Puukko ja puntari

Usein yllättävän näkökulman esseitä tiedon ja taiteen koko kirjosta, huumoria unohtamatta, seassa hieman omaa outolinnun elämääni.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on politiikka.
Seuraava

Mies saapui aikakoneella Kauppatorille!  1

Kuvittele Suomea 1970 -luvulla.
Millaista se oli?
Millaiset olivat asenteet ja odotukset lähitulevaisuudesta?
Kuvittele nyt hyvin tarkkaan sitä Suomea. Millaiset olivat asenteet ja asetelmat?

Ajattelepa sitten, että tuona aikana olisi tapahtunut seuraavaa:

Suomen uutisten pääaiheeksi nousee ihmeellinen mies, joka on ilmaantunut keskelle vappujuhlivaa Kauppatoria sähköisessä tulipallossa kuin Terminator -elokuvissa!
KRSSSSSSHHHHZAM!

Tapaus herättää valtavasti huomiota, ja aluksi tokkurainen mies kertoo toivuttuaan tiedotusvälineille saapuneensa lähitulevaisuuden Suomesta aikakoneella!
Koska saapuminen oli kiistaton ja näyttävä, "Aikakonemies" lopulta saa pyytämänsä lehdistötilaisuuden TV-kameroiden edessä, suorassa lähetyksessä.
http://www.lohja.fi/Yleiskuvat/Hallintopalvelut/valtuusto100/32261LM_valtuusto_1970_luku.jpg
Timo T.A. Mikkonen juontaa.

"Aikakonemies" katsoo suoraan kameraan, ja sanoo:
-"Kansalaiset! Medbörjare!
Nyt paljastan teille mitä Suomessa tulee tapahtumaan aivan lähivuosikymmenien aikana!
Tiedän että tämä saattaa vaikuttaa huonolta pilalta, mutta vakuutan nähneeni itse kaiken.
Aloitan maailmanpolitiikasta. Pyydän nyt hiljaisuutta, kuunnelkaa tarkasti! Lähitulevaisuudessa siis ovat asiat seuraavasti:

Kiina on kaikkein riistokapitalistisin valtio, jonka tuloerot ovat huimia. Sitä johtaa silti edelleen kommunistinen puolue, joka vannoo Maon nimeen. Puolue ripustaa edelleen iskulausebanderolleja, mutta nyt niissä lukee: "Köyhien sietäisi hävetä!"

Kokoomus uskaltaa julistaa julkisesti että on vanhanaikaista ajaa muiden kuin varakkaiden etua: sellaisen "aika on ohi", kun heillä on pääministerikin. Äärioikeistolainen pääsee valtiovarainministeriksi ja häviää niukasti presidentinvaalit tunnuksella: "Työväen presidentti."

Neuvostoliitossa julistetaan kommunistinen puolue laittomaksi jo 1991. Vielä 1993 parlamenttitalon seinässä on panssarivaunuilla ammuttuja reikiä.

Neuvostoliitto muuttaa nimensä Venäjäksi, Leningradin Pietariksi, ja sen presidentti esiintyy valtiovierailuilla niin humalassa, ettei aina tiedä edes missä maassa on.

Kaikilla Suomessa - jopa juopoilla, pikkulapsilla ja eräillä koirilla - on mukanaan puhelin.

Kuuroillakin on taskupuhelin ahkerassa käytössä. Sen edessä viitotaan.

Suomi luopuu itsenäisyydestään. Perustuslakia muutetaan. Yli 80% asioista päätetään Belgiassa.

Venäläisen avaruusraketin laukaisu televisioidaan. Sen kyljessä lukee isolla: PEPSI-COLA.

Eräs kaikkein suosituimmista liikuntamuodoista tapahtuu edelleen suksisauvat käsissä, mutta ilman suksia. Voi nähdä kokonaisen sotilasosaston kävelevän kesällä suksisauvat käsissä. Suomalaiset vievät menestyksellä lajia mm. Kiinaan.

Edelleen virallisesti puolueeton Suomi sotii Afganistanissa USAn johtamissa Nato -joukoissa puolustaakseen sikäläistä presidenttiä, joka on sodalla istutettu maan johtoon amerikkalaisesta öljy-yhtiöstä. Suomalaisilla on hihassaan samat merkit kuin Naton pommikoneiden miehistölläkin, ja he jakavat lehtisiä, joissa vakuutetaan etteivät Nato -joukot tule tuhoamaan heroiinipeltoja.

Puhelimeen kirjoitetaan yhtä paljon kuin puhutaan.

Suomen suosituin pop -musiikin laji koostuu ilman mitään melodiaa lausutuista rivoista runoista, joiden taustana on vain rytmi. Kappaleet lausutaan USAn lukutaidottomien mustien käyttämällä murteella, jota suomalainen nuoriso ei ymmärrä vähääkään mutta kuuntelee. Homma jatkuu kymmeniä vuosia.

USAn sodan ajan armeijan ylipäällikkö on musta, ulkoministeri on musta nainen. Presidentti on entinen hävittäjälentäjä.

Suomi luopuu markastaan ja siirtyy valuuttaan, joka ei ole USAn dollari eikä mikään eurooppalainenkaan valuutta. Se on sama valuutta kuin Etelä-Amerikan Guayanassa, ja meillä käytetään 126:tta erilaista kolikkoa. Pummit pyytävät vähintään kuutta tai kahtatoista markkaa. Yksi parsa maksaa keskitason ravintolassa saman kuin kahvikuppi, 18 markkaa.

