-Jules-

Loma sujuu lokoisasti. Talon nurkalle on valmistunut paipinpoikanen ja lunta on kuskattu muutenkin, kun tontin rajoille on kyhätty vallit estämään koirien painelu naapurien maille tai tielläliikkujien kauhuksi. Käy kunnon kuntoilusta moinen, mutta pasautin silti vielä ostamaan kevätalesta murtsikkasukset, että voin urheilla lisää, ihan kun ei koko paikan ympäri kääntämisessä olisi kylliksi rehkimistä. Maalaiselämä maittaa niin makoisalle, että sisälle ei valoisan aikaan paljon kerkiä.

Isän tontti on kyllä oikea rakentelijan aarreaitta. Löytyy levyjä, lautoja ja lavoja joka lähtöön. Jopa yli metrisiä koivunrungon pätkiä ja valtavia aaltopeltikappaleita plus joka sortin työkalut sirkkelistä alkaen. Tai no, on ehkä väärin sanoa, että löytyy, koska tiedän kyllä kamojen sijaitsevan jossakin tontilla, mutta kun koko järjestely perustuu muutamalle ajan saatossa unohdetulle romukasalle entisten läjien päällä ja alimmat ovat jo pitkällä maatumisprosessissa, niin hyvä osa projektien toteuttamiseen varatusta ajasta kuluu milloin mitäkin etsiessä.

Varsinainen hamsteri tuo isäpappa. Kaikki vanhoista autonosista alkaen on takuutallessa (joskaan jemman tarkempi paikka ei ole tiedossa tai juuri nyt muistissa), koska mistä sitä tietää jos vaikka viallista akkulaturia vielä joskus tarvitsee. Ja säästetään varmuuden vuoksi ne akutkin, ettei vahingossakaan tule heikennettyä tätä romun kuningaskunnan valta-asemaa. Vasta kymmenisen vuotta sitten heitti ne viimeksi seitkytluvulla käytössä olleen auton puhkiruostuneet vanteet ja heti harmitti, niille kun olisi jo seitsämän vuoden jälkeen keksittykin käytöä. Isi <3

Tämän roinaloman ja pussi nyssykässä ja koko komeus pahvilootassa -tyyppisten sisustus- ja säilytysratkaisujen jälkeen tuntuu sitten aivan mahtavalta palata kotiin, missä kaikki on tiukasti ojennuksessa ja tavarat paikoillaan jopa tiskikaapissa kuivuvien mukin korvien osoittaessa niidenkin sotilaallisesti samaan suuntaan. Mitä ympäröivän tilan organisointiin tulee, niin ei olisi tämä omena voinut kauemmas puusta pudota. Koomisen tilanteesta tekee isukin vakaa usko siihen, että minä se sotken ja hämmennän paikat. Toki, eihän niitä työkaluja mitenkään osaa sieltä työkalupakin sisältä etsiä!

Ylihuomisesta alkaa kuukauden mittainen talon vahtiminen läntisellä Uusimaalla. Isukki häippäsee Thaikkuihin kuukaudeks ja mulla on omakotitaloloma tiedossa! Aion istua lieden lämmössä ja tuijotella tuleen, tehdä villisti lumitöitä ja saunoa vaikka joka päivä jos mieli tekee.

En kyllä täysin ymmärrä, miksi joku haluaisi siitä taloparatiisista lomalle, mutta mä nyt en olekaan niitä etelän hetelmiä. Yhden loma on näin näppärästi siis kahden onni. Vielä kun saisi jotenkin kätevästi aidattua tontin, että piskit voisi päästää pihalle päällistelemään menoa, niin johan olisi täydellinen kuukausi tiedossa.

Luistimet jalkaan ja menoks! Hurautettiin Pyhäjärven jäälle koirien kanssa, tarkoitus oli posottaa terävät jalassa kerrankin kovempaa kuin nuo nelivedot. No mä mitä uskaltanu viipottaa edes täysiä, kun siellä oli muhkuroita ja vettä jäällä. Tosin hyvät vauhdit sai, kun nappasi hurtan remmistä kiinni ja pisti valjakon vetämään..

Tarkotus oli hörppiä herkkukaakaot järven selällä, mutta se suunnitelma karahti totaalisesti kiville. Minä kiltisti keittelin maitokaakaot termariin ja tämä yks unissakävelijä jätti retkirepun kotia. Kostoks kurvattiin kotimatkalla kirpparin kautta ja mukaan tarttu simohieno retrokirjahylly. Se kaipaa vaan uutta ilosempaa maalia pintaansa plus jonku paikan tästä kämpästä..

