-Jules-

Mua on luultu viime aikoine melko tiuhaan pojaksi. Taannoin asioidessani DTMssä sain osakseni kolme iskuyritystä, joista kaksi päättyi siihen, kun avasin suuni ja korkeahko ääneni kavalsi minut naisihmiseksi. Miltei hauskaa, kun tyyppi poistuu paikalta sanoen "anteeksipyynnöksi" ai sä olitkin tyttö.. Kolmas oli sinnikkäämpi tapaus, koska olin muka niin vitun vetävä, jannu harkitsi heterokokeilua ja ilmeisesti halusi minunkin harkitsevan. En sitten lämmennyt.

Vähän aikaa sitten ulkoilutin kissaa ja naapurustomme täti huuteli parvekkeltaan kovaan ääneen POIKA, HEI POIKA, POIKAAA.. En tajunnut sen tarkoittavan mua ennen kuin täti vaihtoi kutsuhuudon muotoon 'Hei kissanulkoiluttaja'. Tällä kertaa ei minkäänmoista anteeksipyyntöä, ainoastaan tiukkasanainen läksytys koska täti ei ilmeisesti ollut kovin eläinrakas tapaus.

Viimeisin oli tänään treeneissä arviolta kymmenvuotias tyttö, jolle esiteltiin meidän joukkueen jäseniä. Vuoroni koitettua oli tyttönen tokaissut 'ai onko sekin tyttö?'. No toki oli treenivermeet päällä mutta niin oli kaikilla muillakin. Lapsen suusta se oli lähinnä hupaisaa, mutta siis kautta ikä- ja sukupuolijakauman mua luullaan pojaksi. Pitäisköhän harkita meikin käyttöä? Sitten mua varmaan luultas transuksi..

Sain vihdoin aikaiseksi hommatua uuden läppärin, eihän muutostakaan ehtinyt kulua kuin vaivaiset kaks kuukautta. Tarpeeksi pitkä aika, että kaikki mulle säännöllisesti meilaavat on kerenneet turhautua kun ei vastauksia kuulu vaikka kuin perään huutelis.

Yhteyttä hakiessa oli niin älyttömän mukava Sonera-pisteen myyjä, että miltei luulin olevani piilokamerassa. Jos palveluala olisi pullollaan vastaavia tapauksia, lakkaisin tyystin uskomasta maailman pahuuteen ja säteilisin joka vastaantulijalle silkkaa maailman ihanuutta hymy korvissa. Kai se on totta mitä olen aina luullut, että tamperelaiset vaan on mukavempia ihmisiä.

Mökki, kokko ja koskenkorva, niistä on suomalainen jussi tehty. Tosin jätin kossun ja kokon väliin, korvasin ne kaljapöhnäisellä futiksenpeluulla ja -katselulla. Kivaa oli, mutta silti en jaksa ymmärtää, että mikä ihmistä vetää näkemään kaiken sen vaivan. Tämä ajatus pälkähti päähän siinä vaiheessa kun katselin hitaasti moottoritiellä Helsingin suuntaan madellutta ruuhkaa ja huusin halleluujaa melko lujaa siitä riemusta, että olin matkalla Porvoosta Tampereelle eli aivan päinvastaiseen suuntaan kun valtaosa mökkeilevästä kansasta.

Miten mukavaa mahtaakaan olla tunkea puoli omaisuutta ja kitisevät kakarat autoon, käydä kippaamassa täyteen sullotusta marketista kottikärryllinen ruokaa ja alkosta toinen mokoma juomaa kyytiin ja aloittaa perinteinen perheriitely auringon paistaessa juuri niin kauan kun ilmastoimaton auto köröttelee tuskaisen hitaasti mökille, jossa säätila vaihtuu heti kamojen roudauksen päätteksi piiskaavaan sateeseen satunnaisten raekuurojen lyödessä tahtia mökin korjausta vaativaan kattoon. Kunhan tätä vitutusta on ensin hoidettu kippaamalla vaadittava määrä viinaa kurkkuun ja sitten raivoisasti tapeltu niin muijan kuin naapurin ja samaan aikaan mökille tunkevien niuhojen sukulaisten kanssa, onkin aika herätä krapulaisena pumppu tuhatta ja sataa iloisesti pompotellen hakkaamaan vuoden tarpeiksi saunapuita, jotta se ämmän nalkutus loppuisi edes hetkeksi akan tajutessa että se kirves saattaa livetä krapulaisen hikoilevista käsistä suoraan huudon lähteen torveen.

