Blogi

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani siirtyy seuraavaksi lukuun 14. Ensimmäisen kuplan synty. Jani Laasosen blogissa myös lisämateriaalia koskien lukua.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/14-ensimmaisen-kuplan-synty.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]sunnuntaina 14. helmikuuta 2010
14. Ensimmäisen kuplan synty

Kukaan muu kuin pankkiiri itse ei ollut tietoinen holvien sisältämän kullan todellisesta määrästä. Näin ollen kukaan ulkopuolinen ei myöskään pystynyt selvittämään liikkeelle laskettujen setelirahojen todellista suhdetta holveissa makaavan fyysisen kullan määrään. Pankkiiri sai idean. Mitä jos hän painaisi hieman lisää kultaan oikeuttavia seteleitä ja keräisi niistäkin korkotuoton itselleen? Jos joku tulisi vaihtamaan setelit fyysiseen kultaan, vaihto ei tuottaisi ongelmaa. Kultaa olisi kyllä riittävästi suuriinkin nostoihin.

Painamalla enemmän kultaan oikeuttavia seteleitä, holveissa tyhjänpanttina makaava kulta saataisiin tehokkaammin liikkeelle. Rahan määrän lisääminen talouteen vähentäisi koron aiheuttamaa kroonista köyhyyttä ja mahdollistaisi uusien projektien rahoituksen, mikä puolestaan kasvattaisi talouden dynamiikkaa ja lisäisi pankkiirin liiketoiminnan tuottoja.

Kukaan ei saisi tietää. Asia paljastuisi ainoastaan siinä tapauksessa, jos asiakkaat tulisivat jostain syystä kaikki yhtä aikaa vaihtamaan seteleitään takaisin kullaksi. Ainoastaan silloin huijaus voisi paljastua. Niin ei kuitenkaan koskaan kävisi. Pankkiiri ei nähnyt mitään sellaista syytä, mikä saisi ihmiset vaihtamaan uuden ja helpon paperirahan takaisin vanhanaikaiseen ja hankalaan kultarahaan. Setelit olivat jo korvanneet kullan. Ei kukaan tahtoisi palata takaisin menneisyyteen. Niinpä pankkiiri kääri hihat, käynnisti painokoneet ja ryhtyi toteuttamaan rohkeaa suunnitelmaansa.

Setelipainon ansiosta ihmisten hyvinvointi todella kääntyi nousuun. Niin helppoa se oli. Taloudessa lisääntynyt raha sai ihmiset kuluttamaan ennen näkemättömällä innolla. Jopa ennen tappiollisiksi todetut liikeideat menestyivät ja tuottivat nyt omistajilleen voittoa. Konkurssit väistyivät kun maksuvaikeuksiin joutuneet liikemiehet saivat lisäaikaa lainojensa maksuun.

Lisärahan synnyttämät uudet liiketoimet ja rakennushankkeet imivät maaseudulta työvoimaa kaupunkeihin. Rakennuksia kohosi ja kauppa kukoisti. Ihmiset tekivät töitä ja heille myös maksettiin kohtuullisesti. Kaikki tahtoivat rikastua ja yhtäkkiä se tuntui myös täysin mahdolliselta. Aina kun vanhat lainat erääntyivät korkoineen, ihmiset ottivat uusia ja niin kupla kasvoi kasvamistaan.

Myös valtio hyötyi edullisesta lainarahasta talouden aktiivisuuden ja lisääntyneiden verotulojen muodossa. Niiden turvin voitiin nyt rakentaa laivastoja ja perustaa kauppa-asemia uusiin siirtomaihin. Muinaisilta sivilisaatioilta opittu tietotaito ja tekniset innovaatiot, sekä uudet viljelyskasvit ja -tekniikat näkyivät suoraan ihmisten elintason ja hyvinvoinnin kasvuna. Alkuasukaskansoilta ryöstetty kulta toi talousjärjestelmään lisää sen kipeästi kaipaamaa polttoainetta. Maailmankuvan avartuminen ja vieraiden sivilisaatioiden tutkimus kyseenalaistivat vanhat käsitykset. Puhtaan järjen ihanne vapautti tieteet uskontojen ikeen alta, murtaen näin tieltään monta kehitystä rajoittanutta estettä.

Kun kriittisyys, loogisuus ja puhdas järki nostettiin ihanteeksi ja kirkon kahlitseva auktoriteettiusko kyseenalaistettiin, syntyi itseään ruokkiva positiivinen noidankehä. Jatkuvasti kehittyvä luonnontieteiden parempi tuntemus johti uusiin teknologisiin innovaatioihin, jotka yhdessä avokätisen rahoituksen kanssa saatiin myös toteutettua. Ennen pitkää kehitys johti teolliseen vallankumoukseen.

Pankkiirien suunnitelma toimi alussa hienosti. Pienessä mittakaavassa pankkien tyhjästä luoma katteeton setelirahoitus antoi talouteen mukavan piristysruiskeen, mutta mitä pidempään rahanpainaminen jatkui ja mitä useampi henkilö siitä pääsi osalliseksi, sitä suuremmiksi myös ongelmat paisuivat.

Rahan määrän lisääntyminen kasvatti nopeasti hyödykkeiden kysyntää. Sen sijaan hyödykkeiden tarjonta kasvoi huomattavasti rahan määrän kasvua hitaammin. Kun kysyntä ylitti tarjonnan, tuotteiden hinnat lähtivät nousuun, mikä kosketti kipeimmin köyhää väestönosaa, joka ei ollut lainkaan ehtinyt osallisiksi halvan rahan ja kuplatalouden riemuista.

