Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2013.

Puu ja se kuori  1

Monikohan käy rytmihäiriöisenä henkien taistelua tupakointiaan vastaan.

Se että edes yrittää lopettaa on hyvä ja jos onnistuu niin aina parempi. Ihminen tottelee huonosti keppiä- p-korealaisista en mene takuuseen. Porkkana tai joku muu houkutin sen sijaan voi toimia sellaisellekin ihmiselle jolla on tuloja ja varallisuutta.

Harjoittelijalla oli ainakin tänään silminnähden vaikeaa. En oikein tiedä mikä siihen olisi mahtanut auttaa kun ei ole omakohtaista kokemusta tupakoinnista tai sen lopettamisesta.

Sen tiedän miltä tupakoitsijan suuteleminen maistuu ja maku ei rajoitu vain kieleen ja huuliin. Voi tietysti olla kyse siitäkin kun ei itse polta niin se maku ja tuoksu vaan säilyy iholla vaikka olisi ihan suihkun jäljitäkin.

On paha tilanne kun ei tiedä mitä sanoa tai tehdä. Millä palauttaa hymy vieroitusoireista kärsivän kasvoille.

Noin muuten oli jälleen pieni etenemä ja tavaraa puuttui. Sorafirmalle täydet pisteet tuon työmaan hoidosta, mutta kaikilla muilla toimittajilla on ollut ongelmia. Ei siirtolavaa, ei muurikiviä ja putkitoimituksesta puuttui irtotiivisteet sekä puolet sadevesiputkista.


Särkyneitä  1

Kevytperävaunusta tuli kolmipyöräinen, kuljetusalustasta käsijarruton ja EC 10 edelleen osina pitkälle päivään.

Nyt sentään kaksi kolmesta on jollain lailla toimintakunnossa.

Voihan sitä syyttää veturin liian suuria renkaita jos ei osaa peruuttaa.

Hyvin ei mene asiakkaallakaan. Uusi laituri karkasi jäiden mukana portaiden ulottumattomiin.


Osiksi  1

On vaikea korjata piilevää vikaa. Epäilin rikkooutunutta letkua, purin pirusti ja totesin että venttiililohko ei ole kiinni yhtään millään. Tietysti kiinnityspultti oli poikki toisesta päästä ja toinen pyöri käsin.

Onneksi, lisäpurku, poraus ja katkennen pätkän irroitus onnistui. Millään en pysty sanomaan tuleeko lopputulokesta vuodoton vaiko seula.

Tiivis oli viikko ja kaupassakin jäi käymättä. Pyörittäjä on edelleen osina, mutta ei enää ihan niin pieninä palasina kuin klo 22.

Ei yllätä että Suomi ei tänä vuonna voita viisukisaa, eikä voittanut Ruotsiakaan lätkässä- yllätys tuli Sveitsistä ja jos isäntämaakin kaatuu voi Ruotsin pelastaa enää se että sveitsiläisten näytteistä löytyy kiellettyjä aineita.

Jos Sveitsi mestaruuden vie niin oliko ne oikeasti niin hyviä vai oliko kyseessä vain sarja sattumia ja muiden maiden heikkoja esityksiä.

Päivän paras anti oli kuitenkin koiranulkoiluttaja


Vanhuksia huijataan  1

Niskakarvat oli eilen hieman pystyssä kun asiakast kertoi traktorikaupoistaan. Se että vielä 2013 puhutaan markoista ja toimivasta käytetystä hytillisestä traktorista työkaluineen 5000 on ihan eri asia markkoina kuin nykyvaluutassa.

Mitäpä n 90 v mies enää traktorilla tekisi tai hänen eläkeikäinen tyttärensä, mutta jos perintökalleuksia pistetään romuiksi pilkkahintaan tai ilman mitään korvausta se on huijaamista.

Vanhojen pienten traktoreiden arvo on alettu ymmärtää vasta nyt kun on ollut kunnollisia lumisia talvia ja on tullut huomattava määrä hevostiloja. Mikä vaan millä saa heinät tehtyä ja lannat ajettua pellolle ei olekaan enää romurautaa vaan niillä voidaan ajaa ne muutamat kymmen tuntia vuodessa hieman heikommallakin ergonomialla.

Toki alkoi tuntua melkein huijaukselta salaojittaa soramäkeä, mutta minkäs teet kun vesi oli jo puskenut seinästä läpi nyt voi ainakin pahimpien paikkojen osalta luvata etteivät asukit enää näe veden virtaavan sisään seinän läpi- ellei sitten vesijohto räjähdä.

Päivän saldona noin muuten oli mm opetusajoa ja seinänvierustäytön lapiontia. Illan päätteksi oli ruokaseuraa ABC:llä eikä toivottavasti tällä kertaa likisukulaisia katselemassa. Sitten piti vielä hakea purun ajossa ollut kärry kotiin.


Lämpöä riittää  1

Hieno keli pyörittää soraa ja asentaa salaojia. Hienossa kelissa on vaan se haittapuoli ettei harjoittelija oikein tahdo pitää täyttä suojavaatetusta yllä. No parempi kai ettei läkähdy helteessä.

Pintasoraakin tuli ja sepeliä on koko viikonlopun tarpeiksi. Suurin ongelma tulee tiivistämisestä, koska täyttö hipoo kahta metriä ja "seinistä pääsee lapiolla läpi". Melkoista säästöbetonia ja tänään löytyi ensimmäinen savipaikkakin.

Kone vaan ei oikein tahdo sietää näitä lämpötiloja.


Tientukot  1

Hyvin ei mene veikkauksellakaan kun tuttu ja turvallinen lottoarvonta meinataan lakiin vedoten siirtää.

Onhan se väärin että Veikkaus syytää yhteistyösopimuksensa mukaisesta rahaa verovaroilla rahoitetulle, mutte on se melkoinen karhunpalvelus jos tuokin perinne tuhotaan.

Ehkä museovirasto puuttuu asiaan, takavarikoidaan yhteistyösopimuksen miljoonat ja korjataan vaikka vanhoja teitä, heinälatoja ja viljamakasiinejä.

"Kiitos viestistäsi! Pyrimme käsittelemään sen mahdollisimman pikaisesti, ja mikäli asiasi edellyttää yhteydenottoa, pyrimme myös vastaamaan sinulle mahdollisimman pian. Odotathan kuitenkin kärsivällisesti, etkä lähetä samasta asiasta useampaa viestiä."

Ongelma on päällä- en minä mitään vastausta kaipaa vaan hieman lisää toimintavarmuutta tähän blogiin.


Tientukot2  1

Missäköhän järjestetään Linuxin pikakursseja. Ei meinaa hermot kestää Microsotin tuotteiden kanssa. Omppukonetta en halua ostaa ja hyväkin PC menee ihan hukkaan noides saatanan turhien päivitytysten kaataessa koneen.

Naapurin 307 on varsinainen hinurien työllistäjä. Taas oli öljynpaineet kateissa, tehot hävinneet ja hinauskunnossa. Ranskalainen maanantaikappale.

Jos ei muuta ole tiellä niin sitten on viimeistään roska-auto.

Harjoittelija tärytti hyvin ja peruutti jopa traktorilla vaunun kanssa ihan neuvomatta jo iltapäivällä.



Ei auringonottoa  1

Aamulla työmaalle mennessä jakeluauto oli juuri pudottanut lastinsa- tai oli kai kuski pudottanut myös silmänsä kun ilmeisesti tuon työmaan putket on kilpailevan firman työmaalla ja päin vastoin ja sadevesijärjestelmän irtotiivisteet varmaan vieläkin siellä jakeluauton penkillä.

Sepeli tuli juuri oikealla hetkellä ja perille saakka.

Silmänruokaa oli ainakin riittävästi, mutta ei onneksi niin paljoa että olisi mitään tuhoja tullut.


Iltalenkki  1

Mitä ostaa ihmiselle jolla on jo kaikkea- ei mitään, mutta luultavasti sellainenkin ihminen iloitsee poronkäristyksestä, paistetuista perunoista oman reseptin pizzasta ja letuista mansikoiden kera.

Etninen ruokailu jäi tältä päivältä väliin, mutta sentään hieman tuli koipia liikuteltua. En tiedä kuinka monta kertaa olen kyseisen lenkin kiertänyt, mutta tänään oli eka kerta kun yhdessä tietyssä paikassa katselin yläoikealle. Siellä onkin melkoiset kuntoportaat ja ilmeisesti jokunen puukin kaatunut tuulen mukana pois tieltä.