Kotiaresti

Viikko on ollut todella sateinen. Jos ei ole satanut, ilma on ollut niin kosteaa, että se tiivistyy kasvoihin ja lopulta vaatteetkin alkavat kastua. Mittari on näyttänyt nollaa aina kun sitä katsoo. Vain muutama aste vähemmän ja kaikki sade olisi tullut lumena, joka ei kastele, koska pakkanen kylmettää vaatteen pinnan.

Niin lähellä, mutta niin kaukana. Kun aamulla lähtee töihin, sade on tauolla. Iltapäivällä on meneillään pahin vaihe juuri silloin kun ulos pitää mennä. Nopea käynti kaupassa, joka sattumalta sijaitsee työpaikan vieressä ja nopeasti pyörällä kotiin katsomaan seuraavan päivän säätutka, joka kerrasta toiseen on todella karua katsottavaa. Mikään ei säässä muutu. Kuin olisi saanut kotiarestituomion. Saat käydä töissä ja kaupassa, mutta reitti on todella tarkasti määritelty.

Moni varmasti pysähtyy miettimään vastaavassa tilanteessa, mikä on oikein tehnyt ansaitakseen tämän kakun. Vaikka pukisit ylle sadevaateet, se suojaa vain vedeltä. Kosteus tulee läpi ja kun toisesta suunnasta pukkaa hikeä, tulee pitkässä juoksussa tukala tunne. Mutta niin se vain on, että luonto tahtoo joskus ottaa muista mittaa esittelemällä voimiaan sään muodossa. Sään jonka kukin meistä omana yksilönään tulkitsee epämukavaksi. Ja sen armoille astuminen tulee olemaan itselle taistelu. Olisi pakko hoitaa juoksevia asioita, mutta ei sään takia millään tahtoisi. Asioita joita ei voi mitenkään siirtää odottamaan parempia säitä.

Itselläni ei ollut eikä tullut mitään ruokakauppaa kummempaa, mutta kuitenkin jotain mitä ei voinut siirtää. Jotain mikä harvemmin kuuluu kenelläkään viikon-, kuukauden- tai edes vuoden välittömiin toimiin. Piti vaihtaa nojatuoli uuteen. Olin päättänyt asiasta jo viikkoa aiemmin, kun en vielä tiennyt mitä mieltä luonto on säästä siihen suunnitelmaan. Päivä päivältä alkoi näyttää enemmän siltä että sadetta ei pääse pakoon, jos lähden ostamaan tuolia. Huonekaluliikkeet kun keskittyvät kaupungin toiseen laitaan. Lähdin hyvän sään aikana kun ei satanut, mutta en ottanut huomioon yhtä asiaa. Reitti kulki ohi sen paikan, jossa sääasema mittaa lukemia tarkkailemaani nettitutkaan. Ja niin siinä kävi, että tihkua alkoi sataa juuri sillä paikalla. Mutta on sitä pahemminkin kastuttu. Pitää muistaa että vaikka kurja sää saa elämän tuntumaan kotiarestilta, ehdonalaisvalvoja se ei ole.

Se on vain luonto. Luonto on myös meillä jokaisella tai meissä jokaisessa. Joskus se tekee meistä vihaisia ja silloin tekee mieli ottaa mittaa muista. Liian pitkälle menemällä se voi johtaa sellaiseen kotiarestiin, jossa ihan oikea ehdonalaisvalvoja kyttää menemisiäsi. Silloin voi panta jalassa miettiä vaikkapa sitä, olisiko ollut viisaampaa laskea ensin kymmeneen.