Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Voi käsitellä mitä tahansa, mikä kattaa käsitteen, outo ilmiö yhteiskunnassa.

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2015.

Itku lyhyestä ilosta

Maaliskuu, kevään ensimmäinen kuukausi. Ulkona pilvisen harmaa, suorastaan syksyinen sää lopputalvisessa miljöössä. Mutta lämpötila plussan puolella ja se sulattaa lumia. Ainakin yksi merkki alkavasta keväästä siis on. Kevääseen kuuluu olennaisesti sääilmiöt, joissa talvi voi ottaa itseään takaisin vielä senkin jälkeen, kun alkaa vihertää. 20vuotta sitten näin tapahtui toukokuussa. Ilmassa alkoi olla jo kesän merkkejä, vain lämpöä oli liian vähän. Ja yllättäen maa peittyi kauttaaltaan lumeen. Vuosi sitten huhtikuussa lämpötila nousi lähelle hellerajaa. Kaksi päivää myöhemmin mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan. Oli hyvin tyypillinen vuodenaikasää, alle kymmenen astetta.

Vuodenajat ovat muutakin kuin sitä mikä stereotypia osoittaa. Syyskuussa on vielä kesäistä ennen kuin ruska alkaa ja vähitellen lehdet putoavat maahan, tuuli yltyy, öisin pakastaa ja sateet lisääntyvät. Valon määrä vähenee. Marraskuussa voi ilmassa olla jo talven merkkejä, mutta yhä harvemmin maa saa pysyvän lumipeitteen.

Talvi alkaa joulukuusta, mutta kunnon pakkasia saa odotella tammikuun puolelle. Helmikuussa tulevat ensimmäiset plussakelit, aurinko paistaa korkeammalta ja yön ja päivän väliset lämpötilaerot voivat vaihdella selkeässä säässä. Siis ei tänä vuonna.

Maaliskuussa on vielä talvista, kun maassa on lunta. Vie aikansa että se sulaa ja sittenkin öisin voi pakastaa. Mutta vähitellen alkaa vihertää ja luonto alkaa olla valmis kesään. Toukokuun lopulla ollaan jo lähellä.

Mutta miten kesä etenee? Millaisia näkyviä muutoksia ympärillä tapahtuu sinä aikana. Ei juuri mitään. Heinäkuussa on kuumempaa ja voi aiheuttaa kuivuutta, mutta mitään suuria muutoksia ei näy. Sato kypsyy niin luonnossa kuin tuottamuksellisilla istutuksilla ja kiinnostuneilla on jotain mistä etsiä merkkejä syksyn lähestymisestä. Muut vain havahtuvat eräänä päivänä siihen todellisuuteen että syksy on täällä. Toisia se masentaa, toiset saavat syyn iloita.

Jokaisella ihmisellä on oma näkemyksensä siitä, mikä vuodenaika on paras. Vaihtoehtoja on neljä, mutta perusteluja rajattomasti. Oli mielivuodenaika ja syy mikä tahansa, se on aina liian lyhyt. Juuri kun kesän ystävä alkaa toden teolla nauttia auringon lämmöstä, lämpötila laskee ja tulee kylmä. Kylmä joka syksyn ystäville on juuri sopiva. Talvi on jo liian kylmä, paitsi talven ystäville. Mutta kuten moni kesän ystävä ei pidä liian kuumasta, voi liian kova pakkanen lannistaa sitkeimmänkin talven ystävän. Mutta poikkeuksiakin löytyy molemmista päistä. Ja välistä. Entä sitten kevät? Vuodenaika jonka ranskankielinen nimi, printemps, voidaan vapaamuotoisesti suomentaa. ”alkuaika” tai ”aluksi tuleva aika”. Se kun luonto herää henkiin talviunestaan. Monet eläimet pariutuvat juuri keväisin.

Kun keväällä lämpötila kohoaa, talvenystävät luovuttavat ilonaiheen kevään ystäville. Mistä keväänystävät oikeastaan iloitsevat? Samoista lämpötiloista, joista syksyn ystävät iloitsevat kesän jälkeen. Ero on siinä, että keväällä iloitaan lämpötilan noususta, syksyllä sen laskusta. Kylmän talven jälkeen pienikin määrä plusasteita tuntuu paljolta. Talvitakissa tulee tukahduttavan kuuma, mutta sen poisheittäminen voi vielä vilustuttaa. Syksyllä lämpötila laskee enemmän asteittain ja elimistöllä on aikaa tottua muutokseen. Mutta takin unohtaminen voi vilustuttaa vielä kesämäisissä lämmöissäkin. Makuasioista ei voi kiistellä tässäkään asiassa.


