-Jules-

Käytiin menneelä viikolla kirpputorikierroksella ja mukaan tarttui ihan megalöytö, aito seiskytluvun toimiva mehulinko. Mä olen himoinnut mehulinkoa jo pari vuotta, mut kun ne uudet on niin pirun rumia laitteita. Tää on oranssi ja pyöree, ihan pöörfekt, ja hintakin oli oikein kohtuullinen.

Joten ryystin aamiaiseksi vastapuristettua appelsiini-omena-porkkanamehua ja mutustin mustikoita, jotka muru oli käyny poimimassa metsiköstä koiranulkoilutusreissun yhteydessä. Nyt on ihan superluksusolo! Lisäks tässä on kolmen päivän vapaaputki edessä, joten saaan luksustella ja laiskotella ilman kiirettä mihinkään vielä hyvän tovin. Mmm..

Maalit on seinässä, listat paikoillaan, melko vähän maalia muualla kun seinissä ja maalarit tyytyväisiä. Värikin on oikein miellyttävä laajoilla pinnoilla ja nyt kuivaneena. Edes koirankarvoja ei tarttunut ainakaan nähtävästi maalipintaan, mikä on tässä karvameressä jonkinmoinen ihme. Loppu hyvin, kaikki hyvin, slaagilta vältytty ja aika palata töihin kolmen päivän 'rentoutumisen' päätteeksi.

Voikin ruveta suunnittelemaan seuraavaa muutoskohdetta, jos vaikka tuon makuuhuoneen sutisi seuraavaksi. Kun se Ipan vihreä ei ehkä sittenkään ole kaikkein imartelevin väri kolmella seinällä, päräyttävän oranssin vastapainona. Ongelmana vaan on, että mitäs tilalle (kun tämä olkkarin maalussessiokin oli näin kivuton ja kiva projekti, niin ei heti uudestaan haluaisi lähteä tuskailemaan värilastujen kanssa.)

Tässä meinasi tulla pikku paniikki, kun avasi varsinaisen maalipönikän ja tuijotti epäuskoisena sitä valittua litkua. Kaupassa väri oli juuri sopivan oloinen sekoitus ruskeaa, lämmintä kellertävää ja vain aavistuksenomaisesti punaiseen taittavaa. Kun kannen punnersi auki, oli vastassa kaikkien aikojen ihhokkisävy, ilmiselvä persikänvärinen.

Toivottiin villisti, että liikkeessä on tapahtunut virhe maalin sekoituksessa, ja toiveikkaina suunnattiin takaisin markettiin mallipala persikanväriseksi sudittua maalarinteippiä taskussa. Mutta marketin keinovalon alla oli tunnustettava tappio; siellä maali oli juuri oikean sävyistä, se haluttu seitkytluvun vaaleanruskea, joka taittaa kivasti vihreää. Ongelma siis oli meidän olohuoneessa, jossa valo on täysin toisenlainen ja saa valitun sävyn hehkumaan persikkaisena.

Oli vaan todettava että ei auta, tämä tuli hommattua ja sitä on katseltava nyt kolmella seinällä vaikka miten pahoinvoivana. Ei muuta kun tela käteen ja levittämään sotkua seiniin. Helpotus oli melkoinen, kun tajusi, että seinällä väri onkin ihan hyvä, ei ehkä yhtä vihertävä kun kaupan valossa, mutta tosi kiva lämmin rusehtava. Sigh.

Paljon peljätty vuokranantajan vierailu sujui mainiosti, se oli tosi kiva mies, toi jopa cavapullon kun oli huomannu mun sotua papereihin laitellessaan, että oli mun syndepäivä. Sitä sanoisin jo huippukivaksi eleeksi, eikä tuo muutoinkaan ollut muuta kuin mukava. Ei se tuntunut ottavan pahalla tätä meidän villiä väritystäkään, totes vaan, että siististi on maalattu. Tietty ehdin lupailemaan, että vedetään joskus tulevaisuudessa poismuuton alla sitten maalarinvalkosta päälle, ettei kenenkään muun tarvitse kärsiä mun seitkytlukuinnostuksestani.

Sain sitten potkua liittää entinen kämppiksen huone tähän samaan värimaailmaan, tässä on kolme päivää vapaata eli hyvää aikaa huiskia maalia seiniin. Pohjamaalia on jo telailtu tämä päivä, kun tuo liilanharmaa ei taida ihan vähin vaivoin peittyä pois näkösältä. Hassua ajatella, että pian on olohuonekin, toisin sanoen lisätilaa, mihin hukata omaisuuttaan. Tähän asti sitä on pitänyt romunsa oman ovensa takana, mutta jo nyt on havaittavissa reviirin laajennusta, niin että pian olen ihan lirissä hakiessani romujani kolmen huoneen alueelta.

Töitä, töitä, töitä ja väsymystä. Jossain välissä pitäs jaksaa organisoida kämppiksen muuttoasioita, vuokranantajakin on tulossa käymään ylihuomenna. Toivottavasti koissut ei syö miekkosta, kuulosti oikein mukavalta kaverilta puhelimessa. Saas nähdä, mitä herra on mieltä meidän sisustusratkaisuista, eniten hirvittää että jos se ei ymmärrä värien päälle ja saa slaagin tässä seitkytäluvun seinäviidakossa..

Tajusin just, että kämppiksen muuton myötä puolet mun vaatekaapista muuttaa toiseen osotteeseen. Meillä on melko paljon yhteishuoltajuusvaatteeita, koska olen niin samperin laiska kattelemaan itelleni rättejä. On helpompaa vaan lampsia kämppiksen hyllylle ja omia pikku hiljaa jotakin sen puolelta käyttöön. Mokomasta muutosta seuraa, että mun varavaatekaappi siirtyy kymmenen kilometrin päähän, jaiks!

Ja kissat myös! Nekin menee asustaan kämppiksen luo ja koiruudet jää mulle. Mitenköhän sitä selviää ilman katinketaleiden jaloissa pyörimistä, arveluttaa kovasti.. Mieli tekisi olla ihan sika ja pitää koko lauma itsellä, mutten tietenkään kehtaa. Ja onpahan hyvä syy tunkeilla kylään, muka vaan kissoja morjenstelemaan. Koska eihän me mitenkään voida myöntää, että tulee ihan hirmu ikävä ja vaikeus kun toinen ei olekaan enää ihan tuossa.