Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2012.

Jääkiekkoväkivaltaa  3

On tainnut taas tulla Lämäri telkkarista kun kaukalossa tapellaan. En käynyt viime vuonna paikan päällä katsomassa yhtään jääkiekko-ottelua. Taisi muuten olla myös ensimmäinen talvi kun laittanut luistimia jalkaan sitten sen talven kun opin miten niillä pysyy pystyssä.

Jos panoksettomassa harjoituspelissä lyödään ukkoa tajuttomaksi niin eiköhän olisi aika nostaa siviilikanne ja pistää häkki heilumaan. Tällä menolla kymmenen vuoden päästä on pelaajia joilla vähemmän pisteitä kuin hampaita ja enemmän pelikieltoa kuin pelattuja otteluita.

Jääkiekossa puhutaan kovuudesta jne, mutta tarviiko moisille goriloille laittaa kaulapanta ja siihen sisäänrakennettu etälamautin ennen kuin päästetään edes kaukaloon. Sitä vartenko jääkiekkoa pelataan että telotaan vastustajia sairaalakuntoon. Myös salibandyssä suunta on herrasmiesten pelistä jota parhaimmillaan pystyy pelaamaan miehet ja naiset samassa kaukalossa ihmeelliseen murjomiseen joka muistuttaa lähinnä Sumoa tai jääkiekkoa ilman suojia. Sillä erotuksella toki että kaukalossa on yleensä hoikemipia miehiä ja naisia.

Ei siis tarvitse tälläkään kaudella mennä katsomaan yhtään jääkiekko-ottelua paikan päälle. Salibandyä olen luvannut yhden ottelun käydä katsomassa jos se sattuu lähimaastoon.


Poutatanssi  1

Olkoon huomenna poutaa. Sitä tässä täytyy toivoa kun katossa on suuri reikä. Niin suuri että siitä voisi pudottaa sisään henkilöauton ilman että osuisi yhteenkään peltiin. Aluskate sentään suojaa sateelta, mutta ei voi vielä katosta puhua.

Jos jotain on mennyt pieleen niin ainakin sinkilöiden ostaminen. Ostin niin paljon että varmasti riittää, mutta vasta kolmannella yrittämällä sain koneen johon ne sopii.

Ne siis sopii, mutta se muovi-ihme lyö ne vain puoliväliin, Seuraava erä sopii numeroa pienenmään koneeseen, mutta se taas lyö vain yhden kymmenestä koneen ulkopuolelle. Liian ohuita kaiketi ovat. Kukakohan insiööri on niitäkin keksinyt tehdä niin karmean montaa kokoa. Huonenna joutuu siis taas rautakauppaan. Toki yksi lelu on vielä kokeilematta, mutta tällä menolla eivät sovi edes lippaaseen ja taas kauppa kutsuu. Kutsuu muutenkin kun tähän asti on ammuttu naapurin varaston sinkilöillä.

Kyllähän sitä peltiä kiinni ruuvaa, varsinkin uutta, mut tuo aluskatteen laitto on yhtä perkelettä.


Harjoituksen puutetta  1

Mikäköhän tätä maailmaa vaivaa. Varmaan ensimmäinen kerta kaupungilla kun joku nainen tulee juttelemaan mulle- se oli toki töissä eli jakamassa jotain viinialekuponkeja. Mitäpä minä niillä kupongeilla olisin tehnyt kun en alkoholia käytä ja viini kelpaa mielestäni parhaiten kastikeen mausteeksi- terveisiä vaan täti-ihmiselle Ruotsiin, oli hyvää.

Enkä päässyt kunnolla edes istumaan kun seuraava varsin nuoren ja nätin näköinen ilmestys alkoi päivitellä tyhjää paikkaa ja kuivaa menoa. Lohdutin sitten että kello ei ollut vielä juuri mitään ja että jos menisi sinne baariin mistä nimimerkki Niusu kertoilee niin tyypillisesti puoleen yöhön mennessä siellä joko A oksenetaan, tapellaan tai ensimmäinen asikas on sammumispisteessä saatettu ulos.

No ilmeisesti poikaystävänsä kanssa liikkeellä ollut viikko sitten 18 täyttänyt eli noin 1.9.1994 syntynyt likka ei vinkkiä ymmärtänyt ja laatoitti sitten lattiaa kierreportaitten alapäässä varmaan noin yhden aikaan yöllä.

Siihen nähden kuinka vähän väkeä oli oli tanssilattialla kuivan kohdan näkeminen varsin vaikeaa- liekö sit edelleen liikaa väkeä vai liian vaativaa jättää se juoma pois kädestä kun ei sen kanssa kuitenkaan pysty läiktyttämättä tanssimaan. Liikaan väkeen en usko, koska ilta oli suorastaan kuollut. Sen verran kuitenkin noteerasin että vaihteeksi oli asiakkaissa enemmän kauniita naisia kuin henkilökunnassa ja huonosti käyttäytyviä miehiä.

Vaikka väkeä on vähän ja tyttöystävä rinnalla niin pitääkö silti tulpata koko käytävä ja sohvan lisäksi istua bootsit toisen tuolin pehmusteella. Minuahan se ei siinä vaiheessa häirinnyt, mutta kun se idiootti oli mikä oli ja laatoittajatytön jenkkikaapin kokoinen poikaystävä ei sulattanut tiesulkua alkoi haiskahtaa tappelulta. Kumma vaan että sen käytävän tukkineen tyttöystäväkään ei miestään ojentanut tavoille.

