Mua kyllä hävettää nää mun ajottaiset kirjoitusvirheeni,
Äh! Turhaan sitä pilkunviilajaksi alkaa...*muahahaha*
Tullut sitten vietettyä viikonloppu neljän seinän sisällä nenä kirjassa ja Duffy soimassa taustalla. Aika mukavaa täytyy myöntää. Rauhaa ja rakkautta. Mun miehenkorvikkeeni eli systerin kissa kehrää vieressä ja otan kulauksen santsikupistäni syventyen Galenoksen saloihin. Allelujah!
Eksyin normaalin tapaani myös funtsimaan maailman menoa ja kulttuureita. Päädyin siihen tulokseen, että maailma on pahempaan päin. Yksi kaksinaamainen esimerkki: Etelästä päin olevat kundit eivät voi sietää täysin mustia ja nostavat itsensä jalustalle "herroiksi". Mitä vaaleampi iho, sen korkeammalla olet hierarkiassa. Ja tälläistä kundia tapailin...
Itse en usko ihonvärin/muun ulkonäön kertovan mitään paremmuudesta ja varsinkaan ilmaisevan mitään "siniverisyyttä". Kaikki olemme ihmisiä tunteinemme, ajatuksinemme ja ilmaisuinemme.
Olisi kyllä pitänyt piikitellä jätkää sanomalla "Mitäs helvettiä mä sitten sun kanssa pyörin?! Sähän oot tummempi kuin mä!"
Ei helvata sentään.
No mutta tuo asia sikseen. (tällä kertaa) Pohdiskelin myös sitä, että onko nykyiset nuoret miehet ja naiset pahasti rappiolla. Muutaman kerran olen tapittanut silmät mollollaan ja suu auki nuoria, joilta ei löydy töitä, harrastuksia ja sitten koulukin tuntuu niin rankalta. Hitsi kun mamma ei ehi tekee ruokaa tänään etc.
Maailman tauti tuntuu olevan saamattomuus. Kaikkee pitäis tehrä, mut voih ja oih...kun kaikki tuntuu niin raskaalta.
Himputti ja hepokatti sentään! Lopettakaa valitus ja alkakaa tehrä asioille jotain!
*ottaa tulevaisuuteen katsovan kohtalokkaan, mutta päättäväisen ilmeen ja tekee kunniaa työläisille/opiskelijoille/yksinhuoltajille ja niille rohkeille, kunnianhimoisille ihmisille, joilta löytyy voimaa parantaa maailmaa*