Ne, jotka poimivat hillat, mustikat ja sienet metsistämme, tulevat sitä varten Vietnamista käymään.

Kun USA käy sotaa Hussein- nimisen diktaaattorin kannattajia vastaan, USAn kaksi eniten varoja kerännyttä presidenttivaaliehdokasta ovat nainen ja musta, Hussein -niminen mies. Husseinin paras ystävä on Pentagonia pommittanut terroristi. Husseinista tulee presidentti, ja hänelle myönnetään heti rauhan Nobel ilman ansioita.

Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden ja Euroviisutkin kaikkien aikojen äänivyöryllä.
Musiikkina on heavy rock, ja esittäjät ovat naamioituneet mädänneiksi hirviöiksi, joilla on torahampaat ja runsaasti visvaisia haavoja yms.

Kiina pitää pystyssä USA:n valtiontaloutta.

Suomi vähentää operatiiviset armeijajoukkonsa noin seitsemään prosenttiin entisestä ja romuttaa vapaaehtoisesti puolet panssareistaan ja tykistöstään, vaikka Venäjä tekee omiaan koko ajan lisää rajalle.
Suomen uuden kaluston tärkein kriteeri on se, sopivatko laitteet Afrikan oloihin. Samaan aikaan Suomi osallistuu Naton karttasotaharjoituksiin ja sotaharjoituksiin EU:n ulkopuolella Venäjän tieten.

Jaguar on etuvetoinen dieselmoottorinen farmariauto Ford Mondeo, johon on vaihdettu kojelauta ja keulapellit.

Miss Suomi on musta.

Eestiläiset ja leningradilaiset nuoret naiset pukeutuvat huimasti tyylikkäämmin kuin suomalaiset.

Neuvostoliiton politbyroon pääsihteeri näkyy suurissa mainosjulisteissa mainostamassa ranskalaisia naisten luksuskäsilaukkuja.

Suomen nuoret tekevät retkiä Leningradin upeisiin diskoihin.

Suomalaisesta kumisaapastehtaasta tulee maailman tärkeimmän teknologian, viestinnän, johtava yritys.

Suomalaiset metsäyhtiöt siirtyvät Uruguayhin.

Tallinnan keskusta koostuu pilvenpiirtäjistä. Venäläinen yksityinen öljy-yhtiö rakentaa oman puolikilometrisensa Leningradiin.

Se suomalainen pop -yhtye, joka on esiintynyt ulkomailla kaikkein suurimmalle yleisölle pääesiintyjänä, soittaa selloilla heavyrockia.

Suosituin tv -juontaja ja kaikkien aikojen suosituin tangokuningas ovat homoja. Samoin monet muut näkyvät tv -hahmot. Katsotuimman viihdekilpailuohjelman juontaja on musta homo. Siksi hänet valitaan eduskuntaan.

Suomen Presidentti on lihava naimaton nainen, jolla on lapsi ja lyhyt punainen tukka. Hän harrastaa vatsatanssia. Suomen pääministeriksi valitaan samoihin aikoihin nainen, ja toinenkin.

Eräs Suomen ministereistä on entinen Miss Suomi ja kohua herättänyt alastonkuvissakin esiintynyt alusvaatemalli.

Suomen pääministeri, valtiovarainministeri, kulttuuriministeri, ulkoministeri
ja presidentti ovat olleet keskenään ns. sillä lailla.

Suomea USAssa edustava kulttuurilähettiläs on kansanedustaja, joka on entinen pornoelokuvanäyttelijä, ja on myös saanut henkilökohtaisen Oscarin.

Suomessa on paljon radioasemia, ja radiossa kiroillaan paljon ja rajoitteetta. Radiotiskijukka Pertti Salovaara tapaa pierrä suorassa valtakunnallisessa lähetyksessä mikrofoniin ja tulee näin tunnetuksi. Hänet valitaan siis kansanedustajaksi parlamenttiin.

TV -visailujuontaja ja hiihtäjätär valitaan europarlamenttiin. Seiväshyppääjä on kauppa- ja teollisuusministerinä.
Mikko Alatalosta ja Juha Miedosta tulee kansanedustajia, samoin kuin saippuasarjan näyttelijästä ja Kike Elomaasta; hän on ääniharava.

USAsta väkivaltaisena huumemafian jäsenenä karkotettu pellepainija, Helvetin Enkeleiden kaveri, valitaan äänivyöryllä Suomen eduskuntaan. Hän esiintyy siellä pitkään niin huumattuna ettei omien sanojensa mukaan muista eduskunta-ajastaan juuri mitään. Pääministeri kehuu hänen ensipuhettaan. Veltto Virtanen on pitkäaikainen kansanedustaja hänen puolueessaan, jota ei nyt vielä edes ole eduskunnassa, mutta siitä kasvaa äänivyöryllä Suomen suurin puolue.

Linnan juhliin pääsee ministerikin homoparina, jotkut tulevat printti-t -paidassa, minihameessa, miehet hameessa ja maihareissa tai raidallisessa t-paidassa, myös lenkkareissa.
Siellä tanssitaan tiputanssia. Linnaan melkein kutsutaan Suomen tunnetuin pornonäyttelijä.

