Blogi

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2008.

Jänskättää hiukan

Täytyy myöntää että mua vähän jännittää se työhaastattelu tai no se lähinnä että missä se siellä paikan päällä sijaitsee.Ihan kiva ois omalla tavalla päästä uuteen työpaikkaan ja sellasseen missä vois tehdä kaikkia vuoroja eli ihan siis 3-vuorotyötä,aamua,iltaa ja nimenomaan yötä.
Nykyisessä paikassa vaan kaikki on tuttua ja turvallista,eikä moni mun ikänen ole vieläkään saanut vakipaikkaa mistään,mä omalla tavallani antasin nyt mahkut sellasselle kellä ei vielä ole vakipaikkaa,mut katsotaan nyt tää juttu ja tilanne.



joopa

Miksi miehen peniksessä on reikä?
-Täytyyhän aivojenkin saada happea.

Miksi miehet eivät kokkaa?
-Siksi, ettei vielä ole keksitty pihviä, jonka voisi valmistaa leivänpaahtimessa.

Miksi miehet kuluttavat niin paljon kaloreita naidessaan?
-Koska panon jälkeen he juoksevat ympäri kaupunkia kehumassa siitä kavereilleen.

Miksi miehet masturboivat?
-Saa harrastaa seksiä rakkaimpansa kanssa.

Miksi miehet nousevat keskellä yötä sängystä?
-25 % mennäkseen jääkaapille, 25 % mennäkseen vessaan ja 50 % mennäkseen kotiin.

Miksi miehet pitävät kalastuksesta?
- Koska silloin heillä on mahdollisuus kerran elämässään kuulla naisen suusta sanat: vau miten iso!

Miksi miehillä on isommat aivot kuin koirilla?
-Jotteivat ne koko ajan nylkyttäisi naisten sääriä cocktailkutsuilla.

Miksi mies luotiin ennen naista?
-Tarvitaan yksi raakavedos ennen lopullista versiota.

Miksi miesten tieteelle lahjoittamia aivoja pidetään parempina kuin naisten?
-Koska miesten aivoja ei ole koskaan käytetty.

Miksi tarvitaan miljoona siittiötä yhden munasolun hedelmöittämiseen?
-Miesten tapaan siittiötkään eivät pysähdy kysymään ajo-ohjeita.

Mikä on miehen esileikki?
-Puoli tuntia vonkaamista.

Mikä on miehen käsitys raskaasta työstä?
-Rintaliivien tuplahakasten aukaiseminen.

Mikä on miesten yleisin kolmiottelu?
-Yöjuoksu, huulenheitto ja syrjähyppy.

Mikä on paras tapa pitää mies tyytyväisenä makuuhuoneessa?
-Tuoda sinne televisio.

Mistä tiedät, että saippuaoopperat ovat kuvitteellisia?
-Oikeassa elämässä miehet eivät ole helliä sängyn ulkopuolella.

Mitkä ovat kolme tapaa millä nainen saa tehtyä miehen onnelliseksi?
- Tapa 1: Antaa pillua.
- Tapa 2: Antaa pillua.
- Tapa 3: Antaa pillua.

Mitä eroa on tyhmällä ja älykkäällä miehellä?
-Ei mitään. Molemmat luulevat tietävänsä kaiken.

Mitä yhteistä on miehellä ja hiirellä?
-Molemmat löytävät reiän pimeässä.

Mitä yhteistä on miehillä ja golfpalloilla?
- Menevät reiältä reiälle.

Mitä yhteistä on miehillä ja mikroaaltouuneilla?
-Kolmekymmentä sekuntia ja valmista on.

Miehen elämän ensimmäinen kokemus on tulla ulos naisen vartalosta.
Lopun elämäänsä hän käyttääkin sitten päästäkseen takaisin sisään.


näit hauskoi

Täydellisiä iskulauseita:

-"Minulla on tatuointi, mutta, en voi kertoa, missä se on."

-"Tiedän, että olet halunnut jutella kanssani koko illan."

-"Kertoisin sukunimeni, mutta sitten voisit googlata minut..."

Näin EI kannata sanoa miehelle:

-"Symppaan Paris Hiltonia totaalisesti. Minullakin oli taannoin pieno videohässäkkä."

-"Eikö susta olisi mahtavaa seukata näin kreisin mirkun kanssa?"

-"Sano hei kamuilleni" (ja viittaa rintoihisi)

Näitä ÄLÄ edes harkitse:

-Sujautat miehelle lapun, jossa lukee "Moi. Olen vapa. Nähdään naisten vessan viimeisessä kopissa"

-Kävelet hyvännäköisen miehen luokse, nostat paitaasi niin, että napa näkyy, ja sanot: "Minulla on tällainen. Millainen sinulla on?"

-Kerrot miehelle, ettet ole saanut seksiä kahteen vuoteen. Sitten kysyt, haluaisiko hän kunnian korkata sinut.

-Kaadat miehen päälle lasillisen jääkylmää vettä ja sanot, että teit sen siksi, että hän on niin kuuma pakkaus.

-Kysyt mieheltä, minkä merkkiset farkut hänellä on. Sitten toteat voivasi tietyti tarkistaa asian itsekin ja työnnät kätesi hänen housuihinsa.

-Kamppaat miehen saadakssesi hänet huomaamaan sinut.



Arviointi

Pitäs muuten arvioida opiskelijaa,argh! Ei jaksa eikä huvita,turha sen kuvitella että ois täydellinen opiskelija.Enää huominen töitä ja sitten ois ne 4ihanaa vapaa päivää jotka ajattelin ottaa rennosti,loppuviikosta ajattelin mennä ratsastamaan ainakin :)


Herätys

Hoh hoijaa,heräsin sitten 4:30 ylös,ei vaan nukuttanut enää,arvatkaa ketä nukuttaa sit töissä,huoh! Tänään ei edes pääse ajois illalla maaten kun on katottava yks ohjelma,mut onneks noin niin kun muuten vapaa ilta. Odottelen jo innolla vkloppua jos vaikka taas lähtis vähän yksin liikkeelle ;)


Hyvä seksi,parempi mieli

Kun harrastaa hyvää seksiä niin mielikin on silloin parempi :) Nyt mun mieli on aika hyvä ja iloinen,pitkästä aikaa. Mun mielestä onkin ihan kannattavaa mennä yksin baariin,saa kaikki parhaat miehet päältä. Mut vituttaa vaan ne sellasset roikkuja miehet jotka ei tajua mitä se sana EI tarkoittaa.

Minä taidan lähteä nyt meikkaamaan ja väsäämään jonkin sortin eväitä töihin,iltavuoro kutsuu mua.