Tänään on leikitty mp3-soittimella, joka on periaatteessa mun joululahja. Tiedän, avasin sen pari päivää liian aikaisin, mut oli pakko :) Pitää saada siihen tarpeeksi biisejä, joita jaksaa sit ulkomailla pari viikkoa kuunnella. Onneksi valikoima on jo suhteellisen laaja.
Tulis nyt vaan sisko kotiin, saisi siltä kopioida lisää biisejä.
Jotain hyötyä tässä joulussa on, vaikka joulumieltä sinänsä ei olekaan :)
- Lilli -
Leivottiin tänään pipareita siskon kanssa. Yleensä se jos jokin on tuonut joulumielen, mutta niin ei oo nyt käynyt. Ostin pari päivää sitten pari joululahjaakin, mutta sekään ei oo auttanut. Ja täällä satoi toissapäivänä luntakin ja se on edelleen maassa, mutta joulumieltä ei vaan kuulu.
Mä panen toivoni torstaihin, kun kinkku laitetaan uuniin. Joskohan se tuoksu toisi joulumielen mulle täksi jouluksi.
Joulumieltä voi tietenkin ehkäistä sekin, että ootan ens viikon torstaita enemmän kuin itse jouluaattoa.
Mutta silti. Olisinpa vielä lapsi, joka jaksaa saada joulumielen jo joulukuun ensimmäisestä päivästä.
Joulu, where are you....
- Lilli -
Nyt tuntuu siltä, että mua olis hyvä olla kaksin kappalein. Jouluun on pari viikkoa aikaa, ja ennen sitä pitäisi tehdä liian monta asiaa. Ei yksi ihminen voi joka paikkaan ehtiä. Vai voiko?
Periaatteessa oon ihmisen kloonausta vastaan, mutta tällaisina stressin aikoina ajatus alkaakin vaikuttaa hyvältä. Tosin mua nyt ei kukaan haluaisi kloonata :)
Onneksi stressiä helpottaa hieman tieto siitä, että parin viikon päästä nousee koneeseen ja lentää muille maille. Siellä sitä viimeistään nollaa päänsä tästä hemmetin raskaasta syksystä. 30 astetta, kuuma hiekka jalkojen alla, kylmää olutta ja työ ja elämä velvollisuuksineen tuhansien mailien päässä. Ah.
Mitä muuta voi stressaantunut tyttöpieni toivoa...
Mutta sitä ennen vielä muutaman joululahjan osto, esitelmän pitäminen, osallistuminen väitöstilaisuuteen, kokous, pikkujoulut, kymmenien sähköpostien kirjoittaminen, bikinien hankkiminen, pakkaaminen kahteen kertaan, laskujen maksaminen, istuminen junassa ja bussissa, lääkärillä käynti, kämpän siivoaminen, pipareiden leipominen, abstraktin tekeminen, tehtävien tarkistamista, lomakkeiden täyttämistä, syömistä ja toivottovasti jopa nukkumista. Ja tietenkin muutaman alkoholipitoisen juoman nauttimista.
Raskasta.
Elämä on.
- Lilli -
Oletteko huomanneet, että kun tekee pitkää päivää, ei ehdi edes sairastua. Jotenkin ei anna itselleen lupaa sairastua, koska sitten kaatuu koko maailma - tai ainakin melkein. Ja sitten kun pahin ryysis töitten suhteen on ohi, se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Flunssa, köhä, mikälie...
Niin kuin se olisi vain odottanut vuoroaan, sitä hetkeä, kun ihminen vihdoin ja viimein hellittää ja rentoutuu. Ja nyt ei sitten voi tehdä mitään, vain kakoa ja yskiä keuhkonsa pihalle ja syödä buranaa ja juoda teetä ja ahmia tyhmiä pastilleja.
Mut täytyy myöntää, että osin tämä on itseaiheutettua. Ei pitäisi mennä puhumaan ja keskustelemaan vilkkaasti silloin, kun on kurkku jo ennestäänkin kipeä. Milloinkohan sitä oppii?