Kaikkein tyhmin suoritus niin ikään jo ennen puolta yötä oli poitsu joka potkimalla raivasi tiensä suljettuun yläkertaan. Ilmeisesti suodatin oli alavessan ovessa taas niin tukossa ettei tuoppi toisessa kädessä saanut ovea auki ja pyrki yläkerran vessaan- on muuten hölmö ratkaisu ettei ylävessoihin pääse- siinä olisi yksi oksennusten siivoaminen säästynyt jos olisi päässyt esteettä.

Varmaan illan aikana jotain muutakin tapahtui, mutta yhden hyvän tanssitytön lisäksi ei mitään myönteistä käyttäytymistä.


Koivu  1

Paljonkohan on koivun siemenen kilohinta? Ilmeisesti katon harjan ali on käynyt sopiva puhuri kun harjapellin alunen oli käytännössä ihan täyteen siemeniä.

Harjapelti ei vaan vielä pääse laittamaan paikalleen kun sade liukastaa katon. Räntää tai lunta ei ole vielä niskaan tullut, mutta rakeet oli noin neljän millimetrin luokkaa ja siihen päälle sadetta hiljaa ja kovaa.




Ylös ja alas  1

Odottelin tänään viestiä tai puhelua. Kaksi niitä tuli kumpaakin, mutta vain yhdelle ehdin vastaamaan.

Kun keikkuu päivän telineillä maan ja taivaan välillä ja kaiteen takana kuusi metriä vapaata pudotusta- ei siinä puhelinta kaipaa. Hyvä että akkuporakone pysyi kyydissä. Kärki oli monta kertaa hukassa, mutta yhtään kunnon ruuvisadetta ei vielä tullut. Aluskatetta on jo ihan kivasti paikallaan ja toivottavasti huomenna tähän aikaan myös muutama pelti.


Minkä taakseen jättää  1

Siitä on kai kymmenen vuotta kun olen viimeksi ollut kattoa tekemässä. Johtaja sai siinä firmassa fiksun idean että laitetaan valokatetta harjalle. Ne valokatteet oli kaikki enemmän tai vähemmän rikki. Siitä seurasikin nyt laajempi remppa.

Silloin ei millään käynyt että aluskate laitetaan koko katolle, eikä olisi käynyt nytkään, mutta en suostu tekemään sutta toista kertaa. Valokatteen allehan ei välttämättä tarvi aluskatetta laittaa ja tässä tapauksessa aluskate salasi osan vauriosta ja pahensi sitä kun korjaus pitkittyi. Se on onneksi vain mätää puuta ja kovaa puuta saa kaupasta.

En tiedä kuinka kauan menee saada aluskate paikalleen, mutta sentään särkynyt ulkoruutu saatiin tänään vaihdettua - siitä suuret kiitokset naapurille.


Microsoftin kirotut  1

Kun seuraavan kerran näette yökerhossa tai ravintolassa ihmisen räpläävän puhelintaan kysykää: Onko sinulla tylsää vai tunnetko itsesi yksinäiseksi?

Taidan seuraavaksi joutua opettelmaan Linuxin. Tietokoneen mukana tullut uusi Windows on taas kerran sellainen tehosyöppö että tarvis olla toinen kone rinnalla pelkästään käynnistymässä ja sammumassa uudelleen päivitysten ja turhien lisäosien välillä. Kun sähköpostiakin yrittää kirjoittaa niin kuuden rivin välein kone hyytyy puoleksi minuutiksi, eikä saakeli pelkkä selain + virustorjunta saa syödä kahta gigatavua muistia.

Ei mene hyvin Nokiallakaan. Luultavasti menisi paremmin jos puhelimeen saisi valita mieleisensä käyttöjärjestelmän. Kymmeniä vuosia sitten televisiossa oli sarja muistaakseni nimeltään "Tripodien aika" - siinä ihmispolot joutuivat elmään riippuvaisina kolmijalkaisista koneista. Nyt se alkaa olla todellisuutta, mutta TR on pudonnut pois ja jäljelle on jäänyt I-podien aika.

Katsokaapa ympärillenne kun menette ravintolaan. Jos siellä ei syödä, eikä tanssita niin 10% ihmisistä räplää jatkuvasti puhelintaan. Tai jos ei niin soittaa puolen yön tienoilla vielä 5 -10 puhelua tai tarkastaa sähköposteja ym urheilutuloksia.


Idioottiautoilua  1

En ole. Kuulen jopa sen kun viereiseen autoon tunkeva apukuski osuu ovellaan kylkeen. Siitä tulee pojot päivän toiseksi pahimmalle idioottiauoilijalle.

En ihmettele jos joku arvokkaamman auton omistaja soittaisi vastaavassa tilanteessa poliisit.

Mitä tekee sitten seuraava samaan parkkiruutuun tunkeva nais-autoilija. Ajaa täyteen ja vähän ylikin lastatun autonsa nahkahousuapukuskeineen ruutuun. Toteaa että ahdasta on ja peruuttaa ulos ruudusta väljemmille vesille. Juuri kun meinaan taputtaa ja hurrata että nyt löytyi fiksumpi kuski niin ajaa etuperin samaan ruutuun ja juurikin niin että takamatkustajan puolen ovi aukeaa kohti naapuriauton peiliä.

Oikeastihan se ruutu ei ollut edes kapea hopealle/harmaalle Pololle, eikä sille seuraaalle farkullekaan, mutta on se liian kapea matkustajille näköjään kun katsoo maalia auton kyljessä.

Eikö autokoulussa opeteta ennakoimaan parkkipaikkakolhuja?