Sosiaalidemokraattinen puolueemme ajaa yhtäkkiä valtion- ja kunnanyhtiöiden yksityistämistä, sosiaalietujen kaventamista, perintöveron poistamista, pääomatuloverotuksen alentamista, läheistä liittolaissuhdetta USAn oikeistolaisimpaan presidenttiin, yms. Suomen hyvinvointivaltio ajetaan alas.

Suomalaiset koulupojat pitävät villapipoa päässä sisälläkin ja kesällä. Poikien kuuminta muotia on virkata oma pipo. Tyttöjen kuuminta kesämuotia on esitellä marsun kokoisia jenkkakahvoja tiukan napapaidan alla.

Suunnattoman tärkeä ns. verkkovapaaehtoistyö keksitään Suomessa ja sen ensimmäisenä tuloksena on maailman toiseksi tärkein käyttöjärjestelmän ohjelmointikieli. Toisena tuloksena on suomalainen avaruuselokuva kuussa asuvista natseista.

Monia suomalaisia taloja lämmitetään oman pihan maan sisältä saadulla lämmöllä.

Eräs Suomen menestyneimmistä yrityksistä perustuu siihen, että hotelliin, jota ei ole olemassa, myydään kalusteita, joita ei ole olemassa. Asiakkaina ovat lapset.

Arnold Schwarzenegger on tärkeimmän osavaltion kuvernööri ja eräs maan arvostetuimmista poliitikoista.

Lopuksi, arvoisa 1970 -luvun yleisö, kerron seuraavaa:

Castro jatkaa eläkkeelläkin johdossa. Israel sotii naapurivaltioidensa kanssa. Suomessa taas Paavo Väyrynen on ministerinä ja tuuraa presidenttiä. Ilkka Kanerva on ministerinä ja sotkeutuu useisiin peräkkäisiin seksiskandaaleihin. Suomen valtapuolueet mittaavat ulkopoliitikkojen sopivuutta tehtäviinsä sillä, kuinka usein kukin on kutsuttu tervehdyskäynnille suurvallan vieraaksi ja kuinka paljon siellä on sadellut kehuja siitä, että Suomi on ollut suurvallalle mieliksi.
Tai oikeastaan, nämä viimeisimmät asiat olisitte tietysti voineet arvata jo nyt, 1970 -luvulla! Jatkamme tästä huomenna uudessa tilaisuudessa!
-------------------------------------
Suuressa auditoriossa on niin hiljaista, että voisi kuulla hiiren yskäisevän.
Kaikki tuijottavat.....


Pekka Haavisto: Suomen rohkein mies!  4

Kyyyyllä, luit oikein.

Mielestäni Pekka Haavisto on hyvinkin todennäköisesti Suomen kylmäpäisin ja ehkä hullunrohkein mies.

Pidän itseäni melko rohkeana. Iiro Seppänen on minua hiton paljon rohkeampi. Meitä yhdistää jonkinlainen taipumus piirtää rajat itse, ja Iiro vain piirtää ne pidemmälle. Rajojen piirtämisellä tarkoitan, että riskit eivät ole täysin onnen peliä. (Iiro on osallistunut härkäjuoksuun ja haisukelluksiin, mutta silti.) Esimerkiksi venäläinen ruletti ei innostaisi kumpaakaan; homman pitää olla jotenkin hallinnassa, ja jos mahdollista, keskeytettävissä.

Ajatellaanpa nyt sitten venäläistä rulettia jossa on kolmessa panoskammiossa patruuna, ja kolme on tyhjinä. Kuulostaa vaaralliselta. Entäpä jos mies osallistuisi tällaisiin ruletti-istuntoihin kerran toisensa jälkeen, ja joka kerralla lisättäisiin patruunoita. Neljä, sitten viisi. Ruletista selviämisestä ei saisi kovin suurta palkkiota, palkanlisän ehkä, rikastuisi ei sentään.

Juuri näin toimii Pekka Haavisto.

Ajatellaanpa Sudanin sisäosiin kokoontunutta sotalordien porukkaa, jonka mielestä Talibanit ovat melko lempeitä uskonnonharjoituksessaan.
Tämän porukan arkeen kuuluu ihmisten raajojen katkominen viidakkoveitsillä. Heidän luokseen lennätetään neuvottelijoita sisällissodan julmuuksien hillitsemiseksi. Silminnäkijäraporttien mukaan YK:n ja AU:n helikopterikuskit eivät ole sinne kutsuttuinakaan lentäessään varmoja, ammutaanko heitä jo laskeutumisen aikana, maassa tai ehkä nousussa hyvästiksi. Siksi lentäjä tekee erikoislentoliikkeitä varmuuden vuoksi; kopteri pudottautuu kieppuen teltan lähelle.

Ja - koneesta hyppää hiekalle täysin vaarattoman näköinen aseeton länkkäripoliitikko, Pekka Haavisto.

Minua ei saisi niiden tyyppien luokse Saharaan edes rynnäkköpanssarivaunussa, niin pelottava on ajatus olemisesta siellä heidän armoillaan. Siellä ei edes mietitä mikä voisi olla sellainen asia kuin moraali tai empatia. Lait ovat jossain kaukana eivätkä mitenkään rajoita heitä.

Pekka Haavisto neuvottelee teltassa sotalordien kanssa, kerta toisensa jälkeen. Välillä hän joutuu arvostelemaan sotalordeja ja sanomaan suoratkin sanat.

