-Jules-

metukkaa! Tää on aivan järjetöntä, ostin puolen kilon meetwurstipötkön ja vetelin sen naamariin paljaaltaan kahdessa päivässä. Ja jos kämppiksn hyllyllä kylskåpetissa on vurstia niin eipä ole enää kun tulee kotiin. Mikäköhän puutos ihmisellä on kun se ei voi vastustaa suolaa, rasvaa ja mausteista maggaraa. Jollei tää pian lannistu niin mä saan heittää turnauskuntoon pääsemiselle hyvästit, kertyy varmaan melkonen vararengas vyötärölle tätä menoa.

Ens viikonloppuna onkin jo Vierumäellä naisten leiri, etukäteen jo jänskättää että miten nilkka kestää ja oonko mä siellä enempi tiellä kun hyödyksi.. Sinne pitäs tulla paljon muitakin rugbynpelaajan alkuja, etten yksin oo tolloilemassa. Saattaa tulla melko rankka reissu, kaks päivää aamusta iltaan vääntöä tällasen kivan pikku vuodelepojakson jälkeen.. Ainoa kunto mitä on tullu tässä treenailtua, on ryyppykunto. No kai kesällä saakin vähän eksyä pussikaljailemaan.

Ihanaa kun on tänä vuona päässy heti kesän alusta fiilikseen kiinni. Aika monta kertaa on käyny niin, että juhannuksena vielä on ihan kevättunnelmissa ja sitten tulee shokkiherätys kun syksy painaa jo päälle, ja kaikki kiva mistä on koko talven haaveillu jääkin ajanpuutteen takia tekemättä. Mulla on suunnitelma tälle vuodelle, etten kävis yksilläkään festareilla. Kerran kokeilisin niinkin päin, saas nähdä kuin onnistuu.

Aivan hillitön koirakuume päällä. Kaverilla on sellainen tassuttelija, jonka kanssa touhuamisen olisi pitänyt vähän lannistaa intoa hankkia oma hännänheiluttaja mutta toisin kävi. Päädyn aina baari-illan päätteeksi yökylään tähän koirapaikkaan, joka sijaitsee paljon siedettävämmän etäisyyden päässä kylän juottoloista, joten luulisi krapulan täyden voiman nujertavan intoni haukkuihin mutta reipas tunnin aamulenkki hihnan päässä tuntuukin päinvastoin lannistavan krapulan. Haikein mielin sipsutan kotio kissan tykö..

Järjellä ajateltuna tiedän, ettei kerrostaloasunto ole kovin hyvä paikka koiralle, eikä mun epävakaassa tilanteessa, kun ei ole tietoa töistä ja opiskeluista, kannata ottaa niin vaativaa lemmikkiä. Ja silti halu on valtava. Itse asiassa haluaisin koko elämäntavan muutosta, pieni mummonmökki jostain landelta ja muutama elikko kaveriksi olis niin mun juttu. Olis niin ihanaa juoda aamukahvia kesäisin omalla pihalla ja talviaamuisin herätä puoli viideltä puskemaan lumikolaa jotta olisi jotain toiveita ehtiä ajoissa töihin.

Tahdon Esmeralda Weatherwaxiksi Esmeralda Weatherwaxin paikalle.

aahhahhahhaa, kyllä nyt jossain joku nauraapi isosti. Nilkka alkaa juuri paranemaan ja minä innosta hehkuen oon painamassa pelikentälle, niin eikös maailmalla ole seuraava valtti hihassa jemmassa. Äkillinen värikalvon tulehdus eli iriitti, ei raskasta liikuntaa pariin viikkoon ainakaan ja silmätippoja tunnin välein. Jos säilyttäisin sitä samperin lääkepurtiloa oikein eli jääkaappilämpötilassa, niin en paljoa kotoa lähtisi kuin pikaisesti kääntymään kunnes olisi aika tullakin jo takaisin.

Alan sitäpaitsi kuulostaa ihan vanhukselta, argh! En nyt uskonut vailla kolmikymppisenä olevani sinä pisteessä, että tärkein puheenaihe on omat vaivat ja lekurikäynnit, mutta tämä on jo liikaa. Potta hajoaa, kun miltei kuukausi on näistä vaivoista yhteisesti lepoa luvassa. Alan vähitellen käsittää, miltä AD/HD-potilaista tuntuu kun pitäis vaan olla paikallaan ja rauhallisesti vaikka joka solu huutaa ihan päinvastasta.

