Blogi

Kirjoittelin aiheesta jo suhteissa olevaan ketjuunkin, mutta ihan vaan bloggaamisen ilosta täydennettynä uusintana tänne:

Mun mielestä tämä on jo vähintäänkin epäreilua. Ensin toissayön aikana tulee jostain *plop-plop* SP-aikaa ja sitten viime yön aikana pihkalista piteni. Tai siis lukumäärä kasvoi yhdellä.

"Palvelun käyttö on täysin anonyymiä, ei ole minkäänlaista mahdollisuutta, että hän saisi tietää kuka olet, ilman että myös hän on ihastunut sinuun – rakkauden win-win-tilanne."

WIN-WIN! WTF? Tekisi mieleni kirota ääneen. Koska olen hetero, kahlasin kaverilistan miehenpuolet läpi (sori, kun vilkuttelin teidän valoja). Ei tärpännyt.

Palvelussa kehtaavat väittää, että "ei enää unettomia öitä". Täh? Enhän mä uskalla nukkua enää ollenkaan, kun koskaan ei tiedä mitä tänne seuraavaksi on yön aikana tullut?!

Mutta aisaan. Olen raivostuttava, inhottava, paskamainen, (vähintäänkin) omituisen näköinen, päättämätön, lapsellinen ja mitä lie.. Ellet vieläkään saa sitä pihkanamiskaa kohdallani väännettyä off-asentoon, niin kokeile laittaa vaikka pikaviesti, niin vakuuttelen ihan henkilökohtaisesti. Siinä olen aika helvetin hyvä.

Ai niin. Listan alkupäälle sama ohjeistus.

Kiitos.

.
.
.

Kun asiaa tarkemmin ajattelen, alan tulla siihen johtopäätelmään, että kyseessä on kavala salajuoni, jonka perimmäinen tarkoitus on saada vainoharhaisuuteni heräämään.

Niin sen täytyy olla.

Nyt on nopealle uskomaton tarjous tiedossa!

Mä lähden tänään katsomaan Kultaisen kompassin ihan just sun kanssa. Ehtona on, että olet tuossa kivenheiton päässä n. 20 min. kuluttua, leffa nimittäin alkaa klo 20:00. Sit sen jälkeen vois käydä kaakaolla jossain.

Nähdään!

Piti ihan pitkään ja hartaasti (n. 7 sek.) tutkia runkosarjan taulukoita, kun alkaa melkein näyttää siltä että (uusiokotipaikkakuntani) siivekkäät lähestyy kiivaasti (ainakin tähän saakka kiivaan intohimoisesti) kannustamaani nisäkäslaumaa.
Tänään olen antanut itselleni kertoa myös sen seikan, että joutunen tulevina aikoina seuraamaan pelikaanien parveilua työpaikallani ehkä jopa useamman kerran viikossa!

Mikä siis nyt neuvoksi? Käännänkö takkia sinioranssimustaksi, vai sinnittelenkö entisessä keltavalkomustassa? Seuraava kohtaaminen on onneksi vasta la 05.01. (Lahdessa), joten minulla on aikaa valmentautua (ja totutella muuttuvaan?) tilanteeseen. Ajattelin peliä ennen kokeilla miten kanssaeläjät suhtautuvat v. 2007 mestaruuspaidan käyttöön työpaikalla ja opetella ulkoa kaikki kärppäaiheiset kannustushuudot ja laulut, joita aina sopivassa saumassa siteeraan.

Varmuuden vuoksi (siis JOS Pelicans sattuu jollain ilveellä entisestään nousemaan) voisin tietysti hankkia sopivan varustuksen, jonka käyn vaikka erätauolla vaihtamassa päälle. Tai jos sen kärpännahan alle pukee sulkapuvun..

Pitäisköhän tilata joku rohkelikko pitämään kädestä? Vaikka joku Ilveksen kannattaja? Tai erotuomari tai järjestyksenvalvoja?

Toissakesänä kuvasin pikkusiskoni kanssa Salford Quays'ssa kanavan varteen "istutettuihin" metallilaattoihin kaiverrettuja runoja. Yksi niistä on jäänyt monestakin syystä mieleeni:

The silence fell
like smog smothering,
suddenly everything went dark
and the docks died.

