Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Voi käsitellä mitä tahansa, mikä kattaa käsitteen, outo ilmiö yhteiskunnassa.

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2014.

Grillijuhlat  1

Kun puhutaan Amerikasta, tulee ensimmäisenä mieleen Yhdysvallat eli USA. Onhan se todellisuudessa laajempi käsite, Alaskasta Kap Horniin, mutta kun sanotaan, että joku on keksitty Amerikassa, tarkempi selvitys paljastaa että USA. Muussa tapauksessa sanotaan joko maan nimi tai puhutaan Etelä-Amerikasta tai latinalaisesta Amerikasta, missä espanjaa puhutaan. Brasiliassa portugalia. Ja ehkä se on hyvä täsmentää, sillä koko USA on pohjimmiltaan kummallinen keksintö. 52 osavaltiota, joista jokainen noudattaa itsenäistä lakia. Kukapa ei olisi joskus kuullut, millaisia lakeja on olemassa. Alabamassa autoa ei saa ajaa avojaloin. Alaskassa hirvelle ei saa juottaa alkoholia. Californiassa ei saa polkupyöräillä uima-altaassa. Coloradossa pölynimuria ei saa lainata naapurille. Floridassa ei saa mennä alasti suihkuun. New Yorkissa kerrostalon katolta hyppäämisestä saa kuolemanrangaistuksen. Texasissa saa lypsää vain omia lehmiä. Washingtonissa tikkarit ovat kielletty. Vain muutaman mainitakseni.

Outoa? Ei, se on Amerikka. Sieltä on saanut alkunsa viihteen muoto nimeltä roast. Kyse on siitä, että ihannoidaan jotakuta niin paljon, että vittuillaan tälle päin naamaa sanoja säästelemättä. Jim näytti kesällä ohjelmia, jossa roastattiin Amerikan malliin jollekin valitulle julkkikselle. Siinä tosiaan oli kyse siitä. Voit sanoa ihan mitä tahansa, se on huumoria. Ja lopuksi: ”Rakastan sinua, kusipää”.

Ilmiö on rantautunut myös Suomeen, vaikka piirit ovat toistaiseksi pienet. Itse kuulin roastaamisesta ensimmäisen kerran, kun TV-ohjelma putouksessa oli tulikoe, jossa Nipa Neuman joutui piinapenkkiin. Media rinnasti tapauksen koulukiusaamiseen, mutta ihan turhaan, jos vertaa Amerikan malliin. Sekin oli otettava huomioon, ettei koko perheen ohjelmassa voi sanoa ihan mitä tahansa, ainakaan ylisuojelevien vanhempien mielestä. Ja roast ei todellakaan ole koko perheen viihdettä.

Vai onko roast sittenkään mikään kovin suuri keksintö. Onko se pelkkä oivallus arkipäiväisestä normaalista keskustelutilanteesta, jota esiintyy piireissä, joissa ollaan tuttuja. Samoja naamoja joutuu tuijottamaan päivästä toiseen, halusi tai ei. Asuminen, etenkin pariskunnat grillaavat toisiaan joka päivä. Toisen pahat tavat nostetaan lautaselle ja käännetään eduksi vaikka väkisin. Ja jokin selittämätön saa toisen sietämään aiheesta kuittailua siinä, missä toinen toisen tapoja. Aika voi saada luopumaan jostakin, mutta eivät ne koskaan kokonaan lopu. Koulut, siellä se grilli vasta käy kuumana. Usein liian kuumana ja voidaan puhua koulukiusaamisesta, kun herjaaminen on tuottamuksellista. Mutta kaveripiireissä rankkakin huumori yleensä menee läpi. Työpaikat, siellä se läppä vasta lentää. Mopo karkaa huomaamattaan ja kaikkia naurattaa, kun toiselle irvaillaan, jopa irvailun kohde. Heitto ei ollut etukäteen suunniteltu, mutta vitsi meni perille. Yliampumisia siedetään, eikä kovin helposti lähdetä vaatimaan anteeksipyyntöä, vaikka siihen on oikeus olemassa.