Ei saa saunoa, ei uida (kesällä prkl!), ei harrastaa mitään rajua, missään ei voi käydä ja ainoa, mikä ei ole kiellettyä, on ryyppäys. Näin se alkolismi siis hiipii salakavalasti ihmisen elämään. Tässä alkaa totisesti ymmärtää kaikenlaista kun on vaan päivät aikaa kökkiä kotona ja miettiä. Nari nari, kiitos nyt tästäkin vuodatusmahdollisuudesta.

Kissa huutaa kuin syotävä, siitä on tulossa iso tyttö ja sillä on sen ensimmäiset mourut. Pateettisen kuulosta, enkä osaa tehdä mitään auttaakseeni. Jos sen yrittää jättää rauhaan, se ressukka luulee tehneensä jotain pahaa ja luikkii nurkissa häntä riipuksissä. Silittely ja minkäänmoinen huomio taas laukaisee hirmuisen perseentuputusreaktion ja sitten sillä on tuplasti vaikeampi olla. Marun sanoin, o-ouuurrr..

Olisiko vähän näppärää jos ihmisilläkin olisi pari kertaa vuoteen aivan armoton panetus päällä ja lopun aikaa oltaisiin rauhassa moisilta kotkotuksilta. Voisi pysäyttää oravanpyörän aika tehokkaasti, kun joka kulmalla huutaisi täti-ihminen pistoksissa. Sitten olisi taas rauha maassa ja ihmiskunta huokaisi helpotuksesta kun taas moisesta hulluudesta selvittiin. Vähän kuin sodasta toipuminen, ei olisi pullamössölle paikkaa kun kaikilla ois järjetön jälleenrakennus käynnissä. no jaa.. Se on toisinaan melko hämäävä tuo 'jaa ajatuksesi koko maailmalle' -kehoitus sivun yläreunassa, tällaisia aivopieruja siitä seuraa kun tollo tottelee.

On jäänyt vähäsen päälle tämä sängyssä makoilu, kun sitä kerrankin on saanut luvan kanssa tehdä. Nilkka kestäisi jo kenties varovaista ulkoilutusta ja lekuri neuvoi rasittamaan ja venyttämään sitä niin paljon kuin vaan kivulta kykenee, mutta nuo typerät kepukat haittaavat menoa melkoisesti. Kumma juttu että kun jollain tutulla on kyynärsauvat niin ne ovat maailman hauskin juttu ja niillä on ihan pakollista päästä riekkumaan, mutta omalla kohdalla ne ei olekaan yhtään niin vinkeät. Se ruoho totisesti vihertää muualla paremmin.

Toinen juttu, mikä ei kanssa mene jakeluun: kun pakkaat koko omaisuutesi auto-peräkärry -yhdistelmään, niin miksi sen ainoan vähänkään arvokkaamman esineen täytyy olla se, joka ottaa damagea muiden selvitessä vahingoittumattomina.. Tästä on taatusti olemassa jossain erittäin pätevää tutkimusmateriaalia, täytynee kaivella esiin jotta pääsee tästä armottomasta vitutuksesta ja uskosta, että tämä voi tapahtua vain minulle..

Mutta Tanperelaistuminen on alkanut, joskaan ei kovin mallikkaasti. Kirjoitan joka hemmetin lippulapun osoiteriville edelleen 00380 Helsinki, vaikka tuplakolmoset ovat kohdalleni osuneet, mutta kai tämä vaan todistaa Tukholmasyndrooman olemassaolon. Tytön voi ottaa pois stadista mutta stadia ei tytöstä, phuuh.. No jään harjoittelemaan 03-aluekoodia, kyllä se joku päivä..

No niin, minä tein sen. Kolmannet treenit ja onnistuin koikkelehtimaan taklaustilanteessa ylevästi kuin hirvi lepikossa oman kinttuni päälle. Nilkka nuljahti kiitokseksi kuin niiatessa konsanaan ja kämppis lähti hakemaan kyynärsauvoja sairaalasta, jonka sijainnista meillä ei kummallakaan ole harmainta hajua. Takaisin ei kuulu eikä puhelimeen saa yhteyttä, se varmaan googlettaa näppäimistö sauhuten jotain karttapalvelua ja kiroaa minua vihonviimeiseen hevonskuttaan, ellei itse ole siellä.. Hatanpää? Nou ändöständ.