Setelirahoituksen aiheuttaman hintojen nousun riistäydyttyä käsistä, pankkiirit ymmärsivät menneensä liian pitkälle. Pian huijaus paisui hallitsemattomiin mittasuhteisiin, mutta ei uuden rahan painamista voinut yhtäkkiä lopettaakaan. Ei ollut enää epäilystä, etteikö rahan arvo ja siten koko talousjärjestelmä tulisi romahtamaan. Kyse oli enää vain siitä, milloin ja miten se kaikki tapahtuisi.

Hintojen jo hallitsemattomaksi muuttuneen nousun seurauksena yhä useampi kauppias kieltäytyi vastaanottamasta pankin myöntämiä setelirahoja vaihdon välineenä. Sen sijaan monet alkoivat vaatia maksua fyysisessä kullassa. Ihmisten epäluottamus pankkeja kohtaan näyttäytyi nyt konkreettisesti heidän pyrkimyksissään hankkiutua eroon arvoaan jatkuvasti menettävistä seteleistä. Koska kultaan oikeuttavia kuitteja oltiin painettu huomattavasti todellisia kultavarantoa enemmän, alkoivat pankkien holvit pian ammottaa tyhjyyttään.

Pankkiirien pahin pelko toteutui, kun pankkien eteen syntyi vihaisten kansalaisten muodostamia pitkiä jonoja. Asiakkaita oli tulossa liikaa. Kultavarat eivät enää riittäisi kattamaan heidän kaikkien nostoja. Niinpä pankit päättivät pitää konttorinsa suljettuina erilaisiin tekosyihin vedoten. Kuplan puhkeaminen oli nyt tosiasia.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani jatkuu lukuun 13. Kollektiivinen harha.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/13-kollektiivinen-harha.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]lauantaina 13. helmikuuta 2010
13. Kollektiivinen harha

Samaan aikaan kun rikkaat rikastuivat ja tavallinen väestö kärvisteli rahanpuutteessa, valtaosa olemassa olevasta kullasta seisoi vuodesta toiseen koskemattomana pankkien holveissa. Vain hyvin harva ihminen kävi koskaan vaihtamassa kultaan oikeuttavia seteleitään fyysiseksi kullaksi.

Pankkiiria ajatus kullan seisottamisesta kiusasi. Hän kyllä tiesi, että kaikkea tuota kultaa vastaan oli painettu seteleitä, jotka nyt kiersivät järjestelmässä. Pankkiiri ymmärsi, että vaikka holveissa lepäävä kulta näytti seisovan tyhjän panttina, se täytti sellaisenaan tärkeää tehtävää liikkeelle laskettujen seteleiden arvon säilyttäjänä. Silti kullan panttaaminen tuntui järjettömältä.

Jos kullan ainoa tehtävä oli seistä hievahtamatta holvien pimeydessä, paksujen panssariovien takana kansan katseilta piilossa, niin mitä hyötyä kullasta ylipäänsä edes oli? Mikä teki siitä niin arvokasta? Jos pankkiiri upottaisi nyt kaiken kullan meren pohjaan, mutta pitäisi asian vain omana tietonaan, ei mikään maailmassa muuttuisi. Ihmiset käyttäisivät paperirahaa niin kuin ennenkin. Meren pohjassa tuo kulta hyödyttäisi ihmisiä tasan yhtä paljon, kuin pimeissä holveissa panssariovien takana. Raha itsessään ei perustunut mihinkään muuhun, kuin ihmisten uskoon rahan arvosta. Ei rahaa voinut syödä tai juoda. Ei rahaa sellaisenaan voinut käyttää talon tai vaatteiden valmistukseen. Rahalla itsellään ei ollut todellista arvoa. Raha oli ihmisten kollektiivista harhaa. Pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

Se, mikä sen sijaan oli todellista ja mihin kaikki perustui, oli ihmisiä ympäröivä luonto ja sieltä työn ja teknologian keinoin haalittu hyvinvointi. Luonnosta ihminen oli kaikkina aikoina saanut kaiken tarvitsemansa. Niin kauan kun aurinko paistaisi, ei ihmisellä olisi todellista hätää. Pellot tuottivat viljaa, metsät kasvoivat riistaa, lapio söi maata ja kirves puri puuta riippumatta siitä, oliko ihmisillä käytössään rahaa vai ei. Mitä tehokkaampia työvälineitä ihminen kykeni valmistamaan, sitä paremmin hän pystyi luonnon resursseja hyväksikäyttämään ja sitä paremmaksi kasvoi hänen hyvinvointinsa. Tämä oli totta siihen saakka, kunnes ihmisen keinotekoisen rahajärjestelmän synnyttämä uusi keinotekoinen välttämättömyyshyödyke - raha – käänsi ihmisten arvojärjestelmän päälaelleen.

Mitä useampi ihminen muutti kaupunkeihin ja mitä vieraantuneemmaksi luonnosta he tulivat, sitä helpompi heidät oli kahlita näkymättömin kahlein keinotekoisen raha- ja pankkijärjestelmän vallan alaisuuteen. Rahan arvo perustui pelkkään uskoon rahan arvosta ja ne harvat jotka tämän ymmärsivät, pitelivät käsissään suunnatonta etulyöntiasemaa tavalliseen kansaan nähden.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun." luvallinen julkaisu blogissani jatkuu tänään luvulla 12. Rahalainasta perittävän koron ongelma. Jani Laasosen blogissa jälleen lisämateriaalia, joka on hyvä katsoa läpi.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/12-rahalainasta-perittavan-koron.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]perjantaina 12. helmikuuta 2010
12. Rahalainasta perittävän koron ongelma

Pankkijärjestelmän seurauksena ihmisten kannatti tallettaa kaikki ylimääräinen kulta pankkeihin ja haalia siten tarjolla ollut korkotulo itselleen. Tallettajan pankkikirjaan tehtiin talletusmerkintä ja niin asiakkaan kulta siirtyi pankin hallintaan. Vastineeksi pankki antoi asiakkaalle lupauksen koron maksusta, sekä talletetun kullan takaisinmaksusta asiakkaan niin halutessa.

