-Jules-

Lähdin sitten töistä onnellisena kotia kohti melko kiireisen illan päätteeksi. Matka tyssäs pyörätelineelle. Jopon saatanasta takakumi puhki, mit vit HELVETE! Ihan kunnossa se oli kun sen siihen kaheksan tuntia aiemmin parkkeerasin. Joku känniääliö varmaan yrittäny kääntää kotimatkalle menopelin ja posauttanu renkaan paskaks kostomielessä kun huomas, että se on melko järeesti lukittu telineeseen.

Ei muuta kun tossua toisen eteen, vittusaatana perkelehelvetti. Tallasin kuus kilsaa aamuöistä Tamperetta ja kirosin joka sadan metrin välein koko maailman alimpaan helvettiin. Nyt on siitä perhanan taluttelusta oikea hartia aivan jumissa, hyvä jos pää kääntyy. Ja ei muuta kun uudestaan töihin illalla. Paikkaan kostoksi heti sen renkaan ja ajelen uhalla pihaan kumit ulvoen. Viritän siihen lehmäpiiskurin eli jonkun sähköshokkilangan niin että seuraava jopoa lähestyvä saa märän läntin kalsareihinsa.

Tulkaa vaan bisselle tänään, kusen tuoppeihinne.

Vuoden ahdistavin viikonloppu edessä. Siihen naiseen pitäisi olla jotenkin yhteydessä. En halua tehdä asialle yhtikäs mitään, sillä se ei ole viime aikoina kovin tiuhaan soitellut. Jos sille nyt äitienpäivän kunniaks pirauttais, niin se saattais saada kuvan, että mua muka kiinnostaa hänen elämänsä ja olemisensa.

Siskot meinas oikein sitä lahjoakin. En halua asiaan mitenkään osallistua, mutta toisaalta ei haluaisi olla paska ihminen eikä ainakaan siskoihin kasvattaa välimatkaa. Kuka vitun urpå keksi aitienpäivän, hä?

Yritin muistella, kuinka aikaisempina vuosina olen tämän piinapäivän ohittanut. Kait sitä on tullut kohteliaisuudesta mentyä mukaan noiden vanhempien versioiden juttuihin ja jos ei aktiivisesti ole siltä suunnalta kuulunut, niin olen leikkinyt tietämätöntä koko juhlapäivästä.

Mutta kauheata valehtelua ja petturointia ei mun moraali sulata, ja tuo saatanan ylistyspäivä on printatu melko näkyvästi tuohon kalenteriin. Joten voiko sitä olla muka laput korvilla ja silmillä, kun tietävät kummiskin, että en mikään jauhopää ole. Ärh murh nyt vituttaa.

Nukahdon sitten kesken eilisen pelin. Mutta rankkareillehan se meni, tiesin.. Joten en missannut suurempia.

Mutta kellon soimaan laitto jäi, kun nukahti telsun eteen. Taisin olla melko väsynyt, sillä heräsin tossa neljältä iltapäivällä. Koulupäivä meni siis tyystin ohi. Ups. Kaheksantoista tuntia putkeen, ei pitäisi olla mahdollista, kun ei edes suurempia univelkoja ole päässyt kertymään.

Tänään satoi, jolloin huomasin lempparitossujeni antaneen kantapäistä periksi. Linttailin pitkin kaupunkia toinen sukka läpimärkänä ja toinen kosteahkona, joten päätin marssia kauppaan ja ostaa uudet popot. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kävin läpi kaikki keskustasta vastaan sattuneet liikkeet, ja tarjonta oli jokseenkin köyhähköä. Tyrkyllä oli tossuja, joissa ei ole meikäläisen räpylälle tilaa leveyssuunnassa, vaikka koko olisikin oikea. Kenkävalmistajat eivät myöskään ole ottaneet huomioon, että ihmisellä on varpaat, jotka olisi tarkoitus mahduttaa sinne tossun sisäpuolelle. Ihme suippokärkiä.

Kyllästyin etsimään tossuja perusputiikeista, joten päätin suunnata hakemaan uudet Camperit. Ainoa vaan, että ei tässä kylässä myydä mokomia lipokkaita. Meinasin epätoivoissani ostaa jo uudet skedetossut, kunnes muistin kaikki ne edelliset, melko käyttämättöminä kaapissa makoilevat versiot. Liika kuumia kesäkeleillä, liian liukkaita talvisaikaan.

Lopulta jätin siis kengät ostamati, litsastelin kotiin märissäni ja manasin, että tietysti kipeän koiven kenkä oli kulunut pahemmin. Ei voinut edes välttää kantapääastumista, kun ei anna jalkapöytä periksi. Tosin pirulainen on jo parantumassa, mistä se ilmoittelee hillittömällä kutinalla. Miksi mustelmat kutisevat parantuessaan?

Nyt pitäisi jaksaa katsoa lätkää. Väsyttää. Ja kun nuo huippujoukkueiden erot ovat niin pieniä, että matsit ratkotaan kuitenkin rankkareilla, niin ei jaksa siksikään kauheasti kiinnostaa. Juuri sellainen olo, että antaisivat joka jampalle kaukalossa oman kiekon, niin ei tarvitsisi tapella siitä yhdestä. Blah.