Linjavika

Prisma halpuutti hintoja ja sai aikaan pienimuotoisen kohun. Etenkin Keskon keskuudessa. Jotkut puhuvat oikein ruokasodasta. Asiaa on jo jonkin aikaa kampanjoitu televisiossa mainoksella, jossa juuston hinta kohosi sentillä ja vain miljonäärillä oli siihen varaa. Hyvin tyypillinen ketjureaktio. Totuuspohjainen asia, juuston hinta oli kohonnut sentillä ja siihen ympärille on rakennettu kuulopuheketju draamalla ja huumorilla varustettuna. Jokainen ihminen näkee asian omalla tavallaan, analysoi sitä ja kertoo lopulta eteenpäin oman versionsa, mihin tulokseen tuli. Juuston hintaa verrattiin niin kampaajan kuin urheiluautoon. Ja urheiluautoa siihen, että vain miljonääri voi omistaa sellaisen. Näinköhän?

Historiasta löytyy oikeitakin tarinoita joista kiistellä. Legendan mukaan Isaac Newton istui omenapuun alla ja päähänsä putosi omena. Näin hän keksi painovoiman lain. Toiset kertovat tarinaa, että hän katsoi ikkunasta ulos ja näki omenan putoavan puusta. Ja keksi painovoiman lain. Vai näkiköhän omenan putoavan ikkunasta? Mitä hän siis näki? Omenan putoavan. Jos istuu omanapuun alla, ei itse putoamista näe. Näkee vain sen pudonneen omenan ja miettii, kuka sen pudotti. Tuleeko ajatelleeksi että se saattoi pudota itsestään. Tarina jonka mukaan hän näki ikkunasta miten omena putosi puusta, kertoo selvästi mitä Newton näki. Omena putosi puusta itsestään. Vai oliko se ehkä päärynä?

Mikä on totuus marsalkka Mannerheimista? Muistelmissaan mies mainitsee vaimonsa kerran, lapsia ei kertaakaan. Tämän perusteella on alettu ajatella että hän ei tykännyt lapsista eikä naisista. Ei ainakaan yhtä paljon kuin sodista ja hevosista. Joidenkin mielestä hän oli musta afrikkalainen. Eikö pääasia ole, että hänen avullaan suomeen saatiin pysyvä rauha sodasta Neuvostoliittoa vastaan. Ilman sitä historia olisi voitu kirjoittaa toisin, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan. Vielä vähemmän ketään kiinnostaa rahoittaa elokuvahanketta.

Sama kuin alkaisi pohtia oliko Kekkosen kansansuosio oikeasti totta. Vai oliko vastustajansa Ahti Karjalainen niin epäsuosittu, että Kekkonen nautti suosiota hänen kustannuksellaan. Kun suosio alkoi hiipua, valittiin hänet presidentiksi poikkeuslailla. Oliko Kekkonen oikeasti kalju? Käyttikö hän kaljuperuukkia siksi että Sylvi pakotti. Piti niin paljon kaljuista miehistä, että vaati sitä. Ja todellisuudessa Kekkonen olisi kyennyt hyppäämään hiukset hulmuten kymmenkerroksisen talon yhdennestätoista kerroksesta avoauton katon läpi pyöreän talon kulmalle. Mistä sitä tietää?

