Iski hirmu into tänään laittaa aivan kaikki kuntoon. Tunnun olevan täynnä energiaa ja ihmetyttää oikein, että miten en ole saanut esim. vaatehuonetta ojennukseen kuukaudessa. Olen sitten aamusta asti pyörinyt ja hyörinyt kun joku paikallinen myrsky ja hyvältä näyttää. Tällaisia päiviä saisi olla huomattavasti useamminkin, ettei asiat jäisi vallan retuperälle.
Nyt loppu leikki. Ei pinna veny enää yhtään pidemmälle tuon koulutuksen kanssa, kun ei siitä mitään saa irti kuitenkaan. En vaan oo siinä sydämestäni mukana, ja siihen kun lisää sen, että puolikkaan maapähkinän kokoiset aivot omaava henkilö tajuaa kyllä opetettavat asiat ilman mokomaa koulutustakin, niin heippodei mulle riittää. Rupes nyrhimään, kun koissujen kanssa on tosi tiukka tilanne täällä kotona, mulle ei ole mitään opetettavaa koulussa (kun oon jo tehny näytöt tänhetkisistä jutuista) ja silti pitäis mennä tekemään vaan jotain. Seittämän tuntia päivässä pitäis tehdä jotain vaan siks, että vapaata ei voi antaa.
Lapsellista, tiedän, mutta mä van jäätin menemättä sinne. Kohta kaks viikkoa ollu kotosalla ja opettaja ihmettelee perään, kun olen niin hyvä oppilas ja voisin valmistuakin ihan kohta. Ja tietysti ärsyttää oma pikkumaisuus tällasissa asioissa, pitäs vaan kytkeä aivot pois päältä ja tehdä niin kuin sanotaan, niin sais jotain yhteiskunnan silmissä aikaan. Ehkä se ei sitten ole mua varten, tuntuu ettei missään ole mitään mieltä. Peitto korviin ja verhot kiinni, mä mökötän.
Voi elämä että nyrhii oma saamattomuus. Mulla on ollu maaliskuusta aikaa tehdä yks kirjallinen työ, jonka väsäämistä oon vältelly kuin ruttoa. Sitä olis voinu tehdä pikku hiljaa, ei ollut edes sen laatuinen homma että pitäis kauheasti keskittyä. Mutta ei tietenkään, en ole laittanut tikkua ristiin.
No kesällä tätä alunperinkin tekemättä jäänyttä systeemiä olis pitäny laajentaa, tuli niin kuin uutta tehtävää siihen lisäksi. Ja taas oli koko kesä aikaa, toukokuun alusta elokuulle. Ja taaskaan en ole tehnyt mitään, en edes sen vertaa, että olisin aloittanut sitä alkuperäistä hommaa.
Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että homma pitäs kursia kasaan tai fudut tulee. En muutenkaan ole hyvä istumaan koneen ääressä tai ylipäätään paikallani kovin kauaa kerrallaan, ja nyt pitäis sitten tehdä puolen vuoden työ, aineiston hankinta ja esittely tässä suit sait yhdessä viikonlopussa. Nyrhii.
Huomisaamusta tulee ankea aikaisine herätyksineen. Kun on ollut vähintään puolille öin töissä (ja usein myöhempäänkin), on melko kohtuutonta vaatia, että sitä pomppais pirteänä pystyyn kellon rämistessä aamukuudelta. Oon koittanu valmistautua henkisesti tulevaan koitokseen tuijottamalla tän illan teeveetä täysin aivot narikassa. Olis edes krapula, niin jaksais möllöttää paikoillaan, mutta mitä vielä. Nyt on olo kuin sähikäisellä, mutta odotahan kun aamu tulee, niin jo iskee päälle zombimode. Aivan älytön ajankohta kouluttaa ihmisiä iltätöihin - aamukasista eteenpäin..
Tänään on vuorossa hauska leikki nimeltään säädetään niin maan perkuleesti. Kämppiksen kamat pitäs roudata sen uusille asuinsijoille ja murun romppeet tilalle. Tietenkään tuleva ex-kämppikseni ei ole vielä edes pakannut kaikkea ja puolet tavaroista unohtuu tai muuten vaan särkyy matkalla, kun ei viitsitty sitten kunnolla hoitaa sitä pakkailupuolta. Oi miten odotankaan innolla sitä, kun kolme ihmistä pääsee mätkimään toisiaan imurinvarsilla ja ohimennen huitomaan seinät täyteen reikiä, kun ei sitten viitsitty katsoa sitä sohvaa roudatessa että mihinkäs sitä oltiinkaan viemässä. Ja kun miehistä on kysymys, niin niitä laatikoitahan ehdottomasti täytyy haalia syliin sellaiset pinot, ettei kantaja näkis kaukoputkellakaan eteensä sieltä takaa..
Tästä tulee siis oikein leppoisa päivä, kunhan vaan viipotan useiden tuntejen metsälenkillä koissujen kanssa. Parasta pitää rekut ja omat hermot kaukana tästä operaatiosta, tulla sitten illemmalla vaan katselemaan että minkäs kokoiseksi se oviaukko on laajennettu pelin tuoksinnassa ja että oikein olohuoneen keskellekö se pesukone piti sitten sijottaa. Uu jea.