Viihteen muodossa tämä kaikki on viety astetta pidemmälle. Irvailu on pelin henki, mitään muuta on turha odottaa. Tuottamuksellista, mutta kuitenkin hauskaa. Joka mukaan lähtee, tietää ennalta mitä odottaa, jos on muistanut valmistautua kaikkeen, siis ihan kaikkeen. Mikään ei ole niin huono vitsi, ettei sitä voisi kertoa tai liian roisi. Se kaikki menee ainoastaan hyvään tarkoitukseen. Mikä se sitten tarkoittikaan.

Pikkujoulukausi tekee tuloaan. Jos ohjelmanumeroita ei vielä ole mietitty, roast voisi sopia. Päägrillattava on tietenkin firman johtaja, jota alaiset haukkuvat vuorotellen lämmitellen työkavereillaan. Lopuksi johtaja nousee korokkeelle ja haukkuu koko porukan kertoakseen, miten tärkeitä kaikki ovat firmalle. Samaa teema sopii vallan mainiosti sukukokousiin, jos joku niitä vielä uskaltaa järjestää. Menkää vain kaikki serkut keskenänne naimisiin, niin pysyy veri puhtaana.


Hiljainen sota  3

Maailman valloittamisesta on monia tarinoita. Varsinkin lasten maailmassa jutun juoni tuntuu olevan hyvin suosittu. Pahis yrittää valloittaa, mutta hyvis estää sen. Tai muuten vain epäonnistuu. Mutta pahis ei anna periksi. Hän laatii aina uuden suunnitelman niin monta kertaa, kuin tekijän mielikuvitus antaa sille tilaa. Tämä puoli asiasta ei kiinnosta lasta, mutta opetus on hyvin selvä. Maailman valloitus ei kannata, se on tuomittu epäonnistumaan.

Aina ei mene oppi perille. Historia tuntee monia tyranneja, joille oma maa ei riittänyt. Oli saatava kaikki, aivan kaikki. Ja se ei muille sopinut, syttyi sota. Kaksi maailmansotaa, kolmas on ollut lähellä. Toisille riitti oma maa, mutta kansaa haluttiin hallita. Se ei kaikille sopinut, syntyi kapina, kapinasta sisällissota. Edelleen on olemassa maita, joissa sorrettu kansa protestoi paremman huomisen puolesta. Heillä on siihen oikeus, jos kyse tosiaan on siitä, että omassa maassa valtion johto tuomitsee vain siksi että on olemassa. Ajattelee vähän eri tavalla kuin muut, mutta ei tavoittele sillä valtaa.

Ovatko asiat yhtään paremmin niin kutsutuissa länsimaissa, kuten Suomessa. Täällä demokratia harvemmin tuomitsee toisinajattelijat, mutta onko se mennyt jo liian pitkälle. Kuten Juice Leskinen aikanaan asian ilmaisi: ”järjestöt kyttää ansoineen ja saarnaajat ajaa satimeen… ei elämästä selviä hengissä”. Siitähän tässä on kysymys. Maailma on täynnä erilaisia järjestöjä ja yhteisöjä, jotka elävät tiettyjen periaatteiden mukaan. Heille ei riitä se, että saavat vapaasti olla olemassa. Heidän ei tarvitse piiloutua kauas maaseudulle, jonne poliisikaan ei eksy. Heistä kaikkien pitäisi ajatella samalla kuin he. Kaikki jotka eivät ajattele, ajattelevat väärin. Ja kun se ei kaikille sovi, syntyy tilanteita, joista voi joutua oikeuteen. Halutaan omalla ajattelulla valloittaa maailma. ”Uusiutuvat luonnonvarat on tältä vuodelta käytetty loppuun. Loppuvuosi eletään velaksi”. Velaksi luonnolle ja ilmastonmuutos on osa luonnon kiertokulkua. Pitääkö tosiaan tuntea syyllisyyttä, että on elänyt tavalla, jonka evoluutio on tehnyt mahdolliseksi. Se saattoi olla liikaa aivokapasiteetillemme, mutta minkäs teet. Tähän on tultu ja tässä ollaan, takaisin ei pääse. Jos joku välttämättä tahtoo ajatella, että tietyt valinnat pelastavat maailman, siitä vaan. Mutta hän ei saa tehdä siitä diktatuurista totuutta, jossa muita vaihtoehtoja ei ole. Aina löytyy vaihtoehto tai usea.