Sotalordeilla on melkoiset voimavarat, on öljykenttää ja alaisia ja kalustoa, sekä kavereita isoissa kaupungeissa. Joissa on netti. Haaviston jokaisella käyntikerralla lisääntyy se jo alunperinkin huomattava todennäköisyys, että joku jonkun päällikön kavereista ottaa joko käskystä tai ihan omin päin selvää että mikä Finland ja mikä mister Haavisto. Netistä. Sissi aukaisee netin ja saapuu sekunnissa Wikipediaan. Ihan sama meneekö englanninkieliseen vai konekäännettyyn suomalaiseen.

"Haavisto lives in a registered partnership with Antonio Flores..."
Mikä Registered Partnership, in Finland, mikä se on?
"Registered partnerships, which are available only to same-sex couples, are..."
WTF, in Allah´s name? Kuvia nyt, siis Flores...
BLING:
http://media.a-lehdet.fi/linnanjuhlat/paattajat/album/slides/071206_l6_1217.jpg
BLING:
http://static.iltalehti.fi/uutiset/haavistojuttu2610MZ_uu.jpg

Ja jos Mister Haavisto ei juuri silloin satu olemaan Saharassa, radioyhteyden päässä olevassa teltassa, ainakin hänen seuraavasta vierailustaan tulee mielenkiintoinen, kun sotalordit ensin miettivät ajan kanssa, mikä olisi sopiva rangaistus siitä että heitä on nöyryytetty monta kertaa kun on lähetetty tällainen tyyppi edustamaan, kestitettäväksi ja neuvottelemaan heidän olemassaolostaan ja oikeuksistaan.


Persut, taide, Poppe -koira ja Bernini  2

Tuomas Enbuske:

"Tuet kulttuurille ovat HS:n mukaan 385 miljoonaa euroa vuodessa. Sillä summalla saisi vuokrattua luksusasunnon Eiranrannasta jokaiselle Suomen asunnottomalle. Mutta Suomessa tehtäisiin mieluummin yhteiskuntakriittinen näytelmä asunnottomista."

Lainaanpa, muuttaen vain yhden sanan, tähän alkuun sitä, joka kirjoitti Luukkaan evankeliumin:

" Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä... Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Lukija, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on. "
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ne asiat, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, käsittävät juuri tällä kirjoitushetkellä paljolti mediakeskustelua Perussuomalaisista.
Suurena kuvataiteen ystävänä olen kolunnut museoita missä ikinä olenkaan matkaillut. Silmääni on siis pistänyt tämä puolueen ohjelman taidelinjauksesta käyty kovin yksipuolinen mediakahakka. En kuitenkaan ole sokeasti samaa mieltä kuin ne, joiden ääni kovimpana kuuluu.

Olisi helppo vain yhtyä ulvovaan kuoroon. Näin näyttävät tekevän kaikki. Mutta minä en, koska tämä koirakuoro ulvoo "olkinukeille". ("Olkinukke" on vastustajan esittämäksi väitetty asia, joka muovataan mahdollisimman huonoksi mielipiteeksi, joka sitten on helppo kaataa.)

Olkinukke 1:
-Persut haluavat polttaa ja tuhota taiteen, joka ei vastaa heidän ihannettaan taiteesta. Tämä ihanne olisi Natsi-Saksan ja sosialistisen realismin kaltaista.

No, tällaista ideaa (jota ihan totta on lehdistössä jo paheksuttu) ei ole Persujen taholta edes esitetty. Sitä ei vaan löydy mistään. NIMENOMAAN MAINITAAN ETTÄ MYÖS EI-ESITTÄVÄ TAIDE VOI OLLA ARVOKASTA. Puf, kupla puhkesi.

Olkinukke 2:
-Persut haluavat kieltää taiteilijoita maalaamasta/muovaamasta/filmaamasta/tanssimasta sitä mitä taiteilija haluaa.

No, persut eivät ole missään niin sanoneet, vaan nimenomaan että taiteen tuottaminen saa olla ihan yhtä vapaata kuin tähänkin saakka. Nimenomaan kaikki saavat väkertää ja sotkea mitä hyvänsä kunhan eivät vaadi verorahojamme. Puf.

Olkinukke 3:
-Persut haluavat että joku päättää mitä taidetta valtio/kunta tukee.

No, joku sen päättää nytkin, ja on aina päättänyt, vaihtelevin tuloksin. Milloinkaan ei, edes renessanssin Firenzessä, mikään yhteisö ole antanut rajoittamattomasti rahaa kaikille jotka sattuvat haluamaan esim. valaa pronssiin jonkin keksimänsä hökötyksen. Puf.

Olkinukke 4:
-Persut haluavat että Soini tai muu puolueen taidevastaava, yksi ihminen, saa valita mitä taidetta valtio tukee.

No, eivät he ole esittäneet ketään tällaiseksi päättäjäksi, eivätkä edes vaatineet että yksittäinen päättäjä olisi heidän puolueestaan. Puf.

Olkinukke 5:
-Persut haluavat määrätä kuka päättää.

No, persujen ainoa ehdotus oli että parlamentaaristen voimasuhteiden perusteella kootaan päättävä komitea, ilmeisesti kunkin puolueen parhaista asianharrastajista.