Kaikkea holveihin talletettua kultaa vastaan pankit painoivat kultaan oikeuttavia kuitteja, joita ihmiset kutsuivat seteleiksi. Kun pankkiin saapui asiakas joka tahtoi lainata rahaa, hän sai käteensä fyysisen kullan sijaan paperisia painotuotteita. Holveissa passiivisena makoilevan kullan tehtäväksi jäikin siten enää rahajärjestelmän perustana toimiminen. Pankkien holveissa kultavaranto oli kaiken liikkeellä olevan paperirahan arvon takaaja ja sen vuoksi välttämätön olla olemassa. Jokaista liikkeelle laskettua kultaan oikeuttavaa seteliä vastaan holveista tuli löytyä vastaava määrä konkreettista fyysistä kultaa.

Rahalainasta perittävä korko kätki sisäänsä kuitenkin perustavalaatuisen ongelman. Kun rahoituksen hakija sai pankista lainan, hänen tuli määräajan kuluttua maksaa pankkiin takaisin lainan pääoman lisäksi myös lainasta langennut korko. Lainaajan tuli siis lainan takaisinmaksun yhteydessä haalia kokoon enemmän kultaa, mitä oli itse järjestelmään laskenut. Koska pankeilla oli tuhansia lainanottajia, koron johdosta yhä suurempi osa kierrossa olevasta kullasta virtasi pankkeihin korkotuloina.

Jotta tämä mekanismi olisi voinut olla pidemmällä aikavälillä edes jossain määrin toimiva, olisi se edellyttänyt kaiken liikkeellä olevan rahan jatkuvaa, täydellistä kiertoa. Saatuaan korkotulot itselleen, pankkiirin olisi pitänyt välittömästi laskea kaikki raha takaisin liikenteeseen, jotta kierrossa olevan kullan määrä ei olisi vähentynyt ja vaikeuttanut siten velkataakan alla kärvistelevien ihmisten lainojen takaisinmaksua. Valitettavasti rahajärjestelmä ei lähtökohtaisesti kannusta tuhlailuun.

Rahajärjestelmässä tuhlaileva ihminen löytää itsensä pian rahattomana ja kodittomana kaduilta kerjäämästä. Rahaa on aina järkevämpää säästää kuin pistää surutta menemään. Rahajärjestelmässä, jossa ihmisten valta, sosiaalinen status, sekä oma ja läheisten ihmisten terveys ja hyvinvointi ovat suoraan verrannollisia omistetun rahan määrään, säästäväisyys muodostuu hyveeksi. Säästäväiset ihmiset rikastuvat. Rikastuminen puolestaan tarkoittaa kasvanutta vapautta ja valtaa. Rikas ihminen herättää kanssaihmisissä kunnioitusta, pelkoa ja ihailua. Rahaa ei voi olla koskaan liikaa. Järkevä ihminen pyrkii aina elämään säästeliäästi ja jos suinkin mahdollista, rikastumaan.

Tämä järjestelmän sisäsyntyinen ristiriita, joka toisaalta edellyttää jatkuvaa rahan kiertoa ja kulutusta, mutta joka toisaalta samalla armotta rankaisee kaikkia tuhlailevia ihmisiä, muodostaa säästäväistä käyttäytymistä suosivan palkkiojärjestelmän, mikä väistämättä johtaa aina liikkeellä olevan rahan kasautumiseen vain harvojen käsiin.

Uusi pankkijärjestelmä muodosti yhteiskuntaan nyt eräänlaisen näkymättömän pyramidirakenteen. Pyramidin huipulla korko toimi kuin jättimäisenä imurina, imien rahaa pyramidin lukuisten vähäosaisten laajoista alakerroksista ylöspäin pienelle hyväosaiselle vähemmistölle. Uutta kultaa virtasi järjestelmään liian vähän, jotta siitä olisi ollut kattamaan koron järjestelmään aiheuttama krooninen rahanpuute.

Köyhät ihmiset olivat valmiita paitsi kovaan työhön, myös sotiin ja ryöstöretkiin. Laajojen joukkojen alituinen puute ja köyhyys muodostivat siten suoran vallan välineen harvoille hyväosaisille ihmisille. Mitä enemmän puutetta rahvas kärsi, sitä suurempana tuntui valta vauraan käsissä. Se joka hallitsisi rahaa, hallitsisi kaikkea.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun." luvaiilinen julkaisu blogissani harppaa lukuun 11. Ensimmäiset pankit. Jani Laasosen blogissa myös lisämateriaalia.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/11-ensimmaiset-pankit.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]torstaina 11. helmikuuta 2010
11. Ensimmäiset pankit

Päätös koron perimisen sallimisesta sai aikaan perinpohjaisen muutoksen kultaseppien ja tallettajien välisissä suhteissa. Vanhan järjestelmän aikaan holveihin talletettu kulta oli säilytyksessä ollessaan jatkuvasti tallettajan henkilökohtaista omaisuutta, jonka säilyttämisestä tallettaja maksoi asiaan kuuluvaa vuokraa säilytyspalvelun ylläpitäjälle. Siinä missä kultasepät olivat tähän saakka perustaneet liiketoimintansa asiakkaidensa omaisuuden turvalliseen säilyttämiseen, muuttuivat säilytykset pankkijärjestelmän synnyn myötä pankkiirien asiakkailtaan ottamiksi lainoiksi.