Ja niinku mullakaan nyt niin paljon sanottavaa kellekään ois, etteikö vois olla joskus hiljaakin.
Nyt toivon vaan, että tää menee pian ohi. Ennen joululomaa on kuitenkin helvetisti hommia.
Köh.
Olen tässä tän päivän aikana seurannut mielenkiinnolla Kotkan citymiittikeskustelua. Jotenkin kiehtovaa seurata, kun ihmiset kuin hurmiossa viesteilevät ja kilvan ilmoittautuvat viikonlopun viettoon, jossa on paljon tuttuja ja tuntemattomia.
Välillä on herännyt ajatus, miksi mä en ole tuollainen, joka rynnistää ilomielin tuonkaltaiseen tapahtumaan. Oikeasti välillä kadehdin teitä hyvät kanssa-city-ihmiset, kun teillä tuota uskallusta ja intoa riittää uusien ihmisten tapaamiseen ja uusien kokemusten kokemiseen.
Mietin vaan, että mikä minusta on tällaisen saamattoman tehnyt. Ehkä se on kaikkein suurin syy luonteessa - en ole koskaan parhaimmillani väkijoukossa. Mutta joskus olisi hyvä rohkaistua ja yrittää olla toisenlainen.
Kyse ei ole kuitenkaan siitä, ettenkö tulisi toimeen ihmisten kanssa. Minussa vaan on 70 % erakkoa ja 30 % sosiaalista tapausta...
Sitä tässä blogissani vain pähkäilen, että kunpa edes joskus uskaltaisi olla todella spontaani, uskaltaisi tehdä päinvastoin kuin mitä normaalisti tekee. Nyt joutuu vaan sivusta seuraamaan, kun toiset osaa pitää hauskaa :)
Mutta tällainen olen. Enkä taida ihan heti muuttua. Mutta haaveillahan saa.
Ja nautin siitä hauskasta muutamien ystävieni kanssa omissa miiteissäni :)
- Lilli -
ps. Oikeasti en kadehdi teitä osallistujia kuin siitä syystä, että pääsette noin hienoon huvilaan juhlimaan :)
Olen about viikon nyt ns. paastonnut - tai noudattanut yhtä dieettiä - joka kestää kaks viikkoa. Mistähän johtuu, että just tässä puolessa välissä tulee kauhea kriisi ja tekee mieli lopettaa, antaa periksi?
Viikko on mennyt todella helposti; mitään ylimääräistä ei oo tehnyt mieli. Mutta tänään se on iskenyt sitten kahta kauheammin. Tekee mieli suklaata, jäätelöä, sipsejä, siideriä, kaljaa, pullaa, keksiä, karkkia, pitsaa, hampurilaista, ranskalaisia... Ja mua kehdataan kiduttaa näyttämällä telkkarissa joka viides sekunti jotain vadelmakakun mainosta!
Yritän turruttaa aistini uskomaan, että kivennäisvesi on siideriä ja hedelmät karkkia, mutta tiukkaa tekee.
Mutta osoitan kerrankin optimistisen puolen itsestäni ja myönnän, että eihän tässä ole enää kuin viikko dieettiä jäljellä :)
Paljos viikossa onkaan tunteja...
Paljos minuutteja...
Montako kertaa ehdin nähdä viikossa juuri tuon tietyn mainoksen...
No, itse olen tämän päättänyt tehdä, joten pitänee kärsiä.
*jää kiroilemaan ettei ole siunattu paremmalla aineenvaihdunnalla*
Muutamat viime päivät on saanu kävellä lumisilla ja jäisillä teillä. Kerrankin Vaasassa ei oo heti loskakeliä, vaan lumi on pysynyt maassa jo yllättävänkin kauan. Ja Onkilahdella oli jopa hienoinen jääpeite aamulla - jes, talvi tulee!
Viime talvena pääsin laskettelemaan pitkästä aikaa. Tänä talvena vois suunnata katseensa pienempiin mäkiin ja ostaa pulkan ja liukurin. Pulkkamäessäkään kun ei oo ollut moneen vuoteen... Ja niin mahtavaa kun se lapsena oli!