Komitealla olisi kai yksi kokous kolmessa vuodessa, tai yksi vuosittain, ei enempää, koska apurahoja ei myönnetä viikottain. Halpaa.
Itsestään selvänä puheenjohtajana olisi kulttuuriministeri, mistä puolueesta nyt sattuu olemaan. Nykykäytännössä kulttuuriministeri, eli yksi ihminen, päättää kuka istuu "kuvataidetoimikunnissa " lopullisena päättäjänä.

Vaaleissa saadun tämänhetkisen kannatuksen perusteella taidepäätös joutuisi kunnissa 95 -prosenttisesti
ja valtion tuessa 96 -prosenttisesti MUIDEN KUIN persujen käsiin. PUF!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mitä oli olkinukkien takana? Substanssia vai tarkoituksetonta tyhjänpäiväistä järjestelmän muutosta? Mihin persut tällä ehdotuksella pyrkivät?

No, oletetaanpa että jos persujen ehdottaman parlamentaarisen lautakunnan eteen saapuu vaikkapa seuraavanlainen taiteilija.

Hän vaatii taiteilija-apurahaa 1200 euroa puhtaana käteen joka kuukausi kymmenen vuoden ajan. Hän aikoo tohtorismieheksi taiteellaan.
Hän haluaa että Ateneumin, Nykytaiteen museon ja Sinebrykoffin taidemuseon yhteisbudjetista käytetään ainakin 0,4% hänen taidonnäytevideonsa hankintaan.

Lopullinen säilytyspaikka tulisi olemaan Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkisto.
Taiteilija selittää:
"Taiteeni on rakenteellisen väkivallan kritiikki. Tarkoitukseni on myös viitata kulttuurillemme ominaiseen pakkomielteeseen: haluun uskoa arvon ja nautinnon olemassaoloon vasta kun sillä on hintana, numeraalisena faktana tai fyysisenä eittämättömyytenä ilmenevä muoto. "

Projektori käynnistyy, ja jättikankaalle tulee kuvaa. Kallista taidetta.

Näkyy kömpelöitä kaupunki- ja luontonäkymiä, kuvia taiteilijan kavereista sekä puhuvan taiteilijan pää. Teoksessa on myös televisiosta napattuja dokumenttien, fiktioiden, uutiskuvien ja mainosten katkelmia. Sadomasoseksiä, teurastamoja, kaatopaikkoja yms. Materiaaleissa on pyritty välttämään mitään näyttelemistä.

Teoksen kohokohtana on kömpelösti kuvattu video, jossa hän tappaa koiran vesurilla, eikä mitenkään pikaisesti. Sitten hän harrastaa seksiä koiranraadon kanssa, ja huipennus on pornoleffoista tuttu "money shot" -siis raadon irtileikatun pään kanssa.

Lautakunta syöksyy kohti toiletteja, ja taiteilija huutaa perään:
-"Olin hankkinut Poppe -koiran eläinsuojeluyhdistykseltä, muka lemmikikseni ja luvannut pitää siitä huolta. Kyllä, halusinkin shokeerata ja provosoida! Tavoittelen järkkymistä, joka luo uuden näkökulman, pakottaa uusien kysymysten ääreen!"

Veikkaanpa että parlamentaarinen komitea palaa oksennuksen jälkeiseltä naamanpesulta melko kylmäkiskoisissa tunnelmissa.

Eipä taida herua 144 000 euroa puhtaana käteen, eikä tule Ateneumiin hienoa videotakaan vaikka se on taatusti uusia uria avaavaa taidetta.

Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkisto jää ilman taidetta.

Tuskinpa tulee tohtorinvirkaakaan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mutta nykyisellä järjestelmällä homma menisi kaikkineen läpi, sillä menihän se jo kerran. 144 000 euroa puhtaana ja tohtorinhattu virkoineen tuli! Tosin koiran sijasta oli kissa, kaikki muu taideteoksessa oli kuten yllä.

www.kissantappovideo.com

(Taiteilijan sitaatit ovat taiteilija Teemu Mäen aitoja lausumia ko. asiastaan.)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hyvällä tahdolla ajatellen persut ehkä haluavat vain ehkäistä rahan tuhlauksen ääri-ilmiöihin.

Ohjelman kirjoittaja ei pönttö ole edes katsonut Wikistä että mitä se postmodernismi oikein tarkoittaa. Se kun sattuu olemaan, kuten "hindulaisuus", laaja sateenvarjokäsite joka kattaa vaikka mitä.

On vaikea uskoa että olisi pyritty karsimaan Pop Art
http://www.artchive.com/artchive/L/lichtenstein.html

tai Klassinen Realismi (!).

http://www.danalevin.com/availableworks.html
http://www.corrystudio.com/kamillecorry.com/home.html
http://www.jacobcollinspaintings.com/landscape.html

Pönttö.
Se omituisuus ja salaisuus mikä jää jäljelle, on ohjelman taideosuuden lause:
"...kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. "

Mitä tämä voisi tarkoittaa, kun onhan ihan varmaa ettei se tarkoita vain Kalevala -viitteitä joka tauluun ja tanssiesitykseen?
Kun kerran ei-esittävä taide kelpaa, miten se voisi vahvistaa suomalaista identiteettiä?
Kansallisromanttisen jugendin perimmäistä muotokieltä, sen kaikuja?

No, kun kerran muut kuin persut päättäisivät asiasta 96 -prosenttisesti, ei outo identiteetin tukivaatimus liene niin päällimmäisenä valinnoissa.

