No johan on jonossa odotus

Elämässä ei taida selvitä päivääkään ilman jonottamista. Se ei katso paikkaa, mutta ajalla on aina jokin merkitys. Odottaako jotain vai kuluttaako ainoastaan aikaa odottamatta mitään muuta kuin seuraavaa päivää tai yötä siinä välissä, että aivot antavat luvan käydä nukkumaan. Kyse on joka tapauksessa siitä, onko mitään tekemistä joutilaisuudelle. Tekemisen puute saa ajan tuntumaan pidemmältä ja kun aika viimein on täynnä, ihmetellään mihin se aika oikein katosi. Johonkin ne tunnit vain katosivat miettimällä, mitä voisi tehdä, eikä mitään tullut tehtyä. Saivatko he muka jotain tehtyä, joiden ei tarvinnut käyttää aikaa miettimiseen, kun televisiosta tuli taas Suomen huutokauppakeisarin toisen tuotantokauden neljäs jakso kahdelta eri kanavalta. Ja heti perään uuden kauden uusin jakso ja sekin oli jo uusinnan uusinta.

Juoksevien asioiden hoitamisessa ilman jonottamista selviää vain juoksulenkillä, ellei jää jumiin liikennevaloihin. Kassalla ja konttoreissa on usein jonoa ja kun siinä seisoo pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen kymmenien muiden samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa, voi helposti tuntua, että kaikki edessäsi ovat sinua hitaampia ja ainoastaan tiellä. Heillä on aivan liian pitkät asiat ja henkilökunta on aivan liian hidasta. Sama se on liikenteessä niin auton ratissa kuin kevyessä liikenteessä etenkin polkupyörällä. Vastaantulija suhteessa edessä ajavaan on kuin kohtalon ivaa juuri siinä ajoituksessa, että on täysi mahdottomuus pujahtaa siitä välistä, vaan joudut painamaan jarrua. Jos kukaan ei tule vastaan, ohitettava kulkee keskellä tietä rivissä ja hakeutuu aina sen reunan suuntaan, josta yrität päästä ohi.

Pohjimmiltaan kaikessa taitaa olla kyse psykologisista tekijöistä, joille ei aina itse mahda mitään. Nälkäisenä jonotus voi olla tuskaa etenkin ruokajonossa. Mutta kun on saanut vatsansa täyteen, mikä saa tuskastelemaan vielä jonossa astioiden palautukseen, ellei kyse ole myöhästymisvaarasta. Miten itsensä rakentaa lähtiessään. Ajattelee käyvänsä nopeasti jossain, mutta pitkä jono saa jäniksen istumaan kilpikonnan selkään. Kaikki ajatukset ovat siinä nopeudessa ja siitä tulee täydellä vatsallakin ylivoimainen ongelma. Jos ei sinulle, niin jollekin toiselle. Se jolle sinä sanot käyväsi jossain nopeasti tai se joka kehottaa sinua olemaan nopea käymisessäsi. Ei kukaan päätä sitä, milloin kiireettömään tilanteeseen asetetaan turha ajatus kiireestä. Sanat tulevat suusta, jos ovat tullakseen ja niihin tartutaan, jos ollaan tarttuakseen.

Kaikki lähtee pyörimään ylimääräisen ajatuksen ympärillä ja päivä on pilalla. Pitää ehtiä tekemään jotain sellaista, mistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Sama se kuinka montaa ihmistä loukkaa, kunhan vain ehtii. Lopulta sitä seistään jonossa yksin itsensä kanssa odottamassa hetkeä, jossa pääsee pakoon kaikesta tärkeästä. Eikä senkään jonon päässä ole mitään muuta kuin häntäpää uuteen jonoon hitaan palvelusuorituksen kautta.

Välillä on päiviä, joissa jonottaminen on kivaa. Aika on sama, se vain ei koettele hermoja. Vain se voi pilata päivän, ettei saa jonottaa rauhassa. Mutta sekin on vain jonottamista kohti sitä päivää, kun ei jaksa jonottaa, vaikka sama kiireettömyys on edelleen läsnä. Sitä vain ajattelee, että käynpä nopeasti, mutta jos ajattelee käyvänsä hitaasti, aika loppuu aina kesken. Koskaan ei tiedä, millaisen päivän sitä arjessa eteensä saa ja mikä on sen mauste.