On täällä paljon sellaisiakin järjestöjä ja yhteisöjä, jotka elävät keskuudessamme, mutta omassa hiljaisuudessaan. Henkilökohtaisesti en ole törmännyt kadulla yhteenkään goottiin, joka olisi tullut antamaan lapun käteen mainostaakseen ajattelutapaansa. Puhumattakaan, että sellaisia olisi kolahtanut alas postiluukusta. Mutta toimintaa on kaikkialla maailmassa. Kyllä hekin järjestävät julkisia tapahtumia, joihin voi osallistua kuka tahansa, ei tarvitse olla varsinainen harrastaja, eikä osallistuminen ole lupaus jatkuvammasta toiminnasta. Kyse on enemmän hauskanpidosta kuin huomion kerjäämisestä.

Sama juttu vaikkapa naturistien kanssa. Eivät hekään jakele lappusia, mutta heitä on kaikkialla maailmassa ja lisää tulee kokoajan. Naturistit eivät voi liikkua julkisella paikalla omana itsenään ilman, että poliisi tulee paikalle. Alastomuus on luonnollista, mutta julkisella paikalla rikos, koska joku voi häiriintyä. Suomessa järjestetään vuosittain nakujuoksuja, jossa alastomuus on luvallista, koska asiasta on ilmoitettu etukäteen. Mutta tätäkin sääntöä rikotaan. Jotkut anarkistit käyttävät alastomuutta aseena poliittisessa mielenilmauksessa. Silloin poliisia kiinnostaa vain se, että alastomia anarkisteja ei kukaan mene häiritsemään.

Mutta menepä uimaan alasti kesämökillä. Voit saada syytteen seksuaalisesta häirinnästä, jos naapuri ei ymmärrä tapojasi. Vai liekö kyse ihan muista asioista, jotka ovat vieneet naapurisovun ja alaston ihmisvartalo oli jälleen pelkkä ase. Tällainen sodankäynti on johtanut poliittisiin toimiin, jolla seksuaalisen häirinnän määritelmä uhkaa karata käsistä. On päivän selvää, että netissä ei pidä ehdotella törkeyksiä muualla kuin sellaiseen toimintaan erikseen keskittyneillä sivuilla. Pusikosta ei saa hyökätä paljastamaan itseään. Ja sukuelimiin kajoaminen on sallittua vain kiihottumistarkoituksessa ja omistajan luvalla, molempien pitää olla mukana. Mutta olkapää ei ole sukuelin tai siihen rinnastettava kehon osa, jonka koskettelua voidaan pitää kiihottava kokemuksena. Muutenhan hartiahieronta olisi poliisiasia. Toki jokainen ihminen on yksilö. Mikä on toisen mielestä hauskaa, voi toisesta olla hyvin vaivaannuttavaa, jopa ahdistavaa. Jos olkapäästä kiinni pitäminen on tosiaan jonkun mielestä ahdistavaa, hän sanokoon sen ääneen tai opetelkoon sietämään. Ruuhkabussissa voi joskus olla vaikea saada edessä seisovaa ihmistä ymmärtämään, että hänelle puhutaan ottamatta olkapäästä kiinni. Joissain kulttuureissa on suorastaan tapa ottaa fyysinen kontakti kun puhutaan. Tervehtiessä ei kätellä, vaan halataan ja suudellaan. Kyse taitaa olla jäälleen siitä mikä niin usein on herättänyt keskustelua. Me suomalaiset olemme niin kovin epäsosiaalinen kansa. Haittako se?


Pakoteliitto

EU antoi Venäjälle pakotteet epädemokraattisesta käytöksestä ja sai niihin tylyn vastauksen. Suomi sai kärsiä eniten, koska ei saanut poikkeuslupaa lievempiin toimiin. Kyllä Ruotsi saa poikkeusluvan myydä nuuskaa, koska on keksinyt koko paskan. Mutta Suomi Venäjän naapurimaana ja kenties tärkeimpänä kauppakumppanina joutuu alentumaan muiden tahtoon.

