Chevy Van in memoriam

Nyt meni loppukin katu-uskottavuus. Mun päästöhirviöni, rakas romuläjä, kyytiläisten kauhu ja Suuri Kuurouttaja on saateltu seisontavakuutukseen. Murheellisen ruosteisena, kylmänä kuin kuolema ja vailla tietoa tulevasta, siellä se seisoo koko kauheudessaan isukin pihassa. Ei irtoa sen kovia kokeneesta koneesta enää yhtään festarireissua, sen repaleiset penkit ei majoita ainoatakaan matkalla väsähtänyttä eikä sen rääkättyjä ovia enää kitisytetä saranoillaan. Lepää levollisesti, rakas koslaseni, ruostu rauhassa, rakastan sinua ikuisesti. *huokaus*

Ostin viistoista vuotta uudemman hiivatin tilalle. Tilaa on vain puolet entisestä, mutta myös kulutus ja meteli tippuivat puoleen. Sateella ei tule vettä sisään, kahvat ei jää käteen ja pyyhkimissä on useampi kuin yksi toiminto plus ne saa kytkettyä päälle sieltä mistä pitääkin, ei enää jälkikäteen asennettuja ihmevipuja kummallisissa ja luoksepääsemättömissä paikoissa.

Ikävähän tässä tulee. Vani on kuitenkin ollut osa mun elämää ja siihen on kerinnyt kehittää melkosen tunnesiteen. Hiivatti on uusi ja hieno, mutta siltä puuttuu ainakin toistaiseksi sielu. Katsotaan uudelleen sitten, kun se ensimmäistä kertaa jättää mut korpeen kiroamaan, että kuinka sielukas pikkuhelvettiläinen siitä kuoriutuukaan.

Kirjoitettaessa soi Leevi and the Leavings - 1963-Viisitoista vuotta myöhemmin