On varmaa, että valittu taide saisi suuremman yleisön näyttelyihin. Itse pidän yhtaikaa sekä klassisesta Berninistä että nykyajan sähköisestä Marcus Copperista. En millään usko että Jackson Pollockin teoksilla olisi yhtä suuri yleisö Kiasman näyttelyssä kuin näillä.

Onko Björn Weckströmin taide muka jotain natsitaidetta, koska yleisö siitä niin pitää?


Suomen Obamaa kaivataan kiihkeästi  1

(Julkaistu: 12.11.2008)
Helsingin Sanomat:
"Suomen Obamaa" joudutaan vielä odottamaan
"Suomessa vähemmistöihin kuuluvat eivät ainakaan toistaiseksi ole yltäneet politiikan huippupaikoille.
Hallituksessa ei ole maahanmuuttajataustaisia ministereitä.
Ahvenanmaata edustava Elisabeth Nauclér on Ruotsista muuttanut siirtolainen, mutta "varsinaisia" maahanmuuttajataustaisia kansanedustajia ei eduskunnassa ole.
Lähimpänä eduskuntapaikkaa oli vuoden 2007 vaaleissa vihreiden Zahra Abdulla, joka jäi vain muutaman sadan äänen päähän kansanedustajuudesta.
Kunta- ja puoluetasolla maahanmuuttajien osuus ja näkyvyys kasvaa kuitenkin selvästi. Helsingin keskustanuoria esimerkiksi johtaa Abdirahim Hussein. "
------------------------------------

Katsotaanpa mitä tässä sanottiin.

"Suomessa vähemmistöihin kuuluvat eivät....ole yltäneet politiikan huippupaikoille. "
Vai niin. Kuitenkin Suomen suosituimman ja nousussa olevan ja selvintä valtaa käyttävän puolueen pitkäaikainen,
ja yleisesti jopa vastustajien fiksuksi arvostama puheenjohtaja
on avoimesti juutalaissukuinen juutalainen Ben Zyskowicz.

Ei kelpaa! Pitäisi siis olla, kuten tekstissä sanotaan, "varsinaisia" maahanmuuttajataustaisia. Mitä ne ovat?
Jospa henkilö olisi itse tullut ulkomailta, kelpaisiko? Varsin hienon uran tehnyt Jutta Zilliacushan tuli Eestistä? Ei kelpaa! "Ruotsista muuttaneet" eivät tekstin mukaan myöskään kelpaa, eivät kai siis Lähi-Eestistäkään.

Ilmeisesti myös musta pitää olla, sillä
otsikkohan hakee "Suomen Obamaa". Obama ei nyt vaan ole millään tavalla maahanmuuttaja, vaan syntyperäinen jenkki.
Perun japsipressa Fujimori oli myös "Obama", eli hänkään ei ollut maahantuontitavaraa.

(Minulle eräs musta sanoi että kyllä jenkeissä on ankara sorto mustille, ei pääse kunnon töihin millään. Tähän totesin, että niin juu tuntuu olevan tie poikki teikäläisiltä siellä, kun ei musta pääse kuin kongressiin, armeijan sodan ajan ylipäälliköksi, ulkoministeriksi ja presidentiksi.)

Musta, ainakin puoliksi Oba on kyllä. Jos sellainen puolikas, Jani Toivola tai Kaisa Löyttymäki tms. nousisi meillä politiikkaan, hekään eivät kuitenkaan kelpaisi, koskapa ei suomalainen vähemmistöläinen Ben Zyssekään kelpaa liian suomalaisena. Mustalainenkaan ei siis kelpaisi, esim. se tunnettu huippujuristi, entinen nimismies.
(Tässä huom: minulle "mustalainen" ei ole negat. sana koskapa olen kahdesti sellaisten kanssa ruumiillista työtä paiskinut. Kummankin koko perhe oli koulussa ja töissä. Toiselle kerroin etten ole isoisäni isän ei- mustalaisuudesta varma, tummia kun ollaan ja isoisäni nimikin oli Valde. Työkaveri sanoi hymyillen: "Pahalta kuulostaa!" )

Siis mitä HS hakee? Mainitaan että Zahra Abdulla olisi kelvannut. (Sotaakäyvässä Somaliassa säännöllisesti lomailevan vaatimusautomaatin sijaan itse suosisin mieluummin selväjärkistä maannaistaan Zahra Osmania, sd.)
No, somali se kuitenkin siis olla pittää, ja HS:n lisävaatimuksena on siis : ulkomailla syntynyt. Somaliperheeseen syntynyt 100%:nen syntyperäinen suomalainen ei siis kelpaa. (Monikultturistithan eivät soisi heille edes Suomen lain suomaa tasa-arvoa ja vapauttakaan, vaan heidän pitäisi muka alistua vanhempiensa yhteisön tapoihin.)
Kukaan muu kuin täysin ulkomaalainen vähemmistöläinen ei HS:lle siis kelpaa vähemmistöksi yhteiskuntamme johtopaikoille.

HS: "Hallituksessa ei ole maahanmuuttajataustaisia ministereitä. "

Monessako maailman maista on maahanmuuttajataustaisia ministereitä, kun valtaväestön väriset eivät kelpaa, ja läheltä muuttaneet eivät kelpaa, ja ne ko. maassa syntyneet joiden vanhemmat ovat maahan muuttaneet, eivät näköjään myöskään kelpaa "varsinaisiksi maahanmuuttajiksi"?
Lähes 300 maasta ehkä kolmessa on tuollainen ministeri. Jos niissäkään.