Mitä hyötyä pakotteista sitten on? Pohjimmiltaan niitä pidetään pelkkänä poliittisena pelleilynä, eikä johda mihinkään. Mitä sitten pitäisi tehdä, kun valtion rajojen koskemattomuutta on menty loukkaamaan. Jos näkee jonkun pahoinpitelevän toista, olisi inhimillistä mennä väliin. Mutta ei voi etukäteen tietää, mitä siitä seuraa. Pakeneeko tekijä paikalta, oliko hyökkäys harkittu. Vai hyökkääkö hän sinun kimppuusi, onko hän häiriintynyt. Näkee sinut ihmisenä, joka puuttuu asioihin jotka eivät sinulle kuulu, ja hyökkää harkitsemattomasti. Varsinainen uhri oli silmissään liian ruma. Tällaisin perustein tehtyjä väkivallan tekoja on mahdotonta ymmärtää. Samoin mustasukkaisuudesta ja erotraumoista johtuvia. Jätetty ei osaa niellä tappiotaan ja alkaa häiriköidä entistään. Tunkeutuu yöllä kotiin ja hyökkää kimppuun ymmärtämättä itsekään syytä. Traumat voivat tulla esiin vasta vuosien päästä. Venäjä ja Ukraina lakkasivat olemasta osa yhteistä maata sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi ja Ukraina julistautui itsenäiseksi. 23vuotta myöhemmin alettiin äkkiä kuvitella, että rajojen vedossa sattui virhe ja haluttiin korjata se hyökkäämällä voimakeinoin asian kimppuun. Ei edes harkittu mitään kaupankäyntiä. Vaikka olisi, olisi kielteinen vastaus johtanut joka tapauksessa valloitukseen, koska jokin selittämätön halu nousi ja muuttui ajatuksena hallitsemattomaksi. Seuraavaksi ne varmaan tahtovat Alaskan takaisin.

Samankaltainen ilmiö on nähty Suomen kuntaliitoksissa. Iso haluaa pienen ja järjestelee asiat niin, että näin tapahtuu. Kuopio tahtoi Nilsiän, että voisi mainostaa Tahkoa kuopiolaisena yrityksenä. Halusi jo 2000-luvun alussa, mutta ei saanut. Tappiota nieltiin kymmenen vuotta ja sitten hyökättiin taas. Valmisteltiin asia huolellisemmin ja saatiin pienen kunnan päättäjät manipuloitua kuvitelmaan, että muita vaihtoehtoja ei ole. Ja päätös liitoksesta hyväksyttiin yksimielisesti samalla, kun asukkaat vastustivat yksimielisesti. Taannoin maineeton Tuusniemi äänesti liitospäätöksen nurin. Aika näyttää, jääkö asia siihen, vai tuleeko liitos joka tapauksessa lopulta voimaan. Joitain vuosia sitten Helsinki suorastaan vaati Vantaata itselleen, mutta viisas Vantaa piti päänsä ja on yhä itsenäinen. Toivottavasti pysyy päätöksen takana, eikä tee kuten Etelä-Savon puolella tekivät Kerimäki ja Punkaharju. Torjuivat hankkeen liittymisestä Savonlinnaan, mutta vuosia myöhemmin peruivat sen ja ovat nyt yksi iso kunta. Jossain päin maata toteutettiin muutama pakkoliitos. Ehkä koko touhu johtuukin vain Karjalan ja Petsamon menettämisestä johtuvista traumoista. Se loukkaa monia ihmisiä, mutta pääasia että valtionrajat saavat olla rauhassa.

Olisiko Suomi nyt tässä tilanteessa, jos se ei olisi EU-maa? Euroopan unioni, silloinen Euroopan yhteisö (EY) perustettiin rakentamaan rauhaa toisen maailmansodan runteleman Euroopan sisälle. Se oli hienosti ajateltu. Mutta kun katsoo nykytilaa, tuntuu että kaikki mitä unionissa tapahtuu, vain tuhoaa kaikkea sitä mikä on saavutettu. Jos yleensä on saavutettu yhtään mitään. Suomi sai toisen maailman sodan jälkeen pitää itsenäisyytensä ja olla rauhassa, vaikka ei ollut EY-maa. Jos tuli ongelmia idän kanssa, lähetettiin Kekkonen neuvottelemaan asiat kuntoon. Enää Kekkosesta ei ole auttajaksi, eikä ole kenestäkään. Vain yksi mies olisi voinut estää asioita karkaamisen käsistä hänen seuraajanaan, mutta mahdollisuuksiin ei uskottu. Edes Kekkonen ei luottanut häneen. Piti itseään väkisin vallassa vakuuttuakseen, että muitakin vaihtoehtoja oli oltava olemassa. Mutta niitä ei ollut ja miettiminen vei terveyden. Terveyden menettäminen johti eroon ja valta päätyi vääriin käsiin. Oli tapahtunut Suomen poliittisen historian suurin virhe, joka ei ollut enää korjattavissa. Yritys oli kova, mutta myöhäistä. Suomi alkoi pohtia vakavasti EY-jäsenyyttä ja haki sitä. Nimi vaihtui EU:ksi ja Suomi sai jäsenyyden, koska pääministeri Aho niin tahtoi vastoin puolueensa linjaa ja sai heidät kääntämään takkinsa. Vaikka suuntaa antavan kansanäänestyksen tulos oli ”kyllä”-voittoinen, se oli vain muodollisuus. ”Ei”-voittoinen tulos olisi johtanut uuteen äänestykseen sillä perusteella, että kansa oli äänestänyt väärin, kuten Irlanti Lissabonin sopimuksesta. Ja eduskunnan virallinen äänestys oli ”Ei”-voittoinen, mutta kansan ”kyllä” teki siitä myönteisen liittymispäätöksen. Edelleen oli olemassa vain yksi mies, joka itse Kekkosen epäluuloista huolimatta olisi voinut pelastaa tilanteen. Mutta kukaan ei kuunnellut vieläkään ja kaikki ennustukset kävivät toteen. ”Mitäs minä sanoin” – Paavo Väyrynen.


Älytöntä

Älypuhelin, mikä ihmeen puhelin? Sitä voi käyttää siihen tarkoitukseen, mutta pääpaino on viestittelyssä. Ei kuitenkaan tekstiviestien, vaan sosiaalisen median, koska laitteessa on nettiyhteys. Jos näkee kaupungilla jonkun puhuvan puhelimeen, se ei ole älypuhelin. Jos näkee jollain älypuhelimen, hän ei puhu siihen, vaan koskettelee näyttöä. Onhan se ihan kamalaa, jos joutuu käyttämään omaa ääntään kommunikointiin. Se kuulostaa puhelimessa erilaiselta ja taustalta voi kuulua epämääräisiä ääniä. Esimerkiksi kuoleman hiljaisuus joka kertoo, että olet yksin kotona ilman vaatteita.

Teinien keskuudessa voidaan puhua jo laiteriippuvuudesta. Keskitytään omaan luuriin niin innokkaasti, että muu maailma ympärillä suorastaan katoaa. Olin tällä viikolla tulossa pyörällä töistä kotiin, kun eteeni osui kolme teinityttöä. He istuivat jalkakäytävällä lähestulkoon kiinni toisissaan ja kaikilla oli kädessä älypuhelin. Toisessa kädessä oli tupakka, oikein kaksi riippuvuutta yhdessä. Kukaan ei sanonut mitään. Tuskin edes huomasivat, että ohitse ajoi pyörä, joka täpärästi ehti väistää. Tuskin olin heistä päässyt, kun vastaan tuli neljäs. Hän oli jopolla liikenteessä ja ohjasi yhdellä kädellä, koska toisessa oli älypuhelin. Ajo oli hyvin hallitsematonta ja olisi tullut suoraan kylkeen, ellen olisi väistänyt nurmen puolelle. Oli varmaan menossa niiden kolmen aiemmin nähdyn seuraksi istumaan keskelle jalkakäytävää vaiti aivan hiljaa oman älypuhelimensa kanssa.

Pojat jäävät mieluummin kotiin viestittelemään sen sijaan, että kokoontuisivat yhteen julkisesti viestittelemään keskenään. Kun kokoonnutaan, puhelin pysyy taskussa, ellei haluta näyttää muille jotain hauskaa.

