Häpihäpizoizoi!

Se löyty! Oma karvakasa! Tuossa se nyt on! Kotona! Oooooo kun oon onnellinen, helpottunu ja herkkänä.

Kävelyllä ollut nainen soitti että täällä se nyt on. Olipa vielä niin mucava, että ootti siinä kissan lähituntumassa, kunnes päästiin paikalle. Kisu oli riehunut sylissä niin, että sille naiselle jäi takuulla kauheat naarmut.. Kissa oli siinä siis vielä livahtanut sen käsistä, mutta törötti kauhuissaan läheisessä puskassa.

Eikä antautunu heti kiinni, voi jesse. Menin katin perään hylätylle tehdasalueelle asenteella nyt se ei enää karkuun pääse, vaikka joutuisin seurailemaan koko yön. Sain sitten mm. kahlata läpi pulunraatojen (yöks), pujotella rikkinäisistä pikkuikkunoista, kaivautua vuosia seisoneisiin maakuoppiin, taiteilla mädillä katoilla, kiivetä miltei pystysuoraa muuria ja koluta pimeitä romuhalleja että pysyin mukana. On tosi puhdas olo ja varmaan tuhatkunta hämppistä tukassa.

Lopulta sen meno vähän hellitti ja rupesin kyyhöttämään aukion reunaan kutsuen sitä pateettisimmalla taitamallani äänellä. Onneksi se tuli siinä vaiheessa melko itsestään, kun olo oli kuin likaviemärissä uitetulla rotalla. Alkuun se vastaili mun uikutukseen moukuen takaisin, mutta pian se oma ihana tepsutteli melko suoraan syliin puskemaan päätään mua vasten. Hurr..

Huomenna matokuuri kehiin ja sille naiselle joku lahjakortti läheiseen lemmikkikauppaan, että saa ostaa omille kateilleen jotain kivaa. Teki melkosen homman maaritellessaan kattia ja sitten pidätellessään tota rimpuilijaa. Mii laav nais piipöl. Uskomattoman ystävällisiä soittoja tullut muiltakin, lähetin tekstarilla tiedon katin löytymisestä kaikille soittaneille kiitosten kera.

Nyt suihkuun, paikkaamaan naarmut ja ruhjeet ja nuccumaan. Kisun viereen.