Ruotsissa on pari, tai ehkä he ovat Ruotsin syntyperäisiä...hetki vain, muistan naisen joka on musta, ja törkeän kaunis, helppo muistaa: Nyamko Sabuni onkin tullut ulkomailta. Hän tuli rehellisyyttään poikenneeksi käytännöstä ottaessaan todesta tasa-arvon periaatteen, ja arvostellessaan sitä sortoa, jonka kohteeksi musliminaiset joutuvat Ruotsissa, jatkuvasti enemmän salafistien vaikutukseen luisuvissa ghetoissa.
Raaimpana sortona hän esitti tyttöjen rituaalisilpomisen ( jonka uhriksi on Suomessakin joutunut jo toista tuhatta suomalaistyttöä) .
Seurauksena tappotuomio Ruotsin islamisteilta ja joutuminen jatkuvaan poliisivartiointiin: sääli urheaa tasa-arvonaista. Itse asialle ei tietenkään tehty mitään, ministeriön budjettia väännettiin toisaalle, ja muslimijärjestöt sekä monikultturistit leimasivat Sabunin rasistiksi. (Samaan aikaan Ruotsin poliisille katsottiin välttämättömäksi ostaa 7,2 tonnin painoisia panssariautoja ghettoreissuille, mikä ei herättänyt oudoksuntaa.)

Ranskassa on yksi "-taustainen" , joka tosin tuli yllättäen raskaaksi eikä osaa sanoa kenelle. Ura varmaan loppui, koska äänestäjät ainakin kaikkoavat, sillä hän on muslimitaustainen.

Muistan että Norjaan otettiin yksi norjalaissyntyinen muslimitaustanen ministeri. Hän tosin unohti norjalaisuutensa ja joutui eroamaan käytettyään kaiken aikansa ja kymppitonneja valtion puhelinrahaa soitellakseen kaukomaan noitaennustajalle saadakseen tietää kuinka hänen tulisi mistäkin asiasta äänestää.

Norja koetti äsken uudestaan ja nimitti juuri kansalaisuuden saaneen kaukomaalaisen ministeriksi. Ilomme oli lyhyt, sillä hän antoi potkut hyväpalkkaiselle lapsiasiamiehelle ja istutti virkaan maallikkokaverinsa, mitä ei Norjassa ilman kohua nieltykään ja potkut tuli kummallekin.

Äsken tuli Tanskan vuoro yrittää, toivon että löytyi kunnon ihminen, joka välttyy tappouhalta!

Olkaamme siis huoletta, sillä emme ole maailman suvaitsemattomin maa. Ei muissakaan maissa ole juurikaan ministereitä vieraalta mantereelta haettu.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alussa lainatussa HS:n artikkelissa mainittiin muuten politiikan huippupaikoille sopivana Helsingin keskustanuorien puheenjohtaja Abdirahim Hussein. Oli pakko kuukkeloida tuo nimi.

Hän kertoi YLE:n A-zoomissa 27.2.2009:

"Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen.
Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen."

Todella hienoa, jos näin on! Totta vai valetta?

On totta, että sodassa kärsinyt Suomi purki tuolloin sodanaikaista säännöstelyjärjestelmäänsä. Maaseudun lapsilla ei ihan totta ollut kenkiä, ja ulkomaanapuna saatiin myös nahkaa lasten kengiksi.

Netistä löysin kuvauksia "onkse 60 vuotta sitten" ulkomailta tulleesta avusta:

"Ruotsissa järjestettiin 1940 kansalaiskeräys Suomen valtion auttamiseksi talvisodan jälleenrakennustyössä...keräyksen tuotolla hankittiin 2000 teollisesti esivalmistettua puutaloa. Lahjatalot jaettiin syksyn 1940 aikana ympäri Suomea. Talot olivat suuri apu asuntopulaan, mutta lisäksi ne antoivat suuntaa suomalaiselle tyyppitalosuunnittelulle ja rohkaisivat suomalaista puutaloteollisuutta. Ruotsista tuli muunkinlaista apua Suomeen ja Kuopiossa toimi vuosina 1940-1951 erillinen Ruotsin avun toimikunta."

Kas, 1951! Sehän on n.60 vuotta sitten.
Ja lisää:

"Jatkosodan loputtua Suomessa alkoi valtava työ sen tuhojen korjaamiseksi. Apuaan tarjosi muun muassa Yhdysvallat. Suomeen saatiin lahjoituksia Amerikasta, sekä kirkoilta että yksityisiltä ihmisiltä. Yhtenä avun kanavana toimi Suomen luterilainen kirkko.
Osa kirkollisesta Amerikan-avusta oli välitöntä hätäapua. Sen perille menosta huolehtivat seurakuntien diakoniatyöntekijät. Rahan lisäksi Amerikasta saatiin suuria määriä vaatteita, kenkiä, ruokatavaraa ja lääkkeitä. Tukea ohjattiin erityisesti sotaorvoille ja -leskille sekä siirtoväelle.
Suomi sai sodan jälkeen Yhdysvaltojen armeijan ylijäämävarastosta paljon tavaraa halpaan hintaan. Tämä käy ilmi tullin arkistoon unohtuneista tulli-ilmoituksista, jotka löydettiin viime kesänä.
Amerikan apu oli yllättävän suurta: Suomi sai Yhdysvalloista autoja, vetureita ja jopa lentokoneita, joista osa oli ollut sodan aikana liittoutuneiden käytössä länsirintamalla.
Amerikan apu auttoi Suomea toipumaan sodasta ja maksamaan sotakorvauksia Neuvostoliittoon.
Kylmän sodan aikana tuonnista ei kuitenkaan pidetty meteliä, sillä Suomi oli joutunut Neuvostoliiton takia kieltäytymään Yhdysvaltain tarjoamasta Marshall-avustakin.