Koulussa jokaisen paras ystävä on oma älypuhelin. Sille omistetaan kaikki välitunnit ja kohta myös oppitunnit. Uusi opetussuunnitelma tuo älypuhelimet osaksi opetusta tieto- ja viestintätekniikan opettamisella. Siinä ei ole mitään järkeä. Kun kyse on omasta puhelimesta tai tietokoneesta, on mahdotonta valvoa, ettei laitteella tehdä mitään aiheeseen kuulumatonta. Ja kuka ne laitteet maksaa, jos ilman ei tule toimeen. Pelkillä päivärahoilla elävä pitkäaikaistyötön yksinhuoltaja joka päivästä toiseen pelkää valmiiksi rahojen loppuvan lapsen kanssa kesken? Luulisi että jokaisesta koulusta löytyy vähintään yksi atk-luokka. Jos yksi ei enää riitä, pitää investoida toiseen, ellei kolmanteen. Jostain sitä rahaa aina löytyy. Moni pieni lukio houkuttelee oppilaita antamalla uusille oppilaille oman tietokoneen, jota ilman ei enää kyseisessä opinahjossa pärjää. Ja lukiossa ei mikään ole ilmaista, paitsi ne tietokoneet pienissä kyläpahasissa, että edes joku sinne vaivautuisi naapurikunnasta, josta oma lukio puuttuu. Ja ylioppilaskirjoitukset aiotaan sähköistää kokonaan. Kyllä silmät tykkäävät hyvää, kun istuu kuusi tuntia päivässä koneen ääressä kolme vuotta. Kesälomat kuluvat älypuhelimen parissa. Silmälasikauppiaat ja -lääkärit ainakin ovat mielissään. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja kampanjat ilmaisista näöntarkastuksista lopetetaan. Alan tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta. Jos työttömyys alkaa ahdistaa, voi opiskella optikoksi. Ei tarvitse enää kymmenen vuoden päästä pelätä kenenkään syrjäytymistä.

Kun lapsi menee kouluun, on paikallaan että hänelle hankitaan oma puhelin. Mutta vain siksi että hänet tavoittaa soittamalla. Tekstiviestin kirjoittamista on turha opettaa, jos ei osaa vielä kirjoittaa edes kynällä paperille omaa nimeään oikein. Silti jotkut ostavat ekaluokkalaiselle älypuhelimen. Silloin ne, joiden vanhemmat ovat viisaampia, voivat joutua koulukiusatuksi, koska heillä ei ole älyä. Tai toisinpäin, älypuhelimen omistajat joutuvat kateuden takia kiusatuksi, että ovat olevinaan niin älypäitä oman puhelimensa ansioista. Miten sellaisilla pienillä lapsisormilla edes pystyy käyttämään kosketusnäyttöä oikein?

Eikä tarvitse olla edes lapsi tai teini, eikä nuori aikuinen. Olen työpaikallani nuorin työntekijä, eikä minulla ole älypuhelinta. Sama juttu on toiseksi nuorimman kohdalla, minua kaksi vuotta vanhempi. Vain me olemme syntyneet kahdeksankymmentäluvulla. Kaikilla muilla on älypuhelin, kun taannoin porukan vanhinkin itselleen sellaisen osti. Ja kun sopiva hetki koittaa, laite kaivetaan esiin. Mutta työteko menee sentään kaiken edelle.

Ei kauhistus jos teineissä on tulevaisuus. Vaikka älypuhelimia ei vielä käytetä opetuksessa, ne ovat osa oppituntia, koska 45minuuttia on liian pitkä aika pitää näpit erossa. Enpä haluaisi istua lentokoneessa, jonka ohjaamossa ollaan älypuhelin kädessä samalla kun autopilotti hoitaa lennon aina laskeutumista myöten. Mikä olisi paras ammatti sellaisille, joilla on ongelmia pitää näppinsä erossa. Varmaan pornoteollisuudessa. Älypuhelimen käytön voi helposti sovittaa osaksi juonta.