Kullan omistusoikeus vaihtui "talletus" merkintään pankkikirjassa, sekä pankkiirin lupaukseen kullan tai kultaan oikeuttavien seteleiden takaisinmaksusta tarvittaessa. Vaikka muutos saattaa käytännössä tuntua pieneltä, on kysymys varsin merkittävästä asiasta. On eri asia omistaa omaisuutta konkreettisesti, kuin lainata se toiselle osapuolelle ja saada vastineeksi pelkkä lupaus takaisinmaksusta.

Pankkiirit lainasivat ihmisten kultaa pientä korkoa vastaan. Lainaamalla kultaa eteenpäin rahoituksen tarvitsijoille hieman suuremmalla korolla, he tekivät summien erotuksen verran tuottoa itselleen. Talletussopimuksen ehtona oli, että asiakkaat luopuivat määräysvallastaan tallettamaansa kultaan. Pankkiiri sai nyt itse määrätä hallussaan olevan kullan käytöstä.

Vaikka uusi järjestely lisäsi huomattavasti kultatalletusten riskiä, oli kullan tallettaminen pankkeihin kuitenkin myös äärimmäisen houkuttelevaa, sillä talletusta vastaan maksettu korko mahdollisti varakkaille tallettajille hyvän elintason ilman työponnisteluja. Kun pelkkä rahan tallettaminen pankkiin tarkoitti varallisuuden lisääntymistä ilman vaivaa ja työntekoa, vain hyvin harva varakas ihminen jätti tällaisen mahdollisuuden hyödyntämättä.

Ajan saatossa pankkien holveihin virtasi yhä enemmän kultaa. Kun rahoituksen hakija pyysi pankista lainaa, hän ei saanutkaan käteensä konkreettista fyysistä kultaa, vaan kultaan oikeuttavia kuitteja, eli seteleitä. Setelit olivat tulleet aiemmin tunnetuksi varakkaiden kauppiaiden keskinäisessä kaupanteossa, jota tavallinen rahvas oli hieman ihaillen sivusta seurannut - kuten ihmiset aina itseään korkeampiarvoisten ihmisten toimia. Sen vuoksi paperirahalle oli luontaista kysyntää, eikä setelirahan käyttöönottoa tarvinnut juuri tyrkyttää tavalliselle kansalle. Paperiraha oli uuden ajan ja edistyksen merkki, josta jokainen aikaansa seuraava ihminen tahtoi päästä osalliseksi. Näin seteliraha korvasi pikkuhiljaa kokonaan fyysisen kullan vaihdon välineenä.

Jokaista pankin liikkeelle laskemaa seteliä vastaan pankin holveista löytyi vastaava määrä fyysistä kultaa. Kun asiakas toi setelin pankkiin ja tahtoi muuttaa sen fyysiseksi kullaksi, pankkiiri oli velvoitettu tekemään työtä käskettyä. Näin ollen seteliraha oli käytännössä täsmälleen saman arvoista kullan kanssa.

Koska seteliraha oli jo yleisesti korvannut kullan maksuliikenteessä, eikä kullalla ollut sellaisenaan ihmiselle mitään luonnollista arvoa, vain hyvin harva tahtoi koskaan vaihtaa paperirahaansa kultarahaan. Niinpä kulta sai maata pankkien holveissa kaikessa rauhassa. Vaikka kultaa ei enää tarvittu, se ei silti ollut menettänyt arvoaan. Sen arvo oli nyt vain siirtynyt paperiin. Paperi oli korvannut kullan vaihdon välineenä.

Pikaisesti tarkasteltuna järjestelmä vaikutti hyödyttävän sen kaikkia osapuolia. Kullan omistajat olivat nyt parhaassa asemassa. He saivat suhteellisen turvallisen säilytyspaikan kullalleen, sekä passiivista korkotuloa talletuksestaan. Raha tuli rahan luo. Nyt ihminen saattoi rikastua, vaikka hän ei koskaan olisi tehnyt mitään tuottavaa. Rahoituksen hakijat saivat puolestaan tyydytyksen rahoituksen tarpeelleen ja pankkiirit keräsivät saadun ja maksetun koron erotuksesta muodostuneen voiton itselleen.

Pankkijärjestelmä nopeutti rahavirtojen hakeutumista tuottavimpiin kohteisiinsa, mikä yhdessä heikentyneen kirkon määräysvallan kanssa edesauttoi tieteen ja teknologian nopeaa kehitystä, johtaen yleisen elintason ja hyvinvoinnin nousuun.

Jos peruskouluista ja lukioista tai jopa kaupallisen alan korkeakouluista valmistuneilta nuorilta kysytään heidän käsitystään pankkijärjestelmän toiminnan peruslogiikasta, he suurella todennäköisyydellä kertovat kysyjälle juuri edellä esitetyn mekanismin. On loogista olettaa, että pankit todella lainaisivat eteenpäin toisten ihmisten pankkeihin tallettamia rahoja. Tällä tavoin ymmärrettynä pankkijärjestelmä todella tuntuu järkevältä ja pankkien toiminta on helppo oikeuttaa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole totuus nykypäivän pankkitoiminnasta.

