Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2011.

Se toimii sittenkin  1

Maasturin peili rutisi ja paukkui, mutta nyt se kuitenkin toimiii ihan kuten pitääkin

Oven sisältä löytyi yksi ylimääräinen sähköliitin. Eka arvelu oli että olisi etuoven kajaripaikan johdotus. Aikanaan ollut ihan kohtuu kallis auto- mutta kiikarimallin radio ja varmaan kolmen tuuman kajarit kojetaulun alla. Oli ihme ovi ja peili kun koko komeuden kasasi varmaan neljännesajassa purkuaikaan verrattuna.

No nyt kun tietää miten oviverhoilu purkeaa niin voipi olla että oveen voisi tehdä pienen parannuksen. 8" reiden kohdalle 4" kojetaulun alle ja diskantit mieluusti kojetaulun päälle. Niiden asennus ei varmaan tuota tuskaa, mutta sit niille tarvis saada johdot mankan takapuolesta- toisaalta 8" kolmitie erillissarjaa on aika turhanpäiväistä soittaa ilman vahvistinta joten sellainen tarvis asentaa ja sille riittävät johdot- samalla aukoa takaovien paneelit ja katsoa millaiset kajarit niihin mahtuu.

Se varmaan vie päivän tai pari- ihanne olisi jos samaan aikaan penkki olisi verhoilussa ja näin ollen poissa tieltä.

http://maps.google.fi/maps?hl=fi&q=skopje&wrapid=tlif130091130330711&um=1&ie=UTF-8&hq=&hnear=Skopje,+Makedonia&gl=fi&ei=x1SKTd7AMY7vsga8sfCvDA&sa=X&oi=geocode_result&ct=title&resnum=1&ved=0CCoQ8gEwAA

Taisi olla Golf III tai IV edellinen sellainen auto jossa ei ollut vakiona edes takakajareita- ei edes johtoja jos oikein muistan. Golf oli tosin helppo asennus ja sen jälkeen oli ihan erilainen äänentoistoltaan.

Omaan autoon oli varsinainen taistelu saada edes radio kiinni. Japanissa oli kaiketi ihan ekana laitettu kiinni peitelevy ja sit kasattu kojetaulu ympärille- toki kun oli pelkkä musta Leatherman Supertool niin sekin vähän hidasti. Puukkoa, sahaa ja sit pihdeillä hyvin hyvin hitaasti ruuvit auki ja vanhan auton plaukkari kiinni- siitä paska radio kun oli linjalähdötkin tehty nelikulmaiseen pikaliittimeen. No ei onneksi tarvi varmaan toista kertaa mankkaa asentaa uuteen autoon parkkipaikalla Skopjesta jokunen kilometri pohjoiseen


7 vuoden epäonni?  1

Peili- tuo kauan värissyt rikkinäinen peili on nyt sit vaihdettu uuteen- vaan mitä vielä... Se ei sit käänny samaan tyyliin kuin vanha. Epäilen että varsi ei ole ihan oikeassa asennossa- no korjataan kun keretään. Saattoi toki olla että varren liitoskohtaan ei kuulunut jättää vaahtokumia, mutta huomenna se selviää.

Voihan toki olla että uudessa peilissä on joku ongelma. Olihan Primerankin tarvike-etuvalo sellainen ettei valokuvio seurannut toista valoa. Mikä lie brittimalli.

Taas olisi poliiseja kaivattu liikenteessä- kumma juttu kun pitää Opelilla ajaa väärältä puolelta liikenteen jakajaa ohi kun jakajan takana on puolen kilometrin suora ja lupa ohittaa. Kiire maksaa. Lunta ei satanut, mutta + 9 aiheutti hyhmän poistoa.


33 min  1

kyl joskus on sellaisia päiviä että oikeasti kannattaisi ihan vaan nukkua aamulla tunti pidempään ja ennen lähtöä vartti suunnitella. Sekin jos on jo suunniteltu edellisenä päivänä että soitetaan tarvikkeiden perään - niin ei kannata lähteä perävaunun kanssa hakemaan rullaa jota ei ole ja sit tumpuloida kärryä kolme kertaa tieltä pois.