Maalattavaa täällä riittää. Meillä seilataan jatkuvassa yläpilvessä, kun millon mikäkin aine haihtuu hengitysilmaan näistä loppumattomista projekteista. Keittiössä käryää parhaillaan keltaiset yläkaapit, jotka odottaa vielä viimeistä siveltimenvetoa. Kun ne kuivuu, pitäs ottaa työn alle joko alakaappien ovet tai makkarin vitriini. Siis saman makkarin, josta just maalattiin ja kuvioitiin seinät, jonne rakennettiin ja maalattiin sänky ja jonka yöpöydät odottaa pientä pintakäsittelyä osakseen.

Jumalauta meikäläinenhän paiskii kovemmin töitä saikulla kun töissä ikinä! Pamautin ostaa sellasen kivan Kärcherin, jolla voi höyryttää ja imuttaa kaikki sikailujen jäljet ja rapatassun kuvat kämpästä. Innostuin tänään 'vähän' koittaa sitä, vetelin miltei kaikki matot ja huonekalut sillä yksin tein. Että jos maalihuuruista ei menny kuuppa riittävän sekasin, niin höyryputsaimella lisää höngittävää huusholliin.

Toinen päivä kahvilakkoa takana. Ei niin paha, kun etukäteen oletin. Tosin vähentelin asteittain ennen lakkoon ryhtymistä. Nyt on hirmu tekemisen hinku. Jotain liikunnallista pitäs päästä vääntämään, kun ei voi istua vaan höyryävä kahvikuppi kädessä. Kahvihan on keksitty sitä varten, että ihminen saa olla laiska ja vaan nautiskella.

Muutoin en edes harkitsis kahvin pois jättämistä, mutta kun nukkumasa on unohtanut mut listaltaan, niin kaikki keinot on kokeiltava. Eilen oli villi päänsärky, toivottavasti täks päiväks ei kehity samanlainen. On tässä myös vähän sellaista itsensä kiusaamismentaliteettia, että kokeilee tahdonvoimaansa. Täytyy todistella itselleen, että minähän en välttämättä tarvitse mitään tai ainakaan en ole riippuvainen yhtikäs mistään.

Aivan mahtavaa, kun ulkoilutila moninkertaistuu järvien jäätyessä ja golfkenttienkin tullessa laajempaa yleisöä palvelevaan käyttöön. Mielettömän kaunista, kun puissa on lumikerros kuin piparkakkutalossa kuorrutus. Tulee miltei olo, että tätä maisemaa tekisi mieli maistaa..

Sitä paitsi hauskaa, kun voi arvailla, että mikäköhän tuo möhköpeikko on, joka jurnottaa tuolla kinosten keskellä. Melkein haluttaisi pyyhkäistä pakkaslumi sivuun ja paljastaa salaisuus, muttei siltikään henno rikkoa pehmeitä muotoja, jättää vaan askelvanan merkiksi menemisistään.

Ja kaikki se harrastaminen! Kesäkuumalla iskee lötkö olo, eikä jaksa muuta kuin retkottaa auringon lämmössä. Talvisin laudalla viilettäessä tuntee itsensä tuulta nopeammaksi ohjukseksi, eikä kaatuminenkaan satu lähellekään yhtä paljoa kuin kesäinen asfalttikosketus.

Eilen kokoonnuttiin joukkueen kanssa ottamaan muutama erä lumirugbyä <3 Vaikka juokseminen lumessa olikin työlästä, oli aivan ihana pölähtää taklaustilanteissa pehmoiseen lumeen, kaapia kuorrutus Vitaliksen tuoksuisilta kasvoilta ja jatkaa seuraavaan tilanteeseen. Kyllä talvi on parhautta!

Lääh lääh vinku vinku ja kuono ilmaantuu sängyn reunalle, vienosti tyynylle. Aivan liian aikaista mulle mutta sen verran vetoava anomus ulkoilun puolesta, että pakkohan sitä oli nousta, pukea ja lähteä talsimaan talviseen aamuun. Huomasin samalla, että pahin pimeän ajan vitutus taitaa olla taittumassa, oli ihan mukava taas töröttää pellon reunassa suuren hiirijahdin yleisönä.

Eilisellä lenkillä meidän uimaintoilija käväisi pikapikaa avannossa. Ennen kuin ehdin ees tajuta, jäältä oli löytynyt koiran mentävä reikä ja pisci molskahti sinne onnesta kouhkaten. Omin avuin se kampes ittensä sieltä ylöskin ja läheltä piti ettei uudelleen painanu hyiseen veteen. Sen verran kylmä oli, että ylös kivuttua turkki meni oitis jääpuikoille, muttei tuntunut menoa hidastavan, vaan koirut painoivat peräkanaa menemään ja väsyn iskettyä heittäytyivät umpihankeen makoileen.

