Vuosi vaihtui tavanomaisesta poiketen kaksi tuntia etuajassa. Lahdimme Liverpoolin bileisiin puoli kymmenen maissa ja bubisiiderin jalkeen siirryimme klubille, jonne pikkusisko oli buukattu kuvauskeikalle Ministry of Sound bileisiin.
-4'C
Jo liverpooliin tultaessa ja pubissa istuessa ihmettelin miten vahissa vaatteissa ihmiset taalla ovat yoelaman pyorteissa liikkeella. Ulkona oli nelja astetta pakkasta ja silti valtaosa tytoista kopsutteli sandaaleissaan kadulla pelkassa todella pienessa bilehilemekossa ja jotkut pojatkin vain teepaitaan tai kauluspaitaan sonnustautuneina. Siis ilman minkaanlaisia paallysvaatteita siina pakkasessa!
May I take a photo?
Mukana oli kaksi kameraa, joten sain assarin paikan ja tekemista muuten vahan vaisuihin kekkereihin. Ihmiset jaksoivat (ja halusivat) poseerata ihan kivasti ja hymy, irsivtykset, sarvet ja muu ilveily irtosivat herkasti ja sain tallennettua muutaman aika mallikkaan otoksen (kuvia kertyi kolmen tunnin aikana yhteensa kolmisen sataa).
2009
Vuosi vaihtui pusujen, hurraa-huutojen ja samppanjan merkeissa. Aamulla vaatteista saattoi kylla paatella, etta ainakin joku juhlija oli samppanjan lisaksi juonut likoorinlitkua ja jollakulla oli ollut lasissaan ilmeisesti appelsiinimehua.
Englannissa osataan kannata ihan yhta hyvin kuin Suomessakin. Jo alkuillasta muutama daami oli niin hyvassa kuosissa, etta klubin edessa naimme (harmi, etta kamera oli silloin viela laukussa!) kivan "tuheronpaljastuskuperkeikan".
"Nukun aina alasti .."
Pikkusiskon kuvaajakaveri, Lee, oli ikuistamassa vuoden vaihtumista toisella Liverpoolilaisella klubilla ja palasimme hanen kyydillaan takaisin Manchesteriin. Ilmeisesti jetlagin vuoksi olin niin vasynyt, etta nukuin osan paluumatkasta ja herasin vasta kotiovella.
Jaksoin nippanappa pesta glitterit luomista ja siirtaa nalkaa paivalla tekemallani munanuudelichililla ennen unen tuloa. Sisko jai viela editoimaan kuvia, kun itse nukahdin futonille paksun peiton alle yllani villasukat, saarystimet, collegehousut, teepaita, villatakki ja vyotarolle sidottu shaali. Ja nukuin muuten hyvin!
εïз maktub.
edit: bilekuvat osoitteessa boocas.com
Kirjoitettaessa soi *shhh* my lil' sis is sleeping :)
5 kommenttia
V.C. Mikko
1.1.2009 20:57
*kuiskaa* Oliks toi joku vinokuva tilaus, kun melkeen kaikki kuvat on vinos?
*soittaa kitaralla tuutulaulua pikkusiskolle miltei ääneti* :o)
Vastaa kommenttiin
irga
1.1.2009 21:28
Britit ovat paksunahkaista väkeä. Erityisesti naiset. Silti se pikkutoppi, pikkuhame ja sandaalit, ei sukkiksia, takkia tai alusvaatteita on joka kerta yhtä pysäyttävä näky...
Vastaa kommenttiin
CatchMe
2.1.2009 01:09
Muusikko -- Trendikkaasti dynaamisia tulee salmiakkikuvista :D Ja pikkusiskon illan viimeisena toiveena olis kuulemma Led Zeppelinia :)
irga -- Kylla pysaytti (melkein salpasi hengityksen), etenkin kuin itse palelin turkki paalla ja muutenkin olosuhteisiin nahden (piti kavella ihan 20 m autolta klubille ja takas) lampimasti pukeutuneena.
Dumari -- Paikallisvahvistukset kertovat, etta klubeilla ja yokerhoissa on narikat (maksu yleensa punnan), pubeissa niita kuitenkaan harvoin nakee.. Siltikaan en lahtisi pakkasyohon noin kevyin vetimin.
Vastaa kommenttiin
irga
2.1.2009 20:52
Sit niiden narikoiden purkujonot OIKEASTI kestävät iäisyyden! Siinä missaa bussin, tilatun taksin/minicabin ja tulee hengiltä tallotuksi... Ja sitten jos hakee jonkun muunkin takin narikasta omansa lisäksi, pitää muistaa, että usein ne ovat kysyneet sisäänjätössä jengin nimikirjaimet narikkalapuissa, jotta väärinkäytökset olisivat vaikeampia...
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:51
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin