-Jules-

Toinen päivä kahvilakkoa takana. Ei niin paha, kun etukäteen oletin. Tosin vähentelin asteittain ennen lakkoon ryhtymistä. Nyt on hirmu tekemisen hinku. Jotain liikunnallista pitäs päästä vääntämään, kun ei voi istua vaan höyryävä kahvikuppi kädessä. Kahvihan on keksitty sitä varten, että ihminen saa olla laiska ja vaan nautiskella.

Muutoin en edes harkitsis kahvin pois jättämistä, mutta kun nukkumasa on unohtanut mut listaltaan, niin kaikki keinot on kokeiltava. Eilen oli villi päänsärky, toivottavasti täks päiväks ei kehity samanlainen. On tässä myös vähän sellaista itsensä kiusaamismentaliteettia, että kokeilee tahdonvoimaansa. Täytyy todistella itselleen, että minähän en välttämättä tarvitse mitään tai ainakaan en ole riippuvainen yhtikäs mistään.

Aivan mahtavaa, kun ulkoilutila moninkertaistuu järvien jäätyessä ja golfkenttienkin tullessa laajempaa yleisöä palvelevaan käyttöön. Mielettömän kaunista, kun puissa on lumikerros kuin piparkakkutalossa kuorrutus. Tulee miltei olo, että tätä maisemaa tekisi mieli maistaa..

Sitä paitsi hauskaa, kun voi arvailla, että mikäköhän tuo möhköpeikko on, joka jurnottaa tuolla kinosten keskellä. Melkein haluttaisi pyyhkäistä pakkaslumi sivuun ja paljastaa salaisuus, muttei siltikään henno rikkoa pehmeitä muotoja, jättää vaan askelvanan merkiksi menemisistään.

Ja kaikki se harrastaminen! Kesäkuumalla iskee lötkö olo, eikä jaksa muuta kuin retkottaa auringon lämmössä. Talvisin laudalla viilettäessä tuntee itsensä tuulta nopeammaksi ohjukseksi, eikä kaatuminenkaan satu lähellekään yhtä paljoa kuin kesäinen asfalttikosketus.

Eilen kokoonnuttiin joukkueen kanssa ottamaan muutama erä lumirugbyä <3 Vaikka juokseminen lumessa olikin työlästä, oli aivan ihana pölähtää taklaustilanteissa pehmoiseen lumeen, kaapia kuorrutus Vitaliksen tuoksuisilta kasvoilta ja jatkaa seuraavaan tilanteeseen. Kyllä talvi on parhautta!

Lääh lääh vinku vinku ja kuono ilmaantuu sängyn reunalle, vienosti tyynylle. Aivan liian aikaista mulle mutta sen verran vetoava anomus ulkoilun puolesta, että pakkohan sitä oli nousta, pukea ja lähteä talsimaan talviseen aamuun. Huomasin samalla, että pahin pimeän ajan vitutus taitaa olla taittumassa, oli ihan mukava taas töröttää pellon reunassa suuren hiirijahdin yleisönä.

Eilisellä lenkillä meidän uimaintoilija käväisi pikapikaa avannossa. Ennen kuin ehdin ees tajuta, jäältä oli löytynyt koiran mentävä reikä ja pisci molskahti sinne onnesta kouhkaten. Omin avuin se kampes ittensä sieltä ylöskin ja läheltä piti ettei uudelleen painanu hyiseen veteen. Sen verran kylmä oli, että ylös kivuttua turkki meni oitis jääpuikoille, muttei tuntunut menoa hidastavan, vaan koirut painoivat peräkanaa menemään ja väsyn iskettyä heittäytyivät umpihankeen makoileen.