Jokainen meistä on joskus selkänsä takana kahvipöytäkeskustelujen uhri. Käyttäytymistäsi analysoidaan. Sanomisiasi pohdiskellaan ja mielipiteesi arvostellaan. Vitsaillaan ja nauretaan, kuin olisit roastissa olematta itse paikalla. Ja kun olet itse paikalla, sinua suorastaan rakastetaan. Se kuuluu tähän ihmisluontoon. Analysoidaan asioita ja tulkitaan niitä omalla tavalla. Joskus muut ovat kanssasi samaa mieltä, joskus olet yksin omien mielipiteittesi kanssa. Tunnen monia ihmisiä, jotka puhuvat muiden ihmisten asioista eteenpäin väärin perustein. Sanotaan oma mielipide asiaan ja sitten todetaan, että voin tietysti olla väärässäkin. Mitä järkeä on levittää epäilyksiä, joiden todenperäisyyttä ei voi vahvistaa ja myöntää itsekin olevansa epäileväinen. Eikö silloin olisi viisaampi olla hiljaa etenkin jos ei tiedä onko kuulolla oleva porukka luotettava. Jos porukassa on joku joka ei käy keskustelua vain siinä hetkessä ja unohtaa sen heti kun tauko päättyy. Vaan lähtee levittämään asiaa eteenpäin jollekin toiselle sisäpiirille, johon kuuluu. Tai seinän takana on ylimääräinen korvapari, joka ei kuule kaikkea ja lähtee levittämään niillä eväillä, jotka kuuli ja miten loput tulkitsi. Maailma on pieni. Jos sisäpiirien kesken vaihtuu puolihuolimatonta tietoa liian monta kertaa, on riski että keskustelujen kohteena oleva henkilö kuulee omista sanomisistaan tai tekemisistään jotain, mikä tuli erittäin suurena yllätyksenä myös hänelle itselleen. Siinä vaiheessa voi olla myöhäistä yrittää oikoa asioita. Sinut on jo häpäisty ja luottamus voi ratketa liitoksistaan. Kannattaako sellaisten ihmisten kanssa olla missään tekemisissä, jotka levittelevät sinusta perättömiä puheita ja niiden jotka ottavat ne liian tosissaan kuin ne olisivat hänenkin asioitaan. Niiden jotka yrittävät muokata sinua haluamaansa muottiin, koska nykyinen olemus ei miellytä. Sanotaan että kaveriin voi aina luottaa. Kaverille voi kertoa mitä tahansa ja ne jäävät heidän välisekseen. Se on totta, mutta kuka meistä on sellainen joka ei koskaan puhu mitään muiden asioista eteenpäin edes vahingossa. Ei kukaan. Sammakoita pääsee aina ulos suusta. Vastuu on siinä vaiheessa sillä joka kuulee tämän huhun. Ymmärtääkö hän että toinen sanoi jotain mitä hänen ei ehkä olisi pitänyt sanoa. Myönsi hän sen tai ei. Ja osaa jättää omaan arvoonsa. Koskaan ei voi tietää, kuinka monennessa lenkissä kyseinen huhu on menossa ja kuinka paljon se on saanut matkan varrella mukaansa uusia asioita. Pieni naarmu lentokoneen kyljessä on kykenevä repimään koneen palasiksi jos sitä ei korjaa. Kun se tapahtuu kymmenen kilometrin korkeudessa, mitään ei ole tehtävissä. Kun kymmenenellä eri ihmisellä on sinusta väärää tietoa, et kohta tiedä itsekään mikä on totta.


Painajaisia

Viikko 7 on perinteisesti ollut penkkariviikko. Lukion vanhimmat, abit, lopettavat koulun ja juhlivat sitä naamiaisten muodossa. Nöyryyttävät koulussa jatkavia maalamalla heitä huulipunalla ja antavat hyvitykseksi karkkia. Ironista, mutta oikeutettua. Onhan lukio haastava kokemus sille joka sinne menee. Pitää päättää itse omasta lukujärjestyksestään, läksyjä tulee valtavasti ja koealueena toimii kokonainen oppikirja. Näin sanovat ne jotka jaksavat panostaa opiskeluun riippumatta siitä mitä hyötyä siitä oli. Kaikki eivät panosta mutta kevään lopussa päätä koristaa ylioppilaslakki. Tai sitten he vain vähättelevät, ettei kukaan pitäisi heitä liian fiksuna. Työ kun ei vastaa opiskelukokemusta. Lukioton voi pärjätä siinä vähintään yhtä hyvin, jopa paremmin.

