Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2013.

Alivoimaa  1

Korvissa taitaa hieman soida. Syy ei ole jääkiekon kuuntelussa, eikä varsinkaan katselussa. Kauppareissulla pongasin yhden Kazanin karhun.

Oli aika masentavaa kuunnella kuinka kolmen maalin johto hupeni, mutta muutenhan urheilupäivä oli lopulta suomensukuisten.

Harvoin on työpäivä mennyt yhtä sujuvasti kuin tänään ja kelikin oli aivan loistava. Kun työt on tehty niin voi käydä vähän maisemia hoitamassa. Rakkaat naapurini olivat ottaneet tontilleen töihin relin 30 tonnisen DX Doosanin vuosimallia 2007 tai todennäköisemmin 2008. Aika järkäle pihahommiin, mutta ihan sopiva jos meinaavat tehdä autotallin sinne kivaan kivikkoonsa.

Maisemien hoitamisen jälkeen pääsi vähän ihmisten ilmoille. Piti mennä vasta huomenna, mutta minkäs teet kun omia aikatauluja ei aina voi tehdä kellon tai kalenterin kanssa vaan lähes aina etenemä ratkaisee.

Ihan ensimmäisenä keskellä parkkipaikkaa kaksi tyttöä avautuu siitä kun on joutunut huoraksi nimittelyn kohteeksi. Sen verran olivat nuoria ja se toinen kaikkea muuta kuin kelin mukaan pukeutunut ettei tehnyt mieli edes kysyä mistä kollipoika oli moista saanut päähänsä. Arvatenkin poikaparka oli itse vielä kokematon ja kateellinen kun tytöllä oli jo ollut vientiä.

Korvatulpat kannattaa siis laittaa jo kotona koviin niin ei tarvi kuulla ihan kaikkea. Parhaat kasvot oli tytöllä jolla oli esimerkiksi majakan näköinen tatuointi ja muutenkin aika koristeltu. Henkilökunnan kaunein kaipasi taas kaukosäädintä musiikin hiljentämiseen, mutta noin muuten riitti kyllä silmille syötävää. Yksi ehkä oman ikäluokan nainen tanssi aikalailla väsymättömästi ja varmaan kolme eri ukkoa yritti ahdistella sitä.

Sit huomio kiinnittyi tyttökaveruksiin joista toisella oli aivan upea kroppa, pitkät suorat hiukset, silmälasit ja jos ei ollut mitään keinotekoisia apuja rintavarustuksessa niin niistä olisi voinut vaikka hieman lainata blondille kaverille josta täytyy sanoa että oli takaapäin paikan kaunein, ei liian pitkä kauniit vaaleat hiukset noin olkapäille asti. Edestäkin ihan namu, mutta sivusta varmaankin kauneimmillaan selätettynä.


2. päivä  1

Montakohan tyhjää pulloa keskimäärin on haudattu vanhalle omakotitalotontille... Tänään niitä ainakin löytyi. Oli montaakin laatua pulloa ja ihan ympäri taloa niin kirkasta viinapulloa kuin perinteistä kaljapulloa. Lopetin laskemisen kun oli 20 rivissä.

Helatorstain jatkoksi tulikin ihan kivaa keliä. Esiin tuli öljysiliö, muutamat öljyputket ja autotallin syöttökaapeli. Enemmänkin olisi voinut tulla, tekoon, mutta täytyy olla joku väylä mitä pitkin asukit pääsevät kotiinsta ja ennen kaikkea sieltä pois jos vaikka menee viemäri murusiksi.


Alku  1

Väärissäkin asioissa voi säästää ja se tulee kalliiksi. Näköjään kosteusvaurion saa aikaseksi jopa soramäen huipulla.

Masenta näky kaivaa esiin homeisia lautoja ja havaita että kolmen metrin matkalla on kolmea eri perustussyvyyttä.

Oletettavasti pahimmat paikat tuli esiin arkipyhän kunniaksi.



Onko aika kypsä aseiden kotivalmistukselle  1

Kokolattiamatto ja asetehdas olohuoneessa tietokoneen vieressä- siinäkö on Burger Kingin maahantulon ohella rapakontakainen anti tälle maalle. Outoja uutisia jotka jäivät varmaan monelta lukematta, koska kaikkien suuresti rakastama veroilmituksen jättöpäivä siintää mielessä ja nettipalvelu on tukossa.

Tarina meni suunnilleen niin että noin 8000 $ maksaneella 3-D tulostimella oli valmistettu ampumakelpoinen ase ABS- muovista lukuunottamatta iskuria ja aseella oli myös onnistuttu ampumaan. Näin ollen kohta ei puhuta kantoluvista tai laittomista asekaupoista-otetaan vaan netistä ohjelma ja ostetaan/vuokrataan/lainataan tulostinta, lisätään iskuri ja ammukset.

Sinänsähän tässä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä kun ennenkin on myyty suunnittelua ja valmistukseen tarvittavia koneita vientikieltojen kiertämiseksi.

Burger King on sentään ruokaa. Voi olla että purilaisten malli on muuttunut vuosien 1999-2000 taitteesta. Silloin pihvit oli pinnalta palaneita ja sisältä raakoja, ranskalaise isot ja juomakin riitti ilma normaalikokoisena.

