Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2014.
Seuraava

Veroilmoituksia kaikelle kansalle  1

Veroilmoituksia piti jättää tänään.

Kädet on hikiset, päätä kivistää eikä varmaan huomennakaan ole stressitasot normaalilla tasolla. Veroja on maksettava että yhteiskunta pystyy toimimaan. Toimimaan myös väärin kuten täydellä palkalla työkyvyttömät ruotsalaiset ministerit.

En tiedä mitä verohallinnossa ajatellaan, enkä varsinkaan ymmärrä heidän matematiikkaansa. Katsoin kuitenkin parhaaksi täyttää kolme veroilmoitusta vaikka tuo tulopuoli on ainakin yksiselitteisen selkeä.

Kuitenkin menoja on kolmeen suuntaan- pitää käydä ihan tavallisissa töissä, metsään on tehty hoitotietä ja pellolle erinäinen määrä salaojia. Sinne ne menot kaiketi oli tarkoitus syöttää ja vähennetään sitten jos jossain vaiheessa tulee tuloja. Voi olla ettei niitä ehdi tulla minun elinaikanani, mutta edelleenkin on mielestäni hyvä olla omasta takaa edes vähän polttopuita, eikä varmaan suurta haittaa ole osuuksista yhteisiin maa- ja vesialueisiin kunhan vesijätöt on lunastettu.


Piiri Neonien ympärillä  1

Millainen nainen ostaa autokseen Neonin tai kaksi? Toinen hankitaan varaosiksi?

Tänään oli kirjaimellisesti paskahommia. Ei ollut yllätys että tuo paikka kaivettiin uudestaan auki. Muistaakseni sanoin siitä talon omistajille viime vuonna kun toista paikkaa korjattiin. En kuitenkaan arvannut kuinka hyvin oikeaan osuin.

Sikäli meni pieleen että betonikaivo jäi paikalleen, mutta vanhoista viemäriputkista on jäljellä enää haiseva muisto. Pesukone on jo melkein ohjelman lopussa.

Ihmettelin taas kerran heikkoa laatua. Pari vuotta sitten tehty salaojitus oli tehty peltosalaojalla, eikä sepelistä ollut tietoakaan. Lisäksi putki oli kyseenalaisella korkeudella (lue liian ylhäällä), sadevesiputki niin ikään jatkettu peltosalaojalla ja läpivienneissä ranteen mentäviä reikiä.

Kaivetttu ympärys auki, muttei laitettu minkäänlaisia routaeristeitä, uudet betoniportaat näyttivät eläneen talven aikana.

Varmaan se talo pystyssä pysyy seuraavat sata vuotta. Aika ikävää vaan ettei korjauksia ole mietitty loppuun asti.

Päivän päätteksi piiri pyörähti piikkipensasaitauran tekoon. Ei niitä puskia tosin ollut kuin neljä, mutta aika kiviseen tantereeseen sen uran kaivaminen lapiolla olisi vienut koko päivän.


Kolmen  1

Ei voi jakaantua ja muutenkin parempaan lopputulokseen pääsee keskittymällä vain yhteen asiaan.

Tänään se asia oli istutusura ja neulasten hävitys sitä ennen.

Iltapäivällä hävisi myös puhelin vaikkakin yöllä löytyi koteloineen.

Olisi löytynyt minuutissa, mutta kun olin ennen koneen siirtoa laittanut sen äänettömälle niin se ei tietenkään soinut.

Huomisesta on sellainen tunne että jotain menee rikki. Joko kone, putki, rakennus tai kaapeli. On sen verran ahdas paikka ja tietysti syöttökaapeleiden alla kulkevat putket.

Tänäänkään siellä ei ollut ketään kotona, mutta ei eiköhän se huomenna aukea. Muistan vaan että maan povessa on betonikansi ja se tulee varmasti tekemään kiusaa.

Vielä se syy miksi pistin puhelimen äänettömälle: Minä en halua puhua puhelimessa silloin kun syön tai varsinkaan silloin kun ajan. On tietty aika päivästä mikä täytyy vain rauhoittaa ja jos joku siitä ottaa herneen nenään niin muistelkoon aikaa kun kaikki eivät kantaneet puhelinta mukana joka helvetin paikaan ja pilanneet toisten ruokarauhaa soittoäänillään. Myös autoilu oli paljon turvallisempaa. Tänäänkin näki taustapeilistä oikein hyvin kuinka heikkoa ajaminen on kun keskittyminen on puhelussa. Turvavälistä ei ollut tietoakaan. Olisin toki äkkitilanteen ja sen perääni ajaneen auton rutistumisen jälkeen mielelläni antanut sille kauniille naiselle suusta suuhun tekohengitystä, ja jos olisi selvinnyt sekä törmäyksestä että elvytyksestä hengissä olisin varmaan ajanut sen puhelimesta yli jollain muulla kuin polkupyörällä.