Oli totuus mikä tahansa, se on omalla sairaalla tavallaan hienoa, että kaiken kokemansa jälkeen saa oikein luvan kanssa purkaa kaikki patoumat tavalla, joka ilman tietoista rituaalia voisi olla poliisiasia. Kävelet rauhassa kaupungilla ja joku pelle tulee maalailemaan huulipunalla ja viskoo nameja ympäriinsä. Tai sitten sinua luullaan eksyneeksi polttarisankariksi. Hyvä syy nauttia elämästä kerrankin kun on vielä nuori ja villi ja ylpeä siitä. Kolmekymppisenä aletaan havahtua krapula-aamuna siihen todellisuuteen että viimeksi meno oli näin hurjaa lukiossa. Krapula-aamu vaikka olisit jo lukiossa ollut lasiin sylkevä hippi, jonka villi meno perustui psykologisille tekijöille. Sinulla oli syytä painella menemään kuin ADHD, vaikka joit pelkkää limua. Alkoi ajatella että jokin on itsessä on muuttunut vuosien varrella ja ahdistuu. Miettii liikaa, masentuu ja voi seota. Pitäisi vain suhtautua asiaan rennolla otteella pilke silmäkulmassa ja ottaa muutama vuosi takaisin. Nuori ei enää ole, eikä takaisin sellaiseksi tule, niin vanhenee sitten oikein tyylikkäästi ja itseään nöyryyttäen. Hankkii itselleen nuoremman kumppanin ja elää tämän kanssa toisen nuoruuden. Nelikymppisenä kolmannen. Jos lukio jäi nuorena väliin menee iltalukioon ja juhlii sillä porukalla minipenkkareita.

Mutta juhlien jälkeen seuraa karu arki. Abeille se tarkoittaa omatoimista valmistautumista ylioppilaskirjoituksiin. Kun lakin saa päähän, voi juhlia taas. Sillä erolla että naamiaisasu on korvattu juhlapuvulla. Juhlavasti pukeutuvat myös lukion toisvuotiset, kun ovat ensin kirjaimellisesti kantaneet vanhimmat ulos koulusta. Rituaalin myötä heistä tulee vanhimpia ja siinäkö on syytä juhlaan. Tanssia 17vuotiaana ja pitää itseään vanhana. Juoda jatkoilla limua ja kuvitella olevansa fiiliksissä, bileis, eikä voi sille mitään. Karu arki on palata koulun penkille. Ehkä alkaa miettiä jo omia penkkareitaan, jotka ovat vuoden päästä. Sitten on syytä juhlia, mutta ensin pitää päättä miksi pukeutua.

Siinä kohtaa vastaan voi tulla elämän siihen asti suurin romahdus kun vanhemmat puhuvat karua kieltä. Pukeudu miksi haluat, kunhan rahasi riittävät. Ne rahat joita me säästimme sinulle syntymästäsi saakka. Nyt kun sinä olet täyttänyt 18vuotta, ne ovat sinun vapaassa käytössäsi. Me emme päättäneet että sinä menet lukioon, sinä teit sen päätöksen ihan itse. Me olemme maksaneet kaikki sinun oppimateriaalisi ja vanhojentanssipuvun. Nyt on sinun vuorosi miettiä, miten rahaa käytät. Sanasotaa siitä voi tulla, mutta ei se maailma siihen kaadu. Pitää vain laskea asioita uudelleen. Penkkarikulut vähennetään pois ylioppilasjuhlien budjetista ja jäädään jännityksellä odottamaan, paljonko saadaan takaisin ylioppilaslahjarahoina. Juhlat tulevat ja menevät ja taas on edessä karu arki. Moni poika pyörähtää armeijan harmaissa, tytöt jäävät kotiin onanoimaan. Mutta mitä nopeammin pääsee kiinni työhön tai kouluttautumaan ihan oikeaan ammattiin, sen parempi. Toisilla käy parempi tuuri kuin toisilla, mutta periksi ei pidä antaa. Vaikka tuntuu ettei mikään kiinnostaisi, tee edes jotain. Silloin sinulla on kolmekymppisillä ihan oikeasti syytä juhlaan. Ajatus nuoruuden loppumisesta on paljon pienempi paha, jos ei samaan aikaan tarvitse miettiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tuleeko sinusta parkkipirkko, puhelinmyyjä, terveystarkastaja, jokin jota kaikki vihaavat. Ehkä poliitikko tai kiinteistövälittäjä, sellainen omituinen höpöttäjä, joka ei varsinaisesti sano mitään, kunhan tuottaa sanoja sanojen perään.