Ilman läntistä apua Suomi ei kuitenkaan olisi sodan jälkeen selvinnyt. Taloushistorioitsija Erkki iPihkala on arvioinut, että vuosina 1945-1948 Amerikasta saatu apu vastasi suunnilleen yhden sotakorvausvuoden toimituksia Neuvostoliittoon."

A. Hussein oli siis oikeassa. Ottamalla hänet ministeriksi voisimme maksaa velkaamme A.....frikalle.

Mutta höpötyksistään huolimatta A Hussein on melko OK muuten, ja toivon että hän, tai pikemminkin vaikka Nur Mohammed pääsevät vielä näyttämään että HS: n vaatima " varsinainen " osaa politikoida muutoinkin kuin vaatimuksilla.


Köyhät kyykkyyn ja myrkkyä päälle  2

Ihan niin kuin Ruotsissa olisi humaanisuus murtumassa. Vai nynnyilenkö vain?

"Kauppaketju Lidlin työntekijät levittivät talousjätteisiin myrkkyä Ruotsin Solnassa. Ruotsalaisviestinten mukaan myymälä perusteli tekoa sillä, että kodittomat ryöstivät poisheitettyjä ruokatarvikkeita.
Myymälän roska-astioiden luona oli kyltti, jossa varoitettiin: "Varkauksien takia jätteet on käsitelty syövyttävällä aineella. Erittäin vaarallista nautittuna."
Ruotsalaisviestinten mukaan myymälän henkilökunta jatkoi myrkyn levittämistä, vaikka jätteiden katoaminen ei loppunut. Syövyttävä puhdistusaine oli levitetty vanhentuneisiin elintarvikepakkauksiin."

Humaania. Artikkelissa puhutaan "ryöstöstä". Sana tarkoittaa että väkivallalla tai sen välittömällä uhalla saadaan uhrilta omaisuutta. Tuskinpa oli tässä kyse sellaisesta : "Anna se mätä peruna taskustasi tai puukotan sinut!" (Suomen viestimissä kutsutaan ehtimiseen ryöstäjiksi esim. taskuvarkaita. Ero on huikea.)

Juu, että jos joku on niin nälkäinen, että syö roskiksista, se pitää estää. (Syöminen, ei nälkä.) Nälkäisen saa myrkyttää.
Tuleepa menneisyydestäni mieleen muutamakin kokki, joka kääri täysin syötävät mutta poisheitettävät ruuat voipaperiin ja laittoi ne takapihan "sianruoka"-roskiksen päälle, koska spurgut kävivät kuitenkin astioilla. Itsekin tein nuorena kokkina tuota usein, sillä kun itse söi joka päivä gourmettia ja näki spurgut... Ravintoloista jää uskomaton määrä herkkuja. Mitä tasokkaampi ravintola, sen korkeammalla on kaappiin jätettävien herkkujen laaturaja, ja sianruuat ovat näin ollen osin kovaakin tasoa. Syy voi olla vain se, ettei jäljelle jäänyt kuin vähän. Helmeä oli kerran, kun kuulin em. tilanteessa spurgujen keskustelun: -Täällä ollaan kilttejä ja sianruuat on maukkaita,parempia kuin Palacessa! -Niin on, mutta mun mielestäni Savoyn sianruuat ovat kyllä kaupungin parhaat!

Niin, ehkä noihin aikoihin olisi voinut olla ilmaisjakelulehdessä spurgujen oman gourmet-sianruokakriitikon palsta. "Hallittua esillepanoa vähälommoisen sianruokatynnyrin päältä, paras kylmä madeirakastike aikoihin." Artikkelin lopussa ruttuisia Michelin-tähtiä ja nuhruisia Gault-Millaun kokinhattuja...

Suomessa on muuten roskiksien lukitseminen yleistynyt minulle tuntemattomasta syystä. Onko asennneilmasto muuttunut sellaiseksi että pitää estää se, että kaikkein köyhimmät löytäisivät roskiksista jotain kierrätyskelpoista tai ruokaa? Ilmaiseksi? Ostakoot rahalla!

Lukolliset pikkutalot roskille ovat ilmaantuneet samaan aikaan kun kansalaiset huomasivat, että Lipposen, Lehtisen ja Ahtisaaren SDP olikin muuttunut pikkukokoomukseksi eikä sillä ollut aikomustakaan palauttaa laman jälkeisen ajan rajulla nousukaudella hyvinvointiyhteiskuntaa samaan tilaan kuin ennen lamaa, kuten leikkausaikana luvattiin laman jälkeen tapahtuvan. Asenneilmastonmuutos?

Vaaleissa saattaa nyt SDP joutua niittämään sitä mitä on kylvänyt. Ei ehkä pääse enää äänivarastoille: ovet ovat nyt lukossa. Katsotaanpa keille avaimet joutuvat.


Seuraava