Olihan se aika kokemus kun takana oli combomuonaa, paikallista leipää ja sanotaan nyt vaikka hieman epäilyttävän kokin keitoksia. Sitten eteen tuli rasvakeittimen tuoksu ja suunnilleen kahden merikontin kokoinen ruokapaikka jota varten piti käydä vaihtamassa dollareita.


Nopsa lähtö  1

Ei taas mennyt päivä suunnitelmien mukaan. Tuli pikatilaus katsomaan pientä hommaa ja heti perään kakkukahvikutsu. Pientä siloittelua aitalinjalle ja sit kiireellä tasaamaan sorastettua tietä.

Tänään oli ilmeisesti taas pyromaani liikkeellä ja sen seurauksena maastoa paloi, en tiedä kuinka paljon. Toivottavasti yleisövihjeitä tulee ja tekijä saadaan kiinni. Paloja on ollut niin paljon ja niin usein ettei kukaan enää vahinkoihin usko.

Tällä kertaa ei tullut kutsua palokuntaa avustamaan, mutta sen sijaan joku sorateiden virtuoosina itseään pitävä onnistui ajamaan ojaan suoralla tasaisella hiekkatiellä. Pitää ymmärtää että lanattu murske on pahimmillaan todella liukasta ja tiellä pysyy kun hiljentää nopeutta.

Ehkä hinauksen sijasta olisi pitänyt aloittaa poliisin kutsumisella, puhallutuksella, sakotuksella ajokortin hyllylle laittamisella ja vasta sitten ottaa auto ylös ojasta. Senkin auton kyytiin oli kaksi tyttöä uskaltautunut.

Ihmisellä voi olla monta harrastusta. Yhdellä kuulemma oli kirkkoherran virkojen hakeminen. Ite harrastin tänään mikroauton kunnostusta tai mikä lie croskart se oikeasti onkaan. Entinen omistaja oli hitsannut etuakselia varten tuen- ihan tarpeellinen tuki, mutta osui pyörään oikealle kääntäessä.


Kuin modeemiaikana  1

Toinen yritys- uudistusen myötä tuntuu kuin oltaisiin palattu ilmalankojen ja modeemien aikaan. Taas toiseen kertaan tekstiä tuottamaan, enkä varmasti kirjautunut välillä ulos.

Päivän saldona tulevan hääparin tapaaminen ja kutsu jota en oikeastaan ollut vailla. Nyt oletan että tuo pari on ja pysyy yhdessä, eikä ainakaan ole naisesta kiinni jos ei pysy. Onnea heille ja täytyy koittaa olla itkemättä häissä.

Aika reissu yhden oksasilppurin viennin ja moottorisahan lainaamisen vuoksi.

Sitä ennen maasturi sai massaa, levikkeet, roiskeläpät ja toimivan käsijarrrun. Samaa ei voi sanoa etujarruista, koska käytön puute näkyy kahden männän heikkona liikkumisena.


Remontti jatkuu  1

Vielä löytyi yksi mätä kohta Toyotasta. Onneksi oli vain pieni reikä, eikä kotelorakenteen sisällä ollut mitään hätää. Ummessa on, suoja-aineet sisällä ja kohtaa saa pistää bitumimassaa päälle.

Ei varmaan auton arvo tuostakaan paikkauksesta nouse, mutta parempi paikata nyt kun e kuitenkaan itsestään korjaannu.


Paljonko on liikaa  1

Luin tuossa muutama päivä sitten kuinka virkalääkärit ovat mukamas palkkakuopassa kun tienaavat 5000-6000 € kuukaudessa. Olkoon vastuuta ja olkoon koulutusta, mutta kyllä tuo on kaukana palkkakuopasta.

Vertailukohtana oli keikkalääkäreiden (joita oli neljä) kustannus eli reilut 10000 € kuukaudessa. Näin ollen jos keikkalääkäreiden tilalle saataisiin samalla rahalla virkalääkäreitä tulisi töihin noin seitsemän lääkäriä neljän sijaan.

Alkaahan se hyväkin palkka tuntua palkkakuopalta jos tietää että samalla koulutuksella samassa sairaalassa samaa työtä tekevän henkilön palkkakustannus on omaan palkaan nähden kaksinkertainen.

Järjestelmässä on paljon pielessä kun vuosikymmeniä on toitotettu "Samasta työstä sama palkka". Ehkä tässä nyt olis aika laskea keikkalääkäreiden palkkakustannus virkalääkäreiden tasolle eikä päin vastoin.

Jos tuollaisia summia maksetaan kautta maan niin ei ole ihme että on hoitojonoja ja että terveydenhuollon kustannukset nousevat rajusti.


Alustaremonttia  1

Kun rekisteriotteessa lukee korjauskehotus niin jotain tarvis tehdä. Niinkin paljon kuin vaihtaa kallistuksenvakaajan kiinnitys. No kauhean työmäärän jälkeen vakaajaa pitää paikallaan uudet kumit ja uusi niveltanko. Niveltanko onkin ihan omaa valmistetta.

Niveltangosta ei ollut otteella mitään mainintaa, mutta totesin sen olevan korvakkeen juuresta poikki ja toinen pää oli katkennut irrottaessa.