Jos nykyajan pankkijärjestelmä todella perustuisi pelkkään olemassa olevan rahan edelleen lainaamiseen, niin kuinka selitetään kaikki talouteen syntyvät kuplat? Kuinka saavat alkunsa nousu- ja laskukaudet? Entä kuinka selitetään maailman talouksien jatkuva velkaantuminen yhdessä alati lisääntyvän köyhyyden kanssa? Miksi maailmassa on huomattavasti enemmän yhteenlaskettua velkaa kuin yhteenlaskettua rahaa? Miksi planeettamme on niin ylivelkaantunut, että se on käytännöllisesti katsottuna konkurssissa? Kenelle planeettamme on velkaa? Kenen syytä on, että juoksemme ikuisessa ja alati kiihtyvässä oravanpyörässä joko omaa henkilökohtaista köyhyyttämme, tai valtion talouden velkaa pakoon? Miksi työelämän sääntöjä ja tahtia kiristetään jatkuvasti? Miksi hyvinvointipalveluitamme leikataan? Miksi verotusta ja eläkeikää aina vain nostetaan? Miksi voimme niin kokonaisvaltaisesti niin pahoin? Miksi olemme pakotettuja tekemään aina vain enemmän töitä perustoimentulomme eteen?

Kaikki hyvinvointimme on peräisin luonnosta. Eikö jatkuvassa kiihtyvässä kasvussa olevan luonnontieteellisen ja teknologisen ymmärryksemme pitäisi siis näkyä suoraan lisääntyneenä kiireettömyytenä ja parantuneena hyvinvointina? Miksi näin ei ole? Missä vaiheessa meitä on huijattu? Onko jotain hyvin oleellista jätetty kertomatta? Mikä on talous- ja rahajärjestelmämme todellinen luonne?[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani etenee lukuun 10. Kirkon selkäranka katkeaa. Jani Laasosen blogissa myös lisämateriaalia koskien lukua.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/10-kirkon-selkaranka-katkeaa.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]keskiviikkona 10. helmikuuta 2010
10. Kirkon selkäranka katkeaa

Varsinainen korkotuottoon perustuva pankkitoiminta oli keskiajalla papiston toimesta vielä ankarasti kiellettyä. Koronkiskonta oli kirkollisen lainsäädännön mukaan rahan hankkimista ilman työtä ja sillä tarkoitettiin minkä tahansa maksun ottamista rahalainasta.

Rahan tehtävä oli toimia kaupankäynnin helpottajana ja edesauttaa siten ihmisten tyydyttävää elintasoa ja hyveellistä elämää. Koron periminen rahasta oli epäeettistä ja soti ihmisten oikeuskäsityksiä vastaan. Kaikki ymmärsivät että ihmisten - myös koron perijöiden - hyvinvointi syntyi tavallisen kansan tekemästä työstä, joten ylellistä elämää viettävät rahanvaihtajat nähtiin ahkeran ja rehellisen kansan verta imevinä vapaamatkustajina, eräänlaisina parasiitteinä.

Ei ollut oikein tehdä rahaa rahalla. Suljetussa rahajärjestelmässä koron periminen johtaisi väistämättä tavallisen kansan köyhtymiseen. Jokaista, joka harjoitti koronkiskontaa, oli kohdeltava kerettiläisenä, vääräoppisena, ja rangaistava olemassa olevan lainsäädännön mukaan, mikä ei keskiajalla tarkoittanut erityisen lempeää kohtelua.

Keskiajan Italiassa katolilaiset papit olivat kuitenkin hövelimpiä. Kun salaa peritty korko puettiin taidokkaasti valeasuun ja kun samalla huolehdittiin että papitkin saivat oman osansa, koronperijöiden toimintaa ryhdyttiin katsomaan läpi sormien. Ajan saatossa koron perimisestä tuli aina vain julkisempaa ja lopulta katolinen kirkko joutui myös virallisesti tinkimään koron perinnän ehdottomasta kiellosta. Syntyi teoria, jonka mukaan vain määrätyn prosenttimäärän ylittävä korko oli koronkiskontaa. Mitään muuta pankkijärjestelmä ei syntyäkseen tarvinnutkaan.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani jatkuu luvulla 9. Ensimmäiset velkapaperit.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/9-ensimmaiset-velkapaperit.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]tiistaina 9. helmikuuta 2010
9. Ensimmäiset velkapaperit

Kun kauppiaat - jotka lopulta kaikki säilyttivät omaisuuksiaan kultaseppien holveissa - tekivät keskenään kauppaa, ei tarvetta fyysisen kullan käsittelyyn enää ollut. Sovittuaan kaupasta, kauppiaat marssivat yhdessä kultasepän puheille, jota sitten pyydettiin siirtämään sovittu määrä kultaa tallelokerosta toiseen. Näin vältyttiin paljolta vaivalta ja kaikilta niiltä riskeiltä, joita suurten kultamäärien käsittelyyn liittyi.

Maksujärjestelmän kehittyessä myös fyysisen läsnäolon pakko jäi pois maksutoimenpidettä hankaloittamasta ja ennen pitkää kauppiaat saattoivat hoitaa maksunsa pelkkien arvopapereiden vaihdolla. Suorittaessaan maksun, kauppias luovutti kultaan oikeuttavan kuitin lisäksi henkilökohtaisella sinetillä vahvistetun valtakirjan, jota vastaan kaupan toinen osapuoli saattoi käydä kultansa lunastamassa.

Kaupantekojärjestelmien kehityksen myötä myös lainsäädäntöä tuli muuttaa. Kun tavara vaihtoi omistajaa ja kaupan toinen osapuoli vastaanotti kultaan oikeuttavan valtakirjan, hän vastaanotti velkapaperin, joka toimi lupauksena tulevasta maksusta. Tämä oli merkittävä askel kohti velkaan perustuvaa paperirahaa, sillä nyt kultaan oikeuttava velkakirja todettiin ensimmäisen kerran oikeuden päätöksellä lailliseksi maksuvälineeksi ja saman arvoiseksi todellisen fyysisen kullan kanssa. Valtakirjan allekirjoitus ja luovutus olivat nyt virallinen ja sitova maksutapahtuma, aivan samoin kuin fyysisen kullan tapauksessa, eikä kaupan osapuoli voinut sitä enää jälkikäteen yksipuolisesti perua.