Sit kärryn veturista kun puuttui peili ja takapissapojan säiliö tyhjä niin tuli tilanne että meinasin maastoalueella lyhentää asiakkaan autoa. Otin sit oviverhoilun ja vanhan pelin irti ja laitoin uuden tilalle- verhoilu jäi vielä kasaamatta.

pitkä päivä ja sen päälle 6,6 km aikaan 33 minuuttia


Sunnuntai  1

Joskus kirjalliset työt ovat tuskaisia- se on vähän kuin yrtiiäisi tehdä bensaa mullasta.

Onneksi lumisade sentään hyytyi. Tulihan sitä kymmenisen senttiä lisää ja sen verran oli paikoin paluumatkalla liukasta että automatiikka löi pariinkin otteeseen nelivedon päälle ylämäessä että tärähti


Nyt kaikki lottoamaan  1

Veikkaus lupaili 7,5 miljoonan pottia seuraavalle kierrokselle... No sen verran hyvä oli edellien lottolappu että 5 riviä, 5 kierrosta ja neljältä kierrokselta tuli rahaa- vähän mutta kumminkin. Harmitus vaan kun ei tullut yli neljää oikein kertaakaan.

Luntakin tuli reippaasti- huomenna mentävä ladulle kun tänään ei töiden takia ehtinyt edes valaistuun aikaan. Libyaa pommitetaan- siitä taitaa tulla seuraava Irak tai Afganistan. Logiikka alkaa kohta olla sellainen että kun oppositio on tarpeeksi vahva ja nousee mellakoimaan vallanpitäjiä vastaan niin tilanne päästetään pahaksi ja sit pommitetaan jompaa kuimpaa tai molempia osapuolia.

Se että onko Libyaan mitään järkeä hyökätä- varmasti terrosrismi lisääntyy entisestään- kumpi sit on parempi antaa heidän taistella keskenään verisesti vai iskeä vallanpitäjiä vastaan monikansallisilla ilmavoimilla? Hyvää hallintoa sinne tuskin tänä vuonna saadaan- parempi ehkä, mutta tuntuvat omaan pussiin pelaavan kotimaisetkin vallanpitäjät. Sinnehän voisi vaikka Isoa Arskaa pyytää pressaksi Californiasta- riittävän rikas niin ei tarvisi kartuttaa omaisuutta kansan selkänahasta


Ammattimies jolla oli tuuria  1

Kiitos konenäyttelyssä käynnin aamupäivän ajoitus meni putkeen. Juuri puoli metriä ennen kuin lavetti oli koukussa puhelin soi. Kuorma- auto tarvi pelastusapua. Hinausliina kuulemma löytyis "on sillä isompaakin autoa hinattu"

Onneksi oli vielä hiekoitushiekkaa mitä napata etuhiekottimeen, lavetti perään ja suistumispaikan läheiselle bussipysäkille lavetti hinauksen ajaksi irti. Eihän liina kestänyt vetää kuin puoli metriä eteenpäin. Sit kuului naps ja 10 mm ketju tilalle. M3 vaihteella auto tuli kivuttomasti ja ehjänä ylös ja pääsi omiin hommiin. Totesinkin että sen jakeluauton kuskin kanssa kannattais mennä lottoamaan- tosin ei samoilla numeroilla, mutta viereisillä- Tuuria oli kun osasi ajoittaa tieltä suistumisen noin hyvään aikaan ja paikkaan

Lavetin kanssa seikkaileminen auraamattomaan umpiperään- siis tie ja parkkipaikka oli kyllä aurattu, mutta yhdistelmä on sen verran pitkä että ei ihan joka kolossa käänny ympäri- ei auttanut muuta kuin peruuttaa tyhjänä pikitielle saakka- yhtään ylimääräistä tilaa ei ollut ja 90 asteen mutka sekä vasemmalle, lyhyt suora ja 95 astetta oikealle. Bonuksena portti, tuoreet ojat ja tietysti toiveena että auraviitat säästyy.

ihan ei mennyt pysähtymättä, mutta nopeammin kuin tankkauspumppu imi 20 litraa.