Uskaltauduin siis viimein mukaan rugbykentälle ja hemmetti kun oli hauskaa. Tässä tapauksessa sanaa hauskaa käytetään siihen sävyyn, millä tavallisesti viitattaisiin noloon, sillä koko muun joukkueen juostessa eteenpäin minä olin hukassa kun se kuuluisa puolukka siellä jossain ja vetelin ihan omia kuvioitani. Mutta olin aistivinani säälivien katseiden lomasta myös jonkin verran rohkaisevaa kyllä se siitä -asennetta. Joskin ehkä osakseni tullut ymmärrys oli enemmän linjoilla kun ei se tuosta voi enää huonomminkaan mennä. Joten luottavaisena aion roikkua muun joukkueen mukana seuraavissakin treeneissä, kunhan vaan nilkka lakkaa leikkimästä yliajon uhria ja vaihtaa vasta hankitun sinertävän-punertavan-mustan väriyhdistelmänsä takaisin tutumpaan vaaleanpunertavan sävyyn.

Positiivisena ihmisenä haen tästäkin onnettomuudesta sen onnen: Kun muuttokuormaa purkaessa tipautteli rikki-poikki-katki-väsyneenä kamat käsistään vähän minne sattui, niin säästän nyt melko hyvät rahat kun temppurata on näin rakennettu sisätiloihin. Kunhan pääsen kepeilläni kieppumaan yhden yli ja toisen ympäri niin kolmas este varmaankin heilauttaa minut ylösalaisin kun Särkanniemen vimputtimet konsanaan, joten säästyn ostamasta kalliita rannekkeita. Ja kun tästä lukaalista maksetaan jo ruhtinaallista kuukausittaista aluemaksua, tulee nekin erkit takuulla hyötykäytettyä, sillä tuskin olen ulkoiluttamassa nilkkaani sen turvottua yhdessä yössä normaalista XXL:ään. Säästäväisyys on hyve.

Kissa tuntuu olevan jonniin verran sekaisin muutosta, tai sitten keväästä, tai molemmista. Tai sitten sillä on näkemyseroja siitä, missä ja kenen kanssa se tahtoo asustaa. Ensin se kaivoi kämppiksen kultaköynnökseltä mullat alta ja kusasta sujautti rehuparan päälle, ja nyt sen saa säännönmukaisesti hakea ulkoilureissulta sisään D-rapun parvekkeelta. Ihan hyvä mutta osoitteenmuutosta ei tehty sinne enkä muutenkaan tiedä, miten asukas suhtautuu parvekkeelllaan raivoisasti naukuvaan kissaan kello viisi aamulla.

Voi olla että eläinparka protestoi myös liikkuviksi muuttuneita huonekaluja. Edellisessä asumuksessa mööpelit tuppasivat pysymään aloillaan vuoden yhtä soittoa, mutta nykyisessä ne vaihtavat paikkaa milloin minkäkin maalausprojektin tieltä, ja lattiat on peitelty suojamuoveilla pehmeiden mattojen sijaan. Omistajakin on samaan syssyyn seonnut, se raivoaa milloin minkäkin roinan kateissa olosta ja purkaa turhautumistaan siirtelemällä banaanilaatikkoja uudelleen ja uudelleen eri kokoonpanoihin ja ryhmittymiin etsiessään omaisuuttaan. Kummaa käytöstä tyypiltä, jonka lempipeli on tetris! Luulisi että on mukavaa sulloa kuuden neliön edestä muuttosälää viiden neliön vaatehuoneeseen tai että mokoma bodaaminen taltuttaisi pahimman terän muuttostressiltä.

Toivotaan että kissa tuosta tokenee ja minäkin saan uuden asuntoni muistuttamaan kotia nykyisen pienvarasto-remonttikohteen sijaan. Sitten onkin enää muutama pikkujuttu listalla: Työ ja elämä uudessa kaupungissa ja muuta mukavaa, kuten pankkitilin saldo takaisin plussalle. Muttä täytynee näin aluksi tyytyä tallessa olevaan kissaan, se kun huusi tänäkin aamuna vuorenvarmasti väärällä ovella ja on nyt tuotu nukkumaan sängylle, joka on taas eri paikassa kuin eilen.