Kultaan oikeuttavien arvopapereiden käsittely oli helppoa. Enää varakas liikemies ei tarvinnut omaisuutensa siirtoon hevosvankkureita ja omaa pientä armeijaa. Suuretkin kaupat saatettiin hoitaa nyt pelkkien kultatodistusten vaihdolla. Mutta vieläkään kyse ei ollut pankkijärjestelmästä. Yhä edelleen kultasepät tarjosivat liikemiehille pelkkää kullan säilytyspalvelua. Tallelokeroissa makaava kulta oli aina kullan tallettajan henkilökohtaista omaisuutta, johon holvien ylläpitäjällä ei ollut mitään oikeutta. Sen merkiksi tallettaja maksoi kultatalletuksistaan vuokraa holvien omistajalle. [/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani jatkuu tänään luvulla 8. Kauppiaat ja kultasepät.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/8-kauppiaat-ja-kultasepat.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]maanantaina 8. helmikuuta 2010
8. Kauppiaat ja kultasepät

Erikoistuminen ja raha synnyttivät kaupankäynnin ja uuden ammattiryhmän - kauppiaat. Kauppiaat olivat ihmisiä, jotka ensimmäisinä ymmärsivät hyödykkeiden niukkuudesta syntyvän lisäarvon ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Se mikä toisille oli jokapäiväisyydessään ja tavanomaisuudessaan lähes arvotonta ja yhdentekevää, saattoi toisille ihmisille tarkoittaa suurinta mahdollista ylellisyyttä. Kauppiaalle se tarkoitti hyvää bisnesmahdollisuutta.

Esimerkiksi merenrannan kalastajakylissä ihmiset saivat syödä kyllästymiseen asti kaloja, äyriäisiä ja muita mereneläviä, minkä vuoksi niitä ei rannikon läheisyydessä juurikaan arvostettu. Mutta kun siirryttiin sisämaan puolelle, tilanne muuttui täysin päinvastaiseksi. Sisämaassa jo pelkkä merenelävän näkeminen saattoi muodostua suureksi elämykseksi ja ihmiset olivat valmiita maksamaan pelkästään sellaisen näkemisestä - puhumattakaan maistamisesta.

Näiden sisämaan ihmisten keskuudessa meren antimien arvo nousi moninkertaiseksi niiden hankintahintaan nähden. Maaseudun ihmiset, jotka olivat koko elämänsä ajan syöneet kaikilla aterioillaan vain kasviksia, viljatuotteita ja lihaa, eivät arastelleet hellittää kukkaronnyörejään rannikon ihmeiden edessä.

Myytyään merenelävät huikealla voitolla sisämaan asukeille, kauppias lastasi kärrynsä täyteen edullista lihaa ja viljaa, palasi kalastajakylään ja myi sisämaassa arkiset tuotteet rannikon kalastajille eksoottisina sisämaan herkkuina, moninkertaisesti niiden hankintahintaa korkeammalla hinnalla.

Hyödyntämällä tätä niukkuuden aikaan saamaa voitontekomahdollisuutta, monet kauppiaat vaurastuivat huomattavasti, mikä osaltaan herätti myös ei-toivottua kiinnostusta alamaailman keskuudessa.

Mitä enemmän kauppiaille kertyi rahaa ja omaisuutta, sitä suuremmaksi kasvoi heidän epäluulonsa ja pelkonsa kaiken sen menettämisestä. Omaisuuden turvallinen säilöminen nousi kauppiaiden yhteiseksi huolenaiheeksi. Kauppakaravaaneja suojaamaan voitiin kyllä aina palkata lisää miehiä, mutta kuka jäisi kotiin vahtimaan sinne jäävää omaisuutta useiden kuukausien mittaisten kauppamatkojen ajaksi? Voisiko palkkasotilaisiin luottaa? Tilaisuus voisi tehdä kenestä tahansa varkaan.

Kulta tulisi luovuttaa sellaisen tahon valvontaan, joka oli jo ennestään niin varakas, ettei tälle koituisi mainittavaa lisähyötyä kullan kavaltamisesta. Tällaisella taholla olisi myös oltava hyvä maine, vakaa asema ja korkea status oman yhteisönsä sisällä, jolloin houkutus kullan anastamisesta tyssäisi viimeistään sen aiheuttamaan maineen ja sosioekonomisen aseman menetykseen oman yhteisönsä sisällä. Vastaus ongelmaan löytyi arvostetusta kultaseppien ammattikunnasta.

Kultasepät olivat jo ennestään varakkaita, sekä työnsä puolesta tottuneita käsittelemään suuriakin määriä kultaa. Siksi kauppiaiden kulta ei saanut heidän päätään enää sekaisin. Kultasepillä kullan varastointiin tarvittavat suuret ja jykevät holvit olivat jo valmiina. Niinpä he vastasivat kauppiaiden kysyntään ja ryhtyivät vuokraamaan holviensa ylimääräistä säilytystilaa varakkaiden liikemiesten tarpeisiin. Saatuaan omaisuudelleen luotettavan vartijan, kauppiaat saattoivat huoletta lähteä kuukausien, jopa vuosien mittaisille kauppamatkoille.

Luotettaviksi todetut kultasepät keräsivät pian holveihinsa yhä useampien liikemiesten omaisuuksia. Kultasepän ja liikemiehen kesken solmittiin vuokrasopimus, jonka merkiksi liikemies sai kultasepältä kuitin talletuksestaan. Tätä arvopaperia vastaan hän saattoi halutessaan nostaa kultansa ulos säilytyksestä. Kultaseppien toiminta oli siten alkujaan verrattavissa nykyajan pankkien tallelokerosäilytykseen.
[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani jatkuu luvulla 7. Kaupunkien synty.