Lapsenmielisenä jään odottamaan vielä parempia lumitilanteita. Ja voiskohan sitä houkutella kaverit lumisotaankin sitten myöhemmin?
Pläts. Osui ja upposi. Hihitystä.
*jatkaa haaveiluaan lumisodasta ja pulkkamäestä*
vähän niinku loma... Ja jo pelkkä ajatus siitä on laittanut hymyn mun naamalle. Viime viikon masennuksesta ei ole tietoakaan. Mutta toisaalta, ihminenhän on siitä kummallinen otus, että ilo vaihtuu hetkessä suruksi ja onni onnettomuudeksi. Välistä se on vaan turhan rankkaa :)
Rankkaa on yrittää laihduttamistakin... Mulla ne puheet johtaa siihen, että syön kahta kauheammin kaikenlaista hyvää. Ja bikinikunnossa pitäisi olla jo parin kuukauden kuluttua eikä vasta ens kesänä. Apua!
Tosin yks kaveri eilen lohduttikin, että ei kukaan katso mun 'makkaroita' paikassa, jossa on hemmetisti muitakin ihmisiä. Ja tottahan tuo varmasti on, mutta en ole vielä ajatusta täysin sisäistänyt :) Jotain on siis yritettävä tehdä vielä kun voi, ja aloitan sen jonkin sitten huomenna. Tänään syön vielä rasvaista ruokaa, huomenna se vaihtukoon light-versioon...
Ja ennen kuin olen bikinikunnossa, lohduttaudun Leevin avulla. Hänelle kun nainen vaikuttaa olevan sopivasti lihava :)
Tällaisia mietteitä tänään.
- Lilli -
On ärsyttävää huomata, kuinka hyvin alkanut syksy alkaa näyttää yhä huonommalta, yhä kiireisemmältä, yhä paskemmalta... Välillä on hetkiä, että tekee mieli itkeä, eikä se oo normaalia mulle. Itken vain elokuville... Mutta tosiaan. Jostain syystä varsinkin tällä viikolla itku on ollut herkässä. Ja näin kotipsykologina sanoisin, että se on seurausta silkasta väsymyksestä. Eikä kyse ole sellaisesta väsymyksestä, joka tulee kun ei nuku tarpeeksi. Ei. Tämä väsymys on väsymystä meileihin, joita satelee joka päivä, niissä esitettyihin vaikeisiin ja joskus jopa tyhmiin kysymyksiin, väsymystä paperipinoihin, jotka kasvaa työhuoneen hyllyllä päivittäin, väsymystä itseen, kun ei jaksa ottaa edes kavereihin yhteyttä tai tiskata edes kerran kahdessa viikossa... Väsymistä rahan ansaitsemiseen...
Pahinta on, että olen niin väsynyt, etten jaksa edes romaania lukea! Mikä on minulle yleensä se suurin nautinto.
En muuta toivo kuin, että selviäisin tämän pahimman stressivaiheen ohi ja jaksaisin innostua vaikkapa joulun odottamisesta.
Ja mun pitäis vielä olla syksyn lapsi *kummastelee*
Ja kun masentaa, väsyttää, tyytyväisyys itseen särkyy. Tämän tuloksena vierailin tänään tvshopin sivuilla. Niinku se mitään pelastais, mutta pöljä on aina pöljä, eikä suinkaan komia!
Juon viiniä ja uppoudun hyvään kirjaan. Rentouttavan perjantain ainekset ovat koossa, mutta mielessä ahertaa ajatukset niin vauhdikkaasti ja levottomasti, että ei rauhaa saa.
On se nyt perkele, kun ei enää vloppuna pysty rentoutumaan, vaan kaiken maailman paska seuraa koko ajan.
Musta tuntuu, että hetkellinen mielentyhjennyskone olisi oiva keksintö. Ja kyllä, sen täytyy olla parempi kuin pullo vodkaa.
*uppoutuu ideoimaan*
Ehkä pitää vaihtaa kirja televisioon...
Tai sit mennä suosiolla nukkumaan...
*jatkaa ideointia unissaankin*