Kuuma kivi

Nyt on elokuu, vielä on kesää jäljellä. Helle kuulemma jatkuu vielä, voi vittu kun vituttaa. Jos sisällä on ollut kolme viikkoa yli kolmekymmentä astetta lämmintä, ja ilta-aurinko paistaa ikkunasta, alkaa raja tulla vastaan. Mutta ennusteet puhuvat toiseen suuntaan. Sää jatkuu tavallista lämpimämpänä lokakuulle asti. Tai sitten keskiarvot joihin ennuste perustuu, ovat vanhentuneet. Ja sää jatkuu normaalina. Ei voi taata, mutta kesä loppuu aina elokuuhun.

Kaikkeen tottuu, myös kuumuuteen mutta Suomen kesä on lyhyt. Juuri kun elimistö alkaa tottua, ilma viilenee. Viilenee, vaikka olisi lämpimämpää mihin on vuodenaikaan nähden totuttu. Tällä viikolla on ollut lämpömittarin mukaan viileämpää, mutta ei sitä huomaa. Viiden asteen pudotus 29:stä 24:ään ei ole sama kuin pudotus 20:stä 15:sta. Jälkimmäisessä eron huomaa ja takin kotiin unohtaminen voi vilustuttaa, jos tuulee tarpeeksi kovaa. Sama riski piilee jos kotona pyörii tuuletin yötä päivää. Elimistö altistuu vedolle ja voi tulla flunssa. Sateet viilentävät ilmaa, mutta kosteuden kohoaminen saa sen tuntumaan kuumemmalta. Kostea ilma kuivattaa elimistöä enemmän kuin kuiva. Pitää muistaa juoda.

Kuumassa säässä ajatuksia on vaikea pitää koossa. Mielessä ei liiku mitään ja jos liikkuu, mikään ei kuulosta järkevältä. Kuin olisi lievästi päihtynyt selvin päin. Mutta yhden nauttiminen ei vastaa kahta. Se vain konkretisoi tunteen, että olisit nauttinut yhden. Yöllä ei saa nukutuksi. Nukahtaminen kestää pari tuntia ja yöllä herätään omaan hikoiluun. Aamulla olo tukala, kun ei ole juonut moneen tuntiin. Päätä särkee ja ylös pääseminen kestää tunnin. Aamuvirkut nukkuvat hyvällä säkällä kahdeksaan asti, aamu-uniset puoleen päivään.

Kun loma loppuu, se on monelle painajainen. Vaikka työssä viihtyisi, pitää tottua heräämään ennen ylösnousua. Mutta illalla uni ei tule yhtään aikaisemmin niin kauan kuin on valoisaa. Syntyy lievä univaje, joka helpottaa syksymmällä. Ja ensimmäinen viikko on aina pelkkää valittamista. Jos sinä et valita, sinulle valitetaan. Moni olettaa, että ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen olisi lupa ottaa kevyemmin. Vaikka tietää mitä tehdä, ei haluta tehdä, koska ollaan vielä henkisesti loman puolella. Jos ensimmäinen työpäivä on kiireinen, illalla ollaan närkästyneitä, kun lomafiilis katosi niin nopeasti. Jos ensimmäisestä päivästä koituu rauhallisempi perustöiden puolesta, sinulle annetaan iso kasa pikkuhommia, joita on tapana hoitaa hiljaisina aikoina. Se vasta närkästyttää. Olisi edes yhden päivä antanut odottaa. Ei. Sama kuin loman alla viimeisestä työpäivästä toivottaisi rauhallisempaa tai loma menee pilalle ja harkitaan sen kuluttamista uuden työn etsimiseen. Se vasta tyhmää on. Etsitään uutta työtä koko kesä. Ei löydetä ja mennään takaisin vanhaan. Onko siinä enää motivaatio kohdallaan vain siksi, että lomalle jäätiin kiireisen kauhunpäivän jälkeen. Päivän joka oli todella hiljainen verrattuna siihen, mikä odotti lomalta palatessa. Loma on loma ja työ on työ. Ei ole mitään välivaiheita. Tai on, viimeiset lomapäivät. Silloin pitää olla jotain todella aikaa vievää tekemistä tai ajattelee töihin paluuta taukoamatta. Mutta haittaako se? Toivottavasti ei. Toisten loma loppui kun kesäsää alkoi, toiset lähtevät vasta nyt.