Harvinaista purkausta.

Vituttaa. Kerrankin. Yleensa meidan parisuhde on niin harmoninen ja kaikki on niin taivaallista. Nyt mua vahan ahistaa. Selitan. Me ollaan aina yhessa ja yleensa tykkaan olla. Mutta joskus jos on jotain tilanteita mihin vaimo ei syysta tai toisesta voi tulla mukaan. Kuten eiliset firman pippalot, joihin ei aveceja kutsuttu. Mentiin kuubalaiseen tapas-ravintolaan, jossa mojitot virtas ja ruoka oli hyvaa. Ilta oli mukava, mutta tiesin koko ajan etta pitais menna kotiin aikaisin, koska muuten vaimoa vituttaa. Heti kun eka henkilo ilmoitti lahtevansa kotiin jo ennen klo 22 (meilla on monta raskaana olevaa naista toissa ja nama halusivat jostain kumman syysta menna kotiin niinkin aikaisin), lahdin samaan aikaan. Vaikka oli kivaa. Vaikka olisin mielellani jaanyt viela nauttimaan pari litraa mojitoja. Eli olin kotona hieman jalkeen kymmenen illalla, mika ei varmaan kenenkaan mielesta ole kovin myoha. Vastassa oli kuitenkin suhteellisen hapan naama.

Toinen juttu. Huomenna ollaan menossa muutaman kaverin kanssa teatteriin. Tasta ollaan sovittu jo monta kuukautta sitten. Ennen teatteria oli tarkoitus menna porukalla syomaan. Vaimo ei halunnut menna teatteriin, koska on nahnyt kyseisen naytelman monta kertaa, mutta halusi tulla syomaan. Pari paivaa sitten, kun hanta tasta muistutin, han totesi ettei meilla ole nyt varaa menna jatkuvasti ulos syomaan yms. ja pitaa saastaa rahaa ja muuta. Onhan se totta, mutta tasta menosta on siis sovittu ajat sitten. Ja mukana on paljon muita ihmisia. Joten han ei nyt halua menna syomaan. Eihan han toki sanonut, ettenko mina saisi menna syomaan. Mutta sitahan han tarkoittaa. Enka jaksaisi menna ravintolaan koko ajan pohtien miten vaimo odottaa kotona murjottaen. Eli taidan minakin perua. Teatteriin menen tietenkin kun lippu on maksettu. Mutta aina kun olen jossain ilman vaimoa, pitaa kiirehtia kotiin. Nyt alkaa arsyttaa.

Mutta passiivis-agressiiviseen tapaani en varmaan puhu tasta mitaan. Tai murjotan hieman ja hanen kysyessaan mika hatana sanon ettei mikaan. Puran turhautumistani blogiin jota (toivottavasti) kukaan ei lue. Huono juttu ettei kumpikaan meista ole oikein tottunut selvittamaan ongelmia. Onneksi meilla ei ole usein ongelmia. Viime aikoina on alkanut tuntua, etta kaipaisinkin vahan omaa tilaa. Tai jotain. Niin kuin meidan alkuaikoina mutta sitten se tunne vaistyi. Nyt se on hiipimassa takaisin.

En tiia mita teha.