Tänään kuuntelin pari minuuttia rinnakkaisvaluuttakeskustelua. Toimihan se siirtymäajankin ja harvapa olisi markka-aikana maksanut jostain pikku peitosta 5293 markkaa tai pienestä kiila-ankkurista kuutta ja puolta.


Antoine de Saint-Exupèry vai Kummeli  1

Maailmassa on paljon lukemattomia kirjoja. En tänäänkään lukenut yhtään. Sen sijaan halkomakone meni epäkuntoon, moottorisaha tylsyi ja se saha jolla tuli vinoja pöllinpäitä sahaa edelleenkin kieroon.

Nimi on joskus vaikea muistaa. Kaverini äidillä on kaksi valkoista koiraa joiden nimeä tai rotua en vieläkään muista oikein. Vielä pahempaa on etten muista sen kaverin lemmikkien nimiä.

Tänään maakuntakierroksella en millään muistanut mikä kaverin tyttöystävä on nimeltään. Sen yhden edellisen AMCT:n opin jostain syystä kerralla ja myös nykyisen edeltäjän.

Nyt en taas muista asiakkaan nimeä, vaikka kävin siellä tänään, soitin nimen ja osoitteen perusteella- osoitteen jota etsiessäni ajoin ainakin kymmen kilometriä harhaan. Onneksi tie oli saaressa ja palasi lähtöpisteeseen. Edes kaksi hevosharrastajaa ei tiennyt mistä etsimäni osoite löytyy, joten päädyin sitten Kummelihahmon naapuriin tietä kysymään.

Sieltä alkoi löytyä ajo-ohjeita ja legendaarista maata. Niin ja Kangasalan Prisman Hesburgerin ranskalaiset oli jälleen paremman kuin lähiseudulla + Fun Duckin annoksia meni pakastimeen ensi viikon tarpeiksi. Mun makuuni se ruoka on hyvää, mutta Ming Inn:ssä oli ihan ihtä hyvää, mutta paremmat friteeratut ja paremmat kuljetuslaatikot.

Eihän tietenkään ihan jokainen raahaa noutoruokaa reilua sataa kilometriä, puhumattakaan että pistäisi ylimääräiset pakastimeen.


Naapureita ja nurmikkolöytöjä  1

Kuusiaidan alta ja sisältä löytyi tyhjiä pulloja. Muutama enemmän siltä puolelta mikä oli lähempänä kauppaa ja kuppilaa. Kun sitten kokolailla rajalinjalta löytyi muovilaatikossa katkojan kärjet umpiruosteessa, mutta tunnistettavissa odotin seuraavaksi jotain vieläkin vanhempaa. Viimeisessä löydössä luki kuitenkin NOKIA ja todennäköisesti malli oli 5110. Puhelinta ei löytynyt, mutta löytö eli akku oli varsin tutun näköinen.

Naapureiden pelloilla tulvii. Se on aika outoa kun ottaa huomioon kuinka vähän on satanut. Jos ei rumpuja avata + ojia perata niin ei se pidemmän päälle kannata.

Kyllä oli kiva lähteä liikenteeseen kun oli suhteellisen puhtaat ikkunat. Huomenna sitten polttopuita tekemään.


Aaton kolme kohdetta ja 300 kilometriä  1

Kiire ei ole aina hyvä asia. Eilen oli mukavasti aikaa aamupäivällä, sopivasti aikaa päivällä ja iltahan päättyi virtuaalikeilailun jälkeen automatkaan.

Saman kaverin luota tullessa on muutamaan otteeseen ollut outoja tilanteita. Tällä kertaa ei poliisi sakottanut, eikä tullut kyytiin nättiä kolmen promillen humalassa olevaa kauppakorkeakouluopiskelija-allergian aiheuttajaa. Ei liioin ollut hirveä tiellä, eikä yhtään idioottisuoritukseen yltänyttä autoilijaa. Se on harvinaista kun sentään liikennettä oli.


Seuraava