Sanat kuulostavat niin lohduttomilta ja lopullisilta, mutta (taistelen ajatusta vastaan ja) tiedän, että näin ei ole. Kuten hyvä ystäväni aikoinaan sanoi, ".. jotta voisit saada jotain, on sun osattava päästää irti ..".

Irrotan köydet, nousen kokkapuulle ja annan tuulen kuljettaa.

Kyllä 2 x melkopitkä junamatka saa ajatukset rullaamaan ihan valtoimenaan. Ajattelin jossain välissä, että pitäisi kaivaa muistiinpanovälineet esille ja tehdä jonkinmoista yhteenvetoa järjenjuoksusta, mutta en jaksanut.

Silti pohdituttaa ihan tajuttomasti.

Kävin siis kotikonnuilla. Pakon sanelemaan oman asunnon varastontyhjennyskeikkaan sain mahtumaan aika paljon merkittäviä ihmisiä, tärkeää puhetta ja läheisyyttä.

Varaston tyhjennystä voi ajatusmyrkyllisesti melkein verrata junamatkaan. Paitsi että oli kylmempää ja välillä märempää. Ajatus lensi silti. Siinä tuli mietittyä työ, harrastukset ja ihmissuhteet. Ja vielä viidennen kerran kaikki läpikotaisin. Jotenkin puhdistavaa järjestää menneisyyttä ja pistää pois esineitä, jotka vaan ovat ilman suurempaa merkitystä. Viisi jätesäkillistä tarpeellista tavaraa sai uuden elämän. Ja minä elämääni ehkä jotain?

Perjantai-iltana tapasi kymmenen upeaa naista, jotka elämäni eri vaiheissa ovat tulleet tutuiksi ja lähentyneet kavereiksi ja ystäviksikin. Istuttiin patojen ääreen, syötiin ja nautittiin toistemme seurasta. Vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin niistä samoista iänikuisista aiheista. Oli oikein kivaa; turvallinen, lämmin fiilis.

Nukuin hyvin ja pitkään, vaikka ystävän koiran mielestä olisin hyvin voinut nukkua muualla kuin emännän vieressä ja oletettavasti jatkovalitukset johtuivat vaaka-asentojakson kestosta. Neiti olisi mieluiten nähnyt minut räntäsateessa kirmaamassa tai ainakin alakerrassa pallotykkinä (nyt keksin SEN - ongelmallisin joululahja on selvä!).

Päivä meni lepäillessä ja jutellessa. Iltasella kävin katsomassa kaverin uuden (toivottavasti väliaikais-)asunnon, moikkaamassa ystäväperhettä ja istumassa kummitytölle muotokuvamallina.

Sitten pitikin jo lähteä. Tai olisin toki voinut jäädä, mutta en halunnut tuhlata päivää matkustamiseen, joten puksuttelin yöjunalla takaisin.

Jotenkin helpottavaa olla kotona. Vaikka pohjoisessa on niin paljon ihania ihmisiä, en kaipaa sinne ollenkaan. Mun elämä on nyt täällä - tai tänne sitä ainakin rakennan (talkoisiin saa osallistua!).

Meillon firman pikkujoulut. Siis ON. Läksin aikaisin kotiin, sillä mua
a) väsyttää
b) tympii, kun huomenna on istuttava junassa moooonta tuntia
c) ei vaan huvittanut..

Kaikki alkoi oikein kivasti - sellaista mukavaa yhdessäoloa ja tekemisen maku. Oli mukava katsoa miten aikuiset nauttivat saadessaan taantua lapsen tasolle :)

Sit me tytöt meikattiin kimpassa ja pojat siivos.

Kun kaikki oli oikein nättinä, mentiin yhdessä syömään ja joka ikinen tilasi niin ison sisäfilepihvin, että teki ihan kipeää ajatella niitä kaikkia nautaparkoja, jotka menetti meidän vuoksi henkensä!

Juotiin viiniä kynttilöiden valossa ja juteltiin mukavia. Naurettiin paljon ja arvuuteltiin kenellä on kovin päänsärky.

Vein lauman jatkoille paikkakunnan hienoimpaan (kokemattomana veikkaisin, että kuuluu maan hienoimpiin) yökerhoon. Tapasin muutamia kavereita, mutta en vaan enää saanut bilevaihdetta päälle, joten päätin lähteä.. Koska kamat oli duunipaikalla, tulin vielä käymään täällä - ja varsin oikein tein. Kotiavain nimittäin odotteli tuossa työpöydän kulmalla ja kalenterikin (= puoli elämää) oli vielä jäänyt tänne.

Nyt tarpeellinen tavara on pakattu ja olen valmis heittäytymään pariksi päiväksi vapaalle.

.. Kun vain saisi nukkua tän härdellin pois, vaan on pakko piipahtaa pohjoisessa.

Voi kökkö.

Kävin perjantaina Vantaan Ikeassa shoppailemassa työpaikalle yhtä sun toista toimistokaluista aterimiin.. ja euroja paloi. Haalasin lastin kuljetuspalveluun (jossa göranin näköinen poika totesi, että saan kunnian olla hänen "suurin tilauksensa") ja maksoin rahdin Lahteen.

Tänään ne tuli. Miljoona paffiloodaa.

Joista ainakin kuusi sisälsi ihan jotain muuta. Tarvitaanko pöytään viisi jalkaa? Tai siis korvaako se ekstrajalka kehyksen, johon jalat ja pöydän lasikansi kiinnitetään?

Olenko värisokea, kun valkoinen melamiini näyttää silmissäni koivuviilulta? Onko sillä paskankaan merkitystä, jos lasiovet puuttuu, kun ruloa on laatikkokaupalla?

No, sainhan ainakin purkaa parin päivän turhaumat Ikean asiakaspalveluun (jossa ennen keskusteluyhteyttä on valittava 1 = suomenkieli ja 6 = reklamaatiot).

Taidan seuraavaksi hakea sinne töihin xD.

Helvetti, että on uskomattoman hienoa olla minä. Vaikka olen varmasti monen mielestä peruskamaa, enkä elämässäni ihmeemmin menestynyt ja vaikka useat ajattelevat, että olen jopa epäonnistunut, koen saaneeni ihan tajuttoman paljon.

Paljon sellaista, mitä kukaan ei voi ottaa pois.

Se, että on jotain, ei kuitenkaan estä haluamasta lisää. Tavoittelemasta. Kun perustarpeet on tyydytetty (ruokaa ja juomaa on riittävästi) ja olo on turvallinen, tunnen tarvetta koetella omia rajojani..

Tunnen halun nousta kaiteelle.

En ole riittävän vahva, jotta voisin elää tasapainoista elämää täysin vailla muiden hyväksyntää (olen sosiaalinen (eläin) ja kaipaan läheisyyttä ja rakkautta).

Jano.

Huomatuksi tuleminen ei minulle kuitenkaan riitä. Haluan kokea positiivista huomiota; tuntea olevani arvostettu.

Olen saanut toteuttaa itseäni. Olen tehnyt ratkaisuja, joita muut ovat kauhistelleet ja joiden vuoksi minut on tuomittu. En ole katunut. Pikku hiljaa alan oivaltaa, että pystyäkseni elämään täysipainoisesti, on minun saatava kasvaa siksi ihmiseksi, joksi minut on kaikkien persoonaani liittyvien ominaisuuksien ja lahjojen puolesta tarkoitettu.

Näillä eväillä loput 32850.

PS. Voiko kukaan olla niin ehjä, että pinnassa ei olisi yhtään säröä, jota joku toinen ihminen ei voisi täyttää, paikata?

Ai niin... Terkut kissojen talosta, oranssista makuuhuonesta ;)

Palaan tähän (ehkä) kun signaali on erittäin heikkoa vahvempi. Olo juuri nyt on aika hutera, mutta huominen tulee ja silloin seison kaiteella vahvana, katse tulevaan.

(Kiitos tuntuu niin vähäpätöiseltä ja pieneltä sanalta, kun olen saanut niin paljon, mutta.. Kiitos. Et ole minulle yhdentekevä.)

Edit: Harvoin onnistun, mutta pläjäytinpä tämän nyt tuplana (taisi olla aika tärkeellinen aihe?).. Sekundääriversio kuopattu ajassa 21:37.