Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Voi käsitellä mitä tahansa, mikä kattaa käsitteen, outo ilmiö yhteiskunnassa.

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2016.

Sensuroimatta

Moni taisi olla jo varma, että talvi tuli, mutta kuinkas kävikään. Henkilökohtaisesti saatoin ajatella, että näinhän tässä käy, mutta kun puhutaan Yhdysvaltojen uudesta presidentistä, ajattelin gallupien kertovan voittajan samalla tavalla kuin Suomen edellisissä presidentinvaaleissa vuonna 2012. Ja niin olisi käynytkin, jos voittajan valinta olisi ollut äänistä kiinni, mutta maassa maan tavalla.

Sinänsä Trumpin ja Clintonin vertaaminen Niinistöön ja Haavistoon on huono, ellei kysytä asiaa Laura Huhtasaarelta. Jos hänestä tulisi jonain päivänä suomen presidentti, Trumpin voittoa ei kauhistelisi kukaan. Putin tunnustaisi Karjalan itsenäiseksi valtioksi saadakseen Venäjän irti Suomen kyljestä. Ja loputkin suomalaiset eroaisivat kirkosta varmuuden vuoksi kaksi kertaa.

Sinänsä perussuomalaisten vertaaminen Trumpiin on huono, mutta puolue sai viime vaaleissa prosentuaalisesti vähemmän ääniä kuin kokoomus, mutta oli lopulta suurempi puolue samasta syystä, mistä Trump voitti eli useammasta alueellisesta voitosta. Tai samasta syystä mistä Teuvo Hakkaraisesta tuli Keski-Suomen ääniharava. Molemmilta puuttuu kyky sensuroida omaa puhettaan, mutta toiset vain osaavat lukea sieltä rivien välistä kaiken turhan keskeltä sen ydinajatuksen, vaikkei sitäkään voida selittää yksiselitteisesti. Aika näyttää, nouseeko Meksikon rajalle muuri ja kenen kustannuksella, mutta koko lupaushan saattoi olla pelkkä sarkastinen metafora, jolla Trump halusi sanoa, että meksikolaisten rikollisten on otettava vastuu teoistaan. Ja vain hänen henkilökohtainen mielipiteensä oli, että kaikki meksikolaiset ovat rikollisia, kuten Hakkaraisella oli omanlaisensa mielipide muslimeista. Rikossyytteen saatuaan hän kyllä hieman korjasi lausuntoaan, mutta liian myöhään. Myöhäistä oli Jouko Turkankin katua siinä vaiheessa, kun sanan varsinaisessa merkityksessään paskat olivat jo niskassa.

Sinänsä Jouko Turkan vertaaminen itsesensuurin puutteesta kärsiviin politikkoihin on huono, koska taide voi olla politiikkaa, mutta politiikka ei voi olla taidetta. Taide antaa erivapauksia sensuroimattomaan itsensä toteuttamiseen enemmän kuin politiikka, vaikkei taide suoranaisesti ole este politiikkaan pääsemiselle. Toiset pitävät sinusta ja saavutuksistasi, toiset eivät. Koskaan ei voi tietää, mitä ihmiset ovat valmiita katsomaan läpi ja mitä eivät, mutta jos ei uskalla ottaa riskejä, nöyryyttää itseään ihmisten edessä, ei koskaan voi voittaa. Ehkä Trump sopisi paremmin taiteilijaksi, mutta hänen valintansa oli politiikka. Voitonpuhe kertoi, että puheet on nyt puhuttu. Aika näyttää, mitä hän oikeasti osaa, kuka arvostaa ja millä perusteella. Sinänsä.


Pakkotilanne

Talviajan myötä voidaan epävirallisesti julistaa pikkujouluaika alkaneeksi. Yksi ainoa päivä vuodesta, kun kaikki riidat unohdetaan yhdeksi illaksi ja korostetaan vain sitä puolikasta, mikä näyttäytyi silloin kerran, kun ei itsekään muista tarkalleen, oliko se unta, jota ei muistanut heti herätessään. Varmaa on vain se, että kun herää seuraavana aamuna, pään ei tarvitse olla kipeä. Riittää kun muistaa, että meni kehumaan sitä työporukan laiskinta, joka ei ollut edes paikalla. Ja ahkerin sai pelkällä ajatustasolla osakseen kritiikkiä asenteestaan tehdä töitä muidenkin edestä.

Vaihtoehtona perinteisille illanistujaisille voi olla jokin aktiviteetti, joka vie ajatukset pois toisten ihmisten välittömästä arvostelukyvystä ja piilottaa samalla sen puolikkaan, jota on yleisesti tapana arvostella. Tyhmimmästä päästä voi löytyä se yksi ainoa palanen, jota ilman kaikki muu on merkityksetöntä. Mutta ilman sitä kaikkea muuta ei pysty sanomaan, mikä on ratkaisun palan merkitys.

Jos ratkaisua ei löydy, selviää, että se porukan kovaäänisin selittäjä, jonka juttuja kukaan ei jaksa kuunnella, tiesi oikean vastauksen, mutta päätti kerrankin olla hiljaa. Tai se joka ei yleensä sano mitään, sanoo oikean vastauksen ääneen, mutta kukaan ei kuuntele. Miksi? Vaikka varsinaista johtajaa ei ole, henkiseksi johtajaksi nousee se, jonka avulla ensimmäinen pala ratkeaa. Mitä useampi lukko aukeaa saman johtajan idean tai käskyn alta, sitä suuremmaksi henkinen kunnioitus kasvaa ja ajatukset kätketään kunnialla tai mitätöidään eriävällä mielipiteellä ja kunnioitus estää väittelyn.

Johtajuus voi vaihtua vain itsepäisellä soolosuorituksella, joka menee oikein. Yleinen käsitys itsepäisyydestä on negatiivinen asenne, mutta joskus se voi pelastaa ja tulee kuin luonnostaan. Mikäli porukka on veistetty samasta puusta, tilanne purkautuu ilman ongelmia ja yhteisöllisyys tiivistyy. Kenkkumaisesta työkaverista ei ehkä vieläkään tykätä, mutta jaksaapahan katsella tämän naamaa seuraavan vuoden.