Jani Laasosen blogissa lisämateriaalia joka on todella hyvä katsoa läpi, sillä Yrjö Kallinen puhui asiaa jo 1971.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/7-kaupunkien-synty.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]sunnuntaina 7. helmikuuta 2010
7. Kaupunkien synty

Yhteisen rahan synnyn seurauksena tavaroiden vaihto kasvoi ja ihmisten hyvinvointi parani, mikä sai ihmiset muuttamaan yhä lähemmäs toisiaan. Muodostui kyliä ja kylistä kaupunkeja. Yhä edelleen ihmiset tarvitsivat ruokaa, juomaa ja suojaa kuten ennenkin, mutta nyt kulta oli kiinteästi sidottu näihin välttämättömyyshyödykkeisiin. Saadakseen välttämättömyyshyödykkeitä, ihminen tarvitsi kultaa, mikä teki nyt myös kullasta epäsuorasti välttämättömyyshyödykkeen.

Toisin kuin ruoka tai vesi, kulta ei pilaantunut varastoissa, eikä sitä sen vuoksi voinut olla koskaan liikaa. Päin vastoin, mitä enemmän kultaa ihminen omisti, sitä helpommaksi hänen elämänsä kaupungeissa kävi, sillä ihmiset, joilla vastaavasti oli puutetta kullasta, olivat valmiita tekemään palveluksia niille ihmisille, joilla kultaa oli ylen määrin.

Kaupungissa nälkää tuntevan ihmisen ei tarvinnut enää osata virittää metsästys-, kalastus- tai sadonkorjuuvälineistöään tyydyttääkseen oman ravinnontarpeensa. Sen sijaan nälkäinen kaupunkilainen hakeutui niiden ihmisten puheille, jotka omistivat kultaa. Näille ihmisille hän pyrki myymään omaa työpanostaan kultaa vastaan.

Työnantajalla oli nyt etu puolellaan. Hän oli kyllin viisas maksaakseen tehdystä työstä sen verran, että työläiset saivat elinkustannuksensa katetuiksi, mutta samalla kuitenkin niin vähän, että heidän oli palattava seuraavana päivänä takaisin turvatakseen toimeentulonsa myös seuraavana päivänä. Näin syntyi päivästä toiseen työtä tekevä työväestö. Niukkuuden pakottamina ja luonnosta vieraantuneina heidän oli päivästä toiseen myytävä itseään ja omaa vapaa-aikaansa kultaa vastaan.

Jos varakas ihminen oli kyllästynyt, saattoi hän palkata ihmisiä myös omaksi huvikseen. Ihminen joka osasi taitavasti imitoida apinaa, saattoi nyt tienata elantonsa apinana. Kovanyrkkiset ja -luontoiset nuoret miehet saattoivat luoda itselleen elannon taistelemalla aidatussa kehässä toisiaan vastaan rikkaiden ihmisten huviksi. Matemaattisesti lahjakkaat yksilöt palvelivat varakkaita ihmisiä parhaiten huolehtimalla heidän varallisuudestaan, kun taas nuoret ja kauniit naiset sopeutuivat parhaiten heidän seuralaisikseen. Kaikki mitä kaupungeissa tapahtui, sai elinvoimansa rahasta. Saadakseen ruokaa, ihminen tarvitsi kultaa. Saadakseen kultaa, ihmisen tuli suorittaa palveluksia. Koska rahan tavoittelu ei sellaisenaan sisältänyt mitään eettisiä sääntöjä, tarvittiin avuksi lakijärjestelmiä, jotka antoivat ihmisille raja-arvot, joiden puitteissa heidän tuli rahajärjestelmän sisällä toimia.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaiseminen blogissani etenee lukuun 6. Kulta vaihdon välineenä. Jani Laasosen blogissa lisämateriaalia liittyen tekstiin.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/6-kulta-vaihdon-valineena.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]lauantaina 6. helmikuuta 2010
6. Kulta vaihdon välineenä

Kulta on yksi harvoista metalleista, joka esiintyy luonnossa täysin puhtaassa muodossaan. Sen kiiltävä, kaunis keltainen väri loistaa auringonvalossa ja se on ulkonäkönsä ja ominaisuuksiensa vuoksi kiehtonut ihmistä aina, roduista tai kulttuureista riippumatta. Siitä on suhteellisen helppo muovata kauniita koruja ja monissa kulttuureissa kulta onkin muodostunut yhteiskuntaeliitin sosiaalisen statuksen ja varallisuuden symboliksi.

Kulta ei ruostu, eikä se muuta muotoaan ajan saatossa. Sitä on luonnossa vain rajallisesti, joten sen arvon äkillisestä romahtamisesta ei ole pelkoa. Se on suhteellisen raskas metalli, mutta luontaisen niukkuutensa tähden sitä on aina liikkeellä vain vähän sen kysyntään nähden. Sen vuoksi pienikin määrä kultaa on arvokasta, mikä tekee myös suuren omaisuuden kuljettamisen ja varastoimisen suhteellisen helpoksi. Kullan hyvää mainetta arvon säilyttäjänä kuvastaa esimerkiksi se, että jo muutaman tuhannen vuoden ajan yhdellä unssilla, eli noin 31 grammalla kultaa, on ollut mahdollista ostaa hyvälaatuinen miehen puku.

Vaikka kulta onkin kaikkina aikoina ollut paras vaihdon väline, on sekin silti vain pelkkää metallia. Jos ihminen joutuisi yksin keskelle polttavaa erämaata nälän, janon ja petojen ympäröimiksi, ei kultaa voisi syödä, juoda tai käyttää puolustautumiseen. Kullalla ei ole ihmiselle mitään luontaista arvoa. Sellaisenaan kulta ei lisää kenenkään ihmisen hyvinvointia.