Tätä kaikkea pohtiessani tulin vakaasti siihen lopputulokseen, etten ikinä halua omistaa mökkiä.

..kokkokin on rakennettu, jussi on jo ovella, meikä lähtee saareen huutaa pikku kaljapöhnässä.. vetäsepä Joulupuu on rakennettu -sävelellä niin siinä sulle iloinen jussinodottelulaulu. Ja sitä laulua tullaan taas kuulemaan, onneksi suunnistan tällä kertaa pois Tampereelta, niin rakkaiden kotikyläläisten ei (taas) tartte kuunnella kun hoilaan Leeviä vähemmän viehkeällä äänelläni pitkin baareja ja puistikoita. Kaverikin just faksas että kitara on tulossa mukaan niin voi säestää, ou nou.. Taitaa muodostua pikkuisen legendaariseksi perinteeks tää juhannuksena laulauen kommunikointi.

Se on niin hupaisaa kun sanoo kuka tahansa miltei mitä tahansa, niin siitä lähtee automaattisesti joku laulunpätkä pyörimään pienoisessa mielessäin. Mun elämä se on yhtä biisikärpästä, mitenköhän hirmeen akateemisen sukseen mäkin oisin voinu saavuttaa ellen ois täyttäny kovalevyäni tuhansilla ja taas tuhansilla laulunsanoilla..? Harmi että tota lauluääntä ei oo siunaantunu samassa suhteessa, koska silloin mulla ois loistava ura pikku trubaduurina.

Aivan karmea olo. Kotiin en oo selvinny miltei viikkoon tai itseasiassa selvinny kauheesti muutenkaan. Nyt olis edessä paluu normaalielämään ja kylläpä tärisyttää ja heikotuttaa. Kohta pitäs suunnata harkkoihin, joita en kehtaa väliinkään jättää. Typerä periaate, kun itseaiheutetun takia ei skipata mitään, saattaa jopa maksaa mulle hengen joku kaunis kerta kun lähden roudaamaan muuttokuormaa kankkusessa tai ylipäätään vaan kieltäydyn jättäytymästä sängynpohjalle.

Sen verran petollinen pussikaljottelukausi takana että mun elimistö tuntuu jo täysin sopeutuneen olosuhteisiin. Aiemmin jos otin edes puoli pulloa viiniä niin seuraavana päivänä kyllä tiesi lätränneensä. Nyt menee ilosesti kymmenkunta keskiketterää illassa ja viimestään seuraavana iltapäivänä on valmis uusimaan toimenpiteen auringon helliessä puistokemistijoukkiotamme. Ei ole ollenkaan reilua, että mitä useammin juo, sitä vähemmän siitä kärsii. Mun ymmärryksen mukaan homman pitäs olla juurikin toisinpäin, että kiltisti kohtuukäytössä pysyttelevän pitäs päästä vähemmällä. Ei o reilua, sano.

Voihan kökkö. Provinssi loppuunmyyty. Toisaalta pysynpähän päätöksessäni olla käymättä yksilläkään festareilla tänä vuonna. Ehkä juopottelen kostoksi muuten vaan monta päivää, kuuntelen musiikkia liian kovalla volyymillä, syön ylihintaista ruokaa pahvilautasilta ja väistelen juopuneita teinejä, mutta nukun pehmoisessa sängyssä (toivottavasti ilman niitä teinejä). Meillä oli niin mainio suunitelma olla pää sekaisin neljä päivää että kai siitä täytyy pitää kiinni jopa näissä muuttuneissa olosuhteissa. Joten jos mölisen tulevien päivien aikana jotain sekavaa, tässä syy.

Minusta on tullut dalmatialainen!! =) Niin täyteen tikattu oon mustelmia, mutta onneksi ei tehnyt yhtikäs kipeää. Pelin tuoksinnassa sitä viilettää ees ja taas eikä huomaakaan kuinka pilkulliseksi sitä muuntuu.

Niin siis leiri on takana ja opin paljon muutakin kun miten muututaan dalmikseksi. Ihminen on hassu olento: Mua on tönitty, taklailtu, mulle on huudettu, oon huutanu ääneni käheeks, juossu itseni uuvuksiin vaan tehdäkseni sen hetken kuluttua uudestaan, oon vapaaehtosesti heränny lauantai-aamuna ennen kuutta, kaatunu, syöksyny, naarmuilla ja ruhjeilla ja kaikesta tästä ja paljon muusta mulla on erittäin onnellinen olo. Joskin väsynyt. Istun tässä ja virnuilen kuin heikkomielinen, tais tulla pahemman kerran tälliä päähän.