Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Voi käsitellä mitä tahansa, mikä kattaa käsitteen, outo ilmiö yhteiskunnassa.

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2016.

Päätöshuume

Luulisi olevan kaikille selvää, että väkivaltaa ja rasismia ei voi hyväksyä. Yhtä selvää kuin se, että rajoja ei voi laittaa yleisesti kiinni. Jotkut vain ovat sitä mieltä kuin mitään tärkeämpää ei olisi olemassa. Yhden virheestä kärsii kaikki. Samaan aikaan kun halutaan tällainen väkivalta ja rasismi pois kieltämällä ääriliikkeet, hyväksytään eläinoikeuspuolue. Se siitä sitten. On siis määritelty, mikä rasismi on todellista rasismia ja sama pätee väkivaltaan riippumatta poliitikkojen lausunnoista. Ei voida tuomita sillä oletuksella, että hyväksyntä voi johtaa rasismiin ja väkivaltaan, vaikka aina löytyy joku, joka yrittää varoittaa.

Yksi paikka mistä väkivallan moni kitkisi mielellään pois, on yöelämä, mutta minkäs teet? Jos pahoinpitely kohdistuu lailla erikseen määriteltyyn vähemmistöön, voi aina vedota rasismiin. Etenkin kun toinen osapuoli ei osaa selittää, mikä sai hänet lyömään. Ehkä ymmärsi jo ennakkoon, ettei tehnyt oikein, mutta humalassa ei ajatus kulje loppuun asti. Ja tietää, ettei se ole mikään selitys, mutta ei keksinyt muutakaan. Eniten kärsivät ne, jotka eivät tarkoita pahaa.

Onko ääriajattelussa kyse pohjimmiltaan päätöshuumeesta. On päättänyt ajatella jostain asiasta tietyllä tavalla ja se ottaa mielen niin pahasti valtaan, että ikään kuin huumaa ja saa tekemään mitä vain sen edestä kuin toinen persoona. Sama niiden asioiden kanssa, joiden ihailuun ei liity väkivaltaa tai rasismia. Ellei sitten joku ala vaatia harkitsemattomalla päätöksellään kieltoa tai merkittävää rajoittamista. Särkänniemen delfiinit lähtivät Kreikkaan odottamaan seuraavaa tukipakettia siksi, että muutama vähemmistöajattelija saisi mielenrauhan, koska olivat päättäneet, että delfiinit kärsivät. Kielimuurin takia kukaan ei voinut kysyä, halusivatko he todella lähteä vai mieluummin jäädä, mutta jos yhteinen kieli olisi ollut, olisivat delfiinit lajille ominaista käytöstä kuunnelleet loppuun. Voisiko näiltä delfiineiltä ikään kuin muistona näistä vuosista ja kiitoksena upeista esityksistä oppia jotain. Kuunnella loppuun eikä puhua päälle, kun alkaa kuulostaa huonolta. Hyvä on aina hyvä, mutta huono ei ole aina huono. Se ei vain henkilökohtaisesti avautunut ja kokee muut asiat paremmiksi panostamisen kohteiksi ilman silmitöntä raivoa. Varmasti jos toinen osapuoli vaikenisi samalla tavalla.

Kaikki eivät ehkä osaa ilmaista itseään kovin selkeästi, mutta joskus hyvinkin pelottavilta kuulostavien asiasisältöjen keskeltä voi löytyä jotain järkevää. Olla kriittinen ei ole sama kuin olla rasisti. Jossain menee raja, mutta sitäkään ei voi sulkea. Se pitää piirtää. Mutta miten piirtää kasvot muotokuvalle, jos niitä ei ole nähnyt.


