Ylityövapaita on kuudessa kuukaudessa kertynyt vähemmän kunnioitettava määrä, mutta mitään mahdollisuutta niiden nollaamiseen ei ole. Tai on tietysti esim. tyyliin 1 pv / vk, mutta se tarkoittaa samalla sitä, että rutiineja joutuu siirtämään, jolloin ylitöitä kertyy edelleen.
Tekisi mieli hypätä hetkeksi oravanpyörästä ja lentää viikonloppulomalle monien kulttuurimahdollisuuksien suurkaupunkiin. Tai ehkä mieluummin lekottelemaan jonnekin kylpylään.. Torstaina lähtö ja sunnuntai- tai maanantai-iltana takaisin. Tai tiistaina.
Voi sitä autuutta! Nukkuisin aamulla pitkään ja kävelisin ihanan unisena valmiiseen pöytään. Ulkoilisin hieman ja ehkä tuhlaisin rahaa kalliisiin tavaroihin ja vaatteisiin, joita en oikeastaan tarvitse. Iltapäivällä hieronta, kosmetologi, manikyyri, pedikyyri ja uusi kampaus. Prinsessafiiliksessä luksusillallisen jälkeen bilettämään ja Tuhkimona unille puolen yön maissa. Pari kertaa Päivä Murmelina tyyliin sama läpi ja sitten levänneenä kotiin.
Toisaalta voisin kyllä käydä Makuunissa hakemassa kolme hyvää leffaa ja valita Alkosta pullon erittäin täyteläistä punaviiniä. Ruokakaupasta muutama erinomainen juusto ja tuoresalaattitarvikkeet, n. 200 g sisäfilepihvi, tuoretta leipää ja jotain hyvää jälkiruuaksi.
Kotona kuuntelisin korviani hivelevää ruuanlaittomusiikkia ja siemailisin viiniä samalla kun pihvi kypsyisi medium miinukseksi. Illallinen kynttilän valossa ja lisää viiniä. Ruuan ja pikkusikarin jälkeen ensimmäinen elokuva koneeseen ja unohdus.
Hmmm... täytyy miettiä.
3 kommenttia
avatar
28.2.2008 21:32
Mä meen lauantaina Imatran kylpylään kaverin kanssa vähän aukomaan paikkoja. No, eihän se oo sama, ku hieroja, mutta pari tuntia lilluen vedessä niin, että sitä samaa elämän eliksiiriä puskee joka tuutista hirmuisella paineella kehoon, ei ole lainkaan huono idea. Kaikki paikat ihan jumissa.
Vastaa kommenttiin
Welder
26.3.2008 18:19
Aikast hyvää, mut mielummin medium +
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:05
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin