Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Voi käsitellä mitä tahansa, mikä kattaa käsitteen, outo ilmiö yhteiskunnassa.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2015.

Lahjaruletti

Joulu on antamisen aikaa, ainakin lahjojen. Lapset toivovat vaikka mitä ja aatto näyttää, mitkä niistä kävivät toteen. Aikuiset eivät toivo koskaan mitään, mutta saavat aina jotain. Ja kun saavat, ovat pettyneitä, että saivat jotain millä eivät tee mitään. Ja jos eivät saa mitään, ovat pettyneitä kun kukaan ei muistanut mitenkään. Tulihan sitä sentään itse käytettyä paljon kallista aikaa stressatessa mitä ostaisi muille ja lopulta käytettyä suuri summa rahaa huonojen ideoiden toteuttamiseen. Olisihan siinä sivussa voinut ostaa lahjan myös itselleen muiden ihmeteltäväksi, kuka kummajainen se tuollaisilla jutuilla muistaa. Taitaa olla kyse jostain todella vakavasta.

Jokainen tietää itse parhaiten mitä tarvitsee, paitsi jos joku sitä kysyy. Silloin ei tule mitään mieleen tai sitten mielessä on jotain niin suurta, että itsekin joutuu säästämään rahaa sen hankkimiseksi. Mutta lapsia ei raha kiinnosta, kun he toiveita esittävät. Eikä puoletkaan esitetyistä toiveista ole välttämättä kovin vakavasti otettavia. Jos toive toteutuu, lapsi innostuu uudesta mutta saattaa yhtä nopeasti unohtaa ja jos vanhempi on tarkkasilmäinen, hän huomaa lapsen mielenkiinnon menetyksen. Ja jos hän on tämän lisäksi tyhmä, hän alkaa syyllistää lasta, että tuli ostettua kallis lelu, etkä sinä koskaan leiki sillä. Jos lapsi on niin vanha, etteivät lelut enää kiinnosta, ongelmaa ei ole. Tuskin saat tilaisuutta seurata, menivätkö rahat hukkaan.

Sitten ovat aikuiset, joiden sisäinen lapsi on pulpahtanut pintaan esimerkiksi omien lasten kautta. Lahjaostoksilla löytää jotain mikä ei ollut toivelistalla, mutta jostain tajunnan syövereistä iski itselle halu saada se, että voisi pitää hauskaa. Mutta kirjoittaa pakettiin lapsen nimen, ettei kukaan vain pitäisi ihan pimahtaneena. Se on vähän sama kuin se saatanan jauhanta tyttöjen ja poikien lahjoista. Kannattaako lahjoja ostaa ollenkaan, ettei vain jäisi mitään traumaoja, että on vahingossa tullut leikkineeksi väärillä leluilla. Kyse voi olla vain ikävaiheesta, jossa keskittymiskyky on hukassa ja näkee pelkän lelun, jonka lahjana sai. Ei mitään pelättävää.

Vai onko lapsi mahdollisesti pikkuvanha. Lelu kuin lelu, ei se sitä kiinnosta. Mutta ei se sitä sano, vaan filosofoi omissa oloissaan maailman vääryyttä, kun vanhemmat eivät ymmärrä omaa lastaan. Eikä tiedä itsekään kuinka viisas analyysissään on. Vanhempia kiinnostaa vain mitä leluja lapsi tahtoo, eikä saa lapselta selkeää vastausta. Silloin kannattaa odottaa että saa nähtäväkseen joulutodistuksen ja silmäilee läpi taideaineet. Mikä on numero tai mitä opettaja on aiheesta kirjoittanut. Ehkä lapsi osaa vastata selkeästi jos vanhempi esittää kysymyksiä niiden pohjalta. Sitten vain kauppaan valintaa tekemään. Viimeinen valttikortti on perinteisesti kirja.


Kemiallinen reaktio

Ihmisten välistä vuorovaikutusta verrataan usein kemiaan. Kun kemiat kohtaavat, on seurassa mukava viettää aikaa. Seuraa on monenlaista moneen eri tarkoitukseen ja kukin etsii seuraa omiin tarpeisiinsa niistä ihmisistä jotka etsivät samaa. Kaiken lähtökohta on yhdessä tekeminen ja kokeminen. Ne voivat olla yhteisiä harrastuksia, illanviettoja, matkoja, työtä, työprojekteja, seurustelua tai jotain intiimiä toimintaa. Ne voivat olla irtiottoja arjesta tai arkeen kuuluvia rutiineja päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Mitä vain kukin keksikään.

Mutta niin kuin kaikissa tilanteissa jossa otetaan kontakteja muihin, ovat olosuhteet eläviä ja voivat muuttaa muotoaan äkistikin. Suurin syyllinen tähän on kolmas ihminen. Hän joko saapuu uutena kuvioihin tai on vanha tekijä, jonka olosuhdemuutokset saavat tulemaan lähemmäksi. Toki kolmen porukka voi toimia yhtä hyvin kuin kahden, mutta kemiaan katsomalla riskit ovat olemassa. Kaksi ainetta jotka yhdessä sekoittuvat toisiinsa suorastaan täydentämällä toisiaan, voivat kolmannen kanssa olla tappava sekoitus. Mitä enemmän aineita, sitä suurempi riski, että jokin yhdistelmä on keskenään epäsopiva.

Suurin ongelma kuitenkin on, ettei sitä voi etukäteen tietää, ellei silmin nähden näe aineiden reagoivan vaikkapa samaan tapaan kuin Menthol-pastillit ja Coca-Cola. Jos aineet eivät sekoitu, vaan asettuvat päällekkäin massan ja tiheyden mukaisesti, puhutaan sopusointuisesta yhdisteestä. Eivät välttämättä ole toisilleen oikeaa seuraa, mutta mahtuvat olemaan samassa paikassa ilman suurempia nahinoita. Kaikki muu on yhtä ikuista arvoitusta. Uskaltaako ottaa riskin, jos ei tunne koostumusta tarpeeksi hyvin, vai kieltäytyykö sovinnolla, ettei vaan satu mitään pahaa.

Enemmän tai vähemmän seura tekee kaltaisekseen ja väärässä seurassa lähtee järki päästä. Vähän kuin hengittäisi keuhkot täyteen vetyä. Happi loppuu ja tukehtuu. Mutta kun vedyn ja hapen antaa tiivistyä nesteeksi, syntyy vettä. Ja ilman vettä ihmiskeho kuivuu ja lopputulos on sama kuin vetyyn tukehtumisessa. Siitä ei enää nousta miettimään, mitä tuli tehtyä, olisiko pitänyt jäädä pois.