Ennen kullan teollista hyödyntämistä, kullalla ei ollut muuta virkaa kuin kimaltaa päivänvalossa. Pimeässä siitä ei ollut sitäkään iloa. Se oli liian pehmeää teräaseen raaka-aineeksi, eikä siitä voinut rakentaa itselleen suojaa yöksi kylmyyttä tai petoja vastaan. Kullan arvo perustui pelkkään ihmisten yhteiseen sopimukseen kullan arvosta.

Ihminen oppii kullan arvon kasvaessaan osaksi kultaa arvostavaa kulttuuria. Kulta, niin kuin raha ylipäänsä, on arvokasta ainoastaan juuri niin kauan, kun ympärillä elävä ihmisyhteisö uskoo sen arvoon ja on valmis käyttämään sitä vaihdon välineenä tai suorittamaan sitä vastaan palveluksia.

Vaikka kullalla ei sellaisenaan ollut ihmiselle mitään arvoa, täytti se silti kaikki muut rahalta vaadittavat ominaisuudet ja koska mitään parempaakaan ei ollut tarjolla, tuli siitä yleinen vaihdon väline ja arvon mitta ihmisten kanssakäymistä helpottamaan. Kultasepät sulattivat kultaa, kaatoivat sitä valumuoteihin ja valmistivat siitä standardikokoisia kultakolikoita. Kultaraha oli syntynyt.

Ihmisten yhteinen sopimus kullasta virallisena vaihdon välineenä nopeutti ja helpotti kaupankäyntiä ratkaisevasti. Jos esimerkiksi kalastajalla oli ennen ollut vaikeuksia vaihtaa kalojaan muihin hyödykkeisiin, tarvitsi hänen enää vain vaihtaa kalansa markkinoilla kultaan. Kun hänellä oli kultaa, hän saattoi asioida ongelmitta sekä myllärin, suutarin, räätälin, sepän, metsästäjän että kauppiaan kanssa. Jos hän ei juuri sillä hetkellä tarvinnut mitään, saattoi hän säästää kultansa hamaan tulevaisuuteen, voiden luottaa siihen, ettei kulta menettänyt koskaan arvoaan ihmisten mielissä.[/LAINAUS]

Ja taas uusi luvallinen blogimerkintä Jani Laasosen kirjasta "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun". Lisätietoja Janin blogissa.

Luku 5. Rahajärjestelmän synty.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/5-rahajarjestelman-synty.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]perjantaina 5. helmikuuta 2010
5. Rahajärjestelmän synty

Kaikkien järjestelmään kuuluvien ihmisten edun mukaista oli luoda vaihdon väline, jonka arvon kaikki tunnustaisivat ja joka kävisi maksuksi kaikkialla missä vain oli ihmisiä. Raha tekisi kaikki tavarat ja palvelut yhteismitallisiksi ja siten keskenään vertailukelpoisiksi, mikä helpottaisi niiden keskinäistä vertailua.

Mutta mikä olisi vaihdon väline, jolla olisi ihmiselle luontaista arvoa ja joka siten soveltuisi ihmiselle luontaiseksi vaihdon välineeksi? Ihminen tarvitsi luontaisesti hengitysilmaa, ravintoa, suojaa ja vettä. Voisiko näistä saada ihmiselle jonkun luontaisen vaihdon välineen, arvon mitan ja arvon säilyttäjän?

Hengitysilman saattoi jättää heti laskuista pois, sillä sitä oli liikaa kaikkien saatavilla. Koska hengitysilmasta ei ollut niukkuutta, sillä ei myöskään ollut mitään arvoa. Rahan tulisi siis olla jotain suhteellisen niukkaa.

Voisiko esimerkiksi vesi soveltua rahaksi? Monin paikoin myös vesi oli kaikkea muuta kuin niukka resurssi. Sen lisäksi sillä oli muita rahalle haitallisia ominaisuuksia, kuten haihtuminen. Liian pitkään aloillaan säilytetty vesi menetti arvoaan myös pilaantumalla ja muuttumalla siten pian juomakelvottomaksi. Samasta syystä myös kaikki ruoka oli kelvotonta rahaksi. Pilaantumisen lisäksi ruoka altistui myös lukuisille muille uhkatekijöille, muun muassa erilaisille tuholaisille.

Rahan tulisi olla jotain haluttavaa, mutta samalla niukkaa, muuten sillä ei olisi mitään arvoa. Rahan piti säilyttää arvonsa ja pysyä pilaantumattomana tarvittaessa vuosia, ehkä jopa vuosisatoja. Raha ei myöskään saisi ruostua, kasvaa, kutistua, homehtua, vettyä, haihtua tai maatua. Lisäksi sillä piti olla luontaista arvoa ihmisten mielissä kaikkina aikoina. Sen tuli olla pysyvästi niukka resurssi, muuten sen arvostus kärsisi. Sen tulisi myös olla mahdollisimman vaikeasti väärennettävää.

Kokeiltiin simpukankuoria, oravannahkoja, helmiä, hampaita, miekkoja, pääkalloja yms. Mikään ei koskaan kuitenkaan ajanut rahan asemaa paremmin kuin kulta. Kullan ainoa heikkous oli sen hyödyttömyys ihmiselle sellaisenaan, mutta niin kauan kun välttämättömyyshyödykkeistä ei ollut välitöntä puutetta, kulta ajoi parhaiten ihmisten asiaa yhteisenä arvon mittana, arvon säilyttäjänä ja vaihdon välineenä. [/LAINAUS]