Valokuvaamisesta

Yritin etsiä kuvia yhdestä kivasta tapahtumasta, mutta en niitä löytänyt. Sitten tajusin, että en luultavasti ole ottanut kuvan kuvaa tuolloin, ja tapahtuma on ikuistettu vain muiden paikallaolijoiden puolesta. Ja ne otoksethan on jossain ihmisten kovalevyillä, pitäisi erikseen lähteä pyytelemään tutuilta että hakisivat triljoonan fotonsa joukosta juuri ne, joita minä olen vailla. Soitanpa tästä heti vaikka siskolleni, kolmilapsisen perheen äidille, että viittitkö käyttää kallsiarvoista vapaa-aikaasi kaivellen tiedostojasi, kun ei varmaan muutakaan tekemistä ole..

En miltei koskaan ota kuvia, vaikka niitä tykkäänkin katsella. Jotenkin tuntuu vaikealta töröttää se loota tassussa ja räpsiä menemään. Ihmiset yleensä kiusaantuvat, jos niitä kohden linssin suuntaa ja sitten koko jutusta tulee kauhea hässäkkä. Ja muutenkin tuntuu typerältä ikään kuin keskeyttää käynnissä oleva tilanne ja ruveta tiiraamaan taikalaatikon läpi kaikkea. Vaikka kameran takana olo on kyllä varmin konsti välttyä itse joutumasta pässi ilme naamalla johonkin otokseen, mutta toisaalta saman asian ajaa päähäslingistä sivummalla seisoskelu sen aikaa, kun joku innostuu heilumaan ikonografin kanssa.

Mutta kovasti kaipaisi muistoja ja otantoja matkan varrelta. Kameraan tarttumisen vastenmielisyys juontaa varmaan lapsuudesta, meillä ei kauheasti touhuttu kameran kanssa. Pitänee palkata joku hovikuvaaja käyskentelemään vierellä jatkuvasti.. ..ja siinäpä voi samantien hommata jonkun elämään koko elämän mun puolesta, jeah right. Voisi olla fiksumpaa hakeutua jollekin valokuvauskurssille, niin jospa se linssin läpi tihrustaminen muuttuisi siitä luontevammaksi. Vaikka olenkin huono toimimaan laumassa, niin ehkä siinä tuntisi itsensä vähemmän dorkaksi, jos sihtaisi maailmaa luukun läpi isommalla porukalla.