Ne kyllä osaa ottaa ilon irti kaikesta tekemästään, joskus sitä tahtoisi olla samanlainen. Unohtaisi vaan tän kaiken murehtimisen ja liian mietiskelyn, heittäytyisi asioihin samalla pöljällä innolla kun tenavana. Välillä sitä miettii, että pitääkö sitä välttämättä kyynistyä ja ruveta kohtelemaan tiettyjä asioita itsestäänselvyyksinä kun menee elämässä etiäpäin. Mua kyllästyttää toisinaan olla se vastuullinen aikuinen, joka musta on vääjäämättä kasvamassa.

Mikä siinä Turun seudussa oikein mättää, häh? Ainoostaan jostain Lapin perukoilta on vuokrattavana jotain kauheita talonhörskiä, mutta Turun seudulla piisaa tarjontaa. Onko se niin karmea paikka, että ihmiset eivät muuta sinne edes hyvän asunnon perässä, mitä? Onhan ne tosi kieroutuneita sen posankkansa kanssa mutta eikö sitä niden harrastamaa karmiaa mölötystä ja niiden pikku perversioita voi katsella läpi sormien, jos saa asua unelmien puutalossa, missä on koirilla lääniä temmeltää? Ilmeisesti ei, koska kaikki palstat on täynnänsä turkulaisia taloja, joiden ainoa ilmeinen vika tuntuu olevan sijainti.

Oon viettäny puoli päivää ettien sopivaa vuokrataloa, mutta en mä nyt ihan Turkuun ole valmis muuttamaan. Niiden murre on maailman tarttuvin tauti ja tällaselle kielikorvalle se olis kuin tappotuomio. Mutta kun mistään muualta ei ole tyrkyllä pienehköä omakotitaloa vuokralle, niin panee se väkisinkin miettimään, että mikä siellä Turussa on niin erikoisen perseellään, että ihmiset panevat talonsa vuokralle ja lähtevät evakkoon ihan minne muuanne tahansa. Stanan Turku.

soon yhtä rrränpyti-räNpyti-ränpytiä nyt tässä talossa, muru anto mulle ukulelen joululahjaksi ja reissuilun takia sen saloihin pääsee vasta nyt tosissaan paneutumaan. Vähän kyllä epäilyttää, että kummalle se lahja oikein olikaan, kun ukko näppäilee itse soitinta harva se hetki. Muistuu ihan mieleen penskana isälle lahjaksi ostettu vatkain, kun halusin vispattua puolukkapuuroa = vain _hieman_ läpinäkyvää.

Noh, kaikesta huolimatta pääsä soi tämä kappale:
Mörrimöykky tanssii - ja ukulele soi - ukulelen tahdissa tanssiakin voi.
Täytynee opetella se räNpyttämään.

Selvisin paukkupakkasista, parista tuhannesta ajokilometrista, ankkurihisseistä, laudan kanssa tohelluksesta ja kaikista niistä after skissä nautituista rommikaakaoista melko vähin vaurioin ja nyt maittaa taas röhnötys kotisoffalla. Tää Levin keikka oli kyllä ehdottomasti meikkiksen parhain loma, ei vedä kaukomaat vertoja Suomen Lapille.

Vuokrattiin viikoks kaveriporukalla ihan simohieno hirsimökki, saunottiin joka päivä ja heiluttiin rinteissä kunnes lihakset huusi armoa, ja seuraavana päivänä sitten lissää, nami! En ihme kyllä ollu juuri ollenkaan jumissa enkä edes mustelmilla, vaikka kävin viitenä päivänä mäessä riehumassa ja eksyin merkattujen rinteiden ulkopuolellekin lunta pöllyttämään.

Pisculaiset oli hoidossa ihan huippupaikassa, nekin vaan maata retkottaa onnesta ymmyrkäisinä. Ovat saaneet viilettää vapaina ja riehua muiden hoidokkien kanssa, tarkkailla tapahtumia pihan tarhauksessa ja kaluta luita mielin määrin. Haettiin pois niin hoitolan pitäjä vaan totesi, että näissä sitä riittää virtaa.. Jep jep, hieman aktiivisia koirulaisia nämä meidän lapsukaiset.

Meil on tänään murun kanssa ihka oikea ensimmäinen vuosipäivä!
Tehtiin näihin aikoihin viime vuonna yhdessä piparkakkutalo, joten muru oli ostanut piparimausteisen rahkakakun juhlan kunniaksi (muisti, etten tykkää kermavaahdosta). <3 On se niiiiiiiin ihana!
Vuosi jo kiNpassa, kukapa olisi uskonut.. :D
Nyt ei muuta kun nom nom, love is in the air.