Palikkatorni

Jo toista viikkoa putkeen lotossa on tavoiteltu kaikkien aikojen ennätyspottia. Eurojackpot jatkaa kasvamistaan. Mainoksen mukaan me suomalaiset haaveilemme viettävämme lottovoiton jälkeen aivan tavallista elämää. Sen kun näkisi. Jos tutkimukseen osallistui joku joka ihan oikeasti lottosi ja vastasi näin sydämestään niin hyvä. Mutta jos päävoitto tulisi mitä tapahtuisi. Eläisi varmaan aivan tavallista elämää, ellei joka suunnasta olisi hengittämässä niskaan kateellisia köyhiä, joita kavereiksi kutsutaan. Hekin haaveilivat viettävänsä aivan tavallista elämää, kunnes tajusivat tuntevansa voittajan henkilökohtaisesti ja hyvin. Alkoivat miettiä asiaa omalta kohdaltaan, mitä kaikkea sellaisella rahasummalla voisikaan tehdä ja kateus iski. Kaverilla on mahdollisuus siihen mihin minulla ei ole, mutta häntä ei kiinnosta käyttää sitä. Haluaa jatkaa elämäänsä entiseen malliin, paitsi velattomana. Voittaja ei vain halua tehdä mitään harkitsematonta. Moni lottovoittaja on köyhtynyt vuosien saatossa köyhemmäksi mitä oli ennen hyvän onnen numeroita. Sitäkö ne kaverit haluavat?

Mitä lottovoitolla sitten pitäisi tehdä? Siihen kysymykseen ei ole olemassa oikeaa vastausta, mutta mikään summa ei ole niin paljon rahaa että kaikki olisi mahdollista. Se on kuin palikat lapsen lelulaatikossa. Mitä enemmän niitä on, sitä pienemmät ovat mahdollisuudet saada kaikki samaan pinoon. Torni kaatuu lopulta itsestään, kun fysiikka ei kestä. 50miljoonan euron eurojackpotvoittaja paljastui eläkeläiseksi. Sai sukulaiset toivomaan, ettei rahaa käytettäisi mihinkään ylimääräiseen. Miettivät jo oikein ajan kanssa mitä tekevät rahoilla sitten, kun vanhuksesta aika jättää ja he saavat ne haltuunsa. Jos ei mitään muuta, niin ajautuvat välirikkoon perintöriidan seurauksena.

Jos sijoitat kaiken kalliiseen asuntoon ja se palaa maan tasalle seinän sisällä kyteneen sähkövian seurauksena, ei vakuutuskaan korvaa henkisiä kolhuja. Mutta jos asut vaatimattomasti keskihintaisessa asunnossa, talo tai osake, ei vahinkojen korjaaminen ole mikään iso ongelma. Jää rahaa vielä etsiä itselleen jokin mukava harrastus. Jos työssä on jotain vikaa, uusi työ.

Miljonääriksi voi tulla myös kovalla työllä jos on valmis riskeeraamaan koko omaisuutensa sille, että kaikki velat kaatuvat niskaan. Jos riski kannatti, tuotoilla saa velat maksettua, eikä verottaja vie viimeisiä voittoja, voi nostaa maljan onnistuneelle yritykselle. Kunhan muistaa, että huipulta pääsee alas nopeammin kuin sinne kapuaminen vei. Ja pudota alemmas mistä lähti.

Rikkaus on kuin alkoholi. Oikein käytettynä se on vaaraton, terveellinen. Väärinkäytettynä vaarallinen, terveysriski, voi viedä kaikki rahasi. Jos voitat, voit ostaa jotain itsellesi, esineellistää rahasi, tai säästää turvallisesti. Kun on aihetta juhlaan, voit juoda itsesi äärirajoille ja muistaa seuraavana aamuna kun laatoitat kylpyhuonetta uudelleen. ”Hetken kestää humala, olo jälkeen sen kamala”. Tai sitten otat yhden itsellesi, toisen jonkun toisen kunniaksi. Jos lottovoittaja päättää ostaa asunnon, ei hän osta niin monta kuin rahalla saa. Vaan yhden itselleen, toisen sijoituskohteeksi. Tai sitten hän ostaa vain sijoituskohteen ja hankkii omaan kotiinsa uusia huonekaluja, ehkä kylpyhuoneen. Mutta vain niin paljon kuin tarvitsee.