päätti, että nyt hänellä on tärkeämpääkin tekemistä, heippa. Se helpotus tuli vain noin puoli tuntia myöhässä, joten loppupäivän istuin alepubissa ryystämässä olutta kiduksiini ja keskittymällä sanomalehteen sellaisella intensiteetillä, että pahimmassakin kekkulissa olevat kantaräkälöiden roomeot tajusivat pysyä loitolla. Tuli sitten vetästyä kännit viikolla ja vielä vitutukseen, laatua humalatila jota yritän parhaani mukaan vältellä.

Ihan vain kostoksi itselleni suoritin eilen melkoisessa krapulassa kierroksen, joka kattoi kaikki tietämäni riepumyymälät. On the bright side, seuraavalla kerralla sovituskopeissa ramppaaminen tuntuu takuulla helpommalata kuin tämä tuskanhientäytteinen maratooni armottamalla vitutuksella höystettynä, sillä tietenkään tsekit eivät vieläkään ole keksineet ja lisänneet olueensa salaista, vitutuksenpoistavaa ainesosaa. Mitä en kyllä odottanutkaan..

Laittelin kylppäriä vähän parempaan kuntoon edellisen asukkaan jäljiltä, ja ei voi kun ihmetellä ihmisten piheyttä! Kun muutettiin tähän, niin suihkuletkun jatkeeksi oli kirjaimellisesti teipattu käsisuihku, eikä muutoinkaan ollu kaikki ihan prima buonissimo. Nyt rupesin repimään irti sitä sairaan rumaa rautalankaväkerrystä, jota on kai muinoin käytetty sampoopullojen säilytyspaikkana. Sieltä paljastu alta halkasijaltaan noin sentin kolot, joihin oli askerreltu kiinni pienen pikkuset ruuvit. Väliin jäävä tila oli täytetty näppärästi lyijykynänpalasilla..

Toisella seinällä killu joku kaapinrämä, jota oli asenneltu näköjään huvin vuoksi ylösalaisin ja pultattu kostoksi muutama ylimääräinen ruuvi perään. Ne piti lähinnä kaapin taustalevyä kiinni seinässä, mikä taas olis ollu hyödyllistä koko kaapin painoa ajatellen, jos itse levy olis ollu vähän vahvemmin kuin parilla niitillä kytköksissä itse kaapin runkoon. Virhearvio sinänsä koskea koko kalusteeseen, sillä keksin syyn siihen, miksi mokoma rotale oli niitattu kiinni miltei kulkuväylälle. Sen suuri tehtävä oli kerätä kaikki huomio omaan hirveyteensä, ettei seinään pinttyneet läiskät ja muutama kymmenen holea näkyis kaikelle kansalle.

Juu onhan se suoraan kasarin alusta toi vessan seinämatksku ja reikiä sen mukaan, kun jokainen on paukuttanu kiinni omat näkemyksensä naulakoista ja muusta säilytysrekvisiitasta, mutta pakkoko ne reiät on ollu jättää imemään kosteutta sisäänsä, kun kyse on märkätilasta? Vetelin puoli tuubia saniteettisilikoonia seiniin ja laskeskelin mielessäni, paljonko kustantaisi laatoittaa koko roska. Ei tuhottomasti, mutta vuokrakämppään ei taida viitsiä. Kun rakas vuokranantajakin tuntuu olevan sitä laatua, että lattiaan uutta muovimattoa vedettäessä on jätetty makkarin paskanruskea alkuperäisilme koskemattomaksi, niin ei tarvinne lähestyä sitäkään tahoa remonttiehdotuksineen.

Mutta tuosta lavuaarin yllä roikkuvasta aataminaikasesta peilistä on päästävä eroon. Voisi tilata jonkun sähkömiehen asentamaan kunnon valaisimellisen peilikaapin paikalle, niin samalla hoituisi kivasti alkuperäinen lampunhirvityskin, jossa suostuu palamaan vain toinen polttimo. Toiseenkin pykälään voi ruuvata ehjän lampun, mutta sitten pääseekin jo ropaamaan sulaketaulua. Ei meillä ainakaan kerskakuluteta, kun naamakin pitää näkyä ihan yhden nelkytvattisen loisteessa. Säästää samalla puuterikuluissa kun hämärässä näyttää vallan nätiltä ilman pakkelointiakin. Pelottaa vaan että jos sitä joutuu kuitenkin uusimaan koko kylpyhuoneen, mikäli sinne saa kunnon lampetin kehiin. Voipi olla sen verta nätti näky muutaman tunnelmavalaistuksessa vietetyn vuoden jälkeen.

Kissat iloittelee tässä virikeköyhässä kämpässä tuijottelemalla tuntikausia kylpyhuoneen lattiakaivoon. Niiden uusin villitys on riipiä viemärimonttua suojaava muovilärpäke irti ja sulloa kylppärin matot pikku uimareissulle. Olivat saaneet samalla junttattua koko hajulukon täyteen karvamöhnää, koira on selvästi ollut juonessa mukana ja toimittanut tukemateriaalia. Puoli tuntia riitti hupia siitä, kun talon emäntä kiskoi rämettä irti putkistosta ja kiroili ja yökkäili iloisesti vuoronperään. Hajukin oli niin kotoisa, että ihan piti tulla lähemmäs nuuskuttelemaan, ihan kuin se kalman lemu ei olisi koko huoneistoon pelin tuoksinnassa tehokkaasti levinnyt.

Ilkeä omistajanpaska fillaroitsi sitten leipääntyneenä koorautaan ja haki tiukemman tulpan ja runttasi sen hiussieppariverkolla varustettuna harrastelun stoppariksi. Kaatoi samalla kodin putkimiestä blandikseksi, niin ettei juomalähde ollut enää entisensä. Ja ammeenkin roudasi kellariin jemmaan, että siinä meni sekin vähäinen hupi pomppia ammeen alla ja päällä yökaudet ja paukuttaa poistoputkeä vasten emalirakenteita. Mistäs elukkaparat nyt keksii tekemistä yön pimeiksi tunneiksi.

Vaikka hyvin ovat paikanneet ammeen poismenon jättämää aukkoa tapahtumakalenterissa. Viimeisin villitys on kivuta kirjahyllyn ylätasanteelle ja loikata sieltä kynnet ojossa alla viattomana kuorsaavan ihmisen naamalle. Voi sitä riemua ja huuudon määrää, ei paremmasta viihteestä väliä. Ja mikäli hyllykön päälle punnertaminen tympii, niin onhan aina vaihtoehtoisena toimintaterapiana joko perinteinen ralli kahteen pekkaan pitkin poikin sänkyä tai vaihtoehtoisesti mukaan voi houkutella sen hömelön piskin, jonka mukaantulosta saa aikaan niin paljon enemmän mekkalaa ja muutoinkin eloa öiseen kerrostaloon.

Joskus se kannattaa herätä ja vastata puhelimeen. Meillä piti olla viikonlopulle joku tarjoilukeikka koululla, mutta rakas opettaja ilmoittikin että se keikka on peruuntunu kun joku avainhenkilö sairastaa. Kiitos tuntematon, että sairastuit sopivasti, kiitsit jesse että kupsahdit vai mitä nyt ikinä mistä pääsiäisessä onkaan sitten kyse, sillä teidän ansiostanne meikälle tulee hurja kolmen viikon putki vain nelipäiväistä työviikkoa. Tässähän ehtisi melkein jopa hommata elämän tulevina aikoina.