Tien toisella puolella talostani asuu maailman laiskin keski-ikäinen pariskunta, joilla vielä viime syksyyn asti oli yksi hieman vanhempi tanskandoggi. Koiraa ulkoilutetaan kyllä useampaan kertaan päivässä, mutta seurattuani tilannetta pidempään, tajusin ettei ulkona olla koskaan pidempään kuin viisi tai kymmenen minuuttia ja koira viedään joka ikisen kerran samaan puskaan hoitamaan asiansa.
Ilmeisesti he viime syksynä tulivat siihen lopputulokseen ettei heillä ollut tarpeeksi tekemistä ja ottivat tanskandogin pennun vielä lisäksi. Se olisi tietysti ollut kova peuhaamaan ja leikkimään, mutta hihnaa sille ei ikinä anneta enempää kuin 20 senttiä. Mikä on ollut takuuvarma keino tehdä nuoresta uroksesta agressiivinen, sillä nykyään se melkein syöksee tulta ja rähjää silmittömästi vain nähdessäänkin oman uroskoirani.
Olen jo pidempään harkinnut korkokengillä ”lenkkeilevän” naisen ja rööki suussa ”lenkkeilevän” miehen lynkkaamista. En vain pysty käsittämään, minkä takia nämä kaksi ihmistä välttämättä haluavat kaksi lehmän kokoista koiraa, jos eivät jaksa niistä kunnolla pitää huolta.
Minulla on tosin hankaluuksia ymmärtää monia muitakin koiranomistajia. Niitä joilla on räksyttäviä pikkurakkeja, joita ei edes komenneta olemaan hiljaa, vaan nostetaan syliin. Niitä joilla on narttukoira juoksussa ja se viedään koirapuistoon. Niitä joilla on agressiivinen uroskoira, joka käy kaiken liikkuvan kimppuun. Niitä jotka eivät ole opettaneet koiraansa ohittamaan muita koiria vaan jähmettyvät keskelle kulkuväylää, odottaen että toinen osapuoli keksii uuden reitin. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Vika rakkaat ystävät on lähes aina hihnan toisessa päässä, sillä oikeasti päästään viallaan olevat koirat ovat hyvin harvassa. Nopein tapa parantaa tilannetta on katsoa peiliin ja pitkään.
Tämän päivän viisaus: täyspäisillä omistajilla on täyspäisiä koiria!