Ne kyllä osaa ottaa ilon irti kaikesta tekemästään, joskus sitä tahtoisi olla samanlainen. Unohtaisi vaan tän kaiken murehtimisen ja liian mietiskelyn, heittäytyisi asioihin samalla pöljällä innolla kun tenavana. Välillä sitä miettii, että pitääkö sitä välttämättä kyynistyä ja ruveta kohtelemaan tiettyjä asioita itsestäänselvyyksinä kun menee elämässä etiäpäin. Mua kyllästyttää toisinaan olla se vastuullinen aikuinen, joka musta on vääjäämättä kasvamassa.

Mikä siinä Turun seudussa oikein mättää, häh? Ainoostaan jostain Lapin perukoilta on vuokrattavana jotain kauheita talonhörskiä, mutta Turun seudulla piisaa tarjontaa. Onko se niin karmea paikka, että ihmiset eivät muuta sinne edes hyvän asunnon perässä, mitä? Onhan ne tosi kieroutuneita sen posankkansa kanssa mutta eikö sitä niden harrastamaa karmiaa mölötystä ja niiden pikku perversioita voi katsella läpi sormien, jos saa asua unelmien puutalossa, missä on koirilla lääniä temmeltää? Ilmeisesti ei, koska kaikki palstat on täynnänsä turkulaisia taloja, joiden ainoa ilmeinen vika tuntuu olevan sijainti.

Oon viettäny puoli päivää ettien sopivaa vuokrataloa, mutta en mä nyt ihan Turkuun ole valmis muuttamaan. Niiden murre on maailman tarttuvin tauti ja tällaselle kielikorvalle se olis kuin tappotuomio. Mutta kun mistään muualta ei ole tyrkyllä pienehköä omakotitaloa vuokralle, niin panee se väkisinkin miettimään, että mikä siellä Turussa on niin erikoisen perseellään, että ihmiset panevat talonsa vuokralle ja lähtevät evakkoon ihan minne muuanne tahansa. Stanan Turku.

soon yhtä rrränpyti-räNpyti-ränpytiä nyt tässä talossa, muru anto mulle ukulelen joululahjaksi ja reissuilun takia sen saloihin pääsee vasta nyt tosissaan paneutumaan. Vähän kyllä epäilyttää, että kummalle se lahja oikein olikaan, kun ukko näppäilee itse soitinta harva se hetki. Muistuu ihan mieleen penskana isälle lahjaksi ostettu vatkain, kun halusin vispattua puolukkapuuroa = vain _hieman_ läpinäkyvää.

Noh, kaikesta huolimatta pääsä soi tämä kappale:
Mörrimöykky tanssii - ja ukulele soi - ukulelen tahdissa tanssiakin voi.
Täytynee opetella se räNpyttämään.

Selvisin paukkupakkasista, parista tuhannesta ajokilometrista, ankkurihisseistä, laudan kanssa tohelluksesta ja kaikista niistä after skissä nautituista rommikaakaoista melko vähin vaurioin ja nyt maittaa taas röhnötys kotisoffalla. Tää Levin keikka oli kyllä ehdottomasti meikkiksen parhain loma, ei vedä kaukomaat vertoja Suomen Lapille.

Vuokrattiin viikoks kaveriporukalla ihan simohieno hirsimökki, saunottiin joka päivä ja heiluttiin rinteissä kunnes lihakset huusi armoa, ja seuraavana päivänä sitten lissää, nami! En ihme kyllä ollu juuri ollenkaan jumissa enkä edes mustelmilla, vaikka kävin viitenä päivänä mäessä riehumassa ja eksyin merkattujen rinteiden ulkopuolellekin lunta pöllyttämään.

Pisculaiset oli hoidossa ihan huippupaikassa, nekin vaan maata retkottaa onnesta ymmyrkäisinä. Ovat saaneet viilettää vapaina ja riehua muiden hoidokkien kanssa, tarkkailla tapahtumia pihan tarhauksessa ja kaluta luita mielin määrin. Haettiin pois niin hoitolan pitäjä vaan totesi, että näissä sitä riittää virtaa.. Jep jep, hieman aktiivisia koirulaisia nämä meidän lapsukaiset.