No johan on jonossa odotus

Elämässä ei taida selvitä päivääkään ilman jonottamista. Se ei katso paikkaa, mutta ajalla on aina jokin merkitys. Odottaako jotain vai kuluttaako ainoastaan aikaa odottamatta mitään muuta kuin seuraavaa päivää tai yötä siinä välissä, että aivot antavat luvan käydä nukkumaan. Kyse on joka tapauksessa siitä, onko mitään tekemistä joutilaisuudelle. Tekemisen puute saa ajan tuntumaan pidemmältä ja kun aika viimein on täynnä, ihmetellään mihin se aika oikein katosi. Johonkin ne tunnit vain katosivat miettimällä, mitä voisi tehdä, eikä mitään tullut tehtyä. Saivatko he muka jotain tehtyä, joiden ei tarvinnut käyttää aikaa miettimiseen, kun televisiosta tuli taas Suomen huutokauppakeisarin toisen tuotantokauden neljäs jakso kahdelta eri kanavalta. Ja heti perään uuden kauden uusin jakso ja sekin oli jo uusinnan uusinta.

Juoksevien asioiden hoitamisessa ilman jonottamista selviää vain juoksulenkillä, ellei jää jumiin liikennevaloihin. Kassalla ja konttoreissa on usein jonoa ja kun siinä seisoo pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen kymmenien muiden samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa, voi helposti tuntua, että kaikki edessäsi ovat sinua hitaampia ja ainoastaan tiellä. Heillä on aivan liian pitkät asiat ja henkilökunta on aivan liian hidasta. Sama se on liikenteessä niin auton ratissa kuin kevyessä liikenteessä etenkin polkupyörällä. Vastaantulija suhteessa edessä ajavaan on kuin kohtalon ivaa juuri siinä ajoituksessa, että on täysi mahdottomuus pujahtaa siitä välistä, vaan joudut painamaan jarrua. Jos kukaan ei tule vastaan, ohitettava kulkee keskellä tietä rivissä ja hakeutuu aina sen reunan suuntaan, josta yrität päästä ohi.

Pohjimmiltaan kaikessa taitaa olla kyse psykologisista tekijöistä, joille ei aina itse mahda mitään. Nälkäisenä jonotus voi olla tuskaa etenkin ruokajonossa. Mutta kun on saanut vatsansa täyteen, mikä saa tuskastelemaan vielä jonossa astioiden palautukseen, ellei kyse ole myöhästymisvaarasta. Miten itsensä rakentaa lähtiessään. Ajattelee käyvänsä nopeasti jossain, mutta pitkä jono saa jäniksen istumaan kilpikonnan selkään. Kaikki ajatukset ovat siinä nopeudessa ja siitä tulee täydellä vatsallakin ylivoimainen ongelma. Jos ei sinulle, niin jollekin toiselle. Se jolle sinä sanot käyväsi jossain nopeasti tai se joka kehottaa sinua olemaan nopea käymisessäsi. Ei kukaan päätä sitä, milloin kiireettömään tilanteeseen asetetaan turha ajatus kiireestä. Sanat tulevat suusta, jos ovat tullakseen ja niihin tartutaan, jos ollaan tarttuakseen.

Kaikki lähtee pyörimään ylimääräisen ajatuksen ympärillä ja päivä on pilalla. Pitää ehtiä tekemään jotain sellaista, mistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Sama se kuinka montaa ihmistä loukkaa, kunhan vain ehtii. Lopulta sitä seistään jonossa yksin itsensä kanssa odottamassa hetkeä, jossa pääsee pakoon kaikesta tärkeästä. Eikä senkään jonon päässä ole mitään muuta kuin häntäpää uuteen jonoon hitaan palvelusuorituksen kautta.

Välillä on päiviä, joissa jonottaminen on kivaa. Aika on sama, se vain ei koettele hermoja. Vain se voi pilata päivän, ettei saa jonottaa rauhassa. Mutta sekin on vain jonottamista kohti sitä päivää, kun ei jaksa jonottaa, vaikka sama kiireettömyys on edelleen läsnä. Sitä vain ajattelee, että käynpä nopeasti, mutta jos ajattelee käyvänsä hitaasti, aika loppuu aina kesken. Koskaan ei tiedä, millaisen päivän sitä arjessa eteensä saa ja mikä on sen mauste.