-Jules-

Olin vajaan neljä tuntia poissa, ja koiraparka otti ja meni vähän sekaisin. Haukku kuului ulos asti kun kotiin palailin. Neiti ei halua olla yksinään, oivoi pientä ahditunutta koiraeläintä.

Ollaan yritetty totuttaa sitä pikku hiljaa siihen tosiasiaan, että aina ei voi olla joku vierellä. Se lähti ihan hetkeksi oven taa pistäytymisesta ja pikku hiljaa ollaan pidennetty aikaa. Kehuttu on, mikäli meteliä ei kuulu ja ignoorattu jopa siinä määrin, että ei olla katsottu koiraan päin, jos haukku on raikanut. Päiväsaikaan ollaan päästy jo muutaman tunnin yksinoloon, mutta näköjään ilta oli neitokaiselle liikaa.

Oon tehny aina niin, että yritän ensin väsyttää koiran kunnon lenkillä, että se olisi rauhallinen ja nukkuisi sen aikaa, kun joutuu yksin olemaan. Tässä tietysti etuna myös se, ettei koiruudella olisi rakko halkeamaisillaan tai muu hätä. Olen myös jättänyt sille aktivointileluja ja paljon herkkuja purtavaksi sekä huolehtinut, ettei koira joudu olemaan yksin normaalin ruoka-aikaansa tietämillä.

Sillä on kuitenkin kissat seuranaan, joten ihan yksin sen ei tarvitse olla. Eivätpä ne paljoa koirasta perusta, mutta tyhjää parempi. Ja jos olen jättänyt koiraa yksin pimeän aikaan, olen jättänyt sille eteisvalon päälle. Radiota en vielä ole tohtinut koitaa, sillä pelkään, että sieltä tulee joku kova-ääninen tai muutoin erikoinen mainos, mistä koira hätääntyy.

Suunnitelmissa on hankkia toinenkin koira jossain vaiheessa, että on lajitoverin seura, mutta ensin tämän "esikoisen" täytyisi olla vähän vanhempi ja viisaampi itse. Ja koirallahan on ns. rescue-tausta, joten en odotakaan kaiken sujuvan kuin tyhjää vaan. Tämä nyt oli tällainen tilapäinen edistysaskeleen puute, joku päivä tämäkin tulee sujumaan hienosti. Hyvin homma kuitenkin kaiken kaikkiaan etenee.

Naapureille lisäsin ovessa jo olevan, tilanteesta kertovan pahoitteluviestini alle uuden, lauantai-illan meteliin targetoidun anteeksipyynnön. Toivottavasti kukaan ei ylenmäärin ole joutunut kärsimään rekun ääntelystä, kymmeneltä olin kuitenekin jo takaisin ja koira sulki kiitollisena suunsa. Voi kun olisi se oma talo, vaikka vuokraomakotiasumuskin. Ne vain maksaa ihan hirmuisesti, joten neidin täytynee vain riutua kerrostalossa ja totutella sen ääniin.

Viime aikoina mut on yllättäny hirmu hinku ammuskella ritsalla kaikkea. Naapurin lintulaudalla ruokavarkaissa olevaa oravaa olis kiva pommittaa jollain vaahtomuovipallerolla. Kun kissat repii viherkasveista lehdet masuihinsa, haluaisin nakata niitä jollain karvalelulla. Ja kun en itse aamuisin pääse sängystä ylös, tekisi tiukka panosammunta omille persauksille melkolailla hyvää.

Kuvittelen ritsan olevan melko osumatarkka kapine, ja sitäpaitsi kaikilla pojanvintiöillä on hauskoissa sarjakuvissa tai telkkuohjelmissa ritsa takataskussa. Erityisen tarpeeseen moinen linko tulisi siinä vaiheessa, kun on lukinnut itsensä ulos lähtiessään kusettamaan koiraa öiseen aikaan, ja takaisin kerrostaloasuntoon pitäisi päästä. Lumipaakku ritsaan ja tähtäilemään ikkunoita, josko kämppis olisi herätettävissä.

Mulla oli aiemmin tosi hieno ritsa maalla, sillä piti ammuskella jotain lintuja, koska ne olivat isäni mielestä väärää merkkiä ruokittavaksi talipalleroisilla. Se huvi loppui siihen, kun autotallin sivuikkunat sai osumaa aiotun räkätin sijaan. Sitten ritsa jäi hylättynä kyhjöttämään eteisen ikkunalaudalle, mistä aurinko sen löysi ja teki tehtävänsä kumiosien joustavuudelle. Hapertui käsiin, mokoma. Tarvitsen uuden, ehkä vähemmän tehokkaan mallin, kun ei sillä kuitenkaan olisi tarkoitus lahdata ketään kantaman sisään osunutta naapuria.

Ei muuta kun puukko käteen ja vuolemaan, ja jostain Kodin Ykkösen matto-osastolta pöllimään sopivan vahvoja kumilenksuja. Niitä ei tietenkään voi vaan ostaa, sillä mikä itse tehty se sitten olisi, jos siihen laillisesti rahanvaihtokaupalla hankkisi osia? Puuosienkin materiaali olisi mukavinta käydä metsästämässä joltain raksatyömaan jätelavalta, palanen kakkosnelosta kainaloon ja juoksuksi. Tosin jos äkkäisivät hankintametodini, saattaisi ritsa olla tarpeellinen väline turvallisen poistumisen takaamiseksi.

Töissäkin voisi kapistukselle olla käyttöä. Kun koko illan olutta kiduksiinsa ryystäneeltä Kekeltä hukkuu jalat alta ja pilkkiminen tuntuu kivalta puuhalta näin kevättalvesta, voisi keskelle otsaa napauttaa baarin nurkasta pienen ystävällisen herätyksen. Olisi melko näky, kun mies voimiensa tunnossa rupeaisi uhoamaan tyhjälle tiskille että "alaksa mulle uhoomaan prkl!!" Jos sille vaikka välähtäisi pelin tuoksinnassa, että jos käy haastamaan riitaa olemattomille vihulaisille, voisi olla hyvä aika poistua oman kodin lämpöön, missä kukaan ei tasan vittuile tai käy tönimään.

Meillä haisee silakka.

Ostin kissoille silakoita, eikä neiti nirsolle kelvannut. Syömätön silakka kiinnosti sitten koiraa, joka riepotteli raakaa silakkaa pitkin asuntoa, sillä seurauksella että silakanhaju on nyt vahvasti iskostettu meidän kodintekstiileihin.

Voi elämä.