Hiihtoladun varressa on ristiriitaista tietoa- toinen tieto ladun pituudesta on 6,5 ja toinen 6,6 km- en siis nyt tiedä olenko oikeasti kiertänyt kumman pituista lenkkiä. Korkeuseroa taisi olla 67 metriä per kierros- huono luisto, mutta kyllä hiki tuli


Onko lapsenne täällä?  1

Joskus tarkan sanamuodon muistaminen tuottaa vaikeuksia. Ehkä se meni just noin - ehkä ei mutta kyllä ainakin minä sain myyjän puheesta äkkiseltään sellaisen kuvan että minulla ja seurassani olevalla naisella olisi lapsi. No nyt tietty ikää on sen verran että siinä ei sen puoleen olisi mitään ihmeellistä. Nainenkin on fiksu ja mukava ja niin kaunis että varmasti olisi hääpuvussa suorastaan tyrmäävä.

Kyse oli siis tietyn valmistajan kuulosuojaimista- aikuisten mallit oli varsin tylsän verisiä ja Kids-mallit oikein räikeitä. Siinä vaiheessa kun kaunis neiti oli jo valinnut värin totesin että Kids malli on pienempipäisille ja epäilin säätövaran riittävyyttä kassalla myyjä kysyi tyyliin: "Onko lapsenne täällä"- johon neiti vastasi "Minä olen sen lapsi". Sen jälkeen myyjä avasi pakkauksen siististi, sovitus- säätövara riitti ja kaupat tuli, kuten myös tavallaan jokaiseen kotiin kuuluvasta turvavälineestä. Jäi tosin jälkitoimitukseen.

Mukava reissu ja komiikkaa muutenkin- parasta oli silti seura. Ruokapöydän ääressä...
Mitä tässä maailmassa voi syödä tuntematta tuskaa maapallon tuhoutumisesta- Broileri- jos hieman palattaisiin lähemmäs omavaraisuutta niin jokaisella maatilalla olisi oma kanala- Nyt on paljon hyviä avaria, valoisia tilavia rakennuksia tyjinä ja jos niistä edes 10 % muutettaisiin kanaloiksi niin nykymäärä kanoja mahtuisi asustelemaan väljästi.

Häkkikanalassa - no se on tehotuotantoa ajalta jolloin kaupunkilaislapset eivät tienneet mistä tulee maito, munat, broileri tai kinkku, puhumattakaan sähköstä. Tottahan se on että kun töpselin laittaa seinään niin millään ei pysty erottelemaan niitä elktroneja jotka on tuotettu vesivoimalla niistä jotka on tuotettu hiilivoimalla tai öljyllä, puhumattakaan tuulivoimasta.

Silloin erottelu on mahdollinen jos on oma voimala- tuuli-, aurinko- vesi, mahdollisesti joku muu palava aine+ valtakunnan verkko- siiloin kun oma voimala tuottaa sähköä ja on irti valtakunnan verkosta tietää millä sähkö on tuotettu.


Tuplat  1

Ammatilehteen oli tullut painovirhe paholainen- piti olla näyttely vaan ei ollut- no jäi sit varustemyyjä haukkumatta / kysymättä mitä ovat oikein ajatelleet letkuja laittaessaan.

Väki väheni ja pidot parani- no ainakin se selvisi että 16:30 - 18 olisi mekein naapurissa päivällisbuffet että ei työmaalla toisessakaan vuorossa olisi tarvinnut eväitä mukaan ottaa. Kaksi vuoroa tänään ja huomenna toivottavasti vain hyvä seuraa ja mahdollisimman vähän mitään muuta

Auto kieppasi huollossa- käyttöhihnojen kunto alkaa heiketä- ei ihme kun ovat alkuperäiset- sama juttu pakoputetken kanssa. Ehdin jo kauan sitten ostaa uuden tarvikeputken joka on mallia avara, pieni ahtopaineen kasvatus ja pakoputken vaihto- Siis vastapaine kun pienenee niin moottorista tulee enempi tehoa ulos. Ehkä ahtimenkin voisi kohta tilata hyllyyn niin ei varmaan originaali hajoa vielä viiteen vuoteen.

En sit tiedä pitäisikö vielä hevostella vähän ja vaihtaa myös välijäähdytin jossain vaiheessa.


Tiistai  1

Öljyn hinta on laskussa- ei tosin vielä huomannut huoltoasemalla. Jos olisi vielä muutaman tipan saanut lorotettua niin olisi mennyt satasella dieseliä tankkiin. Eikö olisi jo aika tuoda E85 esimerkiksi kaikille ABC 24 h asemille.

Mut paha paha paha paha ABC. Jos kerran on Hesburger niin tokihan se pitää johonkin aikaan päivästä siivota, mut olisi silti ollut niin kiva ottaa evääksi hampurilaisateria kun ei kerinnut aamupalaa syömään viime viikon keskiviikkona tai torstaina- vaan ei - suljettu 05- 10:00. Ihan ymmärrettävää, mutta olisin silti halunnut ennakkovaroituksen tai sen aterian mukaan

Tokihan varmasti pääosa aterioista menee lounasaikaan ja sit päivällisaikaan ja yöllä - eipä juuri, mut sit on näitä joilla työaika vaihtelee suuresti ja lounas on silloin kun moni vielä nukkuu tai syö aamupalaa. Kyl minä pärjään ilman hampurilaistakin tai teen vaikka itse kun on vaan mistä tehdä. Toivottavasti kyseessä ei ole mikään terveysintoilu vaan puhdistus/säästötoimenpide.

On kai pikavipitkin kielletty yöllä- seuraavaksi hampurilaiset yöllä- se jos alkoholi kielletään tai ravintolat+ yökerhot laitetaan kiinni kahdelta yöllä auttaa paremmin keskivartalolihavuuden torjuntaan kuin viisi tuntia ilman hampurilaipaikkaa.

Joskus opiskeluaikana poikkesin asematunnelin McDoNaldsissa aamupalalla- siis se rasvan määrä heti aamulla ja maku... Jos ei osata tehdä hyvää tai terveellistä aamupalaa niin olisivat edes tehneet aamiaspurilaisen vaan ei koko listalta löytynyt mitään mitä olis halunnut tilata toisen kerran ennen kuin tekstit tietyllä kellonlyömällä pyörähtivät Big Mac- asentoon.

Sama pätee kilpailijaan- Subwayn suosiota en ymmärrä. Kyl minä saan hampurilaisen tehtyä kotioloissakin jos on aineet, mutta jos antina on täytetty kylmä voileipä niin senhän tekee kuka tahansa lapsikin jos uskaltaa veitsen antaa että saa paketit auki ja patongin halki. Toki jos esimerkiksi on esipaistettuja patonkeja- uunin lämmitys ja vartin paisto+ täyttö niin aikaa menee ehkä puolisen tuntia ja maku riippuu hyvinkin pitkälle siitä mitä on laittaa leivän väliin. Katehan Subwayssä täytyy olla kohdallan kun ketju on kasvanut ohi ison pyöreän M:n

No en edes muista milloin olisin Keltaisen M:n- niin tai taisi olla Lahdessa- ruokailut. Mut sen muistan että tänään ladulle lähtiessä joku vieras kehui ladun luistoa- sil oli varmaan paremmant sukset ja voiteet kuin mulla tai eri latu. Lähinnä olen odottanut uutta lunta tai latukonetta höyläämään ympäri Aulankoa kun alkaa latu olla A jäinen ja B varmaan miljoonia neulasia, satoja käpyjä ja pieniä oksia on tuuli lähipuista pudotellut- tökki välillä aika lujaa. No kun ensin pistelin 4,4 km ja 6,5 perään ja aikaa meni yhteensä alle tunti niin ei se luisto niin kovin huono ollut- epätaisainen ja välillä tökkivä vaan.


Kuravelliä  1

Kevät auringosta alkaa tulla jo sulatusvoimaa ihan tosissaan. Ei nyt silti vielä mitään moottoripyöräilyilmoja, mutta joku tapahtuma olisi jo huhtikuun ekalla viikolla. Jos saisi vaikka virtalukon siihen mennessä uudistettua.

Routaa ei lumen alla oikeastaan ole- matoja möyrii kymmenen sentin syvyydessä ja ihan hyvissä voimissa vielä liikenopeudesta päätellen. Maassakin siis on lämpöä. Jos maalämpöä otetaan järvenpohjasta niin muistan lukeneeni että ainakin merenpohjassa oli joku tietty pohjamudan kerros jossa lämpötila on korkeampi kuin vedellä. Vaan entäpä mitä tapahtuu järvessä. Jos laitetaan putket kaislikkoon niin varjostaako kasvusto kesällä ja estää aurinkoa lämmittämästä pohjaa vai onko se vaan hyvä jos pohjaan menee kuollutta kasviainetta mätänemään. Ainakin maatuvasta lantakasasta löytyy sisältä lämpöä, vaikka pinta olisi lujaa jäässä.

Josko kaatopaikankin kasojen sisältä voisi ottaa talteen kaatopaikkakaasun lisäksi myös lämpöä- tai toisaalta jos laittaisi lisää lämpöä niin eiköhän kaasua tulisi enemmän ja nopeammin, ehkä jopa räjähdysmäisesti.

Toivottavasti Japanissa ei räjähdä enää yhtään ydinvoimalaa. Jos vastaavan määrän teho tuottavat tuulivoimalat olisivat tuhotuneet maanjäristyksessä niin ne voisi käydä seuraavana päivänä tai ehkä jo samana päivänä kierrättämässä sulatukseen ja uusiksi voimalan osiksi. Valitettavasti tuulivoimalla ei pysty ihan äkkiä neljää ydinreaktoria korvaamaan ja aika hurjalta kuulostaa että puoli Japania on sähkön säännöstelyn piirissä tällä menolla.

Kun autossa on erikoiskilvet niin luulisi ette se kannustaisi kuskiakin ajamaan sen mukaisesti- vaan eikä mitä, vaikka vilkku on päällä ja varoitusmajakat pyörii niin silti täytyy Passatilla tunkea väkisin ohi sen kaikin paskamaisimman 90 asteisen kapean tienviitoilla, puhelinpylväillä ja postilaatikoilla vuoratun risteyksen kohdalla kun ei voi odottaa kymmentä sekuntia että lumikone saa myös takapyörät tieltä pois. Mikä siinä on että on niin kiire kotiin sen vuoksi täytyy ottaa autolla turhia riskejä. Vaikka emäntä olisi kokona kuumana ja kosteana niin varmaan kumminkin ottaa ukkonsa mieluummin yhtenä kappaleena kotiin. Kun kaatoapaikan vaaka näytti ilman työkaluja 7,7 tonnia ja siihen työkalut kumpaakin päähän niin kyl siinä Passatille käy osumassa huonosti varsinkin kun ajaa toista sataa väärää kaistaa kuuden kympin alueella- En minä huvikseni majakoita sytytä vaan sen vuoksi että tyhmempikin autoilija tajuaa että kohta kone tekee jotain tai saattaa mennä oudolle ajolinjalle esimerkiksi sen vuoksi kun aura tökkää tai siksi kun risteyksestä ei mahdu henkilöauton ajolinjalla sisään.

Robert Kubica törmäsi ralliautolla kaiteeseen mallia teräs. Teräksinen perälevynkulma kuljetusasennossa varmasti uppoaa kaarettomaan autoon kaidetta syvemmälle jos nopeuseroa on 100 kilometriä tunnissa. Alakulman kuljetuskorkeus on henkilöauton tuulilasin alareunan kohdalla-

Ehkä tarvitaan tännekin maanjäristys, tsunami ja tulivuorenpurkaus. Tietää sit ainakin ketä ei lähde ensimmäisenä raunioista kaivamaan jos sattuu itse